"Kaikki Suomen frisbeegolfradat yhdessä paikassa."

Piironen ja Blomroos ovat Suomen mestarit vuosimallia 2018

29.7.2018 19:44

Vuoden 2018 frisbeegolfin Suomen mestaruudet ratkottiin tänään 29.7.2018 Tampereen frisbeegolfkeskuksessa. Neljäntenä kilpailupäivänä keli jatkui lämpöisenä, mutta tuuli oli huomattavasti kovempi kuin millään muulla kierroksella. Ensimmäiset kilpailijat lähtivät radalle kello 8:00 ja viimeiset kello 14:00.

Piiroselle kolmas Suomen mestaruus

Erittäin jännittäväksi äitynyt finaali toi Leo Piiroselle kolmannen Suomen mestaruuden. Piironen heitti ainoana pelaajana joka ikisen kierroksen alle par -lukemiin. Myös virallinen rataennätys jäi Piiroselle ensimmäiseltä kierrokselta haltuun. Voittoon riittänyt neljän kierroksen yhteistulos 247 (-9) kertonee jotain myös Tampereen frisbeegolfkeskuksen vaativuudesta.

Piirosella putti tikkarissa. Kuva: Eino Ansio

Hirsimäen upea nousu – bogey-free -finaalikierros

Janne Hirsimäki heitti viimeisenä kilpailupäivänä parhaimman, 60 (-4) heiton kierroksensa. Hirsimäki oli heiton päässä Piirosesta vielä viimeiselle väylälle lähdettäessä ja oli avauksensa saattelemana viemässä Piirosta sudden death -lisäpeleihin ensimmäisestä sijasta.

Kaikkien yllätykseksi Hirsimäki kuitenkin puttasi alarautaan noin viidestä metristä ja otti hopeaa.

Mäkelä pronssille

Hienosti kolme kierrosta pelannut Väinö Mäkelä otti puolestaan kilpailun huonoimman kierroksensa sunnuntain finaalissa. Neljän kierroksen lopputulema 251 (-5) riitti kuitenkin pronssimitaliin.

Joonas Kuitunen heitti neljänneksi jääden Mäkelälle kolme heittoa. Saku Poikonen sijoittui viidenneksi heiton päähän Kuitusesta. Seppo Paju kuudes ja päivän parhaan (-5) kierroksen heittänyt Teemu Nissinen seitsemäs.

1. Leo Piironen 2. Janne Hirsimäki 3. Väinö Mäkelä Kuva: Eino Ansio

Blomroos säilytti lauantaina saavuttamansa johtoaseman

Kahdeksan heiton kärjessä finaalikierrokselle lähtenyt Henna Blomroos ei päästänyt voittoa lipumaan käsistään. Blomroos heitti finaalikierroksen 71 (+7) ja koko kilpailun tasaisesti tulokseen 284 (+28), jolla ansaittiin vuoden 2018 frisbeegolfin Suomen mestaruus.

Eveliina Salonen heitti myös sunnuntaina tulokseen 71 (+7) ja otti hopeaa. Anna-Sofia Haipus heitti kolmanneksi, eikä muilla oikein saumaa mitaleihin tänä vuonna ollutkaan.

Neljänneksi sijoittui Jenni Eskelinen ja viidenneksi nousi Maria Asikainen.

1. Henna Blomroos 2. Eveliina Salonen 3. Anna-Sofia Haipus Kuva: Eino Ansio

Kilpailun kaikki väyläkohtaiset tulokset löytyy Metrixistä. Kilpailun PDGA -sivuilta näet ratingit ja kierrostulokset.

SM -kisat löytyvät myös Twitteristä ja Instagramista. Suomen frisbeegolfliiton Facebook -sivuilta näet tallennettuja livelähetyksiä kilpailun kulusta.

FGR onnittelee mestareita ja muita palkinnoille yltäneitä hienosta saavutuksesta.

Artikkelikuva: Eino Ansio



0 kommenttia:

Jätä kommentti