(kesä)fribakausi paketissa

12.11.2010 08:52

Vuoden 2010 kesäkauden kilpailut on niin Euroopan kuin USA:nkin osalta pelattu ja frisbeegolfradat.fi:n ensimmäinen ”aktiivinen” kausi alkaa olla pulkassa. Sivusto otettiin käyttäjien puolesta hienosti vastaan ja moni rata sai ratamestarinsa vielä julkaisun jälkeenkin. Liikennettä sivustolla on riittänyt heti julkaisusta asti reilusti ja etenkin kesäkuukausina moni teki varmasti kesälomareissujensa matkasuunnitelman fgr:ästä löytyneiden vierailunarvoisten ratojen pohjalta. Olisikin mielenkiintoista tietää kuka pitää hallussaan titteliä ahkerimpana frisbeegolfratojen kiertäjänä vuodelta 2010. Lisää oma lukusi vaikkapa tämän artikkelin kommentteihin!

Etenkin Suomalaisen frisbeegolfin kannalta vuosi 2010 on ollut erittäin merkittävä – uusia harrastajia on tullut lajin pariin tuhatmäärin ja frisbeegolf on tällä hetkellä todellakin Suomen nopeimmin kasvava urheilulaji. Myös rataverkosto laajenee hurjaa vauhtia – etenkin Etelä-Suomessa ratoja alkaa löytymään 100 kilometrin säteeltä parhaimmillaan jo toista kymmentä. Pohjois-Suomikaan ei tästä trendistä ole jäänyt varjoon, esimerkkinä tästä vaikkapa Ivalon maailman pohjoisin 18-väyläinen pro-rata (A3).

Korien kantamista Ivalon malliin

Korien kantamista Ivalon malliin

Uusien ratojen perustaminen on vahvistanut myös käsitystämme ”if you build, they will come” -ajattelusta. Lähtökohtaisestihan on mahtavaa että paikkakunnalla on olemassa jo seura- tai siihen rinnastettavaa toimintaa ennen kuin rataa aletaan alueelle puuhaamaan, mutta etenkin frisbeegolfin vauhdilla kasvaneen suosion ansiosta radan suosiolle ei ole mitenkään ehdotonta että kunnassa olisi välttämättä yhtään harrastajaa valmiina. Näistä loistavina esimerkkeinä toimivat vaikkapa Kajaanin ja Harjavallan uusien ratojen myötä harrastajakunta on löytynyt kuin itsestään. Harjavallassa asian kanssa ollaan vasta alkutekijöissä, mutta Kajaanissa harrastajia on paikkakunnan kokoon nähden erittäin huomattava määrä. Vastaavia tarinoita riittää kerrottavaksi vaikka kuinka paljon joka puolelta Suomea.

Kajaanin Lehtikankaan rata toimii liikuntapaikkana kolmelle koululle.

Frisbeegolfissa on kuitenkin kaksi puolta – harrastelijat/satunnaispelaajat ja ne, jotka näkevät frisbeegolfin kilpaurheiluna. Luonnollisesti haluamme palvella kummankin lajityypin harrastajia ja tästä syystä fgr.fi oli mm. yhteistyössä tämän vuoden SM-kilpailujen kanssa. Myös fgr.fi:n facebook-sivua seuraavat ovat varmasti törmänneet kohtalaisen aktiiviseen uutisointiin ja linkitykseen niin kotimaan kuin ulkoimaiden kilpailuista, etenkin silloin kun suomalaismenestystä on ollut tarjolla. Myös fgr:stä tutut naamat kuten Jussi Meresmaa, Juho Rantalaiho ja Jesse Heinonen ovat olleet monessa kohtaa tapahtumien keskiössä.

Suomenmestari Heinonen ja pituusheiton SE-mies Rantalaiho

Suomenmestari Heinonen ja pituusheiton SE-mies Rantalaiho

Vuoden kiistatta suurimmat Suomalaismenestyjät ovat olleet kuitenkin 16-vuotias Seppo Paju ja karvan verran vanhempi Jussi Meresmaa. Jussin huikea 4. tila maailman arvostetuimmassa frisbeegolfkilpailussa USDGC:ssä ei ollut ainoastaan kaikkien aikojen paras suomalaissijoitus kilpailussa vaan myös ensimmäinen kerta kun Eurooppalainen pelaaja on USDGC:n lead groupissa viimeisellä kierroksella. Tähän mennessä paras Eurooppalaissijoitus USDGC:ssä on ollut yhdeksäs (Pursio 2003, Lundmark 2004, Meresmaa 2009). Vuoden kovimmasta suomalaismenestyksestä vastaa kuitenkin Seppo Paju, jonka juniorisarjan Euroopan– ja Maailmanmestaruudet eivät jätä selittelyn varaa – tästä kaverista todellakin kuullaan vielä.

Seppo Paju

Seppo Paju

Ensi vuonna, mun muut avoimen sarjan Major-kilpailut pitävät taukoa, tullaan kansainvälisiä huippupelaajia näkemään myös Suomen kamaralla kun European Open valtaa vielä toistaiseksi salaisuutena pidetyn frisbeegolfradan. European Open tulee olemaan helposti myös vuoden suurin frisbeegolfkilpailu Euroopassa. FGR tulee varmasti seuraamaan tilanteiden kehittymistä tämän kilpailun suhteen. Mikäli haluat pysyä kilpailusta ajantasalla suosittelemme lämpimästi seuraamaan tapahtuman sivuja facebookissa. Varsinaiset kisasivut eivät ole vielä auki täydessä mitassaan, mutta osoitteesta opendiscgolf.com tietoa tulee löytymään lisää sitten kun sitä tarjoillaan.

European Open - Euroopan suurin frisbeegolfkilpailu ensi vuonna Suomessa!

European Open - Euroopan suurin frisbeegolfkilpailu ensi vuonna Suomessa!

Kiitoksia siis tältä erää vuodesta 2010! Ja vaikka kesäkausi onkin ohi ei se tarkoita sitä että pelaamisen tulisi loppua, vinkkejä talvi- ja syksyharrastamiseen vaikkapa täällä!

-TKNS



3 kommenttia:

Admin | 16:27 12.11.2010

Mitä tulee noihin aktiivisiin ratojen kiertäjiin, niin tässä yksi tapa saada asiaan selvyyttä. Eli DGS:n tulostaulun perusteella eniten eri ratoja ovat kiertäneet (eli eri radoille tuloksia kirjanneet): 1. mikkis 39 2. tkjr 26 3. vilppu 23 4. JJSalmi 22 5. Tapanote 22 6. japina 21 7. jykkis 20 8. T-16 20 9. Rautanoppa 20 10. lentosotamies 20 Terkuin, DGS ylläpito

Janne Lahtinen | 12:38 12.11.2010

Kiitos vinkistä, korjasin!

MikkoS | 10:48 12.11.2010

facebook-linkki on rikki, siel on ylimaarainen http valissa :)

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *