"Kaikki Suomen frisbeegolfradat yhdessä paikassa."

Tulosrikas päivä

7.10.2010 07:00

Winthropin rata on tänään kierretty vajaan 200 pelaajan toimesta. Pienin yksittäinen väylätulos oli 1, suurin tietääkseni 19. Omassa poolissa katsoin vierestä kaksi 11:tä ja yhden 15. Karmeaa katsoa vierestä, mutta onneksi eivät tulleet Jussille..

Aamun puheenaihe oli sukellusvene, vai mikä se oli?

Oli jäänyt kuulemma vapaalle.. Väylällä hetken aikaa sijainnut hinausauto myöhästytti lähtöä puolella tunnilla ja viimeinen ryhmä puttaili viimeiset puttinsa lähes pilkkopimeässä. Amerikassa kaikki on mahdollista.

Kaikesta huolimatta kierros alkoi henk. koht. parhaalla mahdollisella tavalla. Avaus metriin. Kolmen väylän jälkeen kolme alle. Vitosella jouduin tyytymään bogiin, kasilta otin vuorostaan hienon birdien. Ysin pelasin pääsääntöisesti birdien arvoisesti, mutta avaus lipsahti rakennelmien sisään, josta jouduin puttaamaan 6 metriä eteenpäin väylälle. Etuysi 3 alle, eli tavoitteeseen pääsin.

Takaysillä birdiet oli tiukassa, mutta bogejakaan ei narupujottelussa sadellut. Väylillä 10-12 heitin yhden outin ja siitäkin onnistuin vielä pelaamaan par:in. 888:n (väylä nro 13) tuplabogi seiftiä pelaamalla vähän söi, mutta edelleen olin yhden alle. Jussi pääsi siinä ohitse ollen kaksi alle par:in. Väylältä 15 otettin kumpikin hienot birdiet hieman onnella säestettynä, 16:lla heitettiin avaukset samaan (väärään) väliin. Jussilla kiipesi korille, mulla pomppasi puusta outtiin -> retee. Tuplabogi 16:lta on hirmuinen pettymys. par:it parilta viimeiseltä väylältä ja lopputulos oli par = 68. Jussi kiristi lopussa vähän ja pelasi 5 alle, eli 63. (hävisin viimeisellä kolmella väylällä 4 heittoa..)

Kohtalainen maku jäi siis tästä hommasta. Paras avaus mulle näissä karkeloissa, ja kovin loistokasta peliä se ei vaatinut. Huolellisuutta kyllä. Huomenna otan vähän huolellisuutta vielä mukaan, ja laitan vähän paremmaksi. Tällä radalla on kohtalaisen hellpo pudota sijoja, mutta nouseminen on vähän haastavampaa. 28. sija on ok, mutta 20 sakkiin pitää pelata. 3 heiton kaula seitsemänteen sijaan viestittää kohtailaisen tasaisesta kilpailusta.

Muut suomalaiset alisuoriutuivat jonkin verran, mutta esim. Sepon 75 ei ole mitenkään katastrofaalinen ensikertalaiselle. Eurooppalaisista K-J Nybo oli Jussin lisäksi kuuma nimi tänään. 6 alle par:in ja heitto eroa kärkeen. Kaikki tulokset ratingien kera pdga:n sivuilla, jossa myös livescoring maaliin päässeiden osalta. Väyläkohtainen livescoring usdgc:n sivuilla.

Huominen lähtöaika on mulla 1 pm, eli klo 20 suomen aikaa, kuuma ryhmä lähtee 2:10, Jussi tasan kahdelta. Jessen ohjeiden mukaan nyt on aika ummistaa nahkaverhot. Kyllä tää kilpaileminen vaan on siistiä!


0 kommenttia:

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *