"Kaikki Suomen frisbeegolfradat yhdessä paikassa."

Amatööristä ”proksi”

2.5.2012 15:35

Kisakausi 2012 on avattu ja hyppäys amatöörikisoista pro-kisoihin, eli tuttavallisesti Avoimeen, tehty.

Kevätkaudella kisasin muutaman Karvalakkisarjan osakilpailun hyvällä menestyksellä: kaksi voittoa, kaksi kakkossijaa ja pari muuta viiden sakkiin toivat sen verran runsaasti pisteitä, että sijoituin kokonaiskilpailussa toiseksi. Voiton vei ties monennenko kerran Ville Piippo.

Ensimmäinen ”kesäkauden” kisa oli vuorossa huhtikuun alussa. Viime vuodelta tuttu Prodiscus Challenge -kiertue pyörähti käyntiin Kankaanpäässä. Kotiradalla pelasin lähes nappipeliä ja otin voiton Avoimessa. Peli oli yllättävänkin hyvin uomissaan heti kauden alussa.

Varsinainen PDGA-kausi starttasi pari viikkoa myöhemmin samalla radalla. Kisa ei tällä kertaa osunut pääsiäiselle, joten nimesin kisan Ei-pääsiäiskisaksi, katsotaan millä nimellä ensi vuonna mennään.

Muitakin kisaaminen jo houkutti, koska paikalle tuli huimat 125 pelaajaa, mikä tarkoitti järjestäjille runsaasti hommia kun piti pyörittää kahta 60+ pelaajaan poolia ja myöhäisen kevään takia ratahommiakaan ei päässyt ajoissa tekemään.Talkoot veivät mehut miehestä, joten pelaamisesta ei oikein tullut mitään, joka näkyy tuloksissa. Silti tapahtuma oli taas hieno ja palkitsi vähintään yhtä paljon kuin oma menestys radalla.

Olen joskus sanonut, etten enää vedä isoja kisoja itse pelaten, koska silloin ei pysty oikein nauttimaan kummastakaan. Vedän sanani takaisin – nautin sekä järjestämisestä että pelaamisesta, vaikka luonnollisesti kumpaakaan ei voi ihan täysillä tehdä. Treenipäiväkirjassani vähän lisää tunnelmia kisasta.

Kauden ensimmäinen ”iso” kisa on luvassa viikonloppuna Talissa. Sitä varten kävin viime perjantaina treenaamassa Ville Piipon kanssa. Heitimme myös Frisbeepointin kevätparigolfin, jossa pelasimme kummmankin kohtalaisen varmalla suorituksella 19-väylän radalla -10, mikä riitti jaettuun toiseen sijaan. (Lue: Ville draivasi ja mä puttasin jos oli tarvetta).

Miltä luokanvaihto tuntuu?

Avoimeen siirtyminen on tuntunut luonnolliselta – pelasinhan jo viime vuonna enemmän pro-kisoja kuin amatöörikisoja. Toki pelikaverit hiukan vaihtuivat, mutta meininki on samaa ja yhtä hauskaa vaikuttaisi olevan.

Vielä en ole statustani vaihtanut, mutta jos onnistun pelaamaan parhaalla tasollani Tali Openissa, saatan ottaa ensimmäisen rahapalkintoni PDGA-kisoissa. Tosin Tali on itselleni varsin outo rata, olen pelannut siellä vain pari kertaa, ja kisannut vain kerran (karviksessa talvella 2009), joten mitään superpeliä tuskin on luvassa.

Blogin nimi on ”Se Amatööriblogi”, joten en tiedä miten tälle nyt käy, kun olen kasvamassa ulos amatöörisarjoista. Jessen ja Juhon pro-blogien rinnalle tästä ei ole, joten liekö aika laittaa blogi naftaliiniin? Vai löytyisikö uusi nimi tai uusi angle höpinoille?

P.S. Joko kaikki lukijat ovat mukana Frisbeegolf-forum.fin bag tag challengessa?


0 kommenttia:

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *