Kuinka siinä taas kävikään?

Turun Lausteen KYY-radalla viikonloppuna käyty EuroTourin osakilpailu The Preliminary tuli päätökseensä sunnuntaina. Ammattilaisten rutiini ei pettänyt taaskaan. Perjantain jälkeen kärjessä oli yksi amerikkalainen, lauantain jälkeen kaksi ja lopulta sunnuntaina…

…kolme tähtilipun väreissä pelaavaa pelaajaa

Jeremy Koling lienee tottunut myrkyllisempiinkin matelijoihin, sillä lopulta hänellä ei ollut vaikeuksia selviytyä KYYn koettelemuksista voittajana. Voittomarginaali oli selkeät kuusi heittoa. Lauantaina toiseksi noussut Nathan Doss piti paikkansa toisena.

Mitalisijoista taistelleet eurooppalaiset, etunenässä Suomen Pasi Koivu, Ranskan Sylvain Gouge ja Saksan Simon Lizotte jäivät niukasti mitaleilta. Koivu ja Gouge heiton erolla – Lizotte vasta kolmannella katkaisupeliväylällä. Kolmossijalle kiilasi lopulta kolmas kisaan startannut jenkki, Steve Brinster.

Paras suomalainen tässäkin kisassa oli jälleen Pasi Koivu. Koivu ei siitä huolimatta itse ollut täysin tyytyväinen lopputulokseen – tuloskortistakin näkee, että päätöskierroksen viimeiset 9 väylää eivät kokonaisuutena sujuneet riittävän tasaisesti.

Muissa sarjoissa isompaa lukua

Muiden sarjojen lopputuloksissa ihannetulos jäi kaikilta pelaajilta haaveeksi. Naisten sarjassa erot olivat suhteellisen suuria. Suomalaisia ei mahtunut Valarie Jenkinsin, Natalie Holloköin ja Christine Hellsternin valloittamaan kärkikolmikkoon.

Jean-Louis Tanghe jätti Martin Jennyn taakseen Mastereissa. Ari Penttalan peli riitti viimeiselle mitalisijalle. Grandmastereiden paras oli Marko Timonen ja Senior Grandmastereiden paras Markku Tohni. Junioreissa Jasper Heino kruunattiin katkaisupelin jälkeen voittajaksi ennen Toni Salmista.

European Open -harjoitukset käynnissä!

Suuri joukko Lausteellakin pelanneista on tällä viikolla tulessa päätapahtumassa! Vuoden 2013 European Open käynnistyi harjoitusten ja ilmoittautumisten muodossa jo maanantaina! Paikalla kannattaa käydä keskiviikosta sunnuntaisin mahdollisimman monena päivänä seuraamassa maailman parasta frisbeegolfia!

Puitteet ovat valtavan hienot ja tämän viikon jälkeen ovat yhä harvemmassa ne ihmiset, joille frisbeegolf ei olisi tuttu ja kiinnostava urheilulaji! FGR.fi seuraa European Openin tapahtumia koko viikon!

KYY oli lauantaina aavistuksen rauhallisempi

Erittäin vaikeaksi kisaradaksi osoittautunut Turun Lausteen KYY-layout piinasi kilpailijoita tänäänkin. European Open The Preliminaryssa (EuroTour -osakilpailu) helteisellä Lausteella tulostaso yleisesti ottaen kuitenkin parani hieman. Sarjojen kärjissä nähtiin melko maltillisia muutoksia.

Avoimen kärki pysyi tiiviinä

Perjantaina kärkipaikan napannut Jeremy Koling kolisutteli alkukierroksella hieman KYYn puita ja pusikoita. Kierrostulos tänään oli maltillisempi, mutta kärkipaikan sillä piti. Kierros 58 on kolme alle ihannetuloksen ja yhteistulos nyt -10. Vain heiton päähän kiri päivän parhaan kierroksen pelannut Nathan Doss (-8 tänään, yhteensä -9). Pasi Koivu ei ole kärjestä kahta heittoa kauempana, pelattuaan tänään 59.

Päivän komeimman nousun ja suorituksen teki kuitenkin kaukana kärjen takana Juhani Vainio. Bogiton -7 (54 heittoa) on eilisen +9:n jälkeen käsittämätön parannus ja sillä nousi oikeutetusti 40 sijaa ylöspäin. Vainio osoittautui hieman sanojaan heiton verran pitemmäksi mieheksi, sillä lupaili ennen kierrosta tulosta 55.

