"Kaikki Suomen frisbeegolfradat yhdessä paikassa."

Neljä askelta napapiiriltä etelään

24.7.2013 13:18

Heinäkuun viimiset päivät alkaa häämöttämään horisontissa tuoden mukanaan väistämättömän totuuden The Hat Guy Disc Golf -videosarjan viimeisten jaksojen saapumisesta. Tällä viikolla vuorossa on järjestysnumeroltaan neljäs jakso ja viikon päästä nautitaan sitten viimeisen jakson fiiliksistä.

Neljättä jaksoa pääset katselemaan kätevästi tuosta alta.

Viimeviikolla kisattiin Nokialla European Open 2013 -kisat ja olihan ne vain kekkerit! Fiilis paikanpäällä oli todella hyvä jo alkuviikosta ja täytyy sanoa, että junassa kohti Rovaniemeä pääs vähän harmittamaan kisojen viimeisten päivien missaaminen. Mutta skabat vietiin läpi loistavasti, telkkarista nähtiin historiallista livekiekkoa ja voittajatkin lunastivat kruununsa jännitysnäytelmän jälkeen. Huikeat kisat jotka antoivat katsojille ja kisaajille jälleen parhaan lötäkokemuksen mitä euroopasta löytyy.

Samaan aikaan napapiirin kupeessa pyörähdettiin häävalssit joita seurasin bestmanin roolissa ja velvollisuudet hoidettuani (sormus oli tallessa ja sulhanen hengissä / järjissään) suuntasinkin sit kohti Toramoa ja paikallista 18-väylästä kokemusta.

Olen käynyt Toramolla ennenkin, tosin silloin oli vielä lunta maassa ja hieman kylmempää heittelyä. Väylät muistin kuiten tiukoiksi ja tarkkoja heittoja tarvittiin monesta eri suunnasta. Ja sitähän se oli tälläkin kertaa.

Radasta itsestään tulee tällä viikolla vielä kunnon esittely kuvien kera mutta tässä pienen teaserin muodossa muutama otos radalta.

Selailin eilen illasta myös tuloksiani radalta näiden muutaman päivän ajalta (+2,+4,+8,+7,+7,+2) ja naurahtelin vähän kuinka laji näyttää kyntensä ja miten tulokset voi heitellä päivästä toiseen.

Tuloksia voi tarkistella Innova Disc Notesista – https://discnotes.com/courses/220

Radan 18 väylästä oon onnistunu birkuttaan 10 ja pari on vielä sellaisia mitkä pystyis hyvällä heitolla nitistään birdieksi myös. Birkkuväylistä neljä oon saanu toki myös tuplabogiin ja niiden lisäksi vielä jokusen muunkin väylän. Vaihtelua tuolla siis tulee nopeasti ja rankut on isot.

Kuuppa siis kuntoon, heitot kohilleen ja tuloksen pitäis painua alle parin helposti. Rataennätys taisi paikallisten mukaan olla -9 mutta siihen ei meikän taidoilla vielä sohita tänä kesänä. Aikaa tässä on vielä jokunen päivä joten saa nähdä kuinka tuo tulos taittuu nollan alle vielä tämän reissun aikana.

Hauskaa Toramolla on kuitenkin heittää ja rata vaatii keskittymistä koko reissun ajan. Myös radalta löytynyt seura on ollut varsin loistavaa joten bonukset paikalliselle harrastajakunnalle myös!

Mutta rataesittelyä luvassa siis vielä lähipäivinä. Siihen asti nauttikaas nelosjaksosta ja pistäkää kysymyksiä tulemaan jos siltä tuntuu.

Facebookissa olleen kolmannen kilpailun tulos on myös selvinnyt ja sen voitti Raimo Sokka! Laitahan Raimo facebookissa vaikka viestiä niin saadaan palkinnot perille.

Seuraavaan kertaan siis!


0 kommenttia:

Jätä kommentti