Aihearkisto: Ajankohtaista

Pro Tourilla uusia osakilpailuvoittajia ja tuttu kokonaiskilpailun valtias

Syksyn kynnyksellä menneenä viikonloppuna Vampulassa ratkaistiin SFL:n Pro Tourin kokonaiskilpailun voitto. Viimeisessä osakilpailussa saatiin uusi osakilpailuvoittaja, mutta kolmossijallaan Tourin voiton varmisti vanha tuttu, edelliskesän Pro Tourin, DCMT:n, voittaja Pasi Koivu. Nils Iso-Markku nousi osakilpailuvoitollaan sarjan toiseksi.

Lauantain jälkeen vielä paljon sijoituksia pelissä

Kilpailussa pelattiin tuttuun Pro Tourin tyyliin kaksi kierrosta lauantaina ja yksi sunnuntaina. Avoimen sarjan osalta tilanne lauantain jälkeen oli se, että mitään Tourin neljästä kärkisijasta ei oikeastaan oltu vielä sinetöity. Vampulan par 58 -radan arvaamattomat tiukat väylät heittelivät esimerkiksi Pasi Koivun tuloksia 55:n ja 61:n välillä.

Nils Iso-Markku taas onnistui molemmilla kierroksilla hyvin, lähti johdossa sunnuntaille ja ilmoittautui mukaan Tourin avoimen kolmen parhaan pelaajan kilpaan. Avoimen sarjan Tour-bonuksille pääsisi 3 parasta, muissa sarjoissa bonuksen saisi ainoastaan voittaja.

Sunnuntain kierrokselle tiensä kärkipooliin takuuvarmasti kaksi viisvitosta (55) pelanneen Jukka Leinosen lisäksi raivasivat ensimmäisen kierroksen 59:stä 55:een tulostaan kohentaneet Juho Parviainen ja Kalle Savonen. Näistä ainoastaan Leinonen oli jo varmuudella pihalla Tourin top3:sta, osallistuttuaan aiemmin ainoastaan Jämin osakilpailuun.

Naisten sarjassa muhi monen mielestä melkoinen yllätys. Vain viikkokisoja aiemmin tahkonnut nokialainen Ellinoora Heikkilä piti johtoa kolmen heiton turvin. Ellinooran kanssa viikkokisoja pelanneille tämä ei ehkä kuitenkaan niin suuri yllätys ollut. Joka tapauksessa tuskin kukaan on tyytymätön siihen seikkaan, että tämäkin tulokas saatiin vihdoin kiertämään isompia kotimaisia kisoja. Tourin voitto näytti olevan menossa Susanna Virtaselle, joka oli pelannut jo Tammisaaren osakilpailun voitokkaasti.

Masterseissa kenties Suomen kokenein pelaaja, Marko Timonen piti johtoa ja Tourin ykköstilaa käsissään. Grandmastersit olivat sekä osakilpailun että Tourin osalta Markku Tohnin komennossa ennen sunnuntaita.

Lauantaina vallinnut syksyinen ja ajoittain erittäin märkä kisakeli olivat ennusteen mukaan muuttumassa sunnuntaina lämpimämmäksi ja kuivemmaksi sääksi. Kovia tuloksia todennäköisesti oli siis luvassa.

Johtoasemat eivät juuri kaventuneet

Nils Iso-Markku osui parhaiten näihin ränneihin

Kärkisijojen takana käytiin sunnuntain mielenkiintoisemmat kamppailut. Avoimessa Nils Iso-Markun kolmen heiton johto ei missään vaiheessa kaventunut kahta heittoa pienemmäksi ja pysyi lopulta samana. Jukka Leinonen sinetöi toisen sijan heittämällä kolmannen kerran 55. Kolmossijasta sentään käytiin herkullinen kamppailu, vaikka siitä kisanneet pelaajat olivatkin eri poolissa.

Ykköspoolissa Kalle Savosen onnistuminen ja tulos 54 ei kuitenkaan riittänyt varmistamaan kolmossijaa. Jälleen viimeiselle kierrokselle konemaisen itseluottamuksen peliinsä löytänyt Pasi Koivu pelasi vaikealla radalla rataennätystä sivuavan tuloksen 52 (-6) yhdestä bogista huolimatta. Edessä oli sudden death Savosen ja Koivun välillä.

Koivu ratkaisi sudarin kahdella birdiellä, kun Savonen jäi väylällä kaksi par -tulokseen. Tourin sijoituksien kannalta tällä sudarilla ei lopulta merkitystä ollut, Pasi Koivulle olisi riittänyt neljäskin tila. Iso-Markku kuitenkin nousi voitollaan Tourin toiseksi ja viidennen sijan Vampulasta napannut Juho Parviainen pääsi kolmannelle palkintosijalle Tourilla. Kalle Savonen sai osakilpailun tavoin tyytyä Tourillakin nelossijaan.

Marko Timonen piti Sami Väisäsen takanaan ja tämä järjestys ratkaisi myös tilanteen Tourin osalta Timosen eduksi. Seniorien Tour oli kärjen osalta niinkin tiukka, että Väisäsen voittaessa Vampulassa myös Tourin voitto olisi mennyt hänelle.

Markku Tohnille riitti kakkossija Tammisaaresta ja Vampulan voitto. Näillä näytöillä heltisi siis Tourin voittajabonus Grandmasterseissa. Naisten Tour-voiton piti itsellään odotetusti Susanna Virtanen, jolle Tammisaaren voiton lisäksi riitti Vampulan kolmossija.

Ellinoora Heikkilä olisi varmasti koko Tourille osallistuessaan haastanut Virtasen, sen verran vakuuttava oli debyyttikisasta tullut voitto kymmenen heiton erolla seuraaviin.

Tuloksia sekä kisakoneesta, että PDGA:sta.

Pelaajia kaivataan

Avoimen sarjan osanottajamäärää Tourilla voi pitää siedettävänä, jos katsoo kaikkien, edes yhteen kisaan osallistuneiden määrää, 133. Jos tarkastellaan kaikki neljä kisaa käyneitä, riittävätkin yhtäkkiä yhden käden sormet laskemiseen. Vähintään kolmeen kilpailuun osallistuneita oli kymmenkunta.

Edelliskesästä yhteisosallistujamäärä kasvoi hieman, mutta yhä harvempi kilpailija otti osaa useampaan osakilpailuun – toisinsanoen siis tavoitteli tosissaan Tourin palkintoja.

Toinen sarja, jossa lopputuloksiin vaikutti kolme osakilpailutulosta, oli seniorit. Uutena sarjana se siis keräsi kohtalaista mielenkiintoa. Toinen uudissarja, Grandmasters, jäi pelaamatta Jämillä. Viime vuotta vaatimattomampaa osallistujasuosiota kerännyt naisten sarja jäi pelaamatta Jämin lisäksi myös Oulussa.

Kiinnostus sarjaa kohtaan oli siis vaatimatonta. Syitä sille, miksi koko kesälle tasaisesti levitettyyn neljään viikonloppukisaan ei osallistujia löydä, voidaan vain spekuloida. Syyt löytynevät seikoista välimatkat, majoitusjärjestelyt, palkinnot osakilpailuissa sekä kokonaiskisan bonuspalkinnot.

Bonuksien jakautuminen on nähtävillä frisbeeliiton uutisen lopussa.

Kausi on päättymässä

Kotimainen kilpailukausi alkaa olla syksyn tullessa lähellä päätöstään. Parigolfin SM-kisat Jämillä ja Kankaanpäässä syyskuun viimeisenä viikonloppuna keräävät vielä kunnon kasan SM-titteliä tavoittelevia pelaajapareja. Tourit ovat päätöksessään, amatöörikiertueen paras oli siis Mikko Laihonen ja Pro Tourilla paras oli toistamiseen Pasi Koivu.

Suomalaisittain mielenkiintoa toki riittää vielä lokakuun alussa pelattavassa USDGC:ssä, johon lähtee kovia suomalaisnimiä: ainakin Jalle Stoor, Jussi Meresmaa, Seppo Paju, Leo Piironen ja Arttu Sikanen. Seurattavaa ja menestysmahdollisuuksiakin riittää.

Kesätoimitus raportoi vielä ainakin näistä kahdesta kilpailusta tämän vuoden puolella.

Helsinki saa uuden frisbeegolfradan perjantaina 7.9.

Helsinkiin, Kivikon liikuntapuistoon avataan perjantaina 7.9. täysimittainen frisbeegolfrata. Kivikon frisbeegolfradan 18 väylää palvelevat jatkossa kaikentasoisia heittäjiä, ja rata on tervetullut lisä Helsingin alueelle: Etenkin itäisellä puolella frisbeegolfin harrastuspaikat ovat olleet kiven alla. Radan kokonaispituus on 1579 metriä ja par 56 heittoa.

Kivikon radan tiedot FGR-palvelussa.

Kivikon radan avajaisia vietetään klo 17 alkaen, jolloin kaikilla halukkailla on mahdollisuus tulla tutustumaan lajiin ja 72 ensimmäistä ilmoittautujaa pääsee mukaan radan avajaiskilpailuun. Kilpailu kestää yhden kierroksen ja ilmoittautuminen tapahtuu radan lämmittelyalueen kisatoimistolla klo 17:15 mennessä. Kilpailussa on sarjat Avoimelle, Naisille ja Junioreille (alle 19-v). Kilpailu on maksuton ja sen järjestää Innova yhteistyössä Helsingin kaupungin kanssa.

Kilpailun kanssa samaan aikaan järjestetään tutustuminen lajiin. Tutustumistilaisuus alkaa klo 17:30 ja on myös maksuton.

AIKATAULU

17:00 Radan avajaiset
17:15  Ilmoittautuminen kilpailuun (paikan päällä klo 17.15 mennessä)
17:30 Kierros alkaa
17.30 Lajiesittely sekä frisbeegolfin peruskurssi, kesto 1 – 1,5 tuntia
n. 20:00 Tilaisuus päättyy

Osoite: Kivikon hiihtohalli, Savikiekontie 4.

Tule paikalle kokeilemaan uutta rataa tai tutustumaan tähän Suomen nopeimmin kasvavaan lajiin!

Kivikon frisbeegolfradan opastaulu.

 

Konkarit hoitivat mitalit EM-kilpailuista Englannista

Mennyt viikko taittui 31:llä suomalaisella frisbeegolfaajalla Euroopan mestaruuskisojen merkeissä, Essexin yliopistolla Englannin Colchesterin kaupungissa. Sää helli Englannille epätyypillisesti jopa liiaksi asti heittäjiä viikon aikana ja SM-kisojen tyyliin kärvisteltiinkin helteessä. Saldona hikisestä kisasta suomalaisittain oli yksi mestaruus, yksi hopea, kaksi pronssia ja joukkuecupin toinen sija.

Mieleenpainuva kisarata

Essexin yliopiston Colchesterin kampusalueelle kasattu kisarata jäi varmasti pelaajille mieleen monellakin tapaa. Rata tarjosi varmasti jokaiselle suotuisia väyliä, erittäin hankalia väyliä, visuaalisesti näyttäviä väyliä ja hieman myös kyseenalaisia väyläratkaisuja.

Frisbeeliiton jutussa onkin kasattu huumorimielessä kisojen TOP5 -erikoisuudet. Omalta osaltaan nämä erikoisuudet tekevät varmasti kuitenkin radasta nimenomaan persoonallisen ja mieleenpainuvan. Radan par oli 66 heittoa ja rata sisälsi 18 väylää. Neljän päivän aikana pelattiin kierros per päivä -tahdilla.

Kaikki pelaajat heittivät neljä kierrosta, erillisiä finaaleja parhaille pelaajille ei järjestetty.

Avoimessa sarjassa Sikasen johdolla 14 pelaajan voimin

90 pelaajan avoimessa sarjassa suomalaiset menestysodotukset lepäsivät Arttu Sikasen harteilla. Edellisenä kesänä samoissa maisemissa menestynyt Sikanen olikin lopulta paras suomalaisheittäjä. Ensimmäisen kierroksen (58 heittoa) jälkeen Sikanen olikin toisella sijalla iskuasemissa. Sikaselle heikkotasoinen toinen kierros vei mahdollisuudet mestaruuteen, Artun pelattua 64 (-2).

Hyvän kolmannen kierroksen turvin Sikanen palasi viimeiselle kierrokselle kärkipooliin, mutta jäi lopulta viidenneksi, heiton päähän kolmossijasta. Kärkisijat karkasivat Saksaan, Tanskaan ja Ruotsiin.

Simon Lizotte löi tauluun heti avauspäivänä käsittämättömän tuloksen -12, ja tämän jälkeen johtikin kilpailua loppuun asti. Mestaruuskin heltisi lopulta neljän heiton turvin. Tyylikkäällä pelillä toiseksi pelasi tyylikäs pelaaja, Karl Johan Nybo Tanskasta. Tobias Östling Ruotsista sai pokata kolmospystin noustuaan päätöspäivänä kakkoskortista kolmanneksi.

Suomalaisedustusta kympin kärjessä täyttivät Juho Parviainen (6.), Ville Piippo (7.) ja Erno Väyrynen (10.). Kahdenkympin kärkeä tarkasteltaessa saadaan mukaan suomalaisista vielä Jere Rosenqvist, Tapani Aulu, Jukka Leinonen, Markus Mäntylä ja Juhani Vainio. Tasoa maastamme siis kyllä löytyy, mutta terävin kärki taisi olla kotisuomessa valmistautumassa Atlantin takaisiin koitoksiin.

Mitalit ja mestaruudet avoimen ulkopuolelta

Markku Tohni on nyt myös Euroopan mestari sarjassaan. Kuva: Rene Westenberg

Kokemus oli kilpailun sana suomalaisnäkökulmasta. Avoimessa vielä monta mahdollisuutta saava kokemattomampi katras jäi siis ilman mitaleita. Seniorisarjoista menestystä sitten tulikin.

Markku Tohni vei Nokialla nimiinsä ensikertaa mitellyn Senior Grandmasters -sarjan. SM-titteli sai Englannissa seurakseen saman sarjan EM-tittelin. Tohnin ase oli tasaisuus, kolme 77:aa ja yksi 74 toivat mestaruuden nokialaiselle kolmen heiton erolla. Tohni pelasti siis Suomen mestaruustittelien osalta.

Masters -sarjassa (40-vuotiaat) suomalaisia pronssimitalisteja olikin kaksi. Jouni Leskinen nousi upealla viimeisellä kierroksella (59) kaukaa kärkisijojen takaa kolmanneksi. Paremmat viimeisimmät kierrokset heittäneenä pelaajana Leskinen sai noutaa pokaalin palkintoseremoniassa, mutta tosiasiassa pronssitilan kohtaloa ei pelaamalla ratkaistu.

Kolme muuta samaan tuloksen päätynyttä, mukaan lukien Kari Vesala, ovat ainakin moraalisia pronssimitalisteja. Moraalisia siinä mielessä ainakin, että mitaleja ei sen kummemmin kenellekään jaettu ja pokaalitkin muut kolmannelle sijalle sijoittuneet saavat muissakin sarjoissa jaetuille palkintokorokesijoille päätyneiden tapaan postitse.

Grandmastersit, eli edellisten sarjojen väliin asettuvat viisikymppiset kävivät lopulta Britannia-Suomi -mittelön mestaruudesta. Derek Robins ja Marko Timonen jättivät muut taakseen, mutta lopulta heidänkin väliin muodostui viiden heiton ero britin eduksi. Timosen yksi yli 70 heiton lipsahtanut kierros (71 heittoa) koitui muuten hienon kisan pelanneen suomalaisen kohtaloksi.

Ensimmäisen kierroksen jälkeen vallinnut viiden heiton ero pysyi siis kolmen viimeisen kierroksen jälkeen lopulta täsmälleen samana. Hopea oli kuitenkin hieno suoritus ja sekaan Timoselle mahtui myös yksi grandmasters -ikäiselle pelaajalle komea, yli 1000 pisteen reitattu, kierros (63). Tuo kierros oli myös koko sarjan paras yksittäinen kierros.

Junioreissa mitalit karkasivat suomalaiskolmikolta Leevi Liitti, Lassi Hakulinen ja Jasper Fröberg. Heidän lopulliset sijoituksensa äskeisessä järjestyksessä ovat 5., 6. ja 8. Saksan Sven Rippel oli ylivoimainen yhteistuloksellaan -23, jolla olisi avoimessakin oltu hienosti kuudentena.