Suomalaisista myös paikallinen Kalle Savonen paransi peliään ja kertoo yrittvänsä parhaansa mukaan kiriä vielä mitaleille. KYYllä tuo on mahdollista, sillä kärkipelaajienkin tulokset vaihtelivat edelliseen päivään nähden. Savonen jakaa tällä hetkellä viidettä sijaa.

KYY rankaisee. Epätarkan avauksen jälkeen saattaa löytää itsensä tällaisesta paikasta.

Muissakin sarjoissa vähäisiä muutoksia kärjessä

Eiliseen nähden kärkipaikka vaihtui osittain junioreissa. Osittain siksi, että kärkeä jakaneista Toni Salmisesta ja Jasper Heinosta Salminen nappasi nyt heiton erolla kärjen yksin itselleen. Senioreissa toisin päin – Martin Jennyn johto vaihtui jaettuun johtoon Jean-Louis Tanghen kanssa.

Valarie Jenkins marssinee vakuuttavaan voittoon naisissa, eikä hänen takanaankaan mitalijärjestys vaihtunut tänään. Marko Timonen johtaa edelleen Grandmastereita ja Markku Tohni Senior Grandmastereita.

Väyläkohtaiset tulokset tästä linkistä. Voitto ratkaistaan Lausteella huomenna kello 13:30 alkean. Kaikkien pelaajien lähtöajat kuin myös yhteistulokset löytyvät PDGA:sta.

KYY kävi lähes kaikkien kimppuun The Preliminaryssa

Turun Lausteen radankin yllä pörrännyt Medi-Heli ei kuitenkaan laskeutunut Lausteelle paikkaamaan käärmeenpureman saaneita. Otsikon KYY nimittäin tällä kertaa tarkoittaa EuroTour -osakilpailu The Preliminaryn kisaradan layoutia. Ilman KYYnpuremia ei moni radasta selvinnyt

Haastava rata repi eroja tuloslistoihin

Tulkintatavasta riippuen periaatteessa kukaan ei selvinnyt KYYstä ilman purempia – mikäli puremaksi määritellään bogey. Jokaisen pelaajan tuloskortissa irvisti vähintään kaksi bogia. Jos alle ihannetuloksen pelaaminen tarkoittaa puremilta välttymistä, 10 pelaajaa pääsi maaliin ehjin nilkoin. Lausteelle on rakennettu erittäin haastava layout.

Parhaiten tiukat metsärännit ja OB:lla saarretut väylät selvitti Jeremy Koling, joka napsi kierrokselta jopa 10 birdietä. Ilman bogeja ei hänkään selvinnut ja lopputulos oli 7 alle ihannetuloksen (54 heittoa). Heiton päähän asettui lääkkeillä selkäkivut selättänyt, alati tasokas Pasi Koivu ja hänestä heiton päähän hiipi kierroksella itse tyyneys Jalle Stoor. Kärkiryhmän täydentää Sylvain Gouge tuloksella -4.

Naisissa Valarie Jenkins pieksi ison liudan avoimen miespelaajia tuloksellaan +3 (64). Sillä irtosi tyly 11 heiton ero häntä seuraavaan Natalie Holloköihin ja 14 heiton kaula kolmantena olevaan Jenni Eskeliseen.

Mastereissa Martin Jenny (65 heittoa) yrittää kolmen heiton etumatkalla pitää takanaan neljä toista sijaa jakavaa pelaajaa. Grandmastereissa määrää Marko Timonen ja Senior Grandmastereissa Markku Tohni – eivät kumpikaan järin yllättäen. Junioreita johtaa Jasper Heino.

Avoimessa kärjen ja häntäpään ero oli 37 heittoa. Se kertonee KYYstä riittävästi. Tulokset väyläkohtaisesti täältä.

Huomenna tohina alkaa kello 8.30, kärki starttaa noin 14.00. Rytinällä isoin joukoin paikalle, kaikki lähtöajat ja kokonaistulokset ovat nähtävillä PDGA:n sivuilla.

Kuvatunnelmaa kisasta löydät sekä täältä, että täältä.

Kohti Kruunun jalokiveä – superkuukausi on käynnissä!

Eurooppalaisen frisbeegolfin suurin ja mahtavin spektaakkeli, The European Open Experience ja sen myötä frisbeegolfin superkuukausi on jo vahvasti käynnissä. Menneenä viikonloppuna karsittiin viimeiset EO-kisapaikat ja muualla isot nimet valmistautuivat kisaamalla mm. Tukholman SDGO:ssa. Tällä viikolla on polkaistu käyntiin The Preliminary Turun Lausteella. Ensi viikolla on luvassa itse päätapahtuma Nokialla.

SDGO:n kärkipään nimet muistiin

Tukholmassa viikonloppuna Järvan radalla määräsi Ricky Wysocki, joka saavutti juuri kaikkien aikojen korkeimman ratingin, 1048. Taakse jäivät David Feldberg ja Nathan Doss. Wysocki ja Doss vuorottelivat kierrosten jälkeen kärjessä – Feldberg kiri pikkuhiljaa väliin, mutta väylät loppuivat voiton kannalta kesken.

Ei olisi suurenmoinen yllätys, jos edellä mainittu kolmikko löytyisi kärjestä reilun viikon kuluttua Nokiallakin. Heistä ainoastaan Doss osallistuu The Preliminaryyn. SDGO:n kärkikymmeniköstä Turussa pelaavat Doss, Jeremy Koling, Avery Jenkins, Pasi Koivu ja Teemu Nissinen.

Jatkuvasti huipputasolla pelaava Koivu oli siis Tukholmassa paras suomalainen. Teemu Nissinenkin pelaa parasta kesäänsä, molemmilta voi odottaa kovia sijoituksia sekä Turussa, että Nokialla. Juho Rantalaiho oli myös jaetulla 10. sijalla Tukholmassa, mutta Turussa kutsuvat tournament directorin velvollisuudet.

Osa jenkkiammattilaisista David Feldbergin johdolla suuntasi jo tulevaksi viikonlopuksi Nokian maisemiin valmistautumaan.

European Open täydentyi 5 pelaajalla – Live TV-lähetyksen tiedot julki!

Viime lauantaina The Beast -rata Nokialla heräsi hetkeksi The Qualifierin merkeissä. Huomion karsintapaikan vieneiltä vei erityisesti toisen kierroksen tolkuttoman upealla tuloksellaan Masters -ikäinen Timo Pursio. Bogiton 11 alle par-tuloksen sivuaa The Beastin rataennätystä!

Kärkikolmikon täydensivät EO:n TD Jussi Meresmaa – joka ei luonnollisesti pelipaikkaa vastaanottanut – sekä jo paikkansa kisasta ansainnut Markus Mäntylä. Heidän takanaan viisi parasta paikkaa vielä havitellutta olivat: Henri Perälä, Heikki Saunanen, Saku Anttila, Jaakko Silmola ja Joakim Vauhkonen. Onnea heille vielä kerran!

Frisbeegolfareita kenties eniten miellyttää kuitenkin European Openiin liittyen tällä viikolla virallisesti tiedotettu suora TV-lähetys, jonka tuottaa YLE. Sunnuntaina 21.7. kello 15.30 – kolme viimeistä väylää suorana lähetyksenä kärkiryhmien osalta! Tätä on odotettu, olkaa hyvä!

Mutta kuka käskee Turussa?

Palataan tähän hetkeen – tai tarkemmin ottaen tulevaan viikonloppuun. Tänä perjantaina kello 8:30 alkaa siis The Preliminary – EuroTourin osakilpailu Turun Lausteen KYY-radalla. Rata on keskiviikon parigolfien ja torstain harjoittelupäivän jälkeen kerännyt kehuja loistokunnostaan. Siitä ovat pitäneet huolen sadoissa määrin työtunteja tehnyt paikallinen talkooväki!

Radan vaikeusaste on myös korkea ja useampi pelaaja on maininnut tämän layoutin olevan yksi vaikeimmista, millä ovat koskaan pelanneet. Parigolfissa ammattimiehet Jeremy Koling ja Simon Lizotte löivät hynttyyt yhteen ja paiskoivat KYYtä nokkaan tuloksella -12. Molemmilla riittää heitossa mittaa ja tarkkuutta koviin tuloksiin.

Paikalliset junnuikäiset Jyri Salminen ja Leevi Liitti eivät jääneet heittoakaan huonommiksi ja jakoivat kärkipaikan! Kolmanneksi tulleesta parista Kalle Savonen – Markku Nirkkonen ainakin Savonen tuntee KYYn metkut paikallisena pelaajana.

Muista osallistujista ainakin Nathan Doss on ehdoton voittajasuosikki ja suomalaisista Tukholmassakin menestyneet Pasi Koivu ja Teemu Nissinen pelannevat vahvasti. The Preliminaryn finaali nähdään sunnuntaina iltapäivällä noin kello 13.30 alkaen ja yleisölle seuraaminen on ilmaista!

Maailman parasta frisbeegolfia Turussa ja Nokialla – koe the European Open Experience

Vanhan mantereen frisbeegolfkilpailuista se suurin ja kaunein, European Open lähestyy kovaa vauhtia. Suomen nopeimmin kasvavan lajin maailman huiput saapuvat Nokialle 17.–21. heinäkuuta. Nokian keskusurheilupuistossa järjestettävä European Open on vuoden 2013 merkittävin frisbeegolf-tapahtuma Euroopassa. Ammattilaiskilpailu kerää Nokialle 168 huippupelaajaa mittelemään Euroopan Avointen tittelistä ja yli 30 000 euron palkintopotista. Lajin syntymaasta Yhdysvalloista pelaajia osallistuu kisaan noin 30. Ennen varsinaista tapahtumaa ehtii kuitenkin tapahtua niin Nokialla kuin Turussakin.

EO Qualifier aloittaa frisbeegolfin ”Superkuukauden”


Lauantaina 6.7. Nokia DiscGolfParkin haastavalla Beast -layoutilla pelataan European Openin karsintakilpailu, jossa on vielä viisi paikkaa tarjolla varsinaiseen kisaan. Kilpailun ilmoittautujalista täyttyi minuuteissa, eivätkä kaikki halukkaat mahtuneet edes kilpailuun mukaan. Lähialueiden asukkaille tarjoutuu kuitenkin jo lauantaina mahdollisuus tulla seuraamaan kovatasoista frisbeegolfia radalle, jossa pari viikkoa myöhemmin jaetaan himoittuja Major -titteleitä. Tapahtuman seuraaminen on katsojille ilmaista.

European Open Preliminary tuo huippupelaajat Turkuun


Varsinaista European Open -viikkoa edeltävällä viikolla pelataan Turussa, Lausteen hienolla ja haastavalla radalla varsinaisen Pro-tason kilpailurutistuksen starttaava The European Open Preliminary. Kisa on osa PDGA:n EuroTouria ja kisassa nähdään jo aimo annos niin kotimaisia kuin ulkomaisiakin kärkinimiä. Kyseessä on myös ensimmäinen koskaan Turussa järjestettävä kansainvälinen frisbeegolfkilpailu ja parempaa starttia kansainväliseen frisbeegolfiin Turussa tuskin voitaisiin edes toivoa, sillä ilmoittautujalistaa koristaa mm. 9kpl Yhdysvaltalaisia kärkitason kiertue-ammattilaisia sekä hallitseva Euroopanmestari Simon Lizotte.

Myös The Preliminaryn seuraaminen on katsojille on täysin ilmaista. FGR:n toimitus suosittelee kaikkia Varsinais-Suomen harrastajia ja lajista kiinnostuneita menemään paikalle toivottamaan kansainväliset pelaajat tervetulleeksi Suomeen.

President’s Cup käynnistää European Open -viikon


Tiiviin kilpailuviikon Nokialla aloittaa keskiviikkona 17.7. järjestettävä President’s Cup, joka on Pohjois-Amerikan ja Euroopan välinen joukkueturnaus. Joukkuekilpailussa ratkaistaan mantereiden välinen paremmuus ja kumpaakin joukkuetta edustavat 8 parasta pelaajaa. Kilpailussa pelataan varsinaisesta European Open -radasta lyhennetty versio ja kilpailua pääsee seuraamaan täysin ilmaiseksi.

Kruunun jalokivi – European Open


European Open -titteli ratkotaan avoimessa ja naisten sarjassa neljä päivää kestävässä yksilökilpailussa torstaista sunnuntaihin (18.-21.7.). Koolla tulee olemaan kaikkien aikojen kovatasoisin pelaajakaarti, mitä on vanhalla mantereella nähty. Atlantin takaa matkaavien joukossa on peräti kuusi maailmanmestaria. Eurooppalaisten riveistä löytyy niin euroopanmestareita kuin omien maidensa mestareita. Tapahtuma on yleisölle maksuton ja avoin, eikä kävijöiden tarvitse tyytyä vain seuraamaan kisoja.

Paikan päältä löytyy yleisön aktiviteettialue, missä lajia paremmin tuntemattomatkin pääsevät kokeilemaan tätä Suomen nopeimmin kasvavaa urheilulajia. Tapahtuman loppuhuipennus tullaan näyttämään suorana YLE 2:lla sunnuntaina 21.7. Lähetysaika on n. klo 15:30-16:50.

Lisätietoja tapahtumasta sen verkkosivuilla: http://opendiscgolf.com
Seuraa tapahtumia sosiaalisessa mediassa:
Facebook
Twitter