Esittelyvideo Vetikon radasta

perjantaina 27. huhtikuuta 2012

Tuore esittelyvideo Vetikon frisbeegolfradasta sen nykyisessä muodossa löytyy YouTubesta  sekä radan tiedoista.

Kiitos tekijöille!

Vetikko pelattavassa kunnossa

maanantaina 9. huhtikuuta 2012

Raision Vetikon puiston frisbeegolfrata on selvinnyt talvesta ilman vaurioita ja oli pääsiäisenä täysin pelattavassa kunnossa. Raision kaupunki on kevään aikana vetänyt tasaiseksi lähes kaikki puiston pensaat, ja kun puissakaan ei ole vielä lehtiä, on rata tällä hetkellä suorastaan naurettavan helppo heitettävä. Vaikka Vetikko on muutenkin profiloitunut hyväksi aloittelijoiden ja satunnaisheittelijöiden radaksi, on sen nykytila kuitenkin hiukan valitettava. Raisio kaipaisi kipeästi kunnollista rataa – joko Vetikon tilalle tai sen rinnalle –  joka vaativuudeltaan olisi edes edistyneen harrastajan tasoa, jotain Kaarinan radan luokkaa. Tällä hetkellä Vetikko ei pysty yksinään vastaamaan alueen harrrastajien tarpeisiin. Kaarina ja Lauste tulevat ensi kesänä täyttymään muutaman viime kesän aikana lajin pariin tulleista ja harrastuksessaan edistyneistä pelaajista, joten uutta rataa tarvitaan mitä pikimmin.

Vetikko 8.4.2012

Väylämuutoksia Vetikossa

keskiviikkona 7. syyskuuta 2011

Kuten edellisessä blogikirjoituksessa totesin, Vetikonpuiston lähistön asukkaat eivät heittele sombreroja riemusta ilmaan Vetikon frisbeegolfradan takia, pikemminkin päinvastoin eli valituksia on tullut. Rata onkin kokenut useita väylämuutoksia ja viimeisimmät ajoittuvat tähän syksyyn.

Ykkösväylä ja kakkosväylä olivat tähän asti ainoat alkuperäisessä muodossaan olleet väylät ja nyt nekin on muutettu. Ykköskori oli ennen edessä näkyvän kumpareen takana ison kuusen juuressa. Ongelmia alkoi ilmetä, kun pelaajien heittojen pituudet alkoivat olla sitä luokka, että ne pääsääntöisesti kopisivat suoraan korin takana kulkevalle pyörätielle ja ajotielle. Tielläliikkujien turvallisuus on ollut pitkään uhattuna, joten korin siirto väljemmille vesille oli aika odotettu. Kori on nyt heittopaikasta katsottuna reilusi vasemmalla pienen puu- ja pensaskeskittymän takana. Anhyzerillä tai kämmenheitolla oikeakätiset kuittaavat kiekon kätevästi korille.

Kakkosväylän ongelma oli samankaltainen, sillä se kulki ajoradan suuntaisesti ja korin takana oli lisäksi omakotitalon piha. Kori on uudistuksen jäljiltä ennallaan, mutta heittopaikkaa on tuotu lähemmäs ja keskelle avointa maastoa, jotta kiekot eivät karkaisi ajotielle ja heittojen ei tarvitse olla niin voimakkaita, että lätyt päätyisivät pihoille. Heittopaikka on aivan ykkösen korin vieressä.

Muutokset ovat ymmärrettäviä, mutta luonnollisesti helpottavat jo ennestään varsin helppoa rataa. Vetikolla on kuitenkin paikkansa Turun seudun frisbeegolfkartastossa, sillä hyviä ensiratoja tarvitaan, jotta harrastajamäärät kasvaisivat. Kuten edellisessä kirjoituksessa kerroin, Raision kaupungin suunnitelma ainakin vielä kesällä oli, että rata poistuu Vetikosta jollain aikataululla ja rata siirretään muualle. Karmelin puisto ei ole erityisen hyvä vaihtoehto, joten toivotaan, että jostain löytyy sopivampi.

Raision Vetikon rata lähtökuopissa

perjantaina 1. heinäkuuta 2011

Raision Vetikonpuiston rata saattaa olla käytössä viimeistä kesää. Selvittelin Raision kaupungilta hiukan halukkuutta satsata nyt hiukan retuperällä olevan radan kunnostukseen ja saamassani vastauksessa todettiin, että rata mahdollisesti siirretään kokonaan pois.

 

Puiston ympärillä asuvilta omakotitalojen asukkailta on kuulemma tullut sen verran valituksia pihoille lentävistä kiekoista ja niitä omatoimisesti jopa katoilta hakevista pelaajista. Henkilökohtaisesti oletin näiden ongelmien loppuneen, kun kaikki väylät on viime vuonna muutettu sellaisiksi, etteivät heittosektorit ulotu asutuksen puolelle, mutta ilmeisesti epäonnisia heittoja on tästä huolimatta tapahtunut.

 

Kaupungilta kerrottiin, että budjetissa ei ole tälle vuodelle varattu rahaa frisbeegolfrataa varten, joten vielä tänä kesänä ei tapahtune mitään. Uutta, turvallisempaa aluetta, on etsitty ja yksi vaihtoehto on Ihalassa sijaitseva Karmelin puisto. Kävin vilkaisemassa aluetta ja se todellakin on turvallisempi siinä mielessä, että sen ympärillä ei ole asutusta. Harmillisesti vain puiston se osa, jonne väyliä voisi suunnitella, vaikuttaa kovin pieneltä, mikä merkinnee joko väylien lyhentymistä tai märän vähenemistä, ellei sitten käytettävissä ole jotain puiston ulkopuolista metsäaluetta.

 

Vetikko kuivaa vauhdilla

lauantaina 16. huhtikuuta 2011

Raision Vetikon frisbeegolfrata kuoriutui lumen alta nopeasti ilmojen lämmettyä. Rata on vielä aika märkä, mutta lunta on vain pieniä läikkiä siellä täällä. Nekin sulanevat jo viikonlopun aikana (16-17.4.). Jalkineiksi kannattaa kuitenkin varata vettä pitävät versiot, sillä ruohikko on läpimärkä.

Kakkosväylän avauspaikka on viereisen tietyömaan vuoksi myllätty kokonaan auki, joten heittäjiltä vaaditaan mielikuvitusta siihen, mistä heitto tulisi suorittaa. Muillakin avauspaikoilla tilanne on vielä sellainen, että ihan oikeasta paikasta ei pysty heittämään, ellei ole varustautunut kumisaappailla.

Tässä kuva perjantailta 15.4.2011. Perjantaina paikalla oli ilta seitsemältä kymmenkunta pelaajaa.

 

Märkää on, mutta rohkeimmat uskaltautuvat jo tännekin heittelemään.