"Kaikki Suomen frisbeegolfradat yhdessä paikassa."

Suomalaisilla väkevä alku EM-kisoissa Kroatiassa

Frisbeegolfin Euroopan mestaruuskilpailut 2018 alkoivat keskiviikkona Kroatiassa Sveti Martin na Murissa. Mestaruuksista taistellaan kahdeksassa eri kilpailuluokassa. Suomalaisittain avauskierros oli jälleen kerran vahva. Kärkinimi on suomalainen peräti seitsemässä pelattavassa luokassa.

Edelliset mestarit vahvoja avoimessa luokassa

Hallitseva Euroopan mestari Leo Piironen sekä neljän vuoden takainen EM-voittaja Seppo Paju ilmoittautuivat kärkikamppailuun heti avauskierroksella. Seppo Pajun nimi komeilee avoimen luokan ensimmäisenä, Pajun pelattua par 60 -radan lukemiin 51 (-9).

Hallitseva mestari Piironen löytää itsensä sijalta 5. Piirosen tulos avauskierrokselta oli 54 (-6). Mestareiden väliin kiilasi toki myös tuttuja nimiä. Pienen suvantovaiheen jälkeen paremman pelivireen löytänyt Pasi Koivu nappasi avauskierrokselta paikan kärkiryhmästä ja sijalta 3.

Pasi Koivu löysi hyvän pelivireen EM-kisojen avauskierroksella. Kuva: Eino Ansio/Innova Europe

Toiselle sijalle kiilasi virolainen Silver Lätt, heiton päähän kärkeä pitävästä Pajusta. Toista mestaruuttaan vuoden 2012 voiton jälkeen jahtaava Saksan Simon Lizotte jakaa kolmatta sijaa Pasi Koivun kanssa.

Kaikkiaan avauskierros sujui hyvin muiltakin suomalaisilta. Liki kaikki suomalaiset löytyvät avauspäivän jälkeen 15 parhaan pelaajan joukosta. Jalle Stoor ja Teemu Nissinen jakavat sijaa 11. Nuorten herrojen Mikael Räsäsen ja Väinö Mäkelän nimet löytyvät molemmat jaetulta 15. sijalta.

Ainoastaan Mikael Hämeen kierros oli hieman mollivoittoisempi, mikä tarkoittaa avauspäivän jälkeen jaettua 54. sijaa.

Salonen erottui avauskierroksella

Naisten mestaruutta puolustava Eveliina Salonen aloitti mestarin elkein. Salonen pelasi ainoana naisena alle ihannetuloksen. Naiset pelaavat par 62 -layoutia, minkä Salonen selvitti 59 heitolla (-3).

Hallitseva mestari Eveliina Salonen jahtaa tuplaa. Kuva: Eino Ansio/Innova Europe

Naisissa tilanne on siinä määrin tiukka, että Salosen takana olevat kuusi seuraavaa naista ovat heiton sisällä toisistaan. Henna Blomroos on mukana jakamassa toista sijaa par -tuloksessa yhdessä Saksan Antonia Faberin ja Ruotsin Sofie Björlycken kanssa.

Suuri yllätys tuskin olisi, mikäli Salonen ja Blomroos vuorottelisivat tulevat kierrokset kärkipaikalla ja ratkaisisivat tittelin keskenään viimeisellä kierroksella. Tukku nälkäisiä haastajia toki takaa löytyy, mukaan lukien myös Suomea edustavat Sini Lindholm, Vanessa van Dyken, Hannele Määttä ja Anna-Sofia Haipus.

Viidessä muussakin luokassa suomalaisjohto

40-vuotiaiden luokassa jopa ennakkosuosikkina kilpailuun lähtenyt Janne Hirsimäki otti johdon ensimmäisen kierroksen jälkeen itselleen. Hirsimäki pelasi par 60 -layoutin tulokseen 56 (-4). Ranskan Sylvain Gouge hengittelee niskaan kuitenkin vain heiton päässä Hirsimäestä.

Kaksi muuta luokan suomalaisedustajaa ovat hekin mainiosti mukana kärkikamppailuissa. Teemu Holappa ja Marko Hämäläinen jakavat 4. sijaa ihannetuloksessa 60.

Naiset-40 -luokassa kisaava Anna Elo selvitti par 62 -layoutin 68 heitolla (+8) ja saavutti sillä 5 heiton johtoaseman toiselle kierrokselle.

Johtoasemat ovat suomalaisten hallussa vielä myös molemmissa junioriluokissa sekä 60-vuotiaissa. 18-vuotiaiden kärkinimenä komeilee Oskari Vikström. Vikströmin rinnalta löytyy Viron Maico Kimmel.

Oskari Vikström jaetusta kärkiasemasta juniorit-18 luokan toiselle kierrokselle. Kuva: Eino Ansio/Innova Europe

Tytöt-18 -luokkaa johtaa Maria Asikainen. Kaksi kertaa (2012 ja 2014) Euroopan mestaruutta 60-vuotiaissa juhlinut Markku Tohni pelasi itsensä myös hienosti luokkansa piikkipaikalle avauspäivänä.

50-vuotiaissakin Kari Vesala on hyvissä iskuasetelmissa tulevien kierroksien kannalta: tuloksena 61 (-1) ja matkaa mitalisijoille ainoastaan yksi heitto.

Kilpailua pelataan päivittäin yksi kierros ja ratkaisut nähdään lauantaina.

Tulokset kilpailusta tarjoaa Disc Golf Metrix.

Avoimen, 40-vuotiaiden sekä juniorit-18 luokan tulokset.
Muiden luokkien tulokset.

Oiva lisätapa olla mukana kisatunnelmissa on seurata maajoukkuueen Facebook -sivua.

Artikkelikuva: Eino Ansio/Innova Europe


0 kommenttia:

Jätä kommentti