"Kaikki Suomen frisbeegolfradat yhdessä paikassa."

Kelit kohdillaan radan rakentamiselle

4.7.2012 10:15

Maanantaina saapuivat 18 uutuuttaan kimaltelevaa discatheria ja muut tarvikkeet. Into ja myös savi piukassa lähdimme innokkaina kaivelemaan betoni möhkäleita maan sisään. Kiitokset Akaan kaupungille kivien sponsoroinnista. Eipä ole ihan tavallinen liikennemerkki betonikivi. Puolet kivistä upotettuina ja tänään saadaan kaivuria paikalle kauhaisemaan tii alustat ja loput korit. Epäilimme radansuunnittelijan käytössä olleen metallinpaljastin, joka modifioitu löytämään kivet. Sen verran lapio ja rautakanki kilisivät rastien kohdalla.

Mutta kelpaahan tuolla rataa rakentaa. Eipä ole risuja tai heinikoita.

On tullut huomattua melkoista harrastajamäärän lisäystä. Urjalan Lammiharjun rata vilisee uusia kokeilijoita ja jo niitä joita kärpänen puraissut pahasti. Kiekkojen lainaajia käy oman oven takana sen verran tiuhaan, että bägi on lähes tyhjä. No mikäpäs lainatessa,kun saamme uusia innokkaita talkoolaisia!

Muistutellaan taas mikä tämän radan rakentamisen talkooporukan ohessa on mahdollistanut.

Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maaseutualueisiin

Käsitykseni mukaan tuo ohjelma enää 2013 vuoden ajan olemassa. Eli jos se kotikaupunki tai kunta lähde rataa rakentamaan hyödyntäkää tuota mahdollisuutta. Tuolta lisätietoa http://www.pirkanhelmi.fi/hanketuet.htm


2 kommenttia:

kylmakoski | 23:32 04.07.2012

Mahdollisesti heinäkuun lopusta. Varmuudella elokuun puolella.

Mikko | 17:04 04.07.2012

Millonkas radalle pääsee heittelemään?

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *