"Kaikki Suomen frisbeegolfradat yhdessä paikassa."

Ensimmäinen kosketus lajiin – Golfia Hamsterin frisbeellä

17.12.2010 23:55

Vuosi oli arviolta 2000 kun naapuruston väellä keksittiin pelata eräänlaista golfia paikallisen sekametelikauppa Hamsterin euron frisbeillä*.

Näillä kevyillä ja suht pehmeillä kiekoilla pelattiin pitkin pihakatua, talojen ja lyhtypylväiden ympäri (ei tunnettu vielä mando-sanaa mutta käsite kyllä).

Myllymäen posse koollaMaaleina toimivat esimerkiksi lehtiroskis, sähköpaalu, muuntaja ja ”toi kivi” (”ei kivi oo hyvä, ei näe tarkasti osuuko vai ei…”). Väylät keksittiin lennosta ja seuraavalle yleensä lähdettiin edellisen päätepisteeltä.

Tätä lajia harrastettiin useampana kesänä, tuntikausia kerrallaan, ja käytiinpä välillä uusilla ”radoillakin”. Frisbeegolfiksi sitä kutsuttiin, vaikka oltiin kuultu huhuja ”oikeastakin” frisbeegolfista.

Viidentienristeys 0.8b

Historiankirjat eivät kerro ajankohtaa, mutta jossain vaiheessa lähdimme joukolla pelaamaan Niinisalon varuskunnan maisemiin Hämeenkankaalle.

Pirkan Uran maisemissa oli lääniä ja puita sun muita esteitä niin, että ad-hoc väyliä veti hatusta mielin määrin – varsinkin kun niillä frisbeillä heitot lensi max 50-60 m.

Väyläsuunnittelua Hämeenkankaalla

Lukijoissakin on varmaan useampi, jotka ovat niillä mannuilla sivakoineet tai möyrineet kurkkusalaatit päällä?

Jos paikka ei ole tuttu, niin viimeistään nyt kannattaa tutustua, koska nykyään samalla alueella komeilee yksi Suomen parhaista 18-väyläisistä – Viidentienristeys. (Kai omaa rataa saa ylistää omassa blogissa?)

Tuolloin 2000-luvun alussa ei tietysti vielä pysyvästä radasta haaveiltu, kun ei meistä kukaan? ollut vielä edes koria nähnyt.

Heittotekniikat

Artikkelin kuvista näkee maallikkokin, että ihan vielä ei ollut rhbh-anhyzer, mellakkatomo tai hissiputti vokabuläärissä eikä repertuaarissa.

Sen sijaan KC-kulmaan osattiin jo silloinkin heittää  (Kevin Costner, ei se toinen KC). Puttaaminen oli muutenkin vähintäänkin ylenkatsottua, jos ei joskus jopa kiellettyä.

Mitä mieltä olette allekirjoittaneen kylkidraivista ja velipojan rystyheiton loppuasennosta?

Allekirjoittaneen kylkidravia

Rystyheitto

*Nokkelimmat varmaan huomasivat, että vuonna 2000 ei ollut vielä euroja, joten joko aloitettiin myöhemmin tai sitten ne oli aluksi viiden markan kiekkoja.

4 kommenttia:

Viikon vieras #8 – Tapani Aulu | Tomoottajat Disc Golf Ry | 14:57 26.12.2010

[...] 1. Koska aloitit friban? Eiköhän ne ollu jotku jenkit jotka alotti friban? Kuten FGR-blogiin muutama päivä sitten kirjoittelin, jonkinmoista frisbeegolfin peluuta aloiteltiin Myllymäen ryhmän kanssa jo kymmenisen vuotta sitten, mutta “oikeaa” fribaa vasta viime 09 kesä-heinäkuun vaihteessa. http://frisbeegolfradat.fi/tapan … frisbeella [...]

taulu | 13:54 22.12.2010

mc harmoonia: Viime kesän SM-kisoissa muuten ainakin yksi top 50-pelaaja puttasi tolla kylkitekniikalla.

jam-o | 10:06 22.12.2010

Oonpas ollu komee nuorena.
Niin ja hyvä teksti.

mc Harmoonia | 08:50 22.12.2010

Kuulun myös tuohon samaan, kuvien värikkääseen amatööriryhmään(noihin kuviin en ole mahtunut, varmaan hartioiden leveyden vuoksi). En muuten muista koskaan nähneeni noita kuvia. Hienoa kun löysit!
Toiseksi alimmaisessa kuvassa näkyy hyvin toi kylki-/kainalodraivin lähtöasento. On sitte kamalan ja luonnottoman näkönen :) Mutta toi tekniikka silti sopi hyvin noille kiekoille. Mitenkähän muuten nyt osais heittää hamsterifrisbeetä kun on tottunut "oikeaan" tekniikkaan(oikea ei ole yhtäkuin hyvä)?
Yhtä "oikeassakin" frisbeegolfissa käytettävää heittotekniikkaa hyödynnettiin, nimittäin skippiä. Asfaltilta lähti toisinaan hienoja pomppuja. Nurmella ja muilla epätasaisilla pinnoilla ei toiminut hyvin.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *