"Kaikki Suomen frisbeegolfradat yhdessä paikassa."

I haven’t thought about that

2.4.2011 00:46

Junalla Rotterdamiin, Raitiovaunulla Bergschenhoek platsille, Bussilla jonnekin muualle ja kävellen radalle. Yhteensä noin tunti. Ihan hyvin ottaen huomioon että koko ajan oli enemmän tai vähemmän eksynyt fiilis, eikä kukaan oikein osannut auttaa turisti-infoa lukuunottamatta. No, kun ensimmäinen kori ilmeistyi näkökenttään, kaikki oli taas hyvin.

Säätöön meni sopivasti kuitenkin aikaa ja parigolf jäi pelaamatta, mutta Sepon kanssa kierrettiin treenikierros. Rata on periaatteessa ihan siisti, mahdollisuudet olisivat aika paljon parempaankin, mutta ilmeisesti aikaa ei ole ollut suunnitella. 125 metrisiä suoria väyliä löytyy aika paljon, ts. PD:lle on käyttöä aika paljon (8 väylän avaus), mutta putterilla avaan vain neljä väylää, mikä on ihan kivaa. Peli perustuu kolmeen kiekkoon; PD, MD2 ja P2, ei tarvitse paljon kaaria heitellä. Radan par on noin 57 (sitähän kilpailun järjestäjät eivät määritelleet, perustuu omaan arvioon), eli alta 54:n pitäisi pelata selvästi ja keskiarvo sinne 51-52 seutuville, niin sillä taistellaan voitosta.

Heittäminen alkoi loppujen lopuksi tuntua kivalta, 10 väylän jälkeen lähti jo ihan koviakin heittoja. Kaiken lisäksi heitot meni pääosin sinne mihin pitikin. Puttaaminen on edelleen naurettavan helppoa, 2-time Jesse PD on hyvä korvaaja first run PD:lle, ja ennen kaikkea itseluottamus on taas kasassa, huomenna alkaa kisakausi!

Seppo heittää järven yli saareen

Treenikierroksen jälkeen kaikki näytti hyvältä, perille on päästy, rata on ihan kiva (huolimatta muutamasta luovasta ob-merkinnästä, mutta se on tavallista Keski-Euroopassa). Pelaajakokous oli suoraan sanottuna farssi. Kaikki tiet on ob. Osa ei ole. Joissain on pelkkä tie, joissain myös tien toinen puoli. Mutta kaikki eivät ole ob. Ratakarttaan on merkattu osa ob-alueista ja väylät on vähän miten sattuu. Huomenna varmaan joka väylälle mennessä pitää sopia poolin kesken mikä on ob ja mikä ei.. Hyvissä kisoissa pitää olla rata ja pitää olla tulospalvelu. Ensimmäinen kategoria ei varsinaisesti täyttynyt, vaikka toki illan ja aamun aikana rataa vielä kohennellaan keski-eurooppalaiseen tyyliin, joten huomenna kaikki on hyvin. Katsotaan kuinka käy tulospalvelun.. Pelaajakokouksen huipentuma oli kenties, kun joku kysyi ob:ista, TD:n vastaus kuului: ”I haven’t thought about that”. Saas nähdä, keskityn pelaamiseen.

Sapuskakin on ihan karmeeta, muuten täällä on tosi kivaa. Tsekkaa myös Sepon blogi.


2 kommenttia:

Juho | 22:34 02.04.2011

Erno kärjessä, Maxime 4 heittoa perässä, minä Seppo ja Espen jäetulla kolmannella sijalla heiton päässä. Siihen loppuu tieto (ja välissäkin voi vielä olla pelaajia).

Arto | 18:02 02.04.2011

Hitaasti näyttää tuloksia tulevan verkkoon Hollannin maalta. Kertoilepa, mikä on tilanne..

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *