Aihearkisto: Ajankohtaista

Nyt jaetaan titteleitä!

Vuoden 2011 heinäkuu tullaan Suomessa muistamaan maailmanluokan frisbeegolfkilpailuista ja -vierailijoista. Tali Open Helsingissä lämmitti maailman ykkösnimet taistelemaan seuraavalla viikolla European Open -majorturnauksen kärkisijoista.

Elokuussa on suomalaisheittäjien vuoro tavoitella titteleitä. Kotimaassa ratkaistaan niin Suomen mestaruus, kuin kahden koko kesän kestäneen kilpailusarjankin voittajat. Vanhalla mantereella kisataan maailmanmestaruudesta ja siniristilippu on myös lätäkön takana edustettuna kahden suomiheittäjän voimin.

Vielä kerran European Open

Vaikka European Openin päättymisestä on jo yli kaksi viikkoa, kuvia ja muistelmia kilpailusta putkahtelee eetteriin lähes päivittäin. Tässä yksi sellainen lisää.

Voitto meni odotetustikin tähtilipun alle, David Feldberg voittajana ei sinänsä yllätä ketään. Kaksi kärkisijaa jaettiin maailmantilaston toiseksi ja kolmanneksi parhaille. Paul Ulibarri pelasi tasatahtiin Feldbergin kanssa aina viimeiselle väylälle asti. Siis 71 pelatun väylän jälkeen kärkikaksikko oli vielä tasoissa! Huikea lopetus päättyi Feldbergin hallittuun birdieen Nokialle rakennetun ”The Beast” -radan viimeisellä väylällä.

Jenkkiheittäjien takana huomionarvoiseen saavutukseen suomalaisittain ylsi taatusti tulevinakin vuosina Suomea menestyksekkäästi edustava superjunnu Seppo Paju. Kahdeksas sija major-turnauksessa ja lopputuloksissa Sepon perävaloja katseli mm. maailmantilaston ykkönen, Nikko Locastro.

Rutosti hienoja otoksia eri kuvaajilta tuosta masiivisesta ja upeasti Jussi Meresmaan johdolla järjestetystä spektaakkelista löytyy esimerkiksi EO:n facebook-yhteistöstä tai flickristä. European Openin blogi on pistänyt myös kisat nippuun.

Odotukset European Openin järjestämisestä jälleen tulevaisuudessa ovat ainakin allekirjoittaneella korkealla, eivätkä vähiten finaalipäivän hienon yleisömäärän vuoksi. Frisbeegolf alkaa nostaa todellakin päätään, siitä osoituksena yleisömäärän lisäksi esimerkiksi näkyvyys European Openin aikaan lauantai-illan Urheiluruudussa YLEllä.

Paju ja Vainio edustavat Suomea MM-kisoissa

Seppo Paju on varmasti yksi tulevia nimiä maailman parhaiden heittäjien joukossa. Omassa ikäluokassaanhan hän on sitä jo nyt, ollen viime vuoden maailmanmestari alle 16-vuotiaissa. Tänä vuonna Seppo otti askeleen avoimeen sarjaan, jossa hän tavoittelee hyviä sijoituksia maailmanmestaruuskisoissa. MM-kisoihin ottaa osaa suomalaisista myös Juhani Vainio.

Nähtäväksi jää, millaista menestystä Paju niittää jo tänä vuonna aikuisissa, tiistaina 9.8. käynnistyneissä mittelöissä Yhdysvaltain Santa Cruzissa. Ensimmäinen kierros oli sujunut Sepolla mukiinmenevästi. Tuloksia voi seurata PDGA:n sivuilla, Sepon omia ajatuksia Sepon blogissa. Livekuvaakin kisoista välittyy discgolfplanet.tv:n tarjoamana.

Discmania Cash Money Tour ratkeaa Heinolassa

Vuoden 2011 Pro-kiertue, uljailla rahapalkinnoilla höystetty Discmania Cash Money Tour saa päätöksensä Heinolan Tyly Kaupunki -Openissa 20.-21.8 Kippasuon radalla. Osakilpailuja on käyty tähän mennessä kolme. Sarjan voittaa pelaaja, jolla on parhaat pisteet kolmen parhaan osakilpailunsa sijoitusten perusteella.

