"Kaikki Suomen frisbeegolfradat yhdessä paikassa."

European Open 2019 alkaa torstaina – Keskiviikkona Presidents Cup

16.7.2019 08:36

Vuoden ensimmäinen PDGA Major -luokan yksilökilpailu, European Open 2019, alkaa tämän viikon torstaina Nokialla. Keskiviikkona käydään Presidents Cup -tiimikilpailu; Eurooppa vastaan USA. Yleisö toivotetaan tervetulleeksi katsomaan maailman huippuja haastavalle The Beast -radalle 17.-21.07.2019. Tapahtuma on yleisölle maksuton.

McBeth hakee viidettä perättäistä EO -voittoa

Nokian keskusurheilupuistossa käytävä European Open on ollut yhdysvaltalaiselle Paul McBethille voittoisa paikka kisata jo neljä kertaa peräkkäin.

Vuonna 2017, kun European Open viimeksi järjestettiin, koko kilpailun ajan avoimen luokan kärkisijaa piti hallussaan Gregg Barsby. McBeth tasoitti pelin Basbyn kanssa juuri ennen viimeistä väylää ja päätyi jälleen voittamaan koko kisan yhden heiton erolla. Kolmanneksi sijoittui Simon Lizotte.

Catrina Allen on hallitseva naisten mestari European Openissa. Vuonna 2017 toisen sijan jakoivat Henna Blomroos ja Valarie Jenkins (Doss). Tänä vuonna 20 naista pääsee kisailemaan Nokialle FPO -luokassa.

Edeltävänä viikonloppuna pelatusta European Amateur Openista kisapaikan European Openiin voitti Timi Lindroos.

The Beast, väylä 18, yleisöä ja ratkaisun hetket. Kuva: Eino Ansio.

Eurooppa vastaan USA mittelöidään keskiviikkona

Presidents Cup -tiimikilpailu käydään Nokialla keskiviikkona. Euroopan huiput ottavat mittaa USA:n huipuista 17.7. kello 15 alkaen. Presidents Cupin säännöt ja aikataulun löydät täältä.

Toistaiseksi Team USA on vienyt kaikki edeltävät kohtaamiset vuodesta 2006 lähtien, mutta kamppailu tiukentuu vuosi vuodelta.

Presidents Cup 2019 Teams

Team Ford USA                 Team Ford Europe

Nate Sexton (C)                 Janne Hirsimäki (C)

Paul McBeth                       Simon Lizotte

Ricky Wysocki                   Väinö Mäkelä

Gregg Barsby                     Teemu Nissinen

James Conrad                    Sylvain Gouge

Paige Pierce                       Eveliina Salonen

Catrina Allen                       Henna Blomroos

Kevin Jones (FC)               Jalle Stoor (FC)

Eagle McMahon (CC)        Karl Johan Nybo (CC)

Nikko Locastro (res.)          Leo Piironen (res.)

Hannah McBeth (res.)        Kristin Tattar (res.)

(C = Captain, FC = Fans choice, CC= Captain’s choice, res. = reserve player)

Team USA – 2017. Kuva: Eino Ansio

Näin seuraat European Openia vuonna 2019

Frisbeegolf on parasta livenä! Jos paikan päälle on mahdotonta saapua, niin ota seuraavat kanavat haltuun.

European Openin kotisivuilta löytyy kaikki tarvittava info kisoista. Kilpailun PDGA -sivulle pääset tästä.

Tulokset päivittyvät reaaliajassa kilpailupäivien aikana UDisc -palveluun.

Videotuotanto ilmestyy The SpinTV:n Youtube -kanavalle.

Sosiaalisen median kanavista sisältörikkaimmat ovat European Openin Facebook -sivut ja Instagram -tili.

Ensimmäinen ryhmä lähtee liikkeelle torstaina kello 8:00. Viimeinen ryhmä lähtee liikkeelle torstaina kello 14:00.

FGR raportoi jokaisesta kisapäivästä erikseen.

Artikkelikuva: Eino Ansio.



0 kommenttia:

Jätä kommentti