"Kaikki Suomen frisbeegolfradat yhdessä paikassa."

THG-produktio: ajatuksia ja vastauksia osa 1

4.7.2013 18:10

Jes! Kysymyksiä ja kommentteja on tullut varsin mukavasti, kiitoksia siitä jo nyt!

Kirjoittelen tässä vähän ajatuksia noiden kommenttien perusteella sekä vastailen kysymyksiin sekä kommentteihin. Ihan kaikkea en tässä kerkeä kattamaan, mutta toivottavasti saatte hieman näkökulmaa siihen, millainen projekti oli kyseessä.

Skaba jatkuu joten lisää vain kommentteja ja kysymyksiä tulemaan!

 

Projektin lähtökohdista

Alusta alkaen oli tarkoituksena tehdä The Hat Guy -produktio jo olemassaolevan materiaalin kylkeen. Suunnata setti aloittelevalle sekä jo vähän aikaa pelanneelle väestölle lähinnä siksi, että en itse ole maailmanluokan pelaaja. Averyn saaminen mukaan settiin oli huikea etu ja sitä käytettiinkin niiltä osin apuna kuin pystyttiin. Toista Deep in the Gamea ei lähdetty kuitenkaan lähdetty tekemään vaikka mukana olikin Innova tukijana sekä Avery mukana kiertueella.

 

Aika

Yksi huomattava rajoite produktiossa oli aikarajat sekä aikaa vastaan taisteleminen. Valmisteluihin, suunnitteluun ja kaikkeen vastaavaan oli kohtuullisen vähän aikaa varattuna ja kun vedetään ruoriin melkolailla  puskista aktiiviharrastaja ja visionääri jolla ei ole minkäänsortin käytännönkokemusta videoprojektin tuottamisesta, olisi ajalle tarvetta tuplasti normaaliin verrattuna. Tästä syystä kuvauksen aikataulutus ontui välistä ja kaikkea en vain osannut ottaa huomioon kuvakulmia, sisältöä, heittoa ja toteutusta ajatellen.

Tämä heijastuu varsinkin tekniikkavinkkeihin joissa ei ole sitä laadukkutta ja sisältöarvoa mitä niihin olisi voinut saada. Päätös keskittyä vain tuomaan ajatuksia ja huomioita osa-alueisiin joita ei aina pelatessa välttämättä huomaa perustui tähän ja siinä tavoitteessa ollaan varsin mukavasti. Tätä mieltä olen ainakin itse.

Vaikka reissu kesti tiistaista perjantaihin, ei meillä ollut aikaa kuvaamiseen tuota vajaata sataa tuntia vaan huomattavasti vähemmän. Pelkät siirtymät kuten Tampere – Kajaani vei useita tunteja päivässä ja välistä piti vähän syödä sekä nukkuakin.  Averyn omat klinikat vei 2-4 tuntia päivässä joka koitettiin käyttää mahdollisimman hyvin hyödyksi kuvaamalla vain THG-materiaalia, mutta näissä seteissä ei ollut käytössä sit ammattitaitoista kommentoijaa vieressä joka olisi tuonut huomattavasti syvyyttä sisältöön.

Mut hyvin saatiin kuitenkin kuvattua ja THG+Pelttari -kombo kolus metsiä ja ratoja kohtuu vimmalla, siirtyen väylältä toiselle ja puskalta korille välistä melko haipakkaakin. Homma olis varsin helppoa jos kamerat vois laittaa vaan päälle surraamaan ja ne olis aina tarkkoja, vakaita ja oikeissa paikoissa mut aikaahan sekin vie.

Suunnittelu, ammattitaito ja kokonaisuuden hahmotus olisi kovin hyödyllistä tässä hommassa. Viiden hatun kunniamerkkiä ei tästä osuudesta voi meikälle jakaa, mut ainakin parin hatun onnitelukortin raapustan silti itselleni.

 

Resurssit

Videoprojektien tekeminen on todella mukavaa puuhaa ja lopputuloksen ollessa laadukasta se miellyttää varmasti myös katsojia. Harmittava takaisku tässä kaikessa on se, että suurin osa näistä hommista maksaa. Loistavien yhteistyökumppanien eli Intersportin, Innovan ja Coston avulla saatiin kuitenkin ruuvattua sen vertaa resursseja pankkiin, että homma voitiin toteuttaa. Matkakulut, majoitukset, ruuat, tarvikkeet ja sekalaiset pikkukulut meni kätevästi ja pystyin korvaamaan kuvaus- sekä editointityöstä vielä ainakin kohtuullisen korvauksen. Äärimmäisen iso ja tärkeä kiitos siis niin isoille kuin pienillekin yhteistyökumppaneille!

Laji kasvaa kokoajan mutta silti ollaan vielä aika pienissä harrastajamäärissä. Osalle yrityksistä on aika hankala vielä vakuuttaa, että tuotantoon laitettu raha kolahtelee takaisin kassaan tavalla tai toisella. Tukijoiden ollessa kunnossa olisi helpompaa pistää parikytäminuuttista jaksoa ulos, mutta siihen ei ihan päästä. Homma tehtiin / tehdään kuitenkin osittain kaiken muun ohella ihan vaan puhtaalla fribaspiritillä jota onneksi riittää, eikä homma harmita. Mulla on onnekseni hyvä tilanne koska opetustyössä on kesäisin hiljaista ja siirryn syksyllä uusiin kuviohin.

Resurssit ja tuotanto on kuitenkin mielenkiintoinen kysymys myös lajin harrastajakunnalle ratkaistavaksi. Onko tarpeeksi laadukkaalle matskulle kysyntää ja jos on, niin onko se vain kulutusmielessä vai haluaako harrastajat myös panostaa siihen tavalla tai toisella? THG:n ollessa kyseessä yksi parhaista tavoista osallistua on ottaa yhteyttä tukijoihin ja kiittää mukanaolosta. Toinen on toki myös napata tuotteita ostoskärryyn ja mainita, että arvostaa myösvideoproduktiota jossa yritykset ovat mukana.

 

Tasapaino

Yhden hullun tiedemiehen visio poikkeaa aina suuren massan ajatuksista joten tässä lähettiin tekeen ennakkoluulottomasti sitä, mitä meikän päässä liikkui. Välistä mietittiin asiota lennossa ja osaan seteistä voidaan vaikuttaa vielä editissä. Surullinen totuus kuitenkin on, että ihan kaikkea ei voitu kuvata täydellisesti ja siksipä tietynlainen sisältö ei ole mahdollista. Halusin kuitenkin tuoda esiin mahdollisimman paljon asioita joita laji edustaa sekä asioita joihin lajin harrastaja voi törmätä. Liekö sit liian kunnianhimoinen tavoite, siitä en tiedä, mutta tästä on hyvä lähteä rakentamaan lisää.

Suureksi kysymykseksi nouseekin siis: mitä matskua ihmiset haluaa nähdä eli mille on tarve? Toivonkin, että THG videosarja toimii pelinavaajana tässä keskustelussa sekä kannustaa ihmisiä miettimään minkälaiselle matskulle on tarvis sekä myös kertomaan siitä julkisesti tai yksityisesti. Lajin kasvun ja terveyden kannalta pitäisin tärkeänä sitä, että materiaali ei keskity vain maailmanhuippujen seuraamiseen ja ihailuun. Siitä voi ikävästi seurata harrastamisen tai kilpailun kynnyksen kasvu joka liian isoksi kasvaessaan voi tuhota koko lajin. Esimerkkinä todettakoon vastaavanlaiset huolet footbagin parissa jossa MM-kisojen osallistujamäärät ovat pienentyneet huikeasti. Yksi syy on lajin huippujen ja harrastajakunnan välisen kuilun kasvaminen.

 

Hieman kasaamista siis

THG on ekan jakson perusteella niin hyvää ja parempaakin kuin mitä toivoin meidän saavan aikaiseksi. Kaikki se mitä meillä oli käytettiin hyödyksi ja tuloksena on laadukasta frisbeeviihdettä. Paljon myös opittiin ja THG 2014 tulee olemaan jotain vielä suurempaa ja kauniimpaa. Paljon on opittu ja paljon on myös saatu aikaiseksi. Tavoitteisiin on päästy myös varsin mallikkaasti ja olihan meillä pirun kivaa tuolla reissussa.

Huomenissa lisää juttua meidän kalustosta sekä lisää vastauksia kysymyksiin eli ottakaan kantaa aiheeseen!


2 kommenttia:

| 18:57 04.07.2013

MikkoS | 18:57 04.07.2013

Mulle tuli tän jutun luettuani mieleen mitä haluaisin nähdä. Tekniikkavinkit on aina kivoja kun proot tekee ja hyvältä näyttää. Mut taktiikasta tai heittolinjan valinnasta näkee paljon harvemmin videota. Olis komeeta kun joku pikku porukka näistä Suomen huipuista kiertäis jotain haastavaa rataa (vaikka nyt alkuun Talia) ja kertois siinä juurta jaksain mitä milläkin väylällä kannattaa hakea, mitä varoa, minkälaisella kiekolla ja minkälaista linjaa. Vaikka pari vaihtoehtoa per väylä, joku tehokaksikko (Stoor-IsoMarkku?) missä kumpikin vetäis omat pointtinsa jos eroavaisuuksia. Ei sitä koko 18-väyläistä varmaan jaksaisi, mutta jotkut erikoisemmat väylät ainakin, kymmenisen minuuttia per jakso. Sit ens jaksossa uus rata ja sen knopit. Play Tali Like a Pro Play Hyvinkää Like a Pro jne. Vapaasti ideoitavissa...

Jätä kommentti