"Kaikki Suomen frisbeegolfradat yhdessä paikassa."

Stoor nousi kuudenneksi, McBeth jälleen voittoon

Euroopan kovatasoisin ja arvostetuin frisbeegolfturnaus European Masters huipentui sunnuntaina Tukholman Järva DiscGolfParkissa. Voittotaistelu kääntyi lopulta selvällä erolla kaksinkertaisen maailmanmestarin Yhdysvaltain Paul McBethin eduksi. Toiseksi sijoittui Tanskan Karl Johan Nybo. Jalle Stoor oli parhaana suomalaisena hienon päätöskierroksensa jälkeen kuudes.

Stoor pelasi loistavasti, McBeth ylivoimainen

Jalle Stoor vastasi päivän ja samalla koko kisan parhaasta suomalaissuorituksesta. Stoor upotti viimeisellä väylällä TV-kameroiden edessä suorassa lähetyksessä hienon 10-metrisen birdie-putin ja päätti kierroksensa tulokseen 54 (-10). Tällä suorituksella Stoorille irtosi hieno nousu lopulta jaetulle kuudennelle sijalle.

Jalle Stoorin peli kulki päätöspäivänä ja palkintona 6. sija

Jalle Stoorin peli kulki päätöspäivänä ja palkintona 6. sija

TV-haastattelussa Stoor kertoi olleensa erittäin tyytyväinen kierrokseensa. Stoorin mukaan hänen pelinsä sujui kaikilta osin eikä edes yksi mukaan mahtunut bogey haitannut loppukierroksen hyvää suorittamista.

Par 64 –radan ennätyksen laittoi kuitenkin uusiksi vielä yksi tuttu nimi monien tuloslistojen kärjestä. Edellisenkin Euroopassa pelatun Major-kilpailun voittanut Paul McBeth otti kuin ottikin jälleen omansa. Hän pelasi kierroksen huikeasti 52 heitolla (-12). McBeth oli lopulta yhteistuloksellaan -39 neljän heiton turvin kilpailun ykkönen, joten jossittelun varaa ei jäänyt.

Tanskan Karl Johan Nybo ei lopulta kyennyt ottamaan kisasta voittoa, mutta päätyi turvallisesti toiselle sijalle pelattuaan 58. Kolmannen sijan nappasi Yhdysvaltain Ricky Wysocki. Kuudennelta sijalta finaalin aloittaneen Pasi Koivun peli oli hukassa ja hänen kohtalonaan oli pudota sijalle 13.

Naisten sarjan voiton piti lopulta itsellään ylivoimaisesti Yhdysvaltain Catrina Allen. Yhteistuloksella +2 heltisi voitto kahdeksan heiton erolla Ruotsin Ragna Bygdeen. Kolmannen sijan jakoivat yhdysvaltalaiset Paige Pierce ja Valarie Jenkins.

Loistava turnaus, suomalaisille USDGC-paikkoja

European Masters oli kenties ammattimaisin ja tasokkain koskaan järjestetty frisbeegolfturnaus. Kaikki huipentui lopulta kolmelle viimeiselle väylälle live-TV-kameroiden eteen. Stoor, Koivu ja Janne Hirsimäki laittoivat parastaan kameroiden edessä.

Turnaus oli myös United States Disc Golf Championshipin karsintakilpailu. Parhaiten sijoittuneille jaettiin kutsuja USDGC:hen. Luonnollisesti hienosti pelannut Stoor sai kutsun. Lisäksi kuitenkin tasaisesti ja laadukkaasti koko ajan suorittanut Janne Hirsimäki nappasi 13. sijallaan paikan. Myös Ville Piipon sijoitus 15. riitti kutsuun.

Tulokset, avoin sarja, 6 parasta:

1. Paul McBeth USA 218
2. Karl Johan Nybo DEN 222
3. Ricky Wysocki USA 225
4. Nathan Doss USA 226
5. Jeremy Koling USA 227
6. Will Schusterick USA 230
6. Jalle Stoor FIN 230

Tulokset, naiset, 6 parasta

1. Catrina Allen USA 258
2. Ragna Bygde SWE 266
3. Valarie Jenkins USA 276
3. Paige Pierce USA 276
5. Sarah Hokom USA 282
6. Natalie Holloköi SUI 288

Kokonaistulokset


0 kommenttia:

Jätä kommentti