"Kaikki Suomen frisbeegolfradat yhdessä paikassa."

Korilla tavataan – mietteitä viikkokisojen järjestämisestä

20.4.2015 00:09

Jos omalla radallasi ei järjestetä säännöllisiä kisoja, mitä jos sinä tarttuisit toimeen ja panisit sellaiset pystyyn? Mitä siihen tarvitaan ja mitä kaikkea kannattaa ottaa huomioon? Seuraavassa joitakin omaan kokemukseeni perustuvia ajatuksia.

Jossain vaiheessa frisbeegolfharrastusta mieleen saattaa tulla tarve mittauttaa oma tasonsa suhteessa muihin lajin harrastajiin. Luonteva tapa on osallistua paikallisen frisbeegolfseuran viikkokisoihin. Useimmiten taso on kirjavaa ja löydät helposti oman tasoisia kilpakumppaneita, joiden kanssa on hauska kamppailla rennossa ilmapiirissä paremmuudesta. Samalla pääset myös pelaamaan parempien pelaajien kanssa, jolloin voit imuroida oppia ja kehittyä itsekin.

Kaikilla radoilla ja seuduilla ei kuitenkaan ole aktiivista kilpailutoimintaa tai edes seuraa. Se ei kuitenkaan ole este, eikä edes hidaste. Mitäpä jos alkaisit itse vetää viikkokisoja kotiradallasi?

Olen itse useamman vuoden ajan järjestänyt pienimuotoisia viikkokisoja ja seurannut myös jonkin verran muiden kisajärjestelyjä. Matkan varrella on mukaan tarttunut hiukan ajatuksia siitä, mitä kaikkea pitää ottaa huomioon, jotta asiat sujuisivat mahdollisimman juoheasti.

 

Mitä, missä, milloin?

Ensimmäinen mietittävä asia on kilpailupäivän valinta. Hyvä kisapäivä on sellainen, joka sopii mahdollisimman monelle, ja jolloin pelipaikaksi valitulla radalla ei tiettävästi ole muuta sovittua toimintaa. Tulevista kisoista kannattaa tiedottaa hyvissä ajoin. Jos kisarata on kovin suosittu, on syytä viedä ilmoitustaululle tai muuhun näkyvään paikkaan juliste tai joku lappu, jossa kerrotaan kisojen ajankohta. Useimmat radat ovat julkisia ja yleisiä ulkoilualueita, joilla liikkumista ei voi tietenkään omavaltaisesti rajoittaa. Itse keksaistut viikkokisat eivät riitä siihen syyksi. Etukäteen tiedottamalla moni kuitenkin hoksaa, että radalla voi kisojen aikana olla ruuhkaa ja ajoittaa oman pelihetkensä toiseen ajankohtaan.

Hyvä ilmoitus vastaa vähintäänkin kysymyksiin mitä, missä ja milloin. En tässä kirjoituksessa käsittele sen tarkemmin tiedottamista ja markkinointia, koska olosuhteet eri paikkakunnilla ja radoilla vaihtelevat merkittävästi. Fyysiset ilmoitukset, nettisivut, Facebook ja muu sosiaalinen media tulevat kuitenkin etsimättä mieleen erilaisia tiedotuskanavia ajateltaessa.

 

Joukkojen hallinta alkaa aikataulusta

Kun kisoista on tiedotettu on varsinaisten alkuvalmistelujen aika. Jos ennakkoilmoittautumisten kerääminen on mahdollista, se kannattaa tehdä. Asiat luistavat kaikkien kannalta mukavammin, kun osallistujamäärä on edes suunnilleen tiedossa. Silloin aikataulut pitävät, tuloskortteja riittää kaikille ja kisajärjestäjän stressi pysyy siedettävällä tasolla.

Heti alkuun on järkevää laatia kisoille jonkinlainen alustava aikataulu. Kesäillat ovat pitkät ja valoisat, mutta keväällä ja syksyllä pimeyden laskeutuminen kisapaikan ylle on otettava aikatauluissa huomioon. Aikataulusta kannattaa tehdä mieluummin liian väljä kuin turhan optimistinen. Yksikin lepikkoon hukkunut kiekko ja sitä etsimään unohtunut ryhmä saattaa sotkea hartaudella suunnitellut systeemit. Pelaajakokous, siirtymiset aloituspaikoille, itse pelaaminen, paluu väyliltä, pisteiden lasku ja palkintojenjako. Siinä pääasialliset elementit, jotka aikatauluun on syytä sisällyttää. Kun kumminkin itse pelaat samalla radalla, voi olla hyvä idea joskus katsoa kellosta, miten kauan radan kiertäminen tyypillisesti neljältä pelaajalta kestää ja paljonko aikaa kuluu kävellä kauimmaiselta väylältä radan alkuun.

