Milli vinossa

11.5.2013 23:09

Vau. Päivä alkoi hienosti, aurinko pilkotti ja lämmittely oli hulvatonta. Edellisen illan 30-asteinen sauna lämmitti vieläkin niveliä. Kopittelua Sepon ja Leon kanssa, draivihommia ja ehkä jopa vähän pelleilyä hetkittäin. Peli-ilo oli kohdallaan ja heittäminen tuntui kivalta.

Heittäminen sujui hyvin, lähipeli takelteli tosissaan. Otin ykkösväylältä birkun, josta jatkoin hyvällä fiiliksellä eteenpäin. Seuraavat 10 väylää koostuivat hiuksenhienoista epäonnistumisista. Ei mitään katastrofaalista, mutta yksi heitto joka väylällä vähän sivussa: avaus vinoon, putti ohi, huono lähestyminen jne. Tätä jatkui väylälle 12 saakka ja kortissa oli pelkkää par:ia. Aloin jopa hieman turhautua, koska pelissä ei yksinkertaisesti tapahtunut mitään. Kierroksen vivahteikkuus alkoi väylältä 12, kun sain vihdoin 4-metrisellä putilla toisen birdien. Olin kaksi alle, vaikka tuntui siltä kuin olisin 6 päälle.

Adrenaliinipiikillä ja honoreilla 20 min odotuksen jälkeen 13:nnen väylän tiiltä avaus puun kautta outtiin. Pääsin vielä 7-metriselle par-putille, mutta ei vaan uponnut. Jokaikinen putti hieman oikealla sivussa. 15:llä 12-metrinen birdieputti tuntui jo pelastavan päivän, mutta 16:n 5-metrinen birdieputti synkensi entisestään tummia pilviä. Viimeiseltä väylältä onnistuin vielä puristamaan birkun, ja lopetin kierroksen samaan tulokseen kuin ekana päivänä; 64, kolme alle. 1 bogi ja neljä birkkua. 5 puttimissiä. Koska jossittelu on siistiä, niin oli ihan hyvät tsäänssit pelata huippukierros.

Kierroksessa oli kuitenkin paljon positiivista. Heittäminen oli suuresti laadukkaampaa kuin eilen, valtaosin oltiin oikealla suunnalla, ehkä väärällä etäisyydellä tai millin vinossa. Vain hienoisia korjauksia tulisi onnistua tehdä. Vielä kun saan nuo palikat kohdalleen ja puttipelin uomiinsa, niin peli alkaa sujua. Näiden kisojen osalta ei hirvittävästi enää odotuksia ole, mutta tämä lupaa ihan hyvää tuleviin kisoihin.

Suomalaisittain tilanne on hieno! Matias Söderström seitsemännellä sijalla tasaisen vahvoin ottein! Leo ja Lassi jatkoivat kohtuullisella tasolla peliä ja ovat jaetulla kymmenennellä sijalla. Huomenna päästään jännittämään toden teolla.

Lopuksi vielä Suomen mestarin ja nuoren lupauksen mallinäyte draivista väylällä 16 (pahoittelut kuvien laadusta, pitää vielä harjoitella tota kameran käyttöä):


0 kommenttia:

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *