"Kaikki Suomen frisbeegolfradat yhdessä paikassa."

Barsby ja Allen kasvattivat johtoaan – McMahon kutitteli rataennätystä

European Openin toinen kierros on saatu päätökseen. Kärkinimet eivät vaihtuneet, mutta muuten liikehdittiin urakalla. Holarihanat avattiin ja nykyiseen rataennätykseen yllettiin. Kaksi kierrosta takana, kaksi edessä ja mitä vain voi vielä tapahtua.

Barsby heitti saman kierrostuloksen mitä torstaina

Gregg Barsbyn toisen kierroksen alku ei ollut mitenkään erikoinen ja mieleenpainuva, mutta hän lopetti tyylikkäästi. Otettuaan bogeyn väylältä yhdeksän, hän aloitti viiden birdien putken, jota seurasi yksi par -tulos, ja loput hän pelasi taas alle. Lopputulos tuttu 53 (-11) ja kärkisija pysyi herran hallussa.

Paul McBeth ja KJ Nybo pelasivat ihan hyvät kierrokset ja McBeth pysyi toisella sijalla. Matkaa McBethillä Barsbyyn on jo kuitenkin kuusi heittoa. Toisen kierroksen jälkeen Nybo on sijalla neljä, eli pysyi kärkikortissa, mutta sijalle kolme nousun teki showmies Simon Lizotte kierrostuloksella 55 (-9).

Perjantain paras suomalaismies oli Seppo Paju, joka heitti bogey-free 54 (-10) -tuloksen. Paju jakaa kuudennen sijan Teemu Nissisen, Mikael Hämeen ja Eagle McMahonin kanssa. Viidentenä perjantain jälkeen on Nate Doss.

Seppo Paju tekee nousua. Kuva: Eino Ansio / DGWT.

Holari -ja Eaglehanat aukesivat

Aiemmin kahden ihmisen hallussa ollut rataennätys 52 (-12) on nyt kolmen ihmisen rataennätys, sillä McMahon painoi kyseisen tuloksen tänään taululle. McMahon teki myös historiaa, sillä hän pelasi kaikki etuysin väylät yhden alle. Yhdeksän birdien putkia muutenkaan harvoin näkee.

Markus Mäntylä avasi kilpailun holarihanat väylällä yksi heti aamutuimaan ennen kymmentä. Hiljainen holari tuli yllätyksenä aikalailla kaikille vasta lähempänä koria.

Devan Owens sen sijaan heitti näkyvän ja kuuluvan holarin väylälle yhdeksän ja Joonas Kuitunen otti huiman eaglen saariväylällä 16.

Ensimmäisen holarin European Open 2017:sta heittänyt Markus Mäntylä. Kuva: Eino Ansio / DGWT.

Allenille huima (+1) -kierros

Catrina Allen ei antanut niukan johtoaseman häiritä perjantain heittelyä, vaan hän tykitti loistavan 65 (+1) -kierrostuloksen perjantaina.

Myös Eveliina Salonen ja Henna Blomroos paransivat torstaista. Blomroos heitti kierroksensa 66 (+2) -tulokseen ja jakaa nyt toisen sijan Salosen kanssa.

Neljännellä sijalla naisissa viihtyy Valarie Jenkins, joten kärkikortti pysyy naisilla saman lauantaina.

Henna Blomroos nousi tasoihin Salosen kanssa. Kuva: Eino Ansio / DGWT.

Kolmas kierros eli ”moving day” on vuorossa lauantaina. Ensimmäiset lähtee liikkeelle tutusti kello kahdeksalta aamulla ja kärkikortti kahdelta päivällä. Lauantain lähtöajat kokonaisuudessaan löytyvät täältä. Koko ajan lisää videoklippejä ilmestyy DGWT:n Instagram -tilille. Miesten livetulokset löytyvät DGWT:n kotisivuilta, naisten livetuloset löydät Metrixistä.  DGWT:n Facebook -sivut kannattaa myös ottaa seurantaan. The SpinTV:n Youtube -kanavalta löydät jo torstailta videomateriaalia.

Frisbeegolf on parasta paikan päällä.

Artikkelikuva: Eino Ansio / DGWT.


0 kommenttia:

Jätä kommentti