Aktiivisen aloittelijan kausi 2011 pikakelauksena

Viime viikolla pelasimme seuran viimeiset viralliset tiistaiset viikkokisat ja pidettiin mahtava päättäjäistapahtuma, jota kelpaa kyllä fiilistellä pitkälle talveen. Tästä artikkelista tulee näillä näkymin myös viimeinen virallinen blogipostaus tältä vuodelta. Kelataanpa siis Kausi 2011 -VHS-kasetti alkuun ja tarkastellaan mitä pääasioita on vuoden aikana käsitelty. (täyden pikakelausefektin saavuttaaksesi lue tekstiä niin nopeasti kuin mahdollista ääneen kimeällä pikkuoravaäänellä.)

Näytäs vähän mitä sullon siellä laukussa

Kun vertaa mitä kirjoitin kauden alussa ja kauden lopussa pelibägistäni, huomaa että muutos ei ole ollut mitenkään totaalinen, vaan ikäänkuin turhat kulmat ovat hioutuneet pois. Nykyisen bägin syömähampaina toimii kolme päämuottia: P1, MD2 ja PD.

173g D-line P1
175g C-line P1
171g SS Omega

172 g P-line MD2
180g C-line MD2

171g S-line CD
175g P-line PD
172g S-line PD
175g C-line PD
175g ES-line DD2

Kuten aiemmin (itselleni) lupasinkin, olen vihdoin opetellut puttamaan putterilla eli minun tapauksessani peeykkösellä. Bägissä on niitä kolme kappaletta (vaikka yksi onkin Millenniumin vastaava, on se muotiltaan lähes identtinen P1 kanssa. Omegan muovi on erittäin mattamaista, kostealla säällä jopa D-muovia pitävämpää) joka riittää puttitreeniin ihan sopivasti.

MD2 on siis peruslähestymiskiekko mulle, joista C-muovinen on selkeesti vakaampi, vaikkapa tuulisia oloja varten. Toinen kauden sisäänajetuista taidoista (jossa on kyllä vielä pureksittavaa!) on em. kiekoilla draivaaminen, jossa avainasemassa oli oikean gripin löytäminen. Fan grip tai fork grip helpottaa hemmetisti power grippiin verrattuna. Etenkin lyhyillä etäisyyksillä (esim. tuossa naapurissa sijaitsevalla radalla) putteridraivi on kyllä kelpo ase. Midarilla sitten vähän lisää pituutta, ja draiveria esiin vasta kun pakko sanelee.

Ylivakain Huklab 1st run C-line PD ikuna.

PD (tai Paras Draiveri, kuten seurakaveri Joonas K. sitä nimitti) on sitten draivereista meikälle se luotettavin. Kapeahko rimmi sopii käteen hyvin ja vakautta löytyy riittävästi muttei liikaa (paitsi C-muovissa, mutta se onkin sitten myrskytuuleen tai muuten todella ylivakaisiin tarpeisiin). Kulutettu P-muovi selviää jopa annukasta, kulmasta riippuen suoristaen lopussa vasta kauniisti. Kolme eri vakausastetta samasta muotista tuo tasaisuutta, kun näppituntuma pysyy muuttumattomana. Rystyltä, kämmeneltä tai upsilta (jopa rollerina!), aina toimii kunhan hoitaa oman osana kunnolla, PD hoitaa kyllä sitten loput. Koko rakkauskirjeeni ko. muottia kohtaan löytyy samanmielisten viestien seasta täältä. Alivakaaseen menoon on sitten CD, ja maksimitykityksiin bäkkäriltä, forelta tai upsina on vielä tuhoutumattomassa ES-muovissa DD2.

Seurassa aina vaan mukavampaa

Toinen kauden suurimmista muutoksista on frisbeegolfseuran perustaminen Keravan Keinukallioon. Ratamme blogista löytyy enemmän tietoa varsinaisesta seuratoiminnasta, mutta kertaan tässä nyt lyhyesti mitä seurassa pelaaminen on tehnyt omalle pelille. Alkuunhan sitä monesti jännittää omaa heittoaan kun kaverit katsovat vierestä, mutta äkkiä se vierastaminen häviää, etenkin kun koittaa itsekin luoda kannustavaa ilmapiiriä eikä vaan kyräile kun muut heittävät. Pieni kilpailutilanne parhaimmillaan nostaa tasoa omallakin kohdalla. Muiden pelaajien suoritusten seuraaminen lisää myös analyyttistä näkökulmaa eri tekniikka- ja kiekkovalintoihin. Tämä tuli erityisen hyvin esiin päättäjäisten parigolfkierroksella, kun pelikaverin kanssa ääneen pohdittiin että miten kannattaa lähestyä jotain heittoa. Ja vieressä toinen pari kävi samat keskustelut. Tämän reilun tunnin kierroksen aikana tuli tosi paljon oppia ihan ohimennen (tai siis putit ei mennyt ohi vaan osui, ehe ehe).

Kankean alkukesän jälkeen viikkokisoissa alkoi olemaan pitkälti toistakymmentä pelaajaa. Kuva päättäjäisistä.

Välillä viikkokisojen ja muiden organisoinnissa alkoi olla melkein liikaakin hommia, ja tuntui että oma peli jää ihan muiden ajatusten alle. Koko kesä tulikin tuupattua samaa +3 – +5 tulosta kisasta toiseen, mikä jäi vähän kismittämään kun muilla radoilla ja kentällä tulokset selkeästi paranivat. Ensi kaudella viikkokisoissa tuleekin olemaan useampia vastuuhenkilöitä, joten jää enemmän aikaa keskittyä itse Keinukallion valloitukseen. Parasta viikkokisatoiminnassa on kuitenkin sen oman pelin jännitämisen väheneminen, joten ensi vuonna uskalanee kokeilla muidenkin ratojen kisoja ihan toden teolla, mikä onkin kolmas aihe josta lisää alla.

Vuohenpoikasten juhlat eli kilibailut

Tänä vuonna tuli nähtyä frisbeeskeneä kilpailupuoleltakin enemmän kuin koskaan ennen. Järjestettiin kahdet suuremmat kisat (Keinukallion kauden avajaiset, sekä kaikille avoimet kisat, Keinukallio Open) joista tuli kyllä arvokasta oppia mitä järjestelyissä tulee ottaa huomioon. Tuli nähtyä myös isot kisat Talissa, ja miten oma peli riitti kilpatason radalla (huonosti, suurelta osin hermojen ja kisakokemattomuuden takia). Ja lopuksi tuli nähtyä katsojan roolissa ne isoimmat kisat Suomessa ikinä, eli Nokian European Open. Näillä kokemuksilla on hyvä lähteä perkaamaan ensi kautta, ja olenkin luvannut itselleni että ensi vuonna kierrän useammankin ulkopaikkakuntalaisen kisan. Jos homma toimii ja peli menee eteenpäin, helkutan hyvä, mutta tähtäin ei ole tähdissä. Jos nyt pääsisi sille tasolle ettei Talissa tarvitsisi kaikkia OB:eita ja puita kerätä niin siihen olisin jo tyytyväinen. Menestys sinällään ei ole tavoite, vaan se että pystyisi pelaamaan kisakierroksen oman tasonsa ylärajoilla ja kauden aikana vielä nostamaankin sitä, sen sijaan että kisahermot vetäisivät aina rundin vessanpöntöstä alas.

Tali Openin parigolfissa jäi luu käteen, mutta ”hieman” epävirallisemmasta kaveriporukan Seppo Räty Classic kutsukilpailusta vein Sepon kotiin. Palkintona myös kisan järjestäminen ensi vuonna…

Viimeinen kesäkiessi 2011?

Kuumimpana syyskuun viimeisenä päivänä koskaan (22,3’C Porvoossa), suuntasin vielä ensimmäistä kertaa SM2010 -näyttämönä toimineelle Lausteen radalle. Kartta oli mukana ja opasteet ajantasalla, mutta kultaakin arvokkaampi oli toisen yksittäisen pelaajan lähtö samaan aikaan. Tietysti siinä paiskattiin kättä ja huomattiinkin olevamme kaimat, sillä pelikaveriksi paljastui pitkän linjan 7k:lainen Mikko Kaakinen.

Forettamaankin Lausteella pääsi melko usein, mikä lisäsi avausheittojen tarkkuutta. 

Aiemmin jo karttaa ja etäisyyksiä tutkittuani päädyin arvioimaan että tasoiselleni pelaajalle bogey olisi lähes joka väylältä odotettavissa, ja par jo pieni voitto useilla niistä. Avointa oli kuitenkin sen verran luvassa että esim. Taliin verrattuna ei ihan joka puuta ja OB:ta tarvitsisi koluta. Kierros menikin juurikin enimmäkseen par ja bogey-tuloksia kirjatessa, ja hieman yllättäen parit olivat helpommassa par 4 väylillä, jossa yhdellä vedin jopa liian pitkäksi kolmannen heiton (normi golfheiton pituus on mulla kuitenkin alle 100m) Kunnon meltdowneja ei sattunut kun parilla ahtaammalla väylällä, ja kokenut pelikaveri tarjosi hyviä pelivinkkejä. Muutenkin kanssapelaajia tavatessa henki oli todella ystävällinen (kiekkoja etsittiin yhdessä ja päästettiin nopeampia ohi jne.), mitä pidänkin fyysisten puitteiden ohella tärkeänä hienon frisbeegolfradan/seuran merkkinä.

Lopuksi tuli vielä testattua range, jossa 125 ja 150 kyltit jäävät kyllä haaveeksi.

Kaiken kaikkiaan, pakko todeta: Lauste on hienoin frisbeegolfrata Suomessa missä olen käynyt. Lähes kaikki on viimeisen päälle laitettu, väylät hienoja ja vaativia, outtia löytyy muttei itsetarkoituksellisesti, ja seura tuntuu olevan voimissaan. Ja kun sää oli epätodellisen kesäinen (koska viimeksi fribarundi ohuessa t-paidassa syyskuun viimeisenä päivänä??), jäi kierroksesta todella sokerinen jälkimaku. Voi olla että hetki menee toista tällaista rundia odotellessa…

Näillä näkymin ensi vuonna blogissa siis jauhetaan enempikin aloittelijatason kisaraportteja. Analysointi on myös omaksi hyödyksi, ja jos toiset aloittelevat pelaajat saavat niistäkin jotain kaikupohjaa omaan peliinsä niin sen parempi.

Kiitos kaikille lukijoille ja etenkin kommentoijille! On aina kiva saada konkreettista palautetta jutuista, niin näkee että joku näitä lukeekin eikä vaan tykitä tätäkin tekstiä suureen internetin tyhjiöön.

terveisin,

Talveksi passivoituva, keväällä taas aktiivinen aloittelija,
(tosin ensi vuonna alkava 4. kausi ehkä jo pikkuhiljaa alkaa haitata tuon ”aloittelija” termin käyttöä, mutta niin kauan kun pelaan kuin aloittelija, kannan titteliä  nöyrästi ; )

MikkoS

---

6 kommenttia: