"Kaikki Suomen frisbeegolfradat yhdessä paikassa."

Konopiště Openin finaaliin Simon Lizotten komennossa

Disc Golf World Tour rantautui tällä viikolla Euroopan mantereelle Tšekkiin. Viime kesän EuroTourilta tuttu Franz Ferdinand -rata Benešovin kylässä on saanut kasvojenkohotuksien väylien pidennyttyä ja vaikeuduttua. Jättikäsi Simon Lizotte johtaa kahden päivän jälkeen World Tourin pisimmällä radalla pelattavaa kilpailua.

Stoor tyylittelee jaettuun johtoon avauspäivänä

Jopa ennakkosuosikiksi heittopituutensa ansiosta luokiteltava Simon Lizotte sai avauskierroksella kovimman haastajan Suomesta, Jalle Stoorista. Molemmat, sekä Stoor, että Lizotte heittivät par 67 -radan kivenkovaan tulokseen 55 (-12).

Suomalaisilla sujui muutenkin mallikkaasti, kun Seppo Paju sekä Lassi Hakulinen takoivat molemmat kymmenen alle ihannetuloksen, 57 ja jakoivat neljättä sijaa. Kolmannelle sijalle kiilasi 2015 Konopiště Openin mestari Tanskan Karl Johan Nybo.

Eurooppaan Disc Golf World Tourin titteliä metsästämään matkustaneet yhdysvaltalaiset jäivät ensimmäisellä kierroksella ulos kärkisijoilta. Nathan Sexton kuitenkin nostettiin pienemmän PDGA-numeronsa turvin kärkiryhmään jaetulta neljänneltä sijalta.

Upean hole-in-onen avauskierroksella väylällä 4 heittänyt avauskilpailun La Miradassa voittanut Paul McBeth jäi tuosta highlight-heitostaan huolimatta jaetulle 8. sijalle.

Paul McBeth sai kertoa avauskierroksen hole in onestaan toimittajajoukolle. Kuva: Eino Ansio / Disc Golf World Tour

Paul McBeth sai kertoa avauskierroksen hole in onestaan toimittajajoukolle. Kuva: Eino Ansio / Disc Golf World Tour

Hyvän suomalaisaloituksen täydensivät kärkikymmenikköön jaetulle 9. sijalle heittäneet Teemu Nissinen ja Juhani Vainio, molemmat 59 (-8).

Lizotte yksin johtoon

Toinen kierros pelattiin upealla radalla vielä torstain auringonpaistetta lämpimämmässä säässä. Tulostaso hieman tasoittui kärjen osalta, mutta kovat nimet pitivät pääosin pintansa.

Simon Lizotte pelasi päivän parhaan tuloksen yhdessä Karl Johan Nybon ja voittotaisteluun mukaan kivunneen Paul McBethin kanssa. Kaikki pelasivat 57 (-10) ja avauspäivän erojen johdosta Lizottella on heiton etumatka Nyboon. McBeth on kolmen heiton päässä Lizottesta.

Jalle Stoorin tuloskorttiin lipsahti yksi tuplabogey, eivätkä birdietkään löytäneet tietään korttiin avauspäivän tahtiin ja tuloksena oli 63 (-4). Kahden kierroksen jälkeen Stoor löytyy 8. sijalta kuusi heittoa kärjestä.

Seppo Paju ja Lassi Hakulinen jatkoivat tasatahdissa Nathan Sextonin kanssa pelattuaan kaikki tuloksen 59 (-8) ja löytyvät edelleen jaetulta 4. sijalta. Sexton jatkaa kärkiryhmässä ja suomalaiset iskevät kakkosryhmästä.

Seppo Paju jahtaa kärkeä neljän heiton päässä. Kuva: Eino Ansio / Disc Golf World Tour

Seppo Paju jahtaa kärkeä neljän heiton päässä. Kuva: Eino Ansio / Disc Golf World Tour

Suomalaisten iskuryhmän täydentävät Stoor ja seitsemäntenä oleva Teemu Nissinen. Juho Parviainen mahtuu vielä juuri kymmenen parhaan joukkoon.

Finaali käyntiin 13:40 Suomen aikaa

Kärkiryhmän avausheitot lähtevät ilmaan kello 13:40 Suomen aikaa. Kilpailua voi seurata reaaliajassa tulossivulla, sekä Disc Golf World Tourin instagramissa.

Tulokset ja ratingit PDGA:n sivuilla

1. kierroksen kooste YouTubessa.

Paul McBethin hole in one katsottavissa YouTubessa.

Lisää videoita julkaistaan tasaiseen tahtiin The Spin TV:n YouTube-kanavalla.

Kansikuva: Eino Ansio / Disc Golf World Tour


0 kommenttia:

Jätä kommentti