(Olosuhteiden pakosta julkaisen tämän jutun aloittelijablogini alla, mutta tämä on yhtä paljon Frisbeegolf Club Keinukallio kisaraportaashi.)

Mikä homma? Viime vuoden lopulla rundattiin Keski-Uusimaan mestaruudesta, ja 2012 keväällä sädettä laajennettiin vielä edemmäs. FGCK kauden avajaistapahtuma kiersi Hyvinkään, Nurmijärven (Maaniittu-Ihantola) ja Tuusulan (DGP) frisbeegolfradat. Alkuperäisessä suunnitelmassa oli Nurmijärvellä myös Rajamäen rata, mutta mitä sitten kävikään, voit lukea alta.

Kevät”pörriäinen”. Viikonpäivä kuitenkin lauantai…

Avajaistapahtuma päätettiin sijoittaa lauantaille sunnuntaisen äitienpäivän vuoksi. Alkuviikosta sääennuste näytti melko julmalta (+2, jatkuvaa sadetta) ja pohdittiin jopa siirtämistä sunnuntaille sittenkin. Lopulta pysyttiin lauantaissa sillä säätiedote parani paranemistaan – ja tosimieshän rundaa kelissä kun kelissä. Tuuli oli kyllä melko jäätävä, ja sadettakin ‘saatiin’ joka radalla, mutta vain hetkittäisessä tihkumuodossa. Hyvinkään parkkipaikan tuulessa värjöttelevä joukko piti päästää pian radalle lämpiämään, joten tasan 10:00 pistettiin mylly pyörimään. Kolme viiden hengen poolia hajaantui radalle.

Omaan pooliin tuli Ardo, Rami, ‘tour-de-bloggers vastustaja’ Juha ja Juhan ensikertalainen kaveri Toni. Oma peli jälleen kerran, perustuuppaamista ilman birkkuja (seiskallakin n. 2,5m putti alarautaan \o/). Ajan kanssa Tonikin alkoi löytää tasaisuutta ja foren vahvuudekseen. Toiset poolit olivat pelanneet näemmä tuli perseen alla, koska odottelivat meitä lähtöpaikalla hyvän tovin. Hyvinkään jälkeen päätettiin siirtää ruokatauko 2. ja 3. radan väliin ja suunnattiin suoraan Rajamäkeen.

Porukka kasassa 1. radan jälkeen Hyvinkäällä.

Rajamäellä sekavaa rataa muistiin palautellessa havaittiin että viereisellä urheilukentällä on joku tapahtuma – vaan tuskin haittaisi meitä. Hullussa tuulessa siis arpomaan avauksia ykkös ja kakkosväylille. Kolmosväylä päätettiinkin sitten pelata kummun päällä olevaan koriin autojen varomiseksi. Kaikki eivät päässeet vielä putillekaan kun todettiin että näitä tapahtuilijoita on ympäri rataa ja puolella väylistä joutuisi todnäk soveltamaan. Pikaparlamentti päättikin sitten että jatketaan suoraan Maaniittuun ja katsotaan sen jälkeen mistä löytyisi lisää väyliä. (Epäselväksi sen sijaan jäi löytyikö Jukka-Pekan äidiltä sivuleikkurit joita tapahtuman kuuluttaja penäsi.) Juha päätti kiertueen tähän kuten oli aiemmin uumoillutkin, joten blogaajien välimatka kasvoi toistaiseksi yhdellä (Hyvinkää; Juha 68-69 Mikko).

Maaniitun #1. Korin ympäristö ei ihan erotu niin ei näy piraija-allasta ja piikkiansaluukkuja.

Maaniitussa oli vähintäänkin yhtä sekavaa (ratakartta näytti vanhaa 13:a väylää) mutta onneksi nuorisopooli oli sinut radan kanssa ja pääsivät opastamaan mistä väylät löytyy. Ykkönen oli suorastaan tyrmistyttävä: muuten perus suora n. 90m mutta kori teflonharjanteella jonka edessä vesiallas-OB ja takana muutenvaan-kuraoja (ei OB). Tervetuloa vaan uudelle radalle! Ykkösen läppäväylän jälkeen hommassa oli enemmän tai vähemmän järkeä – jos väylät menisivät loogisempana jatkumona – tässä muodossaan liikaa pitkiä epäloogisia siirtymia. Vaan ratahan on kaikille sama, pitkät ja kapeat väylät alkoivat rankaista ihan tosissaan. Usealla väylällä oli myös joen tai ojan ylitys joko heti avauksessa tai vaanimassa korin sivuilla ja takana. Seifti olisi kannattanut, mutta kuka sitä malttaa pelata? Itse ongin kiekon joesta kahdesti – ja kerran jäi onkimattakin kun musta omega rollasi ysin korilta sameaan ojaan. Naamioväri takaa sen että levätköön rauhassa. Haastavista väylistä huolimatta muutamiakin säkenöiviä suorituksia nähtiin (vaikkapa Janin avaus #12 pariin metriin). Itsellä ei kyllä toiminut juuri mikään – monella väylällä bogin pelaaminen tuntui hyvältä suoritukselta. Lopputulos  76 olikin radan jumbo – ungh. Rata jäi silti sen verran ihon alle ärsyttämään että täytynee vierailla uudestaan kesäkuumalla kun maastokin on kuivempaa. Maltti mukaan vaan.

Niitä päivän parempia avauksia… Maassa maaten tästäkin pääsi putteriforella mukille.

Eihän muuta kuin välitulokset ja pow-wow pystyyn mitä tehdään. Lähin rata oli Tuusula joten vapaavalintaisen ruokapisteen kautta Urheilukeskuksen neppiradalle. Päätettiin kiertää suoraan 2 kierrosta (synkeähkö sää takasi sen että padan jumittavaa normaalia viikonloppuruuhkaa ei