Naisissa Anna Elon tasaisesti parantuneet kierrokset tuottivat lopulta 7. sijan. Heikommat alkukierrokset maksoivatkin Annalle varmasti muutaman sijan, mutta hienosti Anna Suomen lippua piti korkealla ainoana (!) naisedustajanamme.

Maiden välinen kilpailuformaatti hakee vielä muotoaan

Jokaisen sarjan 20 parasta sijaa lopputuloksissa pisteytettiin, ja näistä pisteistä muodostui lopulta Nations Cupin lopullinen kunniataulukko. Isolla edustuksella liikkeellä olleet maat veivät odotetusti kärkisijat. Saksan, Suomen ja Ruotsin välillä käyty kisa tietystikin suosii tällaisessa muodossa pelattuna vahvan edustuksen maita. Tähän loppujen lopuksi ratkesi voittokin.

Nimittäin naisten sarjassa kolme kärkisijaa vallannut Ruotsi vei Nations Cupin ykköspystin juuri tällä naissarjan vahvalla edustuksellaan. Anna Elolla oli mahdoton tehtävä yksinään kerätä riittävästi pisteitä. Johtopäätöksenä tästä voidaan tehdä se, että kilpailevia naispelaajia tarvittaisiin lisää, jotta kisailijoita naisten sarjaan ulkomaillekin Suomesta löytyisi.

Suomen vahva panos ja edustus muissa sarjoissa tuotti toisen sijan ja Saksan oli tyytyminen kolmanteen sijaan.

Järjestelyt pääosin hyvät

Brittejä epäiltiin etukäteen paljoltikin heidän kyvystään järjestää tämän mittaluokan kisat. Pääosin pelaajat olivat kuitenkin tyytyväisiä kisan sujuvuuteen. Yksittäisiä kömmähdyksiä sattui ja niistä syntyi satunnaisia vaaratilanteitakin, mutta paljon hyvääkin oli. Esimerkiksi hienosti hoidettu livetulospalvelu oli mallikelpoinen suoritus briteiltä.

Kahden vuoden päästä kisattavien seuraavien EM-kisojen isäntämaa on vielä epäselvä. Englannin kisa oli kuitenkin erittäin hyvätunnelmainen, varmasti johtuen myös siitä, että pelaajat viettivät koko kisaviikon päiviä ja öitä myöten kampuksella, jossa kisakin käytiin.

Kuulumisia päästiinkin vaihtamaan grillibileissä, varusteidenvaihtoillassa ja kokoontuivatpa maaedustajatkin eräänä iltana miettimään keinoja viedä lajia eteenpäin.

Hyvin suoriutuneen Tapani Aulun kipparoiman Team Finlandin puolesta uskaltaakin kiittää kisadelegaatiota hienosta kisasta.

Tulokset
Valokuvia

Piironen helteiden herraksi ja Suomen mestariksi!

Vielä kerran helteisen kuuma The Beast lähti mittaamaan kilpailijoiden kuntoa frisbeegolfin SM-kisojen finaalipäivänä sunnuntaina. Helle oli jälleen astetta kovempi ja näin ollen taitojen lisäksi kysyttiin kestävyyttä. Sitä löytyi avoimessa sarjassa kirkkaasti eniten Leo Piiroselta, joka jaksoi vielä viimeisellä väylällä painaa häkellyttävän 12-metrisen putin mukin pohjalle ratkaistakseen mestaruuden itselleen.

Jossiteltavaa ei jäänyt

Suomen mestari vuosimallia 2012, Leo Piironen. Onnea!

Finaalikierros eteni vaihtelevasti. Ensin Piironen otti Arttu Sikasen kahden heiton johdon kiinni seitsemännellä väylällä. Väylän 13 jälkeen Piironen oli jo viiden heiton karkumatkalla ja yleisö alkoi kuiskia jo Piirosen vahvasta otteesta mestaruuspystiin. Väylillä 14-17 Sikanen tykitti neljä birdietä putkeen ja kavensi eron enää yhteen heitton ennen päätösväylää.

Molemmat avasivat päätösväylällä turvallisesti väylän puolivälin mutkaan. Jatkoheitoillaan molemmat päätyivät lähes yhtä kauas korista kutienkin eri suuntiin. Tilanne oli kutkuttava ja heittovuorojen oikea järjestys varmistettiin mittaamalla kiekkojen etäisyys korista. Turnausjohtaja Jussi Meresmaa totesi, että yhden heiton johtoa pitävä Piironen pelaisi ensin.

Etäisyyttä koriin oli noin 12 metriä ja tilanne se, että korin alle pelaamalla Piironen pääsisi vähintään katkaisupeliin. Korin ohi outtiin heittämällä Sikanen saisi mahdollisuuden viedä tittelin itselleen onnistuneella putilla. Luonnollisesti onnistunut, vaikea putti osittain puun takaa tekisi Piirosesta varman mestarin.

Yleisö arvuutteli Piirosen ratkaisua – kyseessä oli pitkä putti, takana outti ja tuultakin oli jonkin verran. Sikasella olisi lähes yhtä vaikea putti, tosin ilman häiritseviä puita puttilinjan sivussa. Piiroselle ei kaikesta päätellen kuitenkaan ollut hetkeäkään epäselvää, mitä seuraavaksi tapahtuisi.

Puiden takaa ilmestyi esiin oranssi putteri, sopivasti etureuna ylhäällä koria kohti leijaillen. Putti osui vastustamattomasti keskelle ketjuja ja putteri putosi korin pohjalle tehden Leo Piirosesta uuden avoimen sarjan Suomen mestarin. Vaiherikkaan finaalin jälkeen ei loppujen lopuksi ollut mitään epäselvää siinä, kuka oli kuningas. Neljä kierrosta 25 heittoa alle ihannetuloksen The Beast -radalla. Piste.

Arttu Sikasen etupainotteinen vire SM-turnauksessa tuotti kuitenkin hopeisen mitalin. Samanväristä metallia sai Sikanen kaulaansa myös 2010. Jalle Stoor heitti rennosti ja tasokkaasti itsensä SM-mitaleille kolmanneksi. Valta vaihtui tylysti – Seppo Paju sysättiin yhden mestaruuden jälkeen syrjään, nyt tuloksena viides sija. 2011 hopeamitalisti Pasi Koivu sai tyytyä 7. sijaan.

Uusia mestareita muihinkin sarjoihin

19-vuotiaissa junioreissa päästiin juhlimaan paikallisten kaksoisvoittoa. Juho Vähätalolle ei vastusta löytynyt, 10 heiton ero puhuu puolestaan ja Suomen mestaruus on ansaittu. Jukka-Pekka Pulakka nousi Jani Ikosen kanssa tasoihin ja tyrmäsi tämän katkaisupelissä ykkösväylällä. Vähätalolle mestaruus on ensimmäinen ja edessä on ensi vuonna kamppailut avoimessa sarjassa.

Nuoremmissa junioreissa (alle 16-vuotiaat) Henrik Lindevall sai tyylitellä myös lopulta helppoon mestaruuteen. Johdossa finaaliin lähtenyt Aleksi Väisänen päästi Lindevallin ohitseen ja Mikko Halosen kanssaan tasoihin. Katkaisupelissä Halonen vielä kurotti ohi Väisäsestä. Mitalijärjestys siis Lindevall, Halonen, Väisänen. Lindevallille myös ensimmäinen mestaruus.

Masters-sarjassa Kai Vesa johti kilpailua ennen finaalia. ”Kaitsu” johti kisaa vielä kolme väylää ennen maalia, mutta sitten alkoi Ari Penttalan nousu. Penttala käänsi tilanteen edukseen ja sinetöi mestaruuden päätösväylän birdiellä. Kari Vesala hyökkäsi lopussa vielä neljällä birdiellä, mutta Kai Vesa piti pintansa hopeasijalla päätösväylän nelosellaan. Valta vaihtui siis senioreissakin.

50-vuotiaiden mestaruus oli selkeästi kahdeksan heiton turvin jälleen Marko Timosen oma. Hopea- ja pronssimitalistien, Ilkka Tammisen ja Harri Hynösen välille saatiin vasta viimeisellä väylällä yhden heiton ero.

Myös naisissa vanha tuttu mestari uusi tittelinsä. Anne Matilainen ei saanut lopulta tänä vuonna Anna Elosta edes vastusta ja eroksi muodostui peräti 13 heittoa. Annen itsensäkin puheista saa aistii pienen toiveen, että vallanvaihto olisi paikallaan, mutta tänä vuonna sitä ei vielä nähty. Susanna Virtanen korjasi kotiin pronssimitalin.

Uusia mestareita saatiin luonnollisesti uusissa sarjoissa. Senior Grandmastersin mestaruus jäi loppujen lopuksi huikean tasaisten vaiheiden jälkeen Nokialle, Markku Tohnille. Voittaja ratkaistiin sudarissa ja pronssimitalistikin oli vain heiton päässä kärkikasikosta. Göran Nordström sai maistaa hopeaa sudarin jälkeen ja Eero Savilaakso oli kolmas.

Nina Kiminki vei mestaruuden naissenioreissa lähes 30 heiton turvin ennen Riina Kotamäkeä. Tästä sarjasta suurin mielenkiinto puuttui kilpailun ajan, mutta mestaruus on aina mestaruus.

SM-kisasivuilta löytyy linkit tuloksiin ja myös myöhemmin ilmestyvään finaalipäivän koosteeseen. Kesätoimitus palaa jälleen tekstien kanssa EM-kisoista elokuun puolivälin jälkeen.

Tasaisen tappavasti parantava Piironen hiipii kohti kärkeä

Nokialla kärvisteltiin lauantaina paahtavassa helteessä aamupäivästä lähtien. SM-kisojen kolmas kierros sekoitti jälleen pakkaa. Tulokset vaihtelevat paljon, harva pelaaja on pelannut tasaisia tuloksia kaikilla kolmella kierroksella. Kärkipäässä yhden miehen tasaisesti paranevat tulokset näyttävätkin kantavan hedelmää. Ainoastaan kahdessa sarjassa alkaa mestaruus näytää selvältä.

Sikanen kuitenkin piti vielä pintansa

Piirosen peli lämpiää siinä missä kelikin. Riittääkö nousu mestaruuteen asti?

Avoimessa sarjassa nähtiin taas melkoinen muutos viiden kärjessä. Sijoitukset muuttuivat Arttu Sikasen toistaiseksi pitämää johtoasemaa lukuun ottamatta kärkiviisikon osalta kokonaan. Kuumin pelaaja tällä hetkellä näyttää olevan Leo Piironen, joka nousi yhteistuloksissa toiseksi pelattuaan loistokkaan tuloksen 56 (-8).

Johtoasemaa pitävän Arttu Sikasen kaksi viimeistä väylää tuottivat bogit, mikä teki Artun kierroksesta ”vain hyvän” – 61 heittoa. Johtoa Piiroseen nähden Sikasella on finaalikierrokselle lähdettäessä kaksi heittoa. Sikasen loppu ei silti ollut kuitenkaan läheskään yhtä katastrofaalinen, kuin Juho Rantalaihon.

Rantalaiho heitti viimeisellä väylällä neljä kertaa OB:lle ja joutui kirjauttamaan korttiinsa tuolta väylältä tuloksen 10 heittoa. Kaksi kierrosta hienoa frisbeegolfia pelannut Rantalaiho joutuu valitettavasti mitalisijat unohtamaan viimeistään tuon väylän seurauksena.

Seppo Paju palasi 58:llaan kolmen kärkeen ja Jalle Stoor (60 heittoa) putosi pykälää alemmaksi neljänneksi. Teemu Nissinen taisteli 61:n ja otti näin Rantalaihon paikan kärkiviisikossa. Lassi Hakulisen sensaatiomaisen kisan näyttää vesittävän heikko toinen kierros. Hakulinen nousi kuitenkin 7 sijaa kuudenneksi. Loistokisasta joka tapauksessa voidaan puhua hänen kohdallaan.

Kärkikaksikko Sikanen-Piironen on siis toisistaan 2 heiton päässä. Pronssitilaa nyt pitävä Paju aistii niskassaan Stoorin hengityksen vain heiton päässä. Koko huomisen kärkipooli on kuuden heiton sisällä toisistaan. Seurattavaa siis taatusti riittää.

Vähätalolle ja Kiminkille tittelit?

Tässäkö draivaa juniorit-19 Suomen mestari? Juho Vähätalo väylällä 11.

Viimeiseen päivään lähdettäessä Juho Vähätalo johtaa juniorit-19 -sarjaa 7 heitolla ennen Jani Ikosta. Jukka-Pekka Pulakka nousi Tatu Luukkasen ohi kolmanneksi ja on kolme heittoa hopeamitalisijaa jäljessä. Tällä hetkellä kuitenkin mestaruus ja pronssi ovat jäämässä Nokialle.

Nina Kiminkin johto on jo niin ylivoimainen Riina Kotamäkeen nähden, että vain loukkaantuminen tai sairastuminen vie Kiminkiltä mestaruuden. Tänään eroa ei toki tullut kuin kaksi heittoa lisää, mutta himmailuun Kiminkillä oli jo varaa. Naissenioreiden nokkimisjärjestys on siis selvillä ennen finaalia.

Muissa sarjoissa jännitetään – Senior Grandmasterseissa trilleri

60-vuotiaiden sarjassa osallistujat ovat jälleen ensimmäisen päivän tyyliin heiton päässä toisistaan. Järjestys on toki eri – Markku Tohni pitää komentoa, Göran Nordström on toisena ja Eero Savilaakso takaa-ajajan asemassa kolmantena. Mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa, ovat herrat huomisen jälkeen kaikki taas tasoissa ja ratkaisevat mitalijärjestyksen katkaisupelissä. Sitä odotellessa!

Naisissa tilanne jälleen kiristyi. Anna Elo otti Anne Matilaista kolme heittoa kiinni. Toistamalla sunnuntaina saman tempun, nousee Elo tasoihin Matilaisen kanssa. Viime vuonna eroksi muodostui yksi heitto Matilaisen eduksi – tänä vuonna kenties järjestys on jo toinen. Susanna Virtasella on liian pitkä matka hopealle, mutta neljänteenkin sijaan on toki 9 heiton kaula.

Alle 16-vuotiaissa Aleksi Väisänen pitää Henrik Lindevallia takanaan, mutta vain kahden heiton turvin. Nokian Mikko Halonen on turvallisen tuntuisesti pronssilla – 7 heittoa matkaa ylös sekä alas. Mestaruuden kohtalo on siis kuitenkin vielä varsin epäselvä.

Seniorit-50 -sarjassa Marko Timonen nykäisi itselleen 4 heiton johdon, joka kuitenkin arvaamattomissa oloissa arvaamattomalla radalla voi olla vielä liian pieni johto. Ilkka Tamminen kärkkyy kakkosena ja pitää takanaan Harri Hynöstä kahden heiton turvin. Mitalisijat ovat kaikki siis vielä jokseenkin auki, vaikka Timonen vahvalta mestarikandidaatilta tuntuukin tällä hetkellä.

Seniorit-40 on erittäin mielenkiintoinen sarja. Torstaina kolmen kärki oli tasoissa, perjantaina johdon otti Ari Penttala ja nyt johto kuuluu Kai Vesalle. Ero Penttalaan on kuitenkin mitätön yksi heitto. Eikä viiden heiton päästä kärkeä vaanivaa Kari Vesalaakaan sovi unohtaa – hän kun pystyy pelaamaan tällä radalla reippaasti alle par-tuloksen.

Sadetta, hellettä, ukkosta?

Yksi asia on fakta – seurattavaa sunnuntaina riittää ja tulossa on kesän kovin frisbeegolfpäivä Suomessa. Vähemmän faktaa ovat sääennusteet, jotka vaihtelevasti lupaavat sateita, hellelukemia ja kenties myös ukkosta. Haastavat olot pelaajille kenties luvassa, joten jännitystä riittää niin pelaajille kuin yleisöllekin.

Kisapaikkana tuttuun tyyliin Nokian keskusurheilu puisto ja tiketit nolla euroa! Linkkipaketista tuloksia ja muuta infoa, olkaa hyvä!

Väyläkohtaiset tulokset
Kokonaistulokset (PDGA.com)
Kisasivut