"Kaikki Suomen frisbeegolfradat yhdessä paikassa."

Perustietoa Maskun tulevasta radasta

29.6.2010 15:25

Paikalliset ja kauempanakin asuvat ovat osoittaneet suurta kiinnostusta Maskun tulevaa frisbeegolfrataa kohtaan. Tietoa radasta on ollut niukasti tarjolla johtuen siitä, että rata on suunnittelu- ja rakennusvaiheessakin elänyt paljon, koska tiettyjen turvallisuusseikkojen takia joitain väyliä on pitänyt muuttaa ja pari kolme poistaa ja niiden tilalle suunnitella uudet. Nyt kuitenkin tulevat väylät ovat kutakuinkin lukkoon lyötyjä, joten salaisuuden verhoa on sopivaa raottaa.

Väyliä tulee 18 kpl. Väyläpituudet ovat tässä vaiheessa osin arvioituja; vain muutamia väyliä on oikeasti mitattu. Väylien keskipituudeksi tullee noin 110 metriä. Lyhin väylä, kapea puukuja, asettuu noin 65 metrin paikkeille, kun taas pisin siivutus on noin 240 metriä.

Suurimmalla osalla väylistä tii ja kori ovat kutakuinkin samalla korkeudella, mutta korkeuseroisiakin väyliä tulee, joista merkittävin ja heittäjän kannalta kiinnostavin tulee olemaan noin 140-metrinen leijutusväylä: heitto kalliolta ja kori hiekkaisen korkeahkon hiekkatörmän takana reilusti tiipaikkaa alempana. Vesistöä on lähes kaiken aikaa, jos ei väylän tuntumassa, niin näköpiirissä, ja muutamalla väylällä vesistö myös ylitetään heittämällä.

Jokaiselle väylälle tulee kaksi tiipaikkaa ja myös vaihtoehtoinen koripaikka. Jatko näyttää, kuinka usein korit vaihdetaan. Kuriositeettina mainittakoon, että muutamalle väylälle tulee myös ns. koululaistiit. Niiden väylien pituudet jäävät alle 50 metrin.

Heittopaikan pohjana on rakennettu kehikko, jonka päälle asennetaan keinonurmi. Koreiksi tulee DiscCatcherit. Luonnollisesti myös ratakartta tulee parkkipaikan läheisyyteen, ja väyläopasteet ja erilaiset kyltit tullaan asentamaan.

Väylien suunnittelussa on huomioitu sekä oikea- että vasenkätiset ja myös eri tyyleillä heittävät. Radan metsäisestä luonteesta johtuen pitkiä rollereita tosin tuskin kukaan harkitsee vakavasti. Paljon kapeita mutta myös avoimempia väyliä. Pääosin rata on metsäinen, mutta mukana on myös puistoisempia osuuksia ja yksi väylä heitetään kokonaan kalliolla.

Maisemallisesti radasta tulee vaihteleva ja kaunis. Se polveilee Maskun Rivieran alueen kuntopolun lähistöllä mutta vain kahdella väylällä draivi heitetään polun yli, kuitenkin niin, että tii on heti polun vieressä ja näkyvyys on hyvä.

Tässä vaiheessa raivaamattomia väyliä on noin viisi, joista vain yksi on suuritöinen, muut menevät nopeasti. Muut väylät ovat raivaamisen osalta valmiit. Asennettuja tiipaikkoja on noin 20, tekemättä siis 16.

Tulevien talkoiden ohjelmassa on siis metsätöitä, risukon raivaamista, risujen poiskantamista, tiikehikoiden asentamista, hiekan levittämistä, keinonurmen leikkaamista ja asentamista. Hiekan kuljettamiseen käytössä on traktoreita ja kaivurikin tulee tekemään vielä pari isompaa hommaa yhdeksi päiväksi. Myöhempien talkoiden tehtävinä on koriankkurien asentamista ja tekemistä ja erilaista viimeistelyä, ja kukaties testiheittojakin. No, testiheittoja on heitelty aika paljon jo tähän mennessä… Viimeisiksi hommiksi jää erilaisten kylttien asentaminen.

Talkoista kiinnostuneet: seuratkaa tätä blogia! Muistutan vielä, että vain talkoisiin osallistuneet kuittaavat pelioikeuden avajaiskisaan.

-Tuomas

P.S. Jos ilmenee halua kysellä tarkemmin radasta tai tulevista talkoista, niin yhteystiedot löytyvät ensimmäisestä blogista.


0 kommenttia:

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *