Juhon blogin innoittamana muistelen tässä jutussa viime vuoden kisoja ja kehitystäm ja asettamaan tavoitteita tulevalle kaudelle.

Ensimmäinen kisakausi

Vuosi 2011 oli itselleni ensimmäinen kokonainen kausi kilpailijana, vaikka 2010 heitin jo pari PDGA-kisaa. Tavoittelin amatöörien Frisbeepoint-tourin voittoa ja yksittäisistä kiertueen kisoista top3-sijoituksia.

Muita varsinaisia tavoitteita en asettanut, mutta tarkoituksena oli osallistua myös jokuseen DCMT-kisaan, sekä European Openiin ja SM-kisoihin, mikäli rating riittää.

Heitin lopulta 14 PDGA-kisaa, pari muuta irtokisaa, parikymmentä viikkistä, pari karvista ja seuranmestaruuskisat. Kauden sana oli tasaisuus, heitin lähes aina “omalla tasollani”, isoja pettymyksiä tai huippuhetkiä ei osunut kohdalle kovin montaa.

Heikoimmat hetket osuivat isoihin kisoihin. European Openissa pelasin kaksi kierrosta hyvin, kolmannella oletettavasti auringopistos pilasi kisan ja tipuin jatkosta. SM-kisoissa taas rata vei voiton miehestä ja varsinkin ensimmäisen kierroksen pelasin surkeasti.

Kauden avaus sen sijaan oli lähes täydellinen, kun heitin pääsiäisenä kotikisoissa Kankaanpäässä kaksi kierrosta 992 ja 1001 ratingeilla. Tiesin toki että kotikenttäetu auttoi enkä vastaavalla tasolla muualla pystyisi pelaamaan, mutta ehkä kuitenkin oli pienoinen pettymys että tuo toinen kierros jäi koko kauden ainoaksi yli tonnin ratingiksi. Heitin kyllä 9 kierrosta yli 990, mutta aina jäi hiukan alle maagisen rajan.

SFL:n tourit

Frisbeepoint-tourin tavoitteet eivät aivan täyttyneet, mutta en kovin kauas jäänyt. Heitin kolmessa kisassa sijat 8, 3 ja 3. Sijoituin kolmanneksi myös kokonaiskisassa.

Discmania Cash Money Tour meni reilusti yli odotusten. Kauden alussa sijoituin Turussa sijalle 12, vaikka suttasin saariväylällä yhdellä kierroksella 12 heittoa. Heinolassa olin 13 ja Vampulassa peräti kakkonen. Näillä irtosi viides sija koko kiertueella. Myönnettäköön, että yllättävän harva pelasi koko tourin.

Ynnäilyjä

• Heitin 35 reitattua kierrosta 14 kisassa
• Paras kierros 1001, huonoin 892
• Top10-kierrosten keskiarvo 994, bottom10 935
• Viiden parhaan kisan keskiarvo 984, viiden huonoimman kisan 953
• Amatöörikisoissa sijoitukset 1,1,2,2,3,3,8,DNF (loukkantuminen Julkujärven kisoissa).

Kausi 2012

Alkavalla kaudella tarkoitus on kisailla hieman säästeliäämmin ja treenata enemmän. Siirryn pelaamaan pro-kisoja, joten jos aion säädyllisesti pärjätä, pitää treenata tosissaan. Kirjoittelen muuten treenipäiväkirjaa frisbeegolf-forum.fissä.

Kisakalenterissa on tällä hetkellä SDGO, EM-kisat ja SM-kisat. Lisäksi ainakin Pro-tour on tarkoitus kiertää, mutta niistä tietää paremmin kunhan kisapäivät julkaistaan. Amatööristatuskin mulla edelleen on, joten mikäli kauden alussa on sopiva kisa, sieltä haetaan kisatuntumaa.

Isompia sijoitustavoitteita kisoissa ei ole (paitsi SM-kisoissa parantaa sijoitusta), mutta ratingtavoitteeksi asetan 990 ja 10 parhaan kierroksen keskiarvo yli tonnin.

Edellisestä blogimerkinnästä on jo reilu kuukausi. Silloin kirjoittelin ylimenokaudesta kevyestä harjoittelusta. Lähes samoilla linjoilla mennään edelleen, treeni on kohtalaisen kevyttä ja keskittyy pääasiassa muuhun kuin frisbeen heittämiseen.

Marras-joulukuun aikana olen käynyt radalla heittämässä vain viisi kertaa. Kolme karvalakkisarjan kisaa ja kaksi kertaa muuten vaan heittämässä. Yhtään varsinaista harjoitusta en ulkona ole tehnyt. Hallissakin draivaaminen on jäänyt pariin-kolmeen kevyehköön harjoitukseen.

Draivit puihin

Heittämättömyyden seuraukset ovat olleet ilmiselviä. Karviskisoissa draivaamiseni on näyttänyt enemmänkin raivaamiselta. Risukot ja puut ovat saaneet kyytiä.

En kesälläkään häävi draivaaja ollut, mutta sentään silloin tällöin osuin. Viime lauantaina Peurungan karviksessa 40 väylän kisassa pääsin hyvälle pirkkupaikalle (5-6 m korista) yhteensä neljä kertaa. Kyse on kuitenkin lyhyestä radasta, jolla 17/20 väylää on sellaisia, joissa avauksella on kohtalaisen helppoa päästä korille.

Osasin kyllä arvata, että draivi on hukassa, mutta karu totuus iski heti alussa. Viidellä ensimmäisellä väylällä pari kertaa outtiin ja kaikilla muillakin väylillä puihin – ei kertaakaan väylälle kuitenkaan.

Hauskin hetki tuli toisella kierroksella väylällä 9 (suora 95 m). Tarkoitus oli heittää kämmenellä pieni hyzer, mutta tulikin hyzer-flippi. Kiekko sujahti aika vauhtia mäkeen ja jatkoi sellaiset 70 metriä korin ohi.

Putit koriin

Vaikka draivaaminen on jäänyt nollaan, olen puttia treenannut sitäkin enemmän. Olohuoneessa on kilissyt päivittäin sadan-parinsadan putin verran.

Viikko sitten innostuin sen verran, että puttasin 1800 kertaa yhden päivän aikana. Välillä heittelin vartin (200-300 puttia) niin, että katselin samalla elokuvaa enkä oikeastaan kertaakaan edes katsonut koriin päin. Sellainen 5-6 m putti menee tuollaisella toistomäärällä mukavasti selkäytimeen.

Myös karviskisoissa putit ovat uponneet kiitettävästi. Peurungassakin heitin 12 pirkkua, piti vain saada vähän kauempaa sisään.

Voi kuulostaa höpinältä, mutta yhdelläkin hyvällä harjoituksella saa ihmeitä aikaan. Esimerkiksi viime viikkolla tein Vähätalon Juhon kanssa kopitteluharjoituksen Pirkkahallilla. Heittelin siinä muutaman kymmenen putteriforea ja sain siihen heittoon hienon tuntuman. Lauantain kisassa tuli sitä sitten heitettyä hyvällä itseluottamuksella – ja hyvällä menestyksellä.

Mitäs rakkaiden lukijoiden frisbeealkutalveen kuuluu? Treeniä, kisoja, taukoa?

Frisbeegolfareilla – niin harrastajilla kuin kilpailijoillakin – kiivain kausi on lopuillaan. Kesän kisat on kisailtu ja talven treenit odottaa (niitä jotka harrastavat harjoittelua).

Omalta osaltani viimeinen totinen kisa oli kotikisat 3 viikkoa sitten. Sen jälkeen ja osaltaan jo sitä ennen on otettu kevyesti frisbeen suhteen ja paino on siirtynyt muihin aktiviteetteihin.

Viimeisen kuukauden aikana olen heittänyt lättyjä muistaakseni 6 kertaa ja niistäkin vain kahdesti jollakin tavalla tavoitteellisesti. Muutakaan urheilua ei juuri ole tullut harrastettua – pari kevyttä salitreeniä ja lyhyitä pyöräily- ja kävelylenkkejä. Metsässä tuli käytyä muutama kerta marjassa ja sienessä.

Muutaman viikon ylimenokausi on jo tehnyt osan työstään – pienet orastavat vammat ovat parantuneet ja polte heittämään on kasvanut samaa tahtia kun heittokerrat ovat vähentyneet.

Pian onkin aika palata treeneihin ja pääpaino siirtyy punttitreeniin ja halliheittämiseen. Itse asiassa ensimmäinen Pirkkahallitreenikin tuli jo tehtyä pari päivää sitten, mutta sielläkin vielä enemmänkin vaan huvittelua ja punttijumppaa.

Harjoitteisiin kuului mm. hankalat haaraputit.

Ennen tiivistä treenikautta on kuitenkin syytä hiukan tuulettua ja käydä kavereiden kanssa heittelemässä muutama kierros ihan vaan huvin vuoksi sen paremmin miettimättä mitään harjoituksellista.

European Openia muistelemassa

Tänään oli parin viikon idean pyörittelyn jälkeen aikaa käydä Nokialla irtokorin kanssa. Palasimme Nirkkosen Markun kanssa EO-tunnelmiin pelaamalla kierroksen Beastia.

Vaikka tiimatot ja korit olivat lähteneet, eikä ob-linjoistakaan ollut kuin pieni kalkinhaju parilla hiekkatiellä, oli rata kuitenkin sen verran hyvin mielessä, että oli helppo kuvitella lämmin kesäpäivä, yleisö ja lippumiehet.

Sellaisena kuin Beastin muistan EO:n kahdelta ensimmäiseltä päivältä.

Kolmas päivä oli itselleni sen verran kammottava kokemus, että sen voisi mieluusti pyyhkiä pois muistoista. Itse asiassa siitä jäi niin huonot fiilikset, että tämä oli ensimmäinen kerta kun Nokialla kävin kisan jälkeen.

Mutta kun tänään oli ensimmäinen heitto heitetty, niin fiilikset olivat taas kohdallaan eikä järkytyksistä ollut häivääkään.

Ei se heittely mitään ihmeellisen loistokasta ollut, mutta pari pirkkua tuli kuitenkin ja jopa korin raahaaminen oli hauskaa.

Tälläisellä huvikseenheittelykierroksella tulee välillä sellaisiakin onnistumisia, joita kisassa ei edes voisi tulla koska niitä ei yrittäisi.

Esimerkiksi tänään avasin nelosella surkeasti ylämäkeen 30 m vajaaksi korista. Siitä rennosti haara-antsaputti sisään.

Heti perään Markku sanoi, että haluaa “yhden tollasen” ja kutosella napsahti parikymppinen alamäkeen. Hymy oli herkässä.

Oli sen verran hauskaa, että varmaan vielä jokunen kerta tulee heitettyä ulkosalla jos hyvää säätä pukkaa. Seuraavat kisat kuitenkin vasta keväällä – ellen sitten innostu Karvalakkisarjassa heittämään…

Huomasitteko muuten Frisbeeliiton sivuilla vuoden parhaat -äänestyksen? Meikäläinenkin siellä kilpailee vuoden tulokkaan tittelistä toisen fgr-blogaajan, Mikko Setälän, kanssa.

Kankaanpäänmestaruuksista kisattiin 1.10. kolmannen kerran – pokaali meni neljännelle eri voittajalle.

Ensimmäinen kisa heitettiin 2009 juuri pystytetyllä Myllymäen radalla aloittelevien Tomoottajien kesken. Mukana oli 18 heittäjää ja voiton jakoivat velipoika Jarmo ja Heikki Vaajasaari. Kaatosateessa heitettyä kisaa ei jaksettu ratkoa, vaan pokaali meni “puoliksi”. Eli Heikki piti pokaalia vuoden ja Jarmo ei.

Viime vuoden mestaruus ratkaistiin taas juuri valmistuneella Viidentienristeyksen radalla. Silloin 51 pelaajan porukassa voiton vei DGCT:n Joksa Jokimäki.

2009 olin itse kolmas ja 2010 viides. Tänä vuonna tarkoitus oli kääntää trendi ja ottaa voitto. Osallistujaennätys kirjataan nyt numeroihin 68, eli lähes rata täyteen. Tosin tällä kertaa rataan oli lisätty 19. väylä ja pari muutakin hieman muutettu, joten enemmänkin olisi vielä otettu.

Kisa oli ensimmäistä kertaa PDGA:n alainen “rating-kisa”, joten mukana oli useampia sarjoja (avoin,advanced amateur,naiset,masters ja juniorit). Mestaruuspokaali oli luvattu parhaalle tulokselle sarjasta riippumatta.

Itse pelasin amatöörisarjassa ja sieltä tulikin voitto kotiin neljän heiton erolla Jarmoon, mutta kokonaiskisan pokaali karkasi Juku Leinosen kyydissä Nokialle.

Omaan peliini olen erittäin tyytyväinen – molemmilla kierroksilla 5 alle radan parin itselleni hyvällä ja varmalla heitolla. Ainahan sitä joku heitto jää hampaankoloon, mutta harvoin olen 5trssä heittänyt 2 kierrosta yhdellä bogilla ja yhdellä tuplalla. Muuten pysyin hyvin poissa pöpeliköstä (tai oikeastaan sain hyvin pelastettua huonot avaukset pariksi).

Toisella kierroksella amatöörien kärkiryhmää seurasi myös Juha Alkkiomäki kameran kanssa. Blogin lukijat varmaankin tuntevat Juhan Youtuben lcgm8:na. Jos videot eivät vielä ole tuttuja, niin pieni varoituksen sana: niiden parissa menee vuorokausi niin ettei huomaakaan.

Tuloksista voisi veikata, että Aulun veljeksiä jännitti olla kameran edessä – aloitin itse par+tupla ja Jarmo pisti vielä paremmaksi – tripla+bogi. Tosin kyseessä oli väylät 4 ja 5 joilla lukua tulee helposti. Ja niihin kahteen väylään jäi molempien bogittelu; itse heitin loppukierrokselle 7 pirkkua ja Jarmo peräti 9.

Tekniikka on päässä, mutta ei siirry kroppaan

Päällisin puolin kisa meni siis mallikkaasti, vaikka tonnin ratingit jäivätkin muutaman pinnan päähän. Otsikon ajattelemisen aihe tuleekin Juhan videosta: tekniikkani ei ehkä olekaan ihan niin hyvää kuin olen kuvitellut.

Fiksusti olen kuvannut heittoani edellisen kerran viime talvena hallissa ja nyt heti perään kauden viimeisen kisan jälkeen. Aika lailla kaikki samat virheet sieltä (kisatilanteessa) tulevat esille edelleen, ja uusiakin on tullut. Suoraan sanottuna aikamoista räpellystä ainakin rysty- ja upsiheitot ovat, vaikka olen luullut kehitystä tulleen.

Tässä muutama avausheittoni kisasta. Postasin videon myös SFL:n foorumin Pimp my Drive -ketjuun ja pelolla odottelen tuomioita. Laittakaapa palautetta täältäkin kautta.

Kisakausi oli sittenkin varmasti liian tiivis ja treeni jäi liian vähälle eikä tekniikassa ole tapahtunut juurikaan kehitystä. Tämä kesä oli kuitenkin ensimmäinen täysi kisakauteni (viime vuonna heitin jo jokusen) joten intoa oli kai vieläkin enemmän kuin ymmärrystä ja tuli kisattua liian usein, vaikka joskus oli luottokiekot järvessä ja välillä oli pieniä vammojakin.

Näitä juttuja on nyt kauden jälkeen aikaa pohtia ja varmaan jonkinlaista yhteenvetoakin vielä raapustelen tähän blogiin. Nyt on kuitenkin “ylimenokauden” aika, eli jokunen viikko muuta urheilua ilman yhteen frisbeenheittoa.

Pysyvätkö omat kiekkosi bägissä kevääseen, tulevatko hallin seinät tutuiksi vai ulkoilutetaanko koko talvi?

.

.

.

(Tein jo salaa pari puttitreeniä olohuoneessa ja kävin Vihiojalla heittämässä pari kierrosta)

Syyskuulla bloginpito jäi muiden hommien jalkoihin, mutta en silti kokonaan ole teitä unohtanut, rakkaat lukijani. Tässä lyhyet raportit viimeisten viikkojen kisoista, halusitte tai ette.

Frisbeepoint-tour Vampula 3.9.

Vampulassa pärjäsin hyvin alkukesän DCMT-kisassa, joten tietysti odotukset olivat kohdillaan myös tähän kisaan, vaikka Oulu menikin miten meni. Oulun tulokset eivät sinänsä jääneet kaivelemaan, mutta enemmän päänvaivaa aiheutti se, että kaikki tutut kiekot olivat Toppilan vesissä tai puissa.

Peli sujui kutakuinkin samalla tavalla kuin edellisellä Vampulan vierailulla, eli pääsin avauksella 10-20 metriin, mistä ei ihan kuitenkaan putti riittänyt sisään – eli paria parin perään. Heitin ensimmäisellä kierroksella 2 bogia, yhden pirkun ja yhden eaglen (väylä 18) ja 14 paria.

Yksi alle parin riitti kolmanteen paikkaan heiton kärjestä. Eli vielä oli mahikset voittaa kisa ja jopa muiden avustuksella teoreettinen sauma koko sarjan voittoon.

Toisella kierroksella putit osuivat koriin, mutta avaukset osuivat puihin. Pelasin tällä kertaa yhden yli parin, millä pysyin kyllä kolmantena, mutta sarjan kärki meni kun Peli-Allu Ahtila täräytti 5 alle parin ja rataennätyksen – eikä Hirsimäen Jannekaan lipsunut. Ja se kisan kolmossijakin meni vielä sudarissa Rosenqvistin Jerelle.

Kuitenkin vähintään yhtä hyvää peliä kuin aiemmassa Vampulan kisassa, ja fiilis oli taas kohdillaan.

Seuraavan päivän Rauman – ja Prodiscus Tourin kärkisijan metsästys jäi väliin, koska en saanut kaveria enkä kyytiä pelipaikoille.

Kirjurinluoto 11.9.

Porin kisoja varten treenailtiin muutaman kerran innolla kieppejä tarkoituksena laittaa oma ennätys 152,5 m uusiksi. Muutaman kerran treeneissä menikin reilusti pidemmälle – Jämin lentokentällä hyvässä tuulessa 170m+ ja Julkujärvellä alamäkeen reilut 190 m (väylä 16 korilta tiille).

No ne pituuskisat peruuntuivat, joten siitä harjoittelusta jäi käteen vain polvivaivoja.

Kirjurin golfkisat kuitenkin heitettiin ja siellä heitin yhden koko kesän parhaista kierroksistani. Varsinkin alku oli kuin unelma. Kahdeksan väylän jälkeen 5 alle parin. Loppu oli enemmän perinteistä par-paria, mutta tuloksena kuitenkin -7 yhdellä bogilla.

Paransin ennätystäni 4 tai 5 heittoa ja olin aika varma, että pitkästä aikaa rikottiin 1000 pinnan raja – no eipä riittänyt. Kisassa oli vähän heittäjiä, ja niistäkin suuri osa paikallisia, ja sääkin täydellinen, joten kaikki muutkin heittivät hyvin.

Toisellakin kierroksella heitin 5 pirkkua, mutta tällä kertaa myös 3 bogia. Silti -2 edelleen parhaita kierroksiani Kirjurissa, joten erittäin tyytyväinen olen. Lisäksi oli hieno katsella vierestä käsittämättömän tarkkoja avauksia. Hege Heikkilä otti toisella kierroksella 6 tai 7 pirkkua alle 5 m säteeltä korista (ja pari-kolme kauempaa).

Parigolf SM Peurunka 17.-18.9.

Peurunkaan lähdettiin velipoika Jarmon kanssa parantamaan viime vuoden yllättävää 12. sijoitusta. Vuosi sitten olimme ihan raakileita ja kisat olivat Jarmolle peräti ihan ensimmäiset liiton kisat (itselleni jo kolmannet).

Silloin ei odotuksi ollut lainkaan. Tällä kertaa haettiin jo sijoitusta 10 joukkoon – vaikka rata olikin molemmille entuudestaan täysin outo.

Lähdin perjantaina paikalle ja ehdin heittää suurimman osan väylistä ennen pimeän tuloa. Valitettavasti myös ennen Jarmon tuloa, koska hän missasi Seinäjoki-Tampere -junan, eikä mitään kyytiä siihen hätään saatu hankittua, joten Jarmon kisat olivat siinä.

Itsekin olin jo valmis lähtemään kotiin, ja laitoinkin Facebook-statuspäivityksen Ne kisat loppu ennen kun alkokaa. Yksin ei vissiin voi heittää parikisaa?

Sain päivitykseen pari kommenttia – yhden Kalle Savoselta: Mun pari on sairaan kipeä. Ootko ite kuitenkin varulta mestoilla?

Olinhan minä, ja hetken tuumailun ja parin puhelun jälkeen päätimme Kallen kanssa heittää parina, koska Kallen pari Ville Mannermaa oli tosiaan ankaran flunssan kourissa.

Pari kertaa on Kallen kanssa osuttu samaan ryhmään aiemmissa kisoissa, mutta parigolfia ei yhdessä oltu heitetty. Pientä taktiikkapalaveria käytiin alussa, mutta ei ehkä ensimmäisellä kierroksella kuitenkaan ihan nappiin mennyt kaikki valinnat ja pientä hiontaa pelisuunnitelmaan tuli myöhemmille rundeille.

Ensimmäinen kierros alkoi 14 best shotilla, jotka pelasimme 10 alle parin – muutenkin viikonlopun best shotit (22 väylää) taisivat mennä noin 17 alle ja alternatekin jokusen heiton alle parin. Valitettavasti vain worst shot oli meille – tai no mulle – aivan hirveätä taapertamista. Jo ihan ensimmäisellä WS-väylällä heittelin minne sattuu ja otin komeasti meille triplabogin par kolmoselta.

Peurungassa olin aika hukassa avauksissani muutenkin – putti sen sijaan oli kohdillaan koko viikonlopun. Kalle taas pelasi huikeaa avauspeliä lähes koko ajan. Harmi vain, että molemmille sattui epäonnistumisia useamman kerran juuri “väärille” väylille, eli niille missä virheet maksoivat eniten.

Ensimmäisen kierroksen jälkeen olimme sijalla 11, toisella nousimme kuudenneksi, ja siltä sijalta löysimme itsemme myös lopputuloksista. Itselleni SM-kisojen kuudes sija on toki hieno saavutus, mutta Kallelle luonnollisesti alakanttiin viime vuoden mestaruuden jälkeen.

Syyskuussa olin ilmoittautunu vielä Nummelan Syysmyrskyyn, mutta se jäi väliin koska, monen muun pelaajan tapaan, nappasin Peurungasta rajun flunssan, joka piti sängyssä reilun viikon.