"Kaikki Suomen frisbeegolfradat yhdessä paikassa."

Frisbeegolfin MM2017, Kierros 4: Augustassa Piercen ja Wysockin juhlat

Frisbeegolfin MM-kilpailut Augustassa, Yhdysvalloissa, saatiin päätökseen myöhään lauantai-iltana Suomen aikaa. Fort Gordonin radalla pelattu neljäs kierros tarjosi vaihtelua tilanteissa, mutta voittajista ei lopulta ollut epäselvyyttä.

Piercellä kuuden heiton etu 4. kierrokselle

Kolmen ensimmäisen päivän aikana tasaisen varmasti tulosta tehnyt Paige Pierce oli hankkinut kuuden heiton etumatkan Valarie Jenkinsiin. Jenkinsin takana matkaa kolmossijaan oli peräti kahdeksan heittoa, joten oli selvää että mestaruuskamppailu olisi mitä todennäköisimmin näiden kahden kauppa. Jenkins pelasi väkevästi ja otti kiinni heiton toisensa jälkeen, ollen 14 pelatun väylän jälkeen enää kahden heiton päässä Piercestä. Tämän jälkeen Jenkins otti kuitenkin harmillisesti bogeyn ja tuplabogeyn seuraaville kahdelle väylälle ja ero kasvoi jälleen viiteen heittoon, minkä jälkeen Pierce saattoi varmistella uransa neljännen maailmanmestaruuden kierrostuloksella 66 (par). Paige tyylitteli voittoon heittäen hienon birdien viimeiselle väylälle ja otti ansaitusti tittelin takaisin vuosien 2011, 2013 ja 2015 mestaruuksien rinnalle. Kokonaistulos 259 (-7) jätti Jenkinsin (264) lopulta viiden heiton päähän.

Kärkikaksikon takana oli tasainen lähtötilanne taisteluun pronssisijasta. Lopulta kolmanneksi kiri Lisa Fajkus, jonka erinomainen 62 heiton päätöskierros (-4) oli koko naisten luokan paras. Eritoten kierroksen keskivaiheilla hän oli todella vahvassa vireessä pelaten väylät 6-14 yhteensä 7 heittoa alle par:n. Fajkus (kokonaistulos 270) otti pronssin selkeällä erolla ennen Catrina Allenia (274). Eurooppalaisista paras oli Ruotsin Ragna Bygde Lewis, ollen lopputuloksissa jaetulla 6. sijalla tuloksella 280.

Paige Pierce otti uransa neljännen maailmanmestaruuden. Kuva: Eino Ansio / Innova Champion Europe.

Wysocki vastustamattomasti voittoon

Kahdella edellisellä kierroksella parhaan kierrostuloksen heittänyt Richard Wysocki lähti viimeiselle kierrokselle peräti kahdeksan heiton karkumatkalta. Hieman hitaan alun jälkeen alkoi näyttää mahdolliselta, että kovaa kiriä viritellyt Paul McBeth saattaisi päästä iskuetäisyydelle otettuaan etumatkaa kuudella väylällä neljän heiton verran kiinni. Tämän jälkeen Wysocki kuitenkin terästäytyi ja otti 7 birdietä putkeen vankistaen johtonsa jälleen 9 heittoon. McBethin heittämä päivän paras kierrostulos 56 (-11) nosti hänet kilpailussa toiseksi, muttei lopulta riittänyt kunnolla haastamaan kilpailun ylivoimaista voittajaa Wysockia. ”Rickyn” neljännen päivän tulos 59 (-8) riitti uusimaan viimevuotisen mestaruuden yhteistuloksella 229 (-41) turvallisella kahdeksan heiton marginaalilla McBethiin nähden (237).

Richard Wysocki jätti muut täysin vaille mahdollisuuksia Augustassa. Kuva: Eino Ansio / DGWT.

Kolmossijasta käytiin tasainen taisto, kun Simon Lizotte kampesi itsensä 11. väylän triplabogeyn jälkeen vielä neljällä birdiellä tasatulokseen JohnE McCrayn kanssa. Molemmat pelaajat päätyivät viimeisenä päivänä kierrostulokseen 61 (-6) ja kokonaistulokseen 240 (-30). Jaetulle viidennelle sijalle päätyivät Devan Owens ja Chris Dickerson (242). Kilpailun päätöspäivänä nähtiin myös yksi hole-in-one, kun Cameron Colglazier heitti 95-metrisellä 14. väylällä avauksensa suoraan koriin.

Voit katsoa kilpailun kokonaistulokset ja laadukkaat videokoosteet PDGA:n kotisivuilta.

European Open tuo maailman huiput heinäkuussa Nokialle

Nokialla heinäkuussa järjestettävä European Open antaa mahdollisuuden nähdä frisbeegolfin maailmantähdet paikan päällä mittelemässä Disc Golf World Tourin kolmannen osakilpailun voitosta. Perinteinen Presidents Cup –joukkuekilpailu Euroopan ja Yhdysvaltain kesken pelataan 19. päivä ja pääkilpailu European Open 20.-23.7. Tule mukaan nauttimaan kansainvälisestä frisbeegolfin suurtapahtumasta!

Paul McBeth saapuu muiden huippujen ohella heinäkuussa Nokialle puolustamaan viimevuotista voittoaan. Kuva: Eino Ansio / DGWT.

Artikkelikuva: Eino Ansio / DGWT.


0 kommenttia:

Jätä kommentti