SDGO 2012 – loppuanalyysi

5.7.2012 01:05

Stockholm Disc Golf Open Major -turnauksen lopputulokset ovat olleet jo muutaman päivän selvillä. Voitonhan vei Will Schusterick Yhdysvalloista – eikä tämän kauden tuloksien perusteella millään tavalla yllättäen. Hänen kohdallaan puhutaan kauden menestyneimmästä frisbeegolfaajasta.

Eurooppalaisittain ja etenkin suomalaisittain mielenkiinto kohdistuu kuitenkin jenkkien miehittämän kärkiviisikon ulkopuolelle. 20 parhaan joukosta suomalaisiakin löytyy jo iso kasa.

Voittajasta oli vain kierroksen verran epäselvyyttä

Tämän hetken kovin frisbeegolfaaja kaikki maailmankolkat huomioon ottaen - Will Schusterick

Schusterick pelasi kaksi maagista kierrosta – ensimmäisen ja kolmannen. Toinen kierros oli pieni kauneusvirhe vakuuttavassa sarjassa. Yhtä kaikki, ennen viimeistä kierrosta ei ollut käytännössä epäselvyyttä voittajasta.

David Feldberg nousi rautaisella rutiinilla toiseksi parantamalla tuloksiaan koko ajan turnauksen mittaan ja kolmannen sijan sai tasaisella pelillä Cale Leiviska. Viiden kärjen täydensivät vielä Nathan Doss ja Paul Ulibarri.

Ammattilaiset ovat ammattilaisia – sen todistaa esimerkiksi tämä tosiasia: viime kesän European Openissa ainoastaan Cale Leiviska ei tästä viisikosta ollut mukana viiden kärjessä. Eurooppa osoittaa kuitenkin yhä laajemman kehittyneiden nuorien pelaajien rintaman olevan tulossa.

Ilman värillisiä lasejakin voidaan todeta, että nostetta on eniten juuri nimenomaan suomalaisissa nuorissa pelaajissa.

Sikanen neljän kierroksen jälkeen paras suomalainen

Parasta suomalaisosaamista Tukholmassa tarjosi Arttu Sikanen

Kolmen kierroksen ajan ylivoimaisesti hienointa suomalaispeliä tarjosi Jalle Stoor. Hän löytyi kolmen kierroksen jälkeen kahdeksannelta sijalta. Stoorin kolmas kierros, 57 (-6) oli tuloksena paras yksittäinen suomalaiskierros. Kilpailu kesti kuitenkin neljä kierrosta ja Stoor putosi päätöskierroksella (+5) sijalle 15.

Tasaisesti alle par-tuloksen heittänyt Arttu Sikanen oli lopulta paras suomalainen sijalla 10. Eteen mahtui vain 7 jenkkiammattilaista ja kaksi ruotsalaista todella pitkän linjan kilpailijaa.

Sykähdyttävimmäksi suomalaiskierrokseksi jäi Markus Mäntylän 58 (-5), joka oli siis avauskierroksen jälkeen huikeasti toiseksi paras kierrostulos. Paremman heitti avauspäivänä vain koko kisan vienyt Schusterick.

Mäntylä pelasi kolme viimeistä kierrosta toki hyvin ja toisiinsa nähden tasaisesti, mutta ikävä kyllä jäi avauskierroksen huipputasosta. 17. sija on kuitenkin mahtava suoritus ja Mäntylän kokemien vaikeiden loukkaantumisten jälkeen ehdottomasti ansaittu.

Kolmasosa TOP20:sta suomalaisia

Suomalaisten rintama tuntuu olevan laaja, joskin terävin syömähammas, joka haastaisi ammattilaiset näissä isoimmissa turnauksissa, vielä puuttuu. Massaa sellaisen löytymiseksi kuitenkin näyttäisi olevan.

Paras suomalainen, joka oli siis Sikanen, löytyi tuloksista sijalta 10. Jaetut sijat mukaan laskettuna 20 parhaan joukosta löytyy kuitenkin yhteensä peräti 7 suomalaisheittäjää. Näistä seitsemästä ainoastaan Toni Asikaisen voidaan sanoa kilpailleen jo pitkään. Markus Mäntyläkin voidaan katsoa kokeneeksi vain ikänsä puolesta, mutta ei kilpavuosien.

Sikanen, Leo Piironen, Stoor, Pasi Koivu ja Seppo Paju sen sijaan ovat vielä kaukana kolmenkympin ikärajapyykistä ja 10 vuoden kilpailukokemuksesta. Kaiken lisäksi Paju ei ole vielä ehtinyt vanheta edes parikymppiseksi.

Tämä positiivinen ilmiö valaa uskoa sille, että lähitulevaisuudessa saadaan jälleen nähdä todellista suomalaista kärkiosaamista maailmanlaajuisella aikuisten tasolla – siis vihdoin muidenkin kuin Jussi Meresmaan toimesta.

Katseet pikkuhiljaa kohti SM-kisoja

Suomalaisia frisbeegolfihmisiä seuraavaksi toden teolla kiinnostavat SM-kisat, jotka käydään Nokialla heinäkuun lopussa. Välissä kisatuntumaa osa pelaajista hakee varmasti esimerkiksi Tammisaaren SFL Pro Tour -osakilpailusta. FGR.fi raportoi pikaisesti Tammisaaresta ja laajemmin Nokian SM-kisoista.

SM-kisoihinhan on jo julkaistu kisarata, joka on European Open 2011:sta tuttu ”The Beast” minimaalisin OB-muutoksin. Myös ilmoittautumiset on vahvistettu ja kisapaikat pelaajille jaettu.

SM-kisoja odotellessa voi vielä fiilistellä SDGO:n tuloksia ja tunnelmia nettisivuilta.

SM-kisasivuthan löytyvät 2010 vuoden tavoin fgr.fi:stä!



0 kommenttia:

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *