"Kaikki Suomen frisbeegolfradat yhdessä paikassa."

Pasi Koivun Kalifornian treenirutiinit

30.1.2015 11:50

Pari viikkoa sitten FGR:ssä alkoi artikkelisarja, jossa seurataan vuoden 2013 Suomen mestarin Pasi Koivun talviharjoittelukautta Kaliforniassa, Yhdysvalloissa. Ensimmäisessä osassa kurkistettiin harjoittelukauden taustaan. Tässä toisessa osassa puolestaan perehdytään harjoittelukauden sisältöön.

Olet nyt ollut Kaliforniassa parisen viikkoa. Joko sinulle on syntynyt arkirutiinit?
Kyllä kahdessa viikossa on hyvin ehtinyt asettua taloksi ja tämän mukana on tullut tietyt rutiinit. Herätys tapahtuu poikkeuksetta kuuden ja seitsemän välissä aamulla, kun ulkona alkaa kirkastumaan. Tukeva aamupala ja kupillinen sumppia ovat hyvä aloitus päivälle. Kahvin sekaan saattaa silloin tällöin lorahtaa Ryanin (Rintala, Discmanian Store Manager) Coffee Creameria, joka tekee kupin sisällöstä kermaisen makeaa. Mutta hei, maassa maan tavalla. Aurinko laskee klo 17 aikoihin, joten päivittäin riittää reilusti aikaa harjoittelulle.

Kuinka paljon harjoittelet viikossa ja miten harjoittelet? Noudatatko ennalta suunniteltua harjoitteluohjelmaa?
Olen aina ollut hieman vapaamuotoisempien harjoitusohjelmien ystävä. Harjoittelen 5-6 päivänä viikossa ja harjoitukseen kuuluu yleensä yksi osa-alue per päivä. Viime viikon ohjelmaan kuului:

1. Putteri- ja midrange-heitot.
2. Fairwaydraivit ja hyserit.
3. Distanceheitot. Tällä en tarkoita aavikkoannukoita, vaan kisassa käytettäviä kontrolloitavia heittoja. Distancepäivänä bägistä löytyy paljon Innovan Bosseja. Tämä on osoittautunut myös ylivoimaisesti rankimmaksi harjoitukseksi.
4. Fore.
5. Kisasisältö bägiin ja kaikkia heittoja samana päivänä.

Pidän joka viikko yhden tai kaksi välipäivää. Näitä edeltävinä iltoina teen lihasharjoituksen johon kuuluu punnertamista, leuanvetoa ja vatsalihasharjoitteita. Välipäivänä on hyvä antaa lihasten palautua. Tämän lisäksi pidempiä venytyssessioita 2-3 kertaa viikossa, sekä vähintään tunnin kestävä puttiharjoitus jokaisena harjoituspäivänä. Viime kaudella puttipelini oli vähintäänkin ailahtelevaa. Olen päättänyt, että olen kaudella 2015 parempi puttaaja kuin koskaan aiemmin. #jinxaus

Harjoiteletko itsenäisesti vai onko sinulla treenikavereita?
Itsenäisesti. Olen todennut tämän olevan tehokkain tapa. Saan pidettyä ajatukset hyvin kasassa ja tykkään yleensä kuunnella samalla musiikkia, joten jutustelulle ei jäisikään paljon tilaa. Harjoitusalueeni on avoin. Pyrin yleensä miettimään jotain itselleni tuttua väylää ja suorittamaan heiton sen mukaisesti. Hyvinä esimerkkeinä European Open-kisaradan väylät 11 ja 14. Seuraavilla viikoilla suoritan osan harjoituspäivistä jollain lähistöllä sijaitsevalla 18-väyläisellä radalla.

Kuinka ahkerasti olet kolunnut paikallisia ratoja?
Ollaan kierretty yhteensä kuusi täysmittaista rataa, mukaanlukien kuuluisa La Mirada, joka oli miellyttävä kokemus! Ohjelmassa tulee olemaan myös vuonna 1975 perustettu Oak Grove, joka on maailman ensimmäinen kiinteä rata. Radoilta löytyy yksi yhdistävä piirre – väylät ovat suomalaisen ratasuunnittelijan makuun piirun verran liian vaarallisia. Paikallisia asia ei toki tunnu stressaavan.

Artikkelikuva: Pasi Koivu / Innova Champion Europe.


1 kommenttia:

Markus Lindqvist | 12:12 30.01.2015

Ei se Oak Grove ole läheskään niin vaarallinen kuin moni muu jenkkirata. Aika samaa turvallisuustasoa kuin suomen radat.

Jätä kommentti