"Kaikki Suomen frisbeegolfradat yhdessä paikassa."

Frisbeegolf Suomessa 2016

17.9.2016 06:21

Kun ensimmäiset Suomessa järjestetyt Euroopanmestaruuskisat oli pelattu ja televisioitu YLEn kanavilla, elettiin heinäkuuta 2005. Suuri yleisö näki frisbeegolfin tuolloin ensimmäistä kertaa päivänvalossa. Tähän saakka olimme vaeltaneet varjoissa. Vielä tuolloin frisbeegolfia pelatessa ihmisille sai selittää mitä nämä koiransyöttöhäkkyrät tai grillit ovat, joihin pelaajat frisbeitään heittävät.

Nyt 2016, kun Euroopan frisbeegolfpääkaupungiksi rohkeasti jo vuosia sitten julistautunut Oulu sai EM-kisat pakettiin, lajin asema on tyystin erilainen. Ratojen määrä on yli kymmenkertaistunut vuodesta 2005. Väkilukuun suhteutettuna olemme rata- ja harrastajamäärissä maailman ykkösmaa. EM-kisat tavoittivat eri tiedotusvälineiden kautta noin miljoona suomalaista eli vajaa 20% väestöstä.  Lähes jokaisen kaupungin marketista voi ostaa pelivälineet. Jopa osa ketjumyymälöistä on määritellyt frisbeegolfin kokovuotiseksi urheilulajiksi, ei pelkästään kesäsesongiksi. Vaikka lajin ytimessä tuntuu, että ollaan saavutettu jo todella paljon, kasvaa lajin harrastajamäärä ja suorituspaikkojen määrä yhä hurjaa vauhtia. Suomen frisbeegolfliiton (SFL) jäsenmäärä on kasvanut 50% viimeiset kolme vuotta. Suurin osa harrastajista ei kuulu eikä tule kuulumaan liittoon, mutta harrastajien kokonaismäärä on mukaillut tähän asti varsin tarkasti SFL:n jäsenmäärää. SFL:n jäseniä on tätä kirjoittaessa n. 5000 ja arvioni mukaan kokonaisharrastajamäärä on ylittänyt satatuhatta. Tällä laskukaavalla harrastajia on keskimäärin n. 200 per rata, mikä tuntuu realistiselta. Vaikka frisbeegolf on nauttinut valtion tukea jo muutaman vuoden ajan, ei vielä ole tehty virallista kartoitusta harrastajamääristä. Frisbeegolfin merkitys kansanterveydelle on huomattava. Odotan aiheesta tehtävän opinnäytetöitä ja tutkimuksia lähivuosina.

Vuoden 2005 Tampereella ja Nokialle järjestettyjen Euroopanmestaruuskisojen kilpailullinen menestys ei levännyt suomalaisten nöyrillä harteilla. Saimme kuitenkin lupauksia herättävät kolme mitalia: Joonas Kuitunen voitti pojissa kultaa, lajilegenda Timo Pursio otti avoimen luokan pronssia eurooppalaista frisbeegolfia vielä tuolloin hallinneiden ruotsalaisten Markus Källströmin ja Jesper Lundmarkin jälkeen, ja Jouko Rosenqvist pronssia M50-luokassa. Vasta mitellyissä EM-kisoissa maajoukkueemme kahmi yhdeksän mitalia eli lähes puolet kaikista mitaleista, ja seuratuimpien luokkien palkintosijat olivat naisten hopeasijaa lukuun ottamatta suomalaisten naisittamat, miehittämät ja pojittamat. Dominoimme myös PDGA:n EuroTouria tällä kaudella. Olen vakuuttunut, että mitalitahtimme vain kiihtyy seuraavat kymmenen vuotta. Muut Euroopan maat tulevat jäämään täydellisesti jalkoihimme.

Eveliina Salonen otti odotetusti EM-kultaa, vaikka joutuikin taistelemaan loppuun saakka ansaitakseen voittonsa. Hopealle sijoittui Slovakian Katka Bodová ja pronssille Jenni Eskelinen. Kuva: Eino Ansio.

Eveliina Salonen otti odotetusti EM-kultaa, vaikka joutuikin taistelemaan loppuun saakka ansaitakseen voittonsa. Hopealle sijoittui Slovakian Katka Bodová ja pronssille Jenni Eskelinen. Kuva: Eino Ansio.

Kari Vesala ja Ville Kotamäki ovat kautta aikojen merkittävimpiä lajinedistäjiä maassamme. Kari voitti juuri päättyneissä kisoissa M50-luokan EM-kultaa ja Ville on luotsannut SFL:a tärkeänä kasvukautenamme. Kuva: Eino Ansio.

Junnujen kultaa voittanut Väinö Mäkelä johdattaa Suomen todella kovatasoista juniorikaartia kohti menestystä.

Junnujen kultaa voittanut Väinö Mäkelä johdattaa Suomen vahvasti laajenevaa ja kovatasoista juniorikaartia kohti uusia menestyksiä. Kuva: Eino Ansio.

Käytän suuren osan ajastani frisbeegolfin kehittämiseen, enkä ole pelkästään mielissäni tulevasta ylivoimastamme Euroopassa, vaikka kilpailullinen menestys onkin seurausta tekemästämme uutterasta työstä. On yleisön ja siten lajin kehityksen kannalta mielenkiintoisempaa, että kärkipaikoista kamppaillaan tasaisesti. Toivon, että muut maat inspiroituvat kehityksestämme ja ottavat Suomessa kehitetyt toimivat mallit käyttöön. Onneksi esimerkiksi Viro seuraa vahvasti kasvamalla vanavedessämme. Olen nyt kolmen vuoden ajan asunut Yhdysvalloissa ja vienyt suomalaista frisbeegolfosaamista lajin päämarkkinoille. Suuressa maassa ei tiedetä juuri mitään Suomen edistysaskeleista, mutta toivon että alamme saada kiinni yhdysvaltalaisten etumatkaa. Voisimme näin tuoda kaivattua kilpailua myös jenkkien hallitsemiin lajin tasokkaimpiin tapahtumiin. Tämän saavuttaaksemme tarvitsemme kuitenkin lisää suomalaisia rutinoitumaan Yhdysvaltain-kiertueelle.

Vuoden 2017 tärkein askel lajinedistämistyössämme on mielestäni Suomen frisbeegolfkouluttajien (SFK) toisen tason koulutusvaihe. Sen tärkein tavoite on frisbeegolfin vieminen kouluihin. SFK on Suomen frisbeegolfliiton sisällä toimiva jaos, joka luo koulutuspolkua frisbeegolfin opettamisesta kiinnostuneille. SFK on kahdessa vuodessa kouluttanut peräti yli 120 Ohjaaja 1 -kurssin käynyttä ohjaajaa ympäri Suomea. Frisbeegolfin perusheittotekniikan opettamiselle on luotu rakenne, jota käytetään yhtenäisesti koko maan lajiohjauksessa. Materiaalia työstetään jatkuvasti syvemmille tasoille ja luodaan uusia koulutustasoja. Näin toimimalla frisbeegolf tuodaan osaksi yhteiskuntaamme ja pysyvää urheiluperinnettämme. Hanke on huomattu ulkomaita myöten, ja keskusteluita rakenteemme viemiseksi myös muihin maihin käydään parhaillaan. Haastan kaikki Suomen frisbeegolf-aktiivit esittelemään frisbeegolfia oman alueen kouluihinne. SFK tuottaa tähän tarkoitukseen soveltuvat materiaalit kevääksi 2017.

Toivotan Euroopan parhaan frisbeegolfmaan harrastajille raikkaita syyskierroksia monipuolisilla radoillamme ympäri Suomen!

Erno Väyrynen

Jutussa mainittuja linkkejä:

  • Elokuussa 2016 Oulussa järjestettyjen Euroopanmestaruuskisojen nettisivut.
  • Vuoden 2005 Tampereen ja Nokian EM-kisojen tulokset
  • Vuoden 2016 Oulun EM-kisojen tulokset
  • Löydä itseäsi lähellä sijaitseva SFL-jäsenseura täältä ja liity mukaan järjestäytyneeseen frisbeegolf-toimintaan!
  • Jos olet kiinnostunut frisbeegolf-ohjaajan koulutuspolusta, tutustu Suomen frisbeegolfkouluttajiin.

 

Kuva: Eino Ansio.

Erno Väyrynen on suomalaista frisbeegolfosaamista Yhdysvaltoihin vievä lajipromoottori. Hän toimi elokuussa 2016 Oulussa järjestettyjen Frisbeegolfin EM-kisojen kilpailunjohtajana.



0 kommenttia:

Jätä kommentti