Kaikki kirjoittajan frisbeegolfkiertue artikkelit

Jälkipyykki

Alkukesän Suomea kiertänyt frisbeegolfkiertue kruunattiin Pohjois-Suomessa. Kajaanin kaksi päiväisissä frisbeekarkeloissa pääsin jopa itsekin pelaamaan Vimpelinvaara DiscGolfParkin avajaiskisoissa ja voi vain todeta, että onhan se vaikea rata. Tarjolla on monta kapeaa, pitkää, haastavaa väylää, jotka rankaisevat jo pienistäkin virheistä. Pienestä turhautumisesta huolimatta lystiä riitti, pitkälti mainioiden poolikaverien ansiosta. Päivää myöhemmin pidettiin jo toiset kisat Kajaanin uudella radalla. Parikisaan osallistui 31 paria, mikä on parhaiten koko kiertueella. Oulussa saatiin vettä niskaan oikein kunnolla, mutta innokkaita, vettä pelkäämättömiä kisaajia löytyi silti. Viimeisenä vuorossa oli Rovaniemi, joka oli myöskin kiertueen pohjoisin paikkakunta. Rollossa väkeä ja vipinää riitti koko päivän, niin puttikisassa, parikisassa kuin test-drivessäkin ja kiertue päättyi erittäin hyvissä tunnelmissa.

Viisi viikkoa tuli vietettyä tien päällä levittäen fribailun ilosanomaa halki Suomen. Välillä oli rankkaa, mutta silti koko ajan kivaa, eli kyllä tätä hyvillä mielin teki. Suuri kiitos tästä kuuluu lajin harrastajille, seurojen väelle ja muille yhteistyökumppaneille, kaikilla on aivan mahtava meininki ja hyvä henki. Vielä kerran siis kiitos kaikille mukana olleille seuroille ja erityisesti viime viikolla mukana olleille Spartak Kajaanille, Oulun Frisbeeseuralle, BSC Disc Golf Teamille ja Rolffareille!

Loppukesä kuluu frisbeegolfin saralla enimmäkseen omaan peliin keskittyessä ja minut voi bongata ainakin Frisbeepoint-tourilta Kankaanpäästä, Tammisaaresta, sekä Lahdesta ja tietenkin Turun & Helsingin seudun radoilta räpeltämässä.

Antoisaa fribakesää kaikille!

 

Rovaniemen puttikisassa riitti katsojia ja innokkaita kokeilijoita.

Viimeistä viedään

Tämän vuoden frisbeegolfkiertue lähestyy loppuaan, kun nokka suunnataan kohti Kajaania, Oulua ja Rovaniemeä. Kajaanissa karkelot kestävät kaksi päivää, kun keskiviikkona vietetään Vimpelinvaara DiscGolfParkin avajaisia ja torstaina pelataan parikisa. Uuden radan kunniaksi parikisassa pelataan yksi 18 väyläinen kierros ja kisaan mahtuu jopa 36 paria!

Viime viikolla vietettiin frisbeegolfin täyteisiä päiviä Vaasassa, Seinäjoella ja Porissa. Vaasassa ja Porissa kärkisijoja ratkottiin CTP-kisalla tasaisten tuloksien takia, mutta Seinäjoella kärkisijoista ei ollut epäilystäkään.

Kiitokset Wasa Thunderille, Disc Golf Club Provinssille ja Mustavarikselle avusta järjestelyjen kanssa!

Yksityiskohtaisemmat tiedot tapahtumista löydät Facebookista.

 

Porissa pelattiin varsin kesäisissä tunnelmissa.

 

Pohjanmaa kutsuu

Ja hieman Satakuntakin. Vielä on pari viikkoa aikaa kokeilla kiekkoja ja kisailla kaverin kanssa. Tällä viikolla kannattaa perjantaina suunnata Vaasaan ja siitä seuraavina päivinä Seinäjoelle ja Poriin. Vaasassa parikisa pelataan Arboterumin frisbeegolfradalla.

Viime viikonloppuna sää suosi frisbeegolffaajia, eikä keli ainakaan ole mennyt huonompaan suuntaan tällä viikolla. Hyvinkäällä kisaan lähdettiin täydellä kattauksella ja Tampereella harrastajat pääsivät perehtymään lajin saloihin Jussi Meresmaan opastuksella. Hämeenlinnassakin kisaajia löytyi ihan mukavasti lätkän finaalipeleistä huolimatta.

Jälleen on syytä kiittää paikallisia seuroja korvaamattomasta avusta tapahtumien järjestämisessä. Kiitokset siis DiscGolf Hyvinkäälle, Tampereen Frisbeeseuralle, sekä Hämeenlinnan Discaajille!

Tarkemmat tiedot tapahtumista löydät kätevinten Facebookista.

 

Hyvinkää DGP:n avajaisia vietettiin 13.9.2011.

Kääntöpiste

Kiertueen puoliväli on aivan nurkan takana. Ensi viikonloppu vietetään Hyvinkäällä, Tampereella ja Hämeenlinnassa perjantaista alkaen. Jokaisella paikkakunnalla on jälleen tarjolla puttikisaa päivällä ja parikisaa & kiekkojen testausta illemmalla. Tampereen Epilässä pääsee lauantaina pelaamaan täydet yhdeksän väylää parikisassa, vaikkakin tuo viimeinen väylä pelataan hieman lyhennettynä.

Viime viikolla Raumalla nähtiin kunnon jännitysnäytelmä, kun parikisan toinen sija ratkesi CTP-kisalla. Sastamalassa puolestaan oli kunnon meininki, kun vettä tuli kuin saavista kaatamalla ja tästä huolimatta parikisa pelattiin täysillä pooleilla.

Lisätietoja tapahtumista ja kiertueesta löydät Facebookista.

Suuret kiitokset Rauman Frisbeelle ja SastaFG:lle avusta tapahtumien järjestämisessä!

 

Maskun nuoret lupaukset treenaamassa puttia Hansatorilla.

Kaakosta lounaaseen

Kiertueen ensimmäinen etappi on nyt takana ja seuraava edessä. Kolmen päivän putki alkaa torstaina Raumalta ja seuraavina päivinä edetään Sastamalan kautta Turkuun.

Viime viikonloppuna Siltamäen ja Pajuniityn parikisoissa suurta roolia näytteli kohtalaisen navakka tuuli. Puhurista huolimatta parikisoihin putkahti osallistujia. Nummelassa kerääntyi lajista kiinnostuneita seuraamaan kisaa ja testikiekkoja lennättivät innokkaat nuoret lupaukset. Nummelassa päästiin jopa todistamaan sangen harvinaista herkkua, kun voittajaparin Sami Helle upotti 6. väylän avauksen koriin! Imatralla parikisaan riitti tunkua ja osallistujamäärän korotuksesta huolimatta parikisaan eivät aivan kaikki halukkaat mahtuneet. Jotta mahdollisimman moni halukas pääsee mukaan kisaamaan, on Rauman ja Sastamalan parikisan osallistujamäärääkin nostettu.

Kiitokset Talin Tallaajille, Nummelan Frisbeeseuralle ja Imatra Discgolfille! Teidän apunne takasivat onnistuneet tapahtumat!

Lisää kiertue fiiliksiä löydät Facebookista.

 

Imatralla nautittiin aurinkoisesta päivästä kuvankauniilla paikalla kosken äärellä.