"Kaikki Suomen frisbeegolfradat yhdessä paikassa."

Kärkiryhmässä kohti mestaruutta

24.1.2015 13:52

150 pelatulla radalla saa FGR:ssä Mestarin arvon. Sitä ei ole vielä kukaan tavoittanut, mutta uskon että tämän kauden jälkeen mitali kiinnitetään vielä jonkun bägiin. Top5 tilanteen kirjoitushetkenä  näet alta:

top5

Itsehän lupasin blogia avatessa kesän alkupuolella että pistän arvontaan jonkun palkinnon niiden kesken jotka ovat vuodenvaihteessa edelläni. Lopulta edelle jäi 4 pelaajaa ja ero neljänteenkin oli kohtuullisen selvä. Syötin siis numerot 1, 2, 3 ja 4 Random.orgin satunnaislukugeneraattoriin ja pistin myllyn pyörimään. Kärkisijaa hallussa pitävä Markus Lindqvist on sen verran tuttu kaveri että hänelle palkinnon antaminen tuntuisi ehkä hieman hassulta, kuten myös kakkossijalla majailevalle Jussi Meresmaalle. Olinkin ilahtunut kun koneesta putkahti numero 4 ja sain ottaa yhteyttä aiemmin itselleni tuntemattomaan ahkeraan frisbeegolfaajaan, Markus Jaakolaan.

dream_putt_asikkala
Markus Asikkala DGP:n kauneimmalla väylällä. (kuvasta kiitos Markukselle)

Palkinnolle  postiosoitetta kysyessäni laitoin oheen myös muutaman lajiaihesen kyssärin:

Missä pidät tukikohtaasi ja kauanko olet lajia harrastanut?

Tampereella asustelen ja nyt on kaksi ja puoli vuotta siitä kun alotin kiekon heittämisen.

Montako uutta rataa kertyi kaudella 2014?

Uusia ratoja viime vuodelle taisi kertyä jotain 40 ja 50 väliltä, en muista tarkkaan. Auton mittariin kertyi vuodessa parikymmentä tuhatta kilometriä (!!!, toim. huom.), enimmäkseen heittelyreissuista.

Mitkä ovat olleet positiivisesti mieleenjäävimmät uudet radat viime kaudelta?

Positiivisimmat mieleenjääneet radat ovat Riihimäen Riutta ja Kuopion Huuhanmetsä, molemmat sisältäen niin vaihtelevan kokonaisuuden monenlaista mukavaa, näyttävää, erilaista ja haastavaa väylää jota harvemmin tulee muualla vastaan.

Mitä pimeitä alueita on vielä kartalla, eli jos voisit valita, mihin lähtisit seuraavalle pelireissulle?

Kuopiosta ylöspäin on vielä käymättä, ja Oulun alueeltakin jäi vielä ilmeisen hyviä ratoja pelaamatta. Katsotaan jos ensi kesänä pääsisi niitä alueita koluamaan Etelä-Suomen pelailun lisäksi. Tämä siis Suomen osalta… Jenkkeihin lähtisin mielelläni Charloten alueelle uudestaan sekä IDGC Georgiassa olisi vielä kiva päästä näkemään ja kokemaan.

Markukselle lähti palkintona lajille omistautumisesta enemmän kuin sopivasti nimetty tuote, Natural Born Disc Golferin lippis:

nbdglippis

Bongarin kiikarissa 2015

Omalla kohdallani olen valitettavan skeptinen maagisen 150 pelatun radan rajan ylittymisestä. Tämä vuosi annetaan lähes täysin perheelle, sillä vaimon ja koiran lisäksi kotijoukkoihin liittyy 2015 vuonna syntyneiden sarjan juniorityttö. Muutama erikoisreissu on kuitenkin tiedossa joista ei vaan voi tinkiä. Ensiksi, sain ilokseni villin kortin Nurmijärvi Disc Golf Experienceen, tuohon jo lähes myyttiseksi kohonneeseen kisaan. Vaikka se ei ole rating kisa, tai erityisen kovat palkinnot omaava, on paikalle tulossa kuitenkin luultavasti kotimaan nimekkäin pelaajafieldi SM-kisojen jälkeen. Ja golfkentälle rakennettava pitkä, vaativa ja näyttävä rata tulee olemaan sellaista herkkua että tuonne lähdetään naattimaan joka solulla, kilpaileminen ja tulos tulee jossain kaukana takana.

Toiseksi, perinteistä kesän käyntiin räjäyttävää Frisbeegolfmaratonia tuskin voin myöskään ohittaa. Alustavien puheiden perusteella tällä hetkellä näyttää että retkue suuntaa Jyväskylän alueelle, paikkaan jossa olen jo liian monta vuotta halunnut käydä pelaamassa, ja joka on oman perstuntuman mukaan heti Oulun jälkeen Suomen frisbeegolfin Mekka tällä hetkellä.

Näillä pelimerkeillä lähdetään kauteen 2015, mutta aika kertoo mitä todellisuudessa tulee tapahtumaan. Vaikka muovipyörylät pyörivät päässä ja internetissä päivittäin, lumelle allergisena kauden oikeaan alkuun on vielä kolme kokonaista kuukautta.

Näkyy!

t. Väyläbongari


0 kommenttia:

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *