Arkisto kuukaudelle toukokuu, 2011

Huippuhetkiä ja lisää aloittelijan virheitä -osa1

torstaina 26. toukokuuta 2011

Edellisestä päivityksestä on taas talsittu muutama askel eteenpäin oppimisen polulla.

Julkujärven jälkeen pidin taukoa heittämisestä seuraavan viikon, koska nilkka oli melko kipeä ja halusin lepuuttaa sitä. Venähdys vaikutti paranevan ihan mukavasti ja kunto oli hyvä kun kävin keskiviikkona ennen kisaa kiertämässä Lausteen 24-väyläisen radan kerran läpi.

Niinpä lähdin 15.5. Kirjurinluotoon kisaamaan hyvillä mielin. Valtaisia odotuksia kisasta ei ollut, koska olin Kirjurissa heittänyt vain yhden kierroksen tänä vuonna, ja rata oli muuttunut jonkin verran viime syksystä, jolloin tuli kierrettyä useampia kierroksia. Amatöörisarjan kärki ja parin pintaan tai alle kierrokset olivat tavoitteina.

Prodiscus Challenge Kirjuri 2 vuotta

Kisa lähti omalta osaltani käyntiin melkein kuin unelma. Kaksi ensimmäistä väylää olivat täysin uusia, mutta onnistuin heittämään molemmissa avauksen ihan tolpalle (A5:llä tosin olin puun takana vaikka olin 5 metrissä). Kun vielä seuraavaltakin väylältä otin kakkosen, olin hyvässä vauhdissa.

Siitä peli tasaantui, ja ensimmäinen kierros hiukan lässähti kun vedin -taas- spagaatiin upsissa kierroksen alkupuolella. Pelasin 9 väylää putkeen parin, kun avaukset olivat hieman varovaisia. Tulos oli kuitenkin 2 alle parin ja riitti kärkisijaan yhdessä seurakaveri Peksin kanssa. Pikkuveli Jarmokin onnistui kohtalaisesti ja tuli mukaan kärkikortille.

Pelkkä spagaati ei riittänyt, vaan kakkoskierroksella toistin Julkujärveltä myös nilkan pyöräytyksen – tällä kertaa lievempänä kun kävelin takaperin vauhtia ottaessani. Astuin nurmikon ja polun reunalle ja venäytin taas nivelsiteet. Heitin siitä sitten pari bogia putkeen todella lussuilla avauksilla ja meni 5-6 väylää ennen kuin pääsin peliin mukaan ja takaisin voittovääntöön.

5 väylää ennen loppua olin 2 heittoa varmaa peliä pelannutta Peksiä perässä. Areenan ysillä avasin aidan viereen 11 m korista. Puttasin korin viereen, mutta jotenkin kiekko onnistui rollaamaan 20m oblle. Pistin paluuputin sisään, mutta eroa oli jo 3 heittoa ja 4 väylää jäljellä. Kaksi pirkkua ei riittänyt kun yhden putin sain ketjuista ulos, joten voitto meni Peksille heiton erolla.

Keskimäärin peli oli kuitenkin ihan kohtalaista, vaikka hohto puuttuikin. Mikään osa-alue ei pettänyt, mutta missään nimessä huippusuoritusta en saanut tehtyä. Kohtalainen peli oli toki melkein 20 heittoa heikompaa kuin avoimen kärjessä porskuttaneella Seppo Pajulla.

Tässä kisassa ei siis pystytty Avoimen pelaajia kiusaamaan, mutta kohtalaisen tyytyväinen olin omaan suoritukseeni.

Katso kisan tulokset Kisakoneessa tästä.

Discmania CMT Lauste – parikisa

Porin kisan jälkeen molemmat nilkat olivat melko turvoksissa ja särkivät. Niimpä ehdin jo perua osallistumiseni Lausteen Discmania Cash Money Tourin -osakilpailuun. Keskiviikkona kävin kuitenkin pelaamassa oman seuran reikäpelimestaruusmatsin ja nilkat tuntuivat palautuneen todella hyvin. Peruutinkin heti peruutukseni ja aloin valmistautua kisaan – eli otin torstain täyslepoa urheilusta.

Aiemmasta päätöksestä poiketen lupauduin heittämään Jarmon kanssa parikisan perjantaina, koska Jarmolla ei ollut mitään kokemusta Lausteen radasta. Ajattelin kuitenkin, että ehkä siinä ei ihan täysillä tarvitse viskoa, vaan voi ottaa rennosti ja pitää hauskaa.

Hieman tasapaksun alun jälkeen peli alkoi molemmilla luistaa niin hyvin, että lopussa oli pakko vetää täysillä, koska tuntui siltä että voisimme olla jopa top3-sijoituksessa kiinni.

Näin jälkikäteen ajatellen pelasimme molemmat aivan omilla äärirajoillamme ja napsimme pirkkuja sellaisiltakin väyliltä, joista emme niitä olisi osanneet odottaa. Tai no Jarmo tietysti ei osannut odottaa mitään miltään väylältä.

Ulkomuistista saimme birdien väylille 3,6,8,9,10,12,13,14,15,17 ja 18.

Pelasimme lopulta 11 alle radan parin (59), mikä tosiaan riitti kolmanteen sijaan 3 heittoa voittajien Nissinen+Piiroinen takana. Jätimme taaksemme aika monta kovaa paria, kuten viime vuoden parigolfin Suomen mestarit, Turun oman parin Savonen+Mannermaa.

Juhlia emme jaksaneet, vaan painuimme nukkumaan kaverin kämpille 300 m radasta. Kroppa kävi kuitenkin ylikierroksilla ja uni tuli silmään vasta 1-2 aikaan yöllä. Aamuherätys lauantaina luonnollisesti oli hieman tukkoinen.

Lue lisää seuraavasta artikkelista >>>

Huippuhetkiä ja lisää aloittelijan virheitä -osa2

torstaina 26. toukokuuta 2011

Lauantain aamukierroksen aloitin väylältä 10, jolle olin heittänyt holarin edellisen viikon treenikierroksella. Samalla kortilla olivat Petri Behm ja Anne Matilainen.

Aloitin väsyneesti ja tukkoisasti, vaikka teinkin hyvät lämmittelyt ja verryttelyt. Ensimmäinen heitto puskaan ja pelastettu par. Seuraavalta väylältä avaus ensimmäiseen puuhun ja taisteltu tuplabogi. Yhtään hyvää avausta en saanut ensimmäisen 5-6 väylän aikana ja ensimmäinen pirkko osui vasta 8. väylälle (väylä 17).

Avaus Lausteen nelosella (tässä ei vielä käsi riitä korille).

SM-kisoissa todella paljon ongelmia muodostaneelta saariväylältä selvisin tällä kertaa yhdellä oblla ja kutosella. Syksyn SM-kisoissa heitin 5-5-8-8.

Otin bogeyt vielä ykköseltä ja neloselta, kunnes lopetin kierroksen neljään pirkkuun väylille 6-9. Loppukiri nosti tuloksen 71:een, joka oli heitolla parempi kuin paras SM-kisakierrokseni. Tulos riitti yllättävänkin korkealle, eli sijalle 6.

Iltapäivän kierrokselle lähdin toisella kortilla yhdessä Pekka Anttilan, Ari Penttalan ja Miko Fyhrin kanssa.

Tuuli oli yltynyt hurjasti ensimmäisestä aamun kierrokselta ja olin muutaman kerran aika ihmeissäni kun kädestä ”oikein” lähtenyt heitto meni likipitäen 90 astetta eri suuntaan. Selvisin pahimmista mokista kuitenkin komeasti aina saariväylälle asti pelaamalla 4 pirkkua ja 5 bogeyta.

Olin tekemässä siis huikeaa kierrosta ja nousua jopa kärkikolmikkoon. Järjetön vastatuuli ja saari kouluttivat kuitenkin aloittelijaa oikein kunnolla. Aika monta surkeaa suoritusta putkeen ja kortissa komeili ”uran” ylivoimaisesti suurin lukema 12.

Poolikaverit olivat selvästi varpaillaan – ajattelivat varmaan että räjähdän tai romahdan. Varmaan moni olisi jomman kumman tehnytkin. Itselleni se oli vain väylä muiden joukossa, ja jo ennen seuraavan väylän avausta se oli jo unohdettu.

Vaikka taisin siinä kävellessä sanoa että ”tässä vissiin kuuluis nyt denffata?”, niin ei konttaus tuntunut miltään. Pelasin viimeisille 4 väylälle parit jokaiselle ja otin vielä useammalla heitolla kiinni poolikavereita ja pelasin kohtalaisen kierroksen 80. Sijoitus toki putosi reilusti.

En tiedä sitten, miten kilpailijan tulisi tällaiseen tilanteeseen reagoida? Rauhallisesti ”se on peliä vaan” -meiningillä, vai itseään ruoskien, jottei samaa tapahtuisi enää uudestaan. Jälkimmäinen voi pilata pelin, ensimmäinen ehkä tulevaisuuden?

Mitä mieltä olet? Miten itse olisit reagoinut?

”En sitten taaskaan osunut sinne saareen”

Sunnuntaille lähdettiin hakemaan pientä nousua ja uutta kierrosennätystä, kun lämmitellessä ei tuullut oikein ollenkaan. Hyvin nopeasti tuuli kuitenkin nousi, ja oli lopulta lähes yhtä kova kuin lauantain iltapäiväkierroksella, joten varsinainen tulossää ei ollut.

Peli oli melko vaihtelevaa koko kierroksen, pirkkua, paria ja bogia tuli vuorotellen. Kertaakaan en silti rypenyt bogeyta huonompaa ennen saariväylää. Siinä oli kovat odotukset niin itselläni kuin poolikavereillakin.

Vastoin odotuksia sainkin lähestymisheiton tolpan juureen (kaikki lähestyivät kolmosheittonsa alle 2 metriin) ja viimeinkin valloitin pahamaineisen saaren. Sain siis parin ja tiesin ettei enää voi mikään pilata hyvää kierrosta.

Saariväylän lisäksi toinen itseäni säväyttänyt heitto oli väylällä 15, jossa heitin avauksen forella väylän oikealla puolella olevan koivikon keskelle kentän reunaan. Siitä paikaltaan lyhyellä 30cm nyppäyksellä heitin foren puiden välistä 7m korista pitkäksi ja puttasin paluupirkun sisään.

Heitin tasaista paria saaren jälkeen ja pelasin 72 jolla pidin ryhmäkaverit Markus Lindewaldin, Joonas Hynösen ja Jussi Knuutilan takanani ja ohitin pari muuta edeltä. Loppusijoitukseni oli 12, mikä oli tässä porukassa aika lailla odotusten ylärajoilla.

Seuraavaksi kisakalenterissa on Frisbeepoint tourin Powergrip -osakilpailu Nummelanharjulla ensi lauantaina. Rata oli uppo-outo vielä eiliseen asti. Kävin seurakaverien Mikko Viitamaan ja Joonas Korpelan kanssa pari-kolme kierrosta testaamassa ja pelisuunnitelmaa tekemässä.

Odotuksia ei juuri ole, mutta tavoite on pistää kampoihin mahdollisimman monelle. Jos onnistun ja paikat kestävät paljon upsia ja forea pari kierrosta, niin tulos pitäisi olla hyvä.

Julkujärveltä DNF

sunnuntaina 1. toukokuuta 2011

Lähdin Prodiscus Challengeen Julkujärvelle korkein odotuksin edellisen kisan hyvän onnistumisen ja loistavien testikierrosten jälkeen. Tavoitteena oli  amatöörisarjan voitto ja ”tonnin kiessit”.

Keskiviikkona heitin kaksi treenikierrosta Julkujärven 21-väyläistä lay-outia viisi alle parin ja arvelin, että kisassa sama riittäisi siihen 1000 ratingiin mikäli olosuhteet ovat hyvät. Vaikeissa tuulissa voisi pari heittoa huonompikin piisata.

Treeneissä peli oli mallillaan, kaikki heitot kulkivat, game plan oli selvillä ja paikat ehjinä. ”Uran” parasta kisaa lähdettiin siis heittämään.

Voitettu vai hävitty par?

Luin juuri Rantalaihon Juhon pro-blogista mietteitä Kööpenhaminan kisasta (jonne itsekin ilmoittauduin, mutta jouduin reissun perumaan). Ensimmäinen lause oli kuin suoraan omista ajatuksistani eilen:

”Se on se fiilis, kun ei tunne pelaavansa huonosti, pelaa par:ia ehkä pari bogia, pari birdietä. Kahden kierroksen jälkeen -1. Ei silloin periaatteessa kovin huonosti ole pelannut, ei tosin myöskään huippuhyvin.”

Pelasin ensimmäisen kierroksen täsmälleen näin. 2 pirkkua, 2 bogia ja loput pariin. Hiukan siis alle omien tavoitteiden, mutta vaikeissa ja pyörivissä tuulissa sittenkin ihan mukiinmenevästi.

Aloitin kisan ykkösväylältä tavoitteena heittää 5-6 pirkkua etukympille ja pysytellä pois bogipyltsistä takakympillä. Ykkösellä avasin 5 metriin ja puttasin mielestäni nappiin, mutta niin vain ketjut hylkivät.

Nollaus siihen ja tavoitteena napata sitten kakkosväylältä ensimmäinen pirkku koskaan isolla tomahawkilla (väylän pituus 110).

Liukastuin tiillä, vedin spagaatin ja isosta tomosta tulikin metrin korkuinen mellakkaupsi. Venäytin siinä tietysti selkäni samalla ja seuraavan kolme varttia heitot olivat varovaisia. Venyttelin ja lämmittelin selkää koko ajan ja päätin seurailla tilannetta.

Avaukset jäivätkin sen takia sitten hiukan liian kauas (10-15 m), eikä pirkkuja tullut millään. Heitin 12 ensimmäisellä väylällä pelkkiä pareja, vaikka rautoja ja ketjuja kolisteltiin melkein joka väylällä.

Takaysillä alko selkä aueta, ja peli parani koko ajan. Takaysin par oli olosuhteisiin nähden jopa heiton tai pari yläkanttiin. Amatöörisarjassa sillä oltiin toisena yhden heiton perässä Teemu Malmelinia ja yhden edellä Janne Kupiaista.

En oikein osannut heti päättää, että olinko tyytyväinen vai pettynyt. Sijoitus oli hyvä, tuloskin mukiinmenevä, mutta tietysti mietin, että mitä olisi tullut ilman spagaateja.

Huonoa tuuria vai aloittelijan virheitä?

Toisella kierroksella olosuhteet olivat vielä vaikeammat. Muutaman kerran draivi lähti kädestä suunnitellusti ja tuntui että nyt osuttiin. Sekunnin päästä naama oli kysymysmerkkinä: ”niin, se meni sitten kuitenkin tonne?”

Tämä on toki Julkujärvellä tuttua jo aiemmilta reissuilta, kuten tästä viime vuoden heitostakin voi päätellä.

Useammalla tiillä oli ihan eri tuuli kuin väylällä ja erikoisia heittoja nähtiin joka ukolta. Peli ei kenelläkään lähtenyt liikkeelle ensimmäisen kierroksen veroisesti. Aloitimme väylältä 7 ja viisi väylää myöhemmin koko amatöörien kärkikortti taisi olla 2-5 heittoa parin päälle.

Väylällä 13 heitin bogeyn, mutta kun muut heittivät peräti tuplan, niin pääsin avaamaan ensimmäisenä par 5 neljälletoista (johon heitin ensimmäisellä kierroksella pirkun). Tässä vaiheessa taisin jakaa kärkeä Teemun ja Jannen kanssa, tai olla ehkä jopa yhden heiton edellä.

Neljäntoista avaus forella lipesi oikealle pusikkoon, mutta ei mahdottomalle jatkopaikalle. Tarkoitus oli heittää tomahawkilla iso heitto korkealle ja kovaa. Otinkin taas kunnon vauhdin ja repäisin oikein kunnolla – tai siis niin piti tehdä.

Jotenkin en huomannut aivan lieni vieressä ollutta asfaltinpalaa/kiveä ja astuin vauhdista suoraan sen päälle, kaaduin nilkan yli ja naamalleni hiekkaan. Voisi ajatella, että huonoa tuuria kun tuommoiseen kompastuu metsässä, mutta olisi se pitänyt siinä nähdä ja ymmärtää sitä varoa.

Ensimmäinen ajatus tietysti oli, että nivelsiteet menivät taas kerran ja siinä meni kisa ja kesä. Teemu oli ihan vieressä ja tuli heti antamaan ensiapua (koho+kompressio) – kiitos vielä kerran Teemulle. Muutaman minuutin päästä koitin vähän antaa painoa nilkalle, mutta kämmen- ja upsiheittäjänä ilman tukijalkaa oli mahdoton jatkaa kisaa.

Vaikka kaatuminen tuntui ja kuulemma näytti pahalta, parin tunnin päästä jo tiesin, että kyse oli vain pienestä venähdyksestä. Tänään jalka tuntuu jo kävellessä melko normaalilta, eikä edes turvotusta ole pahasti. Tasapainolautatreenit jatkuivat jo tänään enkä usko että harjoituspäiviä jää välistä.

Turhautuminen oli tietysti suuri kun jo kolmannen kerran jouduin keskeyttämään (kuudessa kisassa) ja toisen kerran kärjestä. Tällä kertaa vielä typerästi ihan omasta syystä.

Heitto onneksi oli oikeilla raiteilla ja kisoja ja kautta riittää.

Ps. Radalla kuultujen kommenttien mukaan pelaan väärässä sarjassa ja pitäisi kuulemma vaihtaa avoimeen. Olen kuitenkin pelannut alle vuoden mittaisella amatööriurallani kokonaista kuusi kisaa ja koen olevani vielä täysin keltanokka kisailijana.