Heinola on laadukkaasti koko kesän heittäneen Pasi Koivun kotikaupunki, ja tarjolla onkin erikoisuutena Pasi Koivu Challenge. Pasi Koivun mahdollisesti päihittäville heittäjille on luvassa risteilylahjakortteja. Pasi Koivu taistelee myös koko tourin voitosta ja itse asiassa voittamalla Heinolan osakilpailun hän myös varmistaisi voittonsa.

Tiukimmin voittotaistelussa ovat kiinni Pasi Koivun lisäksi Kalle Savonen ja Teemu Nissinen. Mikäli kuka tahansa heistä voittaa Heinolassa, on tourin voitto lähellä. Koivu on heittänyt jatkuvasti hyvin, Savosen kunto on edellisten kisojen perusteella ehkä hieman laskussa. Nissisen voitto Tammisaaressa povaa vahvaa jatkoa Heinolassakin.

Kärkikahinoihin viimeisessä osakilpailussa tuo oman mausteensa Seppo Paju, joka varmasti heittää kärkisijoista, mutta ei voi voittaa touria osallistuttuaan ennen Heinolaa vain Turun osakilpailuun.

Naisissa voitto on varmuudella kahden kauppa ennen viimeistä osakilpailua. Susanna Virtasen ja Laura Uusi-Rasin keskinäinen järjestys kilpailussa ratkaisee myös koko Discmania Cash Money Tourin naisten sarjan voiton.

Nissinen kipusi mukaan voittotaisteluun Tammisaaren osakilpailussa

5.-7.8. pelattu Tammisaaren Ekenäs Energi Open oli myös osa DCMT:tä. Teemu Nissinen hoiti avoimessa sarjassa voiton suvereenisti haltuunsa ja nappasi täydet 100 pistettä. Turun kilpailusta Nissisellä oli pohjalla 4. sija, joten Heinolassa hänellä riittää rutkasti voitettavaa.

Nissinen johti avointa sarjaa jokaisen kierroksen jälkeen. Nissisen takana sijoitukset vaihtelivat kierroksittain. Vahvan kisan heitti paikallinen Niklas Stenroos, joka päätyi kilpailun kakkoseksi. Tasaisesti suorittava Jalle Stoor kipusi vielä korokkeelle hyvällä viimeisellä kierroksella. Stenroosin kanssa joka kierroksella kärjen tuntumassa heittäneet Jere Rosenqvist ja Nils Iso-Markku jakoivat neljännen sijan.

Kilpailun tuloksia voi tarkastella tarkemmin täällä, Tobias Roosin mojova kuvapaketti löytyy flickristä.

Suomen mestaruus jakoon Oulussa

26.-28.8.2011 ratkaistaan tämän vuoden Suomen mestarit. Mestaruuksista pelataan avoimessa, naisissa, juniorit-16, juniorit-19, seniorit-40 sekä seniorit-50 -sarjoissa. Kisat järjestetään viime vuoden Finnish Openin rataa mukailevalla layoutilla Oulun Meri-Toppilassa.

Kilpailuun ottavat osaa tämän kauden kovimmat kotimaiset nimet, mestaruutta puolustaa kaksinkertainen SM Jesse Heinonen. Yksi uusvanha nimi SM-kisojen osallistujalistassa nähdään, kun Suomen parhaiten rankattu pelaaja, frisbeeammattilainen Jussi Meresmaa ottaa mittaa muiden heittäjien tasosta. Mikäli Jussin taakseen noissa kisoissa jättää, ei voi olla kaukana Suomen mestaruudesta.

Kilpailun kotisivuilta löytyy kattavat infot kisoista.

Frisbeepoint-tour päättyy Vampulaan

Amatöörit, junnut ja seniorit kilpailevat sarjamuotoisesti tänä vuonna Frisbeepoint-tourilla. Osakilpailuista on käyty nyt kolme ja voitto ratkaistaan samalla periaatteella kuin DCMT:llä. Kolmas osakilpailu pelattiin samassa yhteydessä Tammisaaren Cash Money Tourin kanssa, viimeinen ratkaiseva kisa heitetään 3.9. Vampulassa.

