Olet sitä mitä treenaat
Edellisestä blogimerkinnästä on jo reilu kuukausi. Silloin kirjoittelin ylimenokaudesta kevyestä harjoittelusta. Lähes samoilla linjoilla mennään edelleen, treeni on kohtalaisen kevyttä ja keskittyy pääasiassa muuhun kuin frisbeen heittämiseen.
Marras-joulukuun aikana olen käynyt radalla heittämässä vain viisi kertaa. Kolme karvalakkisarjan kisaa ja kaksi kertaa muuten vaan heittämässä. Yhtään varsinaista harjoitusta en ulkona ole tehnyt. Hallissakin draivaaminen on jäänyt pariin-kolmeen kevyehköön harjoitukseen.
Draivit puihin
Heittämättömyyden seuraukset ovat olleet ilmiselviä. Karviskisoissa draivaamiseni on näyttänyt enemmänkin raivaamiselta. Risukot ja puut ovat saaneet kyytiä.
En kesälläkään häävi draivaaja ollut, mutta sentään silloin tällöin osuin. Viime lauantaina Peurungan karviksessa 40 väylän kisassa pääsin hyvälle pirkkupaikalle (5-6 m korista) yhteensä neljä kertaa. Kyse on kuitenkin lyhyestä radasta, jolla 17/20 väylää on sellaisia, joissa avauksella on kohtalaisen helppoa päästä korille.
Osasin kyllä arvata, että draivi on hukassa, mutta karu totuus iski heti alussa. Viidellä ensimmäisellä väylällä pari kertaa outtiin ja kaikilla muillakin väylillä puihin – ei kertaakaan väylälle kuitenkaan.
Hauskin hetki tuli toisella kierroksella väylällä 9 (suora 95 m). Tarkoitus oli heittää kämmenellä pieni hyzer, mutta tulikin hyzer-flippi. Kiekko sujahti aika vauhtia mäkeen ja jatkoi sellaiset 70 metriä korin ohi.
Putit koriin
Vaikka draivaaminen on jäänyt nollaan, olen puttia treenannut sitäkin enemmän. Olohuoneessa on kilissyt päivittäin sadan-parinsadan putin verran.
Viikko sitten innostuin sen verran, että puttasin 1800 kertaa yhden päivän aikana. Välillä heittelin vartin (200-300 puttia) niin, että katselin samalla elokuvaa enkä oikeastaan kertaakaan edes katsonut koriin päin. Sellainen 5-6 m putti menee tuollaisella toistomäärällä mukavasti selkäytimeen.
Myös karviskisoissa putit ovat uponneet kiitettävästi. Peurungassakin heitin 12 pirkkua, piti vain saada vähän kauempaa sisään.
Voi kuulostaa höpinältä, mutta yhdelläkin hyvällä harjoituksella saa ihmeitä aikaan. Esimerkiksi viime viikkolla tein Vähätalon Juhon kanssa kopitteluharjoituksen Pirkkahallilla. Heittelin siinä muutaman kymmenen putteriforea ja sain siihen heittoon hienon tuntuman. Lauantain kisassa tuli sitä sitten heitettyä hyvällä itseluottamuksella – ja hyvällä menestyksellä.
Mitäs rakkaiden lukijoiden frisbeealkutalveen kuuluu? Treeniä, kisoja, taukoa?
4 kommenttia:
Välillä on hyvä tyhjätä pää pelaamisesta kokonaan. Ei se heitto unohdu parin kuukauden aikana, vaan hyötyä taitaa enemmänkin olla. Jos vaikka tekniikkavirheet ja muutkin virheet unohtuisivat ja kroppa saisi levätä yksipuolisesta kiertoliikkeestä.
Talvi on hyvää aikaa trimmata kehoa, koska kesällä ei ehdi. Itse käytän tämän alkutalven ankaraan liikuntaharjoitteluun ja kuntoutukseen. Siis punttia, lenkkiä ja venyttelyä enemmän kuin ennen. Tavoitteena olisi heittää yksi kisa ilman kipua ja niin, että kisan jälkeen maanantaina voi tehdä muutakin kuin levitellä salvaa selkään.
Kevättalvella sitten puttia ja vähän draiviakin, jotta ekat ulkotreenit eivät tulisi kropalle shokkina.
Juha: kerrostalo ja sormuskin löytyy. Parempi puoliskokin aina välillä innostuu siihen viskelemään.
Kori olohuoneessa... Taitaa olla yhden hengen talous? :D
Jaani: Epäilemättä monta vuotta pelanneelle ja kokeneelle heittäjälle tauko tekee ihmeitä. Vasta pari vuotta heittäneeltä rutiini katoaa ja heitto hajoaa huomattavasti helpommin, joten pitkä tauko merkitsee enemmän.
Muuten allekirjoitain kaikki kommentit ja toteutan melko pitkälti samaa suunnitelmaa. Tosin aion kyllä läpi talven heittää hallissa ainakin jonkun verran. Mutta enemmän muuta treeniä mullakin ohjelmassa.