"Kaikki Suomen frisbeegolfradat yhdessä paikassa."

Takaisin Hollannissa

5.4.2013 22:22

Siltä tämä tuntuu, joka vuosi samaan aikaan, aina yhtä innoissaan kuin varsa kevätlaitumilla. Aina tulee perjantaina heitettyä liikaa ja liian myöhään, mutta ei haittaa menoa. Tänään itse asiassa onnistuttiin lopettamaan ajoissa.

Tämä Hollannin pelipaikoista (vuosien 2009 ja 2010 näyttämö) on ehdottomasti oma suosikkini. Lyhyt ruoho, sopivasti vettä, mielenkiintoisia väyliä. Viime kertaan verrattuna rata on kokenut hienoista faceliftiä, todella hyviä parannuksia (pidennyksiä) muutamalla väylällä. Par-lukemat ovat pääsääntöisesti sopivan tiukat, ja monella väylällä joutuu miettimään mitä tekee. Sekaan toki mahtuu vielä muutama erikoisuus. Kaikkein hölmöimpänä tämä:

Tarkoitus on siis kiertää horisontissa siintävä puu ja palata takaisin korille. (Kuvassa heiluva Pertti Turku ei liity mitenkään asiaan, muuten kuin peliseurana)

Treenikierros oli yhtä juhlaa, pelaaminen tuntuu hyvältä hallitreenin jäljiltä, tuuli aiheuttaa omat haasteensa. Lähipeli oli myös varsin hyvän tuntuista. Näin hyvältä ei ole tuntunut muutamaan vuoteen.

Vuonna 2010 pelattiin täällä viimeksi, ja päätin normaalit kierrokset sunnuntaiaamuna huippukiessiin (5 alle on täällä hyvin). Nousin lopulta toiseksi kisassa, joten fiilikset tästä paikasta on hyvät. Tänään tuntui kyllä miellyttävän tutulta, joten itseluottamus ainakin on kohdallaan.

Kausi alkaa huomenna, lunta ei enää ole, shortsit on silitetty. Huippua!


0 kommenttia:

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *