"Kaikki Suomen frisbeegolfradat yhdessä paikassa."

THG-produktio: ajatuksia ja vastauksia osa 2

5.7.2013 20:49

Viime postauksessa kävin läpi hieman produktiota ja videoita koskevia kysymyksiä sekä kommentteja. Tässä vielä toinen mokoma samasta aiheesta ja hieman aiheen vierestäkin.

Kalusto

Kuvaukseen meillä oli käytössä kohtuu nöyrä setti kameroita, eli ei mitään hillitöntä leffatuotannon välinemäärää. Pääasiallisena kamerana toimi Canon 7D jonka tueksi meillä oli sit 2x Go Pro Hero3 ja yks Hero1. SeiskaDeen optiikat oli myös varsin nöyrät joten yhdellä lasilla mentiin melkolailla alusta loppuun ja kuvakulmasta toiseen. Huomattavaa on, että paremmat vehkeet + optiikat laittamalla kasaan sais varsinkin heittokuvasta todella siistiä mutta näilläkin saatiin melkosen näyttävää matskua aikaseksi.

GoPro:lle oli kaikenlaista keppiä ja mounttia mukana ja osaa meinattiin rakennella lisäksi vielä matkan aikanakin. Rakennuspläänit jäi tosin melko pieneksi juurikin aikataulun vuoksi. Suunnitelmissa oli kuvata ylhäältä ja alhaalta, liikkeestä ja paikaltaan ja vähän joka paikasta muutenkin. Katotaan sit ensvuonna jos saadaan jokainen heitto kuvattua ainakin kolmesta kulmasta ja vielä kiekkoa seuraten.

Vaikka GoPro kolmosella saakin todella näyttävää ja korkearesoluutioista matskua, vaatis niidenkin hyödyntäminen huomattavasti parempaa suunnittelua. En hirveesti laitteita tuntenut ennen produktiota, niin en osannut varautua siihen mitä erilaisten settien kuvaaminen vaatis. Kesken kiekan on aina vähän ikävä alkaa säätämää eri moodia kuvausta varten saatikka ottaa useita ottoja. Varsinkin kierrosten kuvaamisessa kuvaajamme vaan tuli perästä kun minä ja Avery sännättiin pitkin rataa täynnä heittämisen iloa. Parempi tuotannollinen jälki vaatisi sen, että kierroksien sujuvuudesta karsittaisiin ja sekin syö taas lisää aikaa.

Sisältö vs fiilistely

Tääkin on varsin kinkkinen vastakkainasettelu johon mielellään tarttuisi tarkemmin. Hyvä fiilistely ja aidot hetket on todella hyvää matskua mutta varsin vaikeeta saada nauhalle. Sitäkin matskua kuiten löytyy ainakin jonkin verran mutta lisää olisi aina hyvä olla. Alkuperäisen vision mukaan koitin tasapainotella fiiliksen ja sisällön välillä noita jaksoja suunnitellessa ja välistä onnistuin myös kommunikoimaan tän Averylle ja Juholle. Välillä sit taas en.

Sisällöstä varsinkin heittokuva tuntuu olevan ihmisille tärkeetä ja sitä onkin aina mukava kattella. Teknisemmät sisällöt on taas jo viime postauksesta tutulla tapaa monimutkainen setti jossa olisi hyvä olla pro heittäjää mukana jo suunnittelussakin. Harmikseni jouduttiin karsimaan pelaajahaastatteluista sekä asiantuntijoiden (paitsi Nils, kiitos siitä hänelle suuresti!) osalta. Osittain siksi, notta en saanut aikaiseksi soitella tarpeeksi ihmisiä läpi ja osittain siksi että 1/3 joita tavoittelin suostui hommaan. Vaatisi suunittelua ja aikaa tämäkin, en usko että suomalaisilla huipputason pelaajilla ei olisi halua tai mahdollisuutta olla mukana tän tyylisessä setissä.

Mitä tulee kummelityyliseen blooper-reeliin, niin kaikki on mahdollista. Ehkäpä itse jännitin vastaanottoa niin paljon, että kaikentyylinen hölmöily karsittiin ykkösjaksosta minimiin. Mutta tuota sanoissa takeltelua, toilailua, kämmäilyä ja turhautumista on nauhalla kyllä sitäkin. Katotaan miten sitä saadaan myös kaikkien nähtäväksi.

Yksi osio jota ykkösjaksossa ei ollut on ns. ”Driving with Avery” -osio jossa kyselin Averyltä kysymyksiä kun ajeltiin paikasta toiseen. Äänen kanssa pitää vähän säätää, mutta kakkosjaksoon saadaan yksi setti mukaan ja jos se miellyttää katsojia niin sit lisää vain tulille.

Olosuhteet

Meillä kävi hieman huono mäihä sillä me onnistuttiin välttämään sateet koko viikon ajan. Huonoa tässä on se, että ei saatu kuvattua sateessa heittämistä jotta oltais voitu näyttää hienosti, notta miten ne kiekot käyttäytyy, miten silloin varustaudutaan ja niin edelleen. Jäätiin odottelemaan sadetta viime tinkaan ja siinähän kävi sit tietenkin niin, että iso osa jäi kuvaamatta kun ei keretty enää. Amatöörivirhe joka olisi vältetty sillä, että olis ollu joku keskittymässä vain sisältöön eikä juoksemassa ratoja läpi samaan aikaan.

Sadetta löydettiin kuiten hieman ja sit vedettiin auto sivuun ja kamerat esiin. Vähiin se kuitenkin jäi, mutta tässä olisi selkeästi oman jaksonsa aihe. Suomesta löytyy olosuhteita laidasta laitaan ja niiden hallinta on todella tärkeä osa harrastuksen mielekkyyttä. Selkeä kehityskohta siis seuraavalle vuodelle tai videoidea jollekin aktiiville!

Myös ratakohtaisesti olisi hyvä keskittyä enemmän ja olisikin hauska viettää aina kokonainen päivä vaan yhteen rataan tutustuen muutaman pelaajan voimin. Lisää ajatuksia siis THG’14 -pätkiin.

Tässä jokunen vastaus ja pohdinta jälleen. Kysymyksiä ja kommentteja kannattaa laittaa tulemaan yhä sillä maanantaihin asti on aikaa osallistua Averyn signeeraaman Dessun + Coston hatun arvontaan. Nyt kuitenkin viikonlopun viettoon joten hyviä kierroksia!


0 kommenttia:

Jätä kommentti