Tammisaaressa amatööreissä sijoille 1 ja 3 sijoittuneet Janne Hirsimäki ja Aleksi Ahtila ovat myös sarjan ykkönen ja kakkonen – tosin järjestyksessä Ahtila-Hirsimäki. Mikäli molemmat myös Vampulassa heittävät, ratkaistaan voitto mitä todennäköisemmin heidän kahden välillä.

Senioreissa sarjan kärjessä kolmen osakilpailun jälkeen ovat Markku Tohni ja Jouko Rosenqvist. Jouni Leskisen tai Petri Määräsen kärkkyessä takana, tilanne on tiukka. Leskinen ja Määränen kykenevät ottamaan varmasti korkeat sijoitukset viimeisestä kilpailusta, jos siihen osallistuvat. Senioreissa tilanne on siis hyvinkin paljon vielä auki.

Junioreissa Lassi Hakulinen on jo ennen viimeistä kisaa varmistanut voiton sijoituttuaan kolmessa ensimmäisessä osakilpailussa näyttävästi sijoille 1, 2 ja 1.

Sarjojen tilanteet voi tarkistaa kisakoneessa, kuin myös Tammisaaren Frisbeepoint-tour osakilpailun tulokset.

FGR.fi kesätoimitus tarjoaa vielä elokuussakin mahdollisuuksien mukaan raportteja kilpailuista, varmuudella ainakin Heinolan DCMT-osakilpailusta sekä SM-kisoista Oulusta.

Top 10 jenkkipainotteinen, Paju paras suomalaisista – EO 3. kierroksen jälkeen

Perjantaina ja lauantaina pelatut toinen ja kolmas kierros European Openissa Nokian keskusurheilupuiston radalla ovat olleet kiivasta taistelua kärkisijoista vaihtelevassa säässä.

Kuumuus on ollut pysyvää, kosteus vaihtelevaa. Finaalipäivään lähdettäessä amerikkalaisilla on vankka ote kärkisijoista sekä miehissä että naisissa. Jesper Lundmark on eurooppalaisten ykkönen, Seppo Paju suomalaisten.

Toisella kierroksella komento Atlantin toiselle puolelle

Toinen kierros pelattiin paahtavassa ja sateettomassa säässä. Tuuli oli kierroksen ajan maltillinen, joten ensimmäisen kierroksen tasoisia tuloksia oli lupa odottaa toisellakin kierroksella.

Miesten sarjassa ensimmäisen päivän jälkeen ykköspoolissa pelasi kolme eurooppalaista ja yksi jenkki. Toisen kierroksen jälkeen jako kääntyi päälaelleen, kun ainoastaan Karl Johan Nybo pystyi pitämään eurooppalaisväriä kärkinelikossa. Ville Piippo putosi yhdessä Simon Lizotten kanssa kakkoskorttiin.

12 parhaan (8. sijalla 4 pelaajaa tasoissa) joukkoon mahtui lopulta 4 eurooppalaista ja kahdeksan amerikkalaista pelaajaa. Ville Piippo (7. sija, tulos toisella kierroksella 60 heittoa) piti Suomen lippua korkealla, kun Seppo Paju pelasi hieman heikomman kierroksen (63). Parhaasta kierroksesta vastasi toiseksi noussut David Feldberg rataennätystä sivuavalla 53:lla, kahden kierroksen jälkeen -18.

Kärjessä toisen kierroksen jälkeen oli Paul Ulibarri (USA) yhteistuloksella 19 alle par-tuloksen (2. kierros -9.) Nathan Doss (-18) ja Karl Johan Nybo (-17) olivat muut kärkinelikkoon yltäneet.

Toisen kierroksen herkkupalasta vastasi Simon Lizotte avattuaan väylällä 13 lammikon yli aina puttipaikalle asti. Putti vaikeasta asennosta puskan takaa nousi kuitenkin korin ylärautaan. Väylällä käydyn Closest to pin -kisan kärkipaikka tässä vaiheessa ainakin Lizottelle. Kilpailu oli voimassa vielä kolmannekin kierroksen.

Naisissa Valarie Jenkins jatkoi turvallista menoaan kärjessä. Kaksi muuta amerikkalaista, Melody King ja Paige Pearce jakoivat toisen sijan kakkoskierroksen jälkeen. Suomen Anne Matilainen oli vielä heiton päässä jaetusta kakkossijasta, hyvällä iskuetäisyydellä rikkomaan jenkkirintamaa naisissa.

Tulokset toisen kierroksen jälkeen voi tarkistaa täältä.

Tuulisempaa ja sateisempaa säätä kolmannella kierroksella – USA vahvisti kärkimiehitystä

Lauantaille luvattiin kuumaa säätä ja ”virkistäviä” ukkoskuuroja iltapäivälle. Lähestulkoon ilman sadettä päästiinkin iltapäivään asti, mutta kärkipoolin heittäessä viimeistä kuutta väylää keskeytettiin kilpailu ukkoskuuron vuoksi 45 minuutiksi.

Kolmannella kierroksella eurooppalaisten tilanne kärkikahinoissa muuttui entistä tukalammaksi. Kiristämään pystyi ainoastaan Jesper Lundmark, joka pelasi koko kierroksen parhaan tuloksen 54 (-10). Tällä kierroksella Lundmark nousi seitsemänneksi ja samalla ainoaksi kahden ensimmäisen poolin eurooppalaispelaajaksi.

Suomalaisista Seppo Paju piristyi vaisumman perjantain jälkeen ja nousi parhaaksi suomalaispelaajaksi. Seppo on nyt sijalla 12, yhteistuloksessa -14 (12 heittoa kärjestä). Heiton häntä perässä on kaksi ensimmäistä kierrosta Suomen lippua korkeimmalla heiluttanut Ville Piippo. 20 parhaan joukossa on ilahduttavasti kuitenkin kuusi suomalaista (lisäksi Juho Rantalaiho, Nils Iso-Markku, Miko Fyhr ja Pasi Koivu).

Kärkinelikko parhaasta lukien kuuluu: Nate Doss & Paul Ulibarri (-26), David Feldberg (-24) ja Will Schusterick (-20). Neljän kärjessä siis maailmantilaston 2. ja 3. Ykkösrankatun Nikko Locastron sijoitus on yllättävän heikko 9., 10 heittoa kärkisijasta.

Kolmannen kierroksen kohokohtia ovat ehdottomasti Tanskan Arne Mejholmin hole in one väylällä 4 sekä Magnus Petersenin eagle (2 heittoa) väylällä 13. Nähtäväksi jää, menikö Petersenin avaus CTP-kisan kärkeen ohi Simon Lizotten.

72 parasta (+ tasatulokset) saivat paikan sunnuntain finaaleissa. Finaalipaikan saavutti enintään 208 heitolla (+16). Lopulta 7 pelaajaa tasatuloksessa sijalla 72 tarkoittaa sitä, että 78 pelaajaa osallistuu miesten finaaleihin.

Naisissa kaikki 8 pelaavat finaalit. Kärkinelikko on edelleen sama. Järjestys on nyt Jenkins, Pearce, King, Matilainen. Anne Matilaisella on 3:n heiton ero kolmossijaan ja neljän heiton ero kakkossijaan. Sijat 2, 3 ja 4 ovat siis vielä enemmän tai vähemmän auki. Jenkinsin 13 heiton johto pitänee ilman loukkaantumista.

Kolmannen kierroksen jälkeiset tulokset ovat täällä.

Sunnuntaina huikeat finaalit

Sunnuntaina kaikki huipentuu. Avoimen 78 parasta ja kaikki 8 naista pelaavat vielä sunnuntaina. Iltapäivällä parhaat lähtevät liikenteeseen siten, että viimeinen, eli kärkiryhmä, on ykkösväylän tiillä 13:50. Kello 10:00 lähtevät tuttuun tyyliin 10 minuutin välein ensin naisten kakkospooli, sitten miehet sijalta 72 alkaen. Loppupäässä naisten kärkipooli ennen miesten kahta parasta poolia.

Lähtöajat kokonaisuudessaan täällä.

Sunnuntai on viimeinen mahdollisuus nähdä maailman parasta frisbeegolfia tänä kesänä Suomessa ja Euroopassa. Tapahtuma on katsojille ilmainen ja huomiselle on luvattu lämmintä säätä pienellä sateen uhalla. Myös discgolfplanet.tv tarjoaa livestreamia paikan päältä!

USA löylytti President’s Cupissa – EO:n ykköskierroksella Euroopan vastaisku

European Open -joukkeet. Tuttuun tapaan USA valkoisissa ja Eurooppa mustissa pelipaidoissa.

Keskiviikkona Nokian Keskusurheilupuiston radalla pelattiin upeassa kelissä President’s Cup joukkuepeli uuden ja vanhan mantereen välillä. Torstaina oli aika mitellä paremmuudesta yksilökilpailun muodossa, kun European Open jyrähti käyntiin – sääolojen osalta kirjaimellisesti.

President’s Cup USA:n ylivoimaa – Lizotte laittoi kampoihin

President’s Cupissa Team USA oli parempi pistein 29-9. Pisteet muodostuivat parhaiden heittäjien 9-väyläisistä yksilötuloksista sekä samoilla yhdeksällä väylällä pelatusta 1 vs. 1 -reikäpelistä. USA:n parhaana hääri Nathan Doss, joka heitti parhaan yksilötuloksen sekä voitti myös oman mies miestä vastaan -osuutensa Seppo Pajua vastaan.

Team USAn avainpelaaja Nathan Doss näyttää loppuunviennin mallia.

Team USAn avainpelaaja Nathan Doss näyttää loppuunviennin mallia.

Euroopan tiimissä valopilkkuna oli Simon Lizotte, joka haali Euroopalle pisteen tuloskisassa ja reikäpelissä pöyhi maailman ykkösrankatun Nikko Locastron jo kuudennen väylän kohdalla. Myös Anne Matilainen keräsi pisteen tuloskisan kolmanneksi parhaalla naistuloksella. Markus Källström sai myös pisteen tulospelistä, ja Jesper Lundmarkin tavoin sai jaetut pisteet tasapelistä reikäpelissä amerikkalaisia vastaan.

President’s Cupin tulokset ovat kokonaisuudessaan nähtävillä täällä. Kuvia löytyy European Open blogista. Lue linkistä myös virallinen uutinen President’s Cupista.

European Openin ensimmäinen kierros tasokas sateesta ja tauosta huolimatta

Kaikkien aikojen kovatasoisimman Euroopassa järjestetyn kilpailun, European Openin, ensimmäinen kierros tarjosi heti kovia tuloksia, ja ”the Beastin” rataennätys (60, Nokia Prodiscus Open, Jussi Meresmaa) silputtiin heti seitsemällä heitolla. Karl Johan Nybon johdolla eurooppalaiset ottivat kovan revanssin Yhdysvaltojen tähtipelaajista ensimmäisellä kierroksella.

Aamulla kierrokselle lähtenyt ja ukkosmyrskyn alta pois ehtinyt Suomen Ville Piippo ehti pitkään olla kärjessä huipputuloksella 55 (-9). Noin kello 12.40 kilpailu keskeytettiin ukkosen vuoksi ja 80 minuutin tauko kilpailussa oli tosiasia. Iltapäivästä matkaan lähteneistä pelaajista Piippo sai vihdoin seuraa kärkeen, kun Simon Lizotte iski tauluun niin ikään 55.

Märkää riitti Openin ensimmäisellä kierroksella, perjantaina auringon pitäisi kuitenkin paistaa.

Eurooppalaisten kovaa tuloskuntoa täydensivät myöhemmin maaliin tulleet Seppo Paju (57) ja lopullisen ensimmäisen kierroksen kärkituloksen heittänyt Karl Johan Nybo. ”KJ”:n tulos 53 on 11 alle radan par-tuloksen! Euroopan President’s Cup -joukkueen pelaajista siis neljä pelaajaa ovat avoimen kahdessa kärkipoolissa. Myös naisissa Anne Matilainen (72) kiilasi hienosti toiseksi Valarie Jenkinsin (70) perään.

Hyviä poimintoja ensimmäiseltä kierrokselta ovat myös junnuikäisen Jere Rosenqvistin 58 (-6), 58-vuotiaan Team USA:n President’s Cup -joukkueen kapteenin David Greenwellin 62 (-2). Pettymyksistä on poimittava Suomen mestari Jesse Heinosen harmittava 72 (+8).

Katso kaikki tulokset täältä ja lue myös EO:n virallinen uutinen tästä.

Seuraa kisaa, paikan päällä tai internetin välityksellä

Perjantaille Nokialle on luvattu vähäsateisempaa, mutta edelleen paahtavan kuumaa säätä. Jo nyt on kuitenkin selvää, että kovia tuloksia nähdään kelissä kuin kelissä. Paikalle on siis koko tapahtuman ajan ilmainen pääsy, tervetuloa paikalle seuraamaan Suomen upeimmalla radalla maailman parhaita pelaajia!

Kynnelle kykenemättömät voivat seurata kilpailua livenä täältä. Livescoring päivittyy tuttuun tapaan 6 väylän välein täällä. Lähtöajat löytyvät tästä linkistä. Kärki lähtee siis iltapäivällä kello 14.50.

FGR.fi -kesätoimitus palaa asiaan, kun lisää kisapäiviä on nähty.

Tali Open on taputeltu, EO-viikko jo kovassa vauhdissa – President’s Cup tänään!

Sunnuntaina 16.7. ratkaistiin Tali Open 2011 lopulliset sijoitukset. Suuri osa pelaajista matkusti heti sunnuntaina yöksi Nokian lähistöön, jossa maanantaina aamupäivällä alkoi European Open -viikko kisaradan auettua harjoittelua varten.

Podiumilla Talissa kolme amerikkalaista. Mikä on palkintokorokkeen kokoonpano European Openissa?

Talin kolmas kierros epävakaisessa säässä

Tali Openin viimeinen kierros pelattiin sunnuntaina alkaen kello 7:00. Ensin lähtivät liikkeelle avoimen häntäpää (sijasta 57 alaspäin), sitten muut sarjat järjestyksessä juniorit, senior grandmasters, grandmasters, masters, naiset ja lopuksi avoimen 56 parasta.

Aamusta alkaen koko kolmannen kierroksen ajan sää oli epävakainen ja vettä tulikin aika ajoin. Kun kärkipooli oli lähdössä puoli kahdentoista aikaan, tuli vettä hetkellisesti rajustikin. Ruuhkautumisen takia väylän 6 buncr hazard -sääntö oli muutettu normaaliksi OB-käytännöksi. Tuttuun radan tyyliin griinisaarelle kiekon oli kuitenkin jäätävä.

Kolmannen kierroksen kovin tulos oli jälleen loistava 51 heittoa (-9) ja siitä vastasi jälleen Paul McBeth – johto vankistui entisestään. Heikompia kierroksia pelasivat esimerkiksi jaetulta kärkisijalta lähtenyt hallitseva maailmanmestari Eric McCabe (62) ja viidentenä ollut Ville Piippo (63).

Kärkisijat pysyivät edelleen pääosin tähtilipun väreissä. Avoimen finaalien 24 pelaajasta 12 oli kuitenkin Suomesta, 10 Yhdysvalloista ja lisäksi vielä yksi saksalainen ja yksi ranskalainen. Esimerkiksi ruotsalasia ei siis finaaleissa nähty.

Finaaliin yltäneet suomalaiset olivat Ville Piippo, Jalle Stoor, Miko Fyhr, Seppo Paju, Pasi Koivu, Toni Asikainen, Nils Iso-Markku, Teemu Niemi, Leo Piironen, Dick Lampinen, Kalle Savonen ja Juho Rantalaiho.

Muiden sarjojen finaaleihin pääsi neljä parasta. Naisissa jenkkikolmikko johti alusta loppuun, joten finaaliin mahtui seuraksi vain Anne Matilainen. Muissa sarjoissa finaalit olivat Suomi-painotteiset, Mastersien Otfried Derschmidtiä (AUT) lukuun ottamatta.

9-väyläiset finaalit hienossa säässä

Iltapäivällä aloitetut finaalit pelattiin aurinkoisessa ja lämpimässä säässä. Yleisöäkin valui iltapäiväksi paikalle oikein mukavasti. Kärkipooli finaaleissa oli Paul McBeth, Cale Leiviska, Nikko Locastro ja Nate Doss.

Parhaat tulokset finaalissa heittivät kuitenkin miehet kauempaa kärjen takaa. Hyvän lauantain, mutta heikommat (63) kolmoskierrokset pelanneet Will Schusterick ja Ville Piippo piristyivät finaalissa ja heittivät tuloksen 23 (-6). Myös Dave Feldberg ylsi samaan, mutta hänellä myös kolmoskierros oli tasokasta peliä heikon lauantain jälkeen.

Loppujen lopuksi amerikkalaisten keskinäinen järjestys podiumin osalta oli Paul McBeth, Cale Leiviska, Nikko Locastro. Paul McBeth varmisteli voiton käytännössä jo toisen ja kolmannen kierroksen huipputuloksillaan. Leiviskan tasaisen hyvä peli riitti toiseen sijaan ja Locastro nousi kolmanneksi vahvalla kolmoskierroksella.

Upealla finaalilla Ville Piippo nousi lopulta Talin parhaaksi eurooppalaiseksi pelaajaksi. Ville itsekin oli silmin nähden tyytyväinen finaalikierrokseen. Kolmatta kierrosta Ville kertoi jännittäneensä paljon ja se kenties näkyi tuloksessa. Tulevaa President’s Cupiakaan Piippo ei arvellut jännittävänsä niin paljoa.

Kuitenkin kolme tasokasta kierrosta neljästä antavat luvan odottaa näyttävää peliä myös President’s Cupissa ja koko European Openissa, josta löytyy kämmenheittäjällekin erittäin sopivaa väylää.

Piipon lätty löysi mukiin Talin finaaleissa. Löytääkö Nokialla?

Muutoin suomalaisittain riittää arvuuteltavaa menestyksestä European Openissa. Juho Rantalaihon, Jesse Heinosen ja Seppo Pajun peli oli enemmän tai vähemmän sekaisin, eikä kukaan tästä kolmikosta pystynyt kuin yhteen tasoiseensa kierrokseen. Toisaalta Jalle Stoor ja Pasi Koivu heittänevät tälläkin viikolla mukavasti.

Muissa sarjoissa junioreita lukuun ottamatta voittajat olivat kohtalaisen selvillä jo ennen finaaleja. Junnuissa Markus Pohjolainen pelasi erittäin fiksua ja seiftiä peliä johtoasemassa, mikä lopulta myös riitti voittoon. Naisissa Valarie Jenkins oli ylivoimainen, kuin myös seniorisarjoissa Kari Vesala, Marko Timonen ja Markku Tohni.

Top 6 -leaderboardit kaikista sarjoista ovat täällä, lopulliset kokonaistulokset löytyvät tästä linkistä.

President’s Cup ja European Open

Kuten jo sanottua, EO on Nokian keskusurheilupuistossa harjoitusten muodossa jo pyörähtänyt käyntiin. Todellinen toiminta alkaa tänään keskiviikkona President’s Cup -joukkuepelillä Team Usa vs. Team Europe. Euroopan tiimiin on valittu suomalasista Ville Piippo, Seppo Paju ja Anne Matilainen.

President’s Cup isketään käyntiin keskiviikkona iltapäivällä kello 15:00. President’s Cup, kuten koko European Open on yleisölle avoin ja ilmainen. President’s Cup erityisesti on mahtava mahdollisuus nähdä maailman tämän hetken kovimmat pelaajat sekä naisissa että miehissä kerralla tositoimissa.

Team USA: Kapteeni David Greenwell

    MPO David Feldberg (OR)
    MPO Nikko Locastro (MO)
    MPO Paul McBeth (CA)
    MPO Nate Doss (CA)
    MPO Will Schusterick (TN)
    FPO Valarie Jenkins (CA)
    FPO Paige Pierce (TX)
    Captain’s Choice Paul Ulibarri (AZ)

Team Europe: Kapteeni Hans Tegebäck

    MPO Markus Källström (SWE)
    MPO Karl-Johan Nybo (DK)
    MPO Ville Piippo (FIN)
    MPO Simon Lizotte (GER)
    MPO Seppo Paju (FIN)
    FPO Camilla Jernberg (SWE)
    FPO Anne Matilainen (FIN)
    Captain’s Choice Jesper Lundmark (SWE)

FGR.fi kesätoimitus tarjoaa seuraavan kerran raporttia juuri President’s Cupista. Myös itse European Open -kisasta on tarjolla juttua, onnistumiset ja pettymykset listataan kaikilta kisapäiviltä.

Lizotte ja Piippo kiiloina jenkkirintamassa – Tali Open, lauantai

Tali Openin ensimmäisen päivän ohjelma: kaksi ensimmäistä kierrosta perinteitä kunniottavalla Talin radalla. Tähdet ison veden takaa ottivat odotetusti kärkisijat – Simon Lizotte ja Ville Piippo kiilasivat väliin sijoille 4 ja 5.

Kesätoimituksen pikainen raportti ensimmäiseltä päivältä tulee tässä.

Ensimmäinen kierros

Tali Openin tyyliin golflähdöillä pelattavat kierrokset alkoivat lauantaina aamulla 7.36. Iltapäivään mennessä kaikki olivat heittäneet ensimmäisen kierroksen ja amerikkalaispainotteinen kärki alkoi muodostua jo ensimmäisellä kierroksella.

Kahdeksan minuutin lähtövälit aiheuttivat pientä ruuhkaa, pahimmat ruuhkat olivat 6. ja 7. väylillä. Erityisesti kuudennen väylän buncr hazard -sääntö aiheutti poolien puuroutumista. (Outtiin jäänyt heitto uusitaan samasta paikasta ilman rangaistusheittoa)

Kärkeen pelasi ensimmäisellä kierroksella Cale Leiviska. Puhdas kierros ilman yhtäkään bogia kuudella birdiellä höystettynä tuotti tuloksen 54 (-6). Ensimmäisellä kierroksella kärkisija irtosi siis kärkitason huomioon ottaen kohtalaisen helpolla.

Muiden sarjojen kärkinimiä ensimmäisen kierroksen jälkeen: Masters – Kari Vesala (57), Grandmasters – Marko Timonen (64), Senior Grandmasters – Markku Tohni (73), Naiset – Valarie Jenkins (60), Juniorit – Markus Pohjolainen (61)

Toinen kierros

Riippuen lähtöajoista suuri osa pelaajista sai joko ensimmäisen kierroksen lopulla tai toisen kierroksen alussa nopean, mutta sitäkin kosteamman sadekuuron. Toisen kierroksen aikana myös tuuli oli yltynyt kovaksi, mutta kärjen tulostaso vain koveni entisestään.

Avoimessa ”mäkit” Eric McCabe ja Paul McBeth kiristivät navakassa tuulessa rajusti ja heittivät tulokset 52 ja 51. He jakavat kärjen toisen kierroksen jälkeen tuloksella 108 (-12). Kolmantena kärkkyy ensimmäisen kierroksen jälkeen johtanut Cale Leiviska heiton päässä kärkiparista.

Kympin kärkeen avoimessa mahtui jenkkien väliin kolme eurooppalaista, joista kaksi suomalaisia. Nuori tiitykki Saksasta, Simon Lizotte, neljäntenä; paikallinen suuruus Ville Piippo viidentenä sekä hyvää comeback-kesää pelaava Jalle Stoor yhdeksäntenä.

Kärkikymmenikön takana sijoilta 13.-18. löytyy myös mukava suomalaisten ryhmittymä. Avoimen 24 parhaan finaaleissa nähtäneen siis maailman ykkösten lisäksi myös runsaasti suomalasiväriä.

Naisissa komento on niin ikään uuden mantereen hurjilla – jenkeillä kolmoisjohto. Muissa sarjoissa odotetustikin suomalaiskomento – toki osallistujatkin suurimmilta osin ovat juuri Suomesta.

Kaikkien sarjojen kuuden kärjet löytyvät Tali Openin omilta sivuilta, täältä. Kaikkien sarjojen kaikki tulokset ovat täällä. Jokaisen pelaajan kohdalta on saatavilla tuttuun Tali Openin tyyliin myös väyläkohtaiset tulokset. Bongata voi holarit (ainakin Rosenqvist junnuissa 1. kierroksella väylällä 5) ja pahimmat romahdukset esim. buncr-väylällä 6.

Sunnuntain lähtöajat kolmannelle kierrokselle löytyvät täältä. Finaaleja aletaan alustavan aikataulun mukaan pelata iltapäivällä 15.30.

FGR.fi tarjoaa kuvallista ja kattavampaa raporttia sunnuntailta, toimittajan heittosavotta on varmuudella ohi jo huomenna aamupäivällä… Tali rankaisi siis ainakin allekirjoittanutta..

-M. Nirkkonen