Viidentienristeys on kilpailunäyttämönä jo perinteinen, vaikkei iältään kuulu Suomen legendaaristen ratojen joukkoon. Viidentienristeyksen kisoissa on nähty myös lähes aina eri voittaja kuin edellisellä kerralla – niin nytkin. Viime viikonloppuna ”Vitosesta” haettiin lähtöasetelmat neliosaiselle kotimaiselle Fierce Pro Tourille.
Kaksipäivänen kilpailu pelattiin siten, että lauantaina pelattiin kaksi kierrosta yhteislähdöllä ja sunnuntaina finaalikierros golflähdöillä paremmuusjärjestyksessä. Kisalayoutina toimi normaali, nykyisin 18-väyläinen Viidentienristeyksen frisbeegolfrata.
Ensimmäisen kierroksen jälkeen tahtipuikkoa heilutti nimi, joka on ensimmäisen kierroksen jälkeen ollut kärjessä ennenkin. Jyri Salminen paukutti tuloksen 49 (-10) ilman yhtäkään bogia ja sai sillä ansaitun johdon. Kovin paljoa ei periksi antanut Vitosessa ennenkin loistanut Juho Vähätalo, joka oli vain heiton verran kehnompi.
Kärkiryhmään seuraavalle kierrokselle seurakseen he saivat Teemu Nissisen, Jalle Stoorin ja Kalle Savosen. Naisissa johtoa piti Ellinoora Heikkilä, Mastereissa Sami Väisänen ja Grandmastereissa Ville Kotamäki.
Salminen pelasi lopulta koko lauantain ilman bogeja. Kun lisäksi Jynkkä teki 17 birdietä, sai palkinnoksi johtoaseman viimeiselle kierrokselle sunnuntaille. Sunnuntaiksi ryhmät pienennettiin neljään ja kärkikorttiin toiselle sijalle itsensä kiilasi huikeaa puttipeliä esittänyt Veli-Pekka Luoma.
Teemu Nissinen ja Juho Vähätalo pitivät itsensä kärkikahinoissa mukana eivätkä päästäneet muita kuin ”Peksin” ohitseen. Salmisen johto Luomaan oli tässä vaiheessa kolme heittoa, ja Luomaa seurasivat heiton välein Nissinen ja Vähätalo. Muissakaan sarjoissa kärkisijat eivät vaihtuneet.
Salmisen kierros alkoi 7:llä par-tuloksella, mikä päästi Luoman ja Nissisen heiton päähän. Luoma pelasi väylältä 10 tuplabogin, mutta samoin teki Salminen väylällä 11. Tämä katkaisi Salmisen kunnioitettavan 46 väylän bogittoman putken. Nissinen nousi hetkellisesti kärkeen, mutta väylän 14 jälkeen tilanne oli taas tasan.
Voitto ratkesi Nissisen väylien 15 ja 17 birdieihin. Salminen ei pystynyt vastamaan ja kun hyvä yritys pitkästä putista väylällä 17 painui alarautaan, alkoi Nissisen voitto näyttää kahden heiton johdon myötä varmalta. Molemmat pelasivat viimeiseltä väylältä tyylipuhtaat birdiet.
Tiukan väännön jälkeen maalialueella oli kolme tyytyväistä pelaajaa. Kärkikolmikon täydensi Peksi Luoma upottamalla tyylilleen uskollisesti kaksi vaikeaa puttia kahdella viimeisellä väylällä.
Teemu Nissinen lisäsi itsensä kirjavaan Vitosen voittajien joukkoon yhdessä mm. Leo Piirosen, Kalle Savosen ja Pasi Koivun kanssa. Jyri Salmisen voitto avoimessa sarjassa jäi vielä odottamaan, mutta lienee vain ajan kysymys.
Naisten sarja ratkesi lopulta viimeisellä väylällä, kun Ellinoora Heikkilä missasi birdieputtinsa. Tulosten laskemisen jälkeen Henna Määttä huomasi voittaneensa kilpailun yhden heiton erolla. Muista selkeästi erottuneen kärkikolmikon täytti Anna Elo.
Mastereissa Sami Väisänen johti vielä ennen viimeistä väylää heitolla, mutta hänen bogi ja Simo Väisäsen sekä Kai Vesan birdiet käänsivät tilanteen. Simo Väisänen nousi kärkeen ja Kai Vesa Sami Väisäsen kanssa jaetulle toiselle sijalle.
Grandmastereissa Ville Kotamäen marginaali oli 4 heittoa ja tämä oli sarjoista ainoa, jossa sijoitukset olivat jo hyvissä ajoin selvillä.
Kilpailun tulokset löytyvät täältä.
Pro Tour on tänäkin vuonna neliosainen kiertue, jossa pelaajalle lasketaan pisteet kolmesta parhaiten sujuneesta turnauksesta sijoituksen mukaan. Osakilpailupaikoiksi valikoituivat täksi kesäksi Kankaanpään lisäksi Turku, Peurunka ja Pori.
Kesätoimitus palaa kesän mittaan myös muihin Pro Tourin osakilpailuihin. Muutoin katseet alkavat pikkuhiljaa kääntyä kohti heinäkuuta ja kesän suurinta ja kauneinta: The European Open Experienceä.
0 kommenttia:
Jätä kommentti