"Kaikki Suomen frisbeegolfradat yhdessä paikassa."

Team USA vei seitsemännenkin President’s Cupin

Kaikkien aikojen suurin Euroopassa järjestetty frisbeegolftapahtuma European Open alkoi keskiviikkona perinteisellä President’s Cupilla. Seitsemättä kertaa järjestetty Euroopan ja USA:n välinen joukkuekilpailu päättyi seitsemättä kertaa team USA:n voittoon.

Tuloskierroksilla USA vahvempi

President’s Cupin formaattiin kuuluu, että ensiksi pelataan henkilökohtaista tulosta yhdeksällä väylällä. Ryhmät on jaettu siten, että ryhmissä on kaksi USA:n pelaajaa ja kaksi eurooppalaista. Naiset pelaavat omana ryhmänään.

Pisteet jakautuvat siten, että neljän hengen ryhmässä parhaan tuloksen heittänyt saa 3 pistettä, toiseksi paras 2 pistettä ja kolmas yhden pisteen.

Tuloskierros näytti pitkään tasaiselta, kun sekä Karl Johan Nybo, että Juho Parviainen aloittivat onnistuneesti. Toisessa ryhmässä myös Seppo Paju ja Pasi Koivu näyttivät ottavan Euroopalle pisteitä.

Kun kuitenkin naisissa USA oli selvästi vahvempi ja esimerkiksi Juho Parviaisen kohtaloksi koituivat niukasti väylän 16 saaresta ulos pyörähtäneet lähestymisheitot. Pistetilanne lipsahti näin 19-9 USA:n eduksi.

Reikäpeli jälleen Euroopan vahvuus

Tilanne tuloskierroksen jälkeen oli se, että Euroopan tiimin olisi voitettava kahdeksasta reikäpelistä kuusi. Toinen vaihtoehto oli, että viidestä reikäpelistä tulisi voitto ja kahdesta tasapeli.

Euroopan tiimissä Seppo Paju ja Pasi Koivu aloittivatkin heti alussa väkevästi ja ottivat lopulta selvät voitot vastustajistaan Will Schusterickista ja Paul Ulibarrista.

Euroopan tiimin esitys oli jälleen reikäpelissä vahvempi. Kuva: Innova Champion Europe

Euroopan tiimin esitys oli jälleen reikäpelissä vahvempi. Kuva: Innova Champion Europe

Myös Henrik Johansen ja Simon Lizotte hoitivat omat reikäpelinsä. Lisäksi Natalie Holloköi pelasi oman reikäpelinsä Paige Pierceä vastaan tasan, joten ”ykkösryhmän” reikäpeleistä oli vielä mahdollisuus kerätä Euroopan tiimillekin riittävä määrä pisteitä voittoon.

Paul McBeth oli kuitenkin liian vahva KJ Nyboa vastaan, kuten myös Nathan Doss Juho Parviaista vastaan. Näin lopulliset pisteet kirjattiin USA 29,5 – 22,5 Eurooppa.

Frisbeegolfvaltikka siis ainakin President’s Cupin tulosten nojalla on vielä Yhdysvaltalaisten käsissä.

Varsinainen kisatapahtuma alkaa torstaina, kun European Open 2015 starttaa. Kilpailun seuraaminen on parasta paikan päällä, mutta FGR:n yleisöoppaasta voi katsoa eväitä European Openin seuraamsieen.

Artikkelikuva: Innova Champion Europe


0 kommenttia:

Jätä kommentti