"Kaikki Suomen frisbeegolfradat yhdessä paikassa."

Prodigy Disc Europe vauhdilla vuoteen 2015

22.1.2015 14:54

Vielä viime vuonna Prodigy Discin Euroopan edustus oli lähes ainoastaan Seppo Pajun harteilla, jollei Prodigyn yhdysvaltalaisten pelaajien esiintymistä eurooppalaisissa frisbeegolftapahtumissa lasketa. Eilen Prodigy Disc julkisti Euroopan tiiminsä, joka on lukumäärältään kasvanut yhteensä 16:n jäseneen, jotka tulevat kaikkiaan seitsemästä eri maasta.

Joukossa on muun muassa monien maiden kärkipelaajia, nuoria nousevia pelaajia, niin miehiä kuin naisiakin. Suomalaisittain tutuimpia nimiä ovat Teemu Nissinen, Matias Söderström, sekä viime vuoden SM-kisojen naisten luokassa toiseksi sijoittunut Eveliina Salonen.

Team Prodigy Disc Europen kapteeni, Seppo Paju, lukeutuu Suomen ja Euroopan huippupelaajiin. Vuoden 2012 MM-kisoissa hän hätyytteli jopa maailman kärkeä sijoittumalla kuudenneksi. Miehen viimeisimmistä saavutuksista kirkkain on viime vuoden Euroopan mestaruus avoimessa luokassa. Aiemmasta menestyksestä mainittakoon myös vuoden 2011 Suomen mestaruus, juniorit-16-luokan maailman mestaruus ja juniorit-19-luokan Euroopan mestaruus vuodelta 2010.

Paju on myös Prodigy Disc Europen ratasuunnittelija ja keulakuva Euroopassa. Vuosi 2014 oli Prodigy Disc Europen ensimmäinen. FGR haastatteli Pajua ja kyseli Prodigyn kuulumisia.

Miten Prodigyn ensimmäinen vuosi Suomessa meni?
Prodigy Disc Europen ensimmäinen vuosi oli mielestämme menestyksekäs. Voimme laittaa useita seikkoja kokemattomuuden piikkiin, mutta otimme virheistä opiksemme. Nyt olemme vuoden kokeneempia mitä vuosi sitten.

Vuonna 2014 Prodigy Disc Europe järjesti yli 30 avointa frisbeegolftapahtumaa, toimi historiallisesti ensimmäisten Amatöörien SM-kilpailuiden päätukijana, palkkasi ensimmäisen työntekijänsä ja suunnitteli kymmeniä vuonna 2015 julkaistavia ja toteutettavia tuotteita, konsepteja, tapahtumia ja yhteistyö kuvioita. Vuonna 2014 Prodigy Disc Europe opiskeli miten toimitaan, kun työnä on levittää kiekkomerkkiä kasvattamalla lajia.

Oliko menestykselläsi EM-kisoissa vaikutusta Prodigyn toimintaan?
Menestykselläni oli suurikin vaikutus Prodigyn toimintaan. Olemme tämän myötä saaneet useita markkinoiden suurimpia jälleenmyyjiä kaudelle 2015. Tulen henkilökohtaisesti pitämään tänä vuonna n. 50 tapahtumaa liikkeissä ja radoilla. Tuotteidemme levittäminen helpottui menestykseni myötä huomattavasti.

Mitä on luvassa ja suunnitelmissa tulevana kautena?
Prodigy Disc Europe tukee minua kilpailuissani, joita on tänä vuonna paljon. Päätavoitteeni tälle kaudelle on Maailmanmestaruuskilpailut Pittsburgissa, Pensylvanian osavaltiossa Yhdysvalloissa. Avoimen luokan Maailmanmestaruus puuttuu vielä.

On paljon asioita, joista on luvassa lisää tietoa myöhemmin. Prodigy Disc Europe tulee olemaan monessa mukana vuonna 2015.

Team Prodigy Disc Europe
Seppo Paju
Teemu Nissinen
Matias Söderström
Jasper Heino
Antti Suominen
Väinö Mäkelä
Eveliina Salonen
Niina Turtiainen
Dick Lampinen (Ruotsi)
David Swärd (Ruotsi)
Martin Rotmeister (Viro)
Marvin Tetzel (Saksa)
Marcus Soddano (Norja)
Gabrielius Gricius (Liettua)
Seonaidh Charity (Skotlanti)
Hamish Blair (Skotlanti)

Kuva © Seppo Paju / Prodigy Disc Europe.



0 kommenttia:

Jätä kommentti