 

Fyysiset välineet kuntoon

Kisojen näkyvin asia on tietysti tuloskortti, johon kukin kilpailija merkitsee heittojensa määrän väylillä. Tuloskortteja pitää varata riittävästi, sillä yllätysosallistujia voi ilmaantua kaverien mukana. Kyniä on niin ikään hyvä olla yli tarpeen. Niitä jää kankaille maatumaan joka tapauksessa. Jos rata on uusi tai on odotettavissa, että mukana on pelaajia, joille rata on vieras, ei ole yhtään hölmö idea sisällyttää tuloskorttiin myös karttaa radasta. Jonkinlaiset kirjoitusalustat ovat myös tarpeen. Pienet mapit tai “valmentajankansiot” ovat tarkoitukseen parhaimmat, koska ne suojaavat paperilappuja sään rasituksilta.

Yksi pahimmista pullonkauloista kisajärjestelyissä on tuloslaskenta. Lähtökohtaisesti tulosten alustava laskeminen kannattaa sälyttää pelaajien harteille. Kukin laskee oman tuloksensa ja sen jälkeen laput vaihdetaan toisen pelaajan kanssa, joka tarkastaa tuloksen. Valmiit tuloskortit palautetaan järjestäjälle. Jos käytössä on läppäri, sujuu pelaajien paremmuusjärjestykseen asettelu helposti, kun valmiit tulokset voi syöttää taulukkolaskentaohjelmaan. Käsipelilläkin homma toimii, mutta vähintäänkin taskulaskimella varustettu kännykkä on hyvä olla päässälaskun tukena ja tulospalvelun jouduttajana. Tarkoitusta varten on myös älypuhelimissa toimivia sovelluksia.

 

Palkinnon merkitys on symbolinen

Tuskin kukaan osallistuu viikkokisoihin siellä jaettavien palkintojen vuoksi, mutta jonkinlainen palkinto olisi kuitenkin hyvä olla olemassa ihan vain voiton symbolina. Tyypillisesti se on frisbeegolfkiekko, mutta miksei se voisi olla jotain muutakin. Joka tapauksessa, jos kisoissa on tarkoitus periä osallistumismaksu, on tyylikästä palauttaa se osallistujille palkinnon muodossa.

Rahan kanssa puljaaminen on usein rasvattu tanko kadotukseen, joten sen kanssa kannattaa olla varovainen, ellei halua liutaa viranomaisia peräänsä tutkimaan, mihin osallistujien fyrkat katosivat. En ole lakimies, joten en osaa aukottomasti kertoa, miten lainsäädäntö suhtautuu osallistumismaksujen keräämiseen. Puheena olevat summat liikkuvat yleensä muutamissa euroissa eli kenenkään ei kannata lähteä varaamaan lentolippua Etelä-Amerikkaan ja kadota maasta viikkokisojen osallistumismaksujen kanssa.

 

Tasoitukset – statistiikan juhlaa 

Jotta palkinnot eivät aina päätyisi samoille naamareille, on fiksua joko varata pari kiekkoa, joista toinen menee parhaan tuloksen heittäneelle ja toinen arvotaan kaikkien kesken. Toinen vaihtoehto on ylläpitää jonkinlaista tasoitussysteemiä, jolloin eniten omaa tulostaan omaan tasoonsa nähden parantanut pelaaja on voittaja. Aiheesta on käyty mielenkiintoisia keskusteluja eri foorumeilla. Helpointa tasoitusten laskeminen on, kun kisoihin osallistuva porukka on yleensä sama, jolloin tilastollisesti pätevää materiaalia on riittävästi. Hankalinta se on silloin, kun pelaajat vaihtuvat tiuhaan tahtiin. En lähde tässä blogissa esittelemään erilaisia tasoitusmalleja, koska siitä voisi tulla turhan puuduttavaa luettavaa siitä kiinnostumattomille. Kerron mielelläni omista kokemuksistani vaikka sähköpostitse, jos joku niistä haluaa tietää.

 

Kisapäivä 

Varsinaisena kisapäivänä on järjestäjän hyvä saapua paikalle riittävän ajoissa varmistamaan, että kaikki on kunnossa. Olen itse ollut järjestämässä kisaa radalla, jonne oli aivan yllättäen ilmestynyt kaivinkone ja ryhmä työmiehiä asentamaan keskelle rataa maahan upotettavaa jätevesisäiliötä. Rataan tehtiin nopeat modifikaatiot ja kisa saatiin vedettyä isommitta kommelluksitta. Kisajärjestäjän takakontissa on hyvä olla mukana vaikka muutama kirkkaanvärinen tötsä, liikennekartio tms. joilla voi hätätilassa rakentaa uuden tiiauspaikan.

Ennen radalle lähtöä pidetään yleensä pelaajakokous, jossa osallistujille kerrotaan kupletin juoni. Mukana on usein ensikertalaisia, joten perusasiatkin on viisasta kerrata. Onneksi joka ryhmässä on todennäköisesti myös kokeneempia pelaajia, joten ihan lillukanvarsiin ei tarvitse takertua. Jos radalla on jotain erikoissääntöjä, pelaajakokous on se hetki, kun niistä pitää kertoa.

Seuraavaksi jaetaan ryhmät. Ensimmäiselle kierrokselle pelikaverit yleensä arvotaan eli samassa ryhmässä on eritasoisia pelaajia. Ihanteellinen koko on 3–4 pelaajaa. Nykyään on isommissa kisoissa nähty viidenkin pelaajan ryhmiä, mutta silloin pelaajien tason pitää olla aika korkea, jotta väyliltä päästään pienillä heittomäärillä. Isommat ryhmät hidastavat pelaamista ja aiheuttavat väylille turhauttavaa odottelua. Määrittele etukäteen maksimiosallistujamäärä ja kerro siitä etukäteen. Ota myös huomioon mahdolliset radalla olevat, kisaan osallistumattomat harrastajat.

Kun tuloskortit on jaettu, ryhmät siirtyvät numeronsa mukaiselle väylälle. Nyt tarvitaan arviota siitä, kuinka kauan ryhmiltä kestää siirtyä kauimmaiselle aloituspaikalle. Ellei käytössäsi ole paineilmatorvea tai muuta merkinantovälinettä, jolla voit antaa aloitusmerkin siinä vaiheessa, kun kaikki ovat ehtineet aloitusväylilleen, voit ilmoittaa kellonajan, jolloin kisan saa aloittaa.

Kierroksen kuluessa kukin pelaaja toimii vuorollaan tulosten kirjaajana. Vuoro voi vaihtua väylittäin tai esimerkiksi aina kolmen väylän jälkeen. Tällä tavalla tasoitetaan kirjaamisesta ja tulosmapin kuljettamisesta koituvaa rasitusta sekä ehkäistään huijaamisen mahdollisuutta.

Kun kierros on pelattu pelaajat laskevat omat tuloksensa ja antavat korttinsa toisen pelaajan tarkastettavaksi, jonka jälkeen laput palautetaan kisajärjestäjälle. Tämä lajittelee kortit paremmuusjärjestykseen ja jos tarkoitus on pelata useampi kierros, jakaa uudet ryhmät tässä järjestyksessä siten, että parhaiten heittäneet ovat samassa ryhmässä, seuraavaksi parhaat seuraavassa ja niin edelleen. Viimeisen kierroksen jälkeen tulokset lasketaan yhteen, voittaja julkistetaan ja palkinnot jaetaan.

Screenshot 2015-04-19 23.50.25

Ihan näin näyttäviä palkintojenjakoja ei viikkokisoissa tarvitse järjestää.

Lisämaustetta pistejärjestelmillä  

Jos viikkokisaosallistumisiin kaivataan lisäporkkanaa, sellaisen saa helposti rakentamalla niiden ympärille järjestelmän, jossa jokaisessa kisassa jaetaan parhaiten sijoittuneille pisteitä ja kauden päätteeksi eniten pisteitä kerännyt voittaa kokonaiskisan. Pisteitä kannattaa jakaa tulosluettelossa aika pitkälle, jotta kokonaiskisa pysyy tasaisena, mikä entisestään ruokkii kiinnostusta osallistua kisoihin.

Itse olen käyttänyt pistejakoa 100-80-65-50-40-30-20-10 ja käytäntöä, jossa kauden 10 parasta kisaa lasketaan mukaan. Näin muutamasta kisasta pois jäänti ei torpedoi kokonaiskisaa. Samalla mitä pidemmälle kausi etenee, kärkipelaajien pistepotin karttuminen hidastuu, koska kymmenen kisan täytyttyä pitää pudottaa huonompia pisteitä pois. Näin mahdollistetaan ”mustien hevosten” liittyminen kärkikamppailuun vielä loppukaudestakin.

Yllä esitetyt ajatukset ovat karttuneet neljän vuoden aikana järjestämistäni pienimuotoisista viikkokisoista, paino sanalla pienimuotoisista. Sivuston käyttäjissä on varmasti kokeneempia kisajärjestäjiä ja olisi mielenkiintoista lukea myös heidän kokemuksistaan.

Kari Toivonen


0 kommenttia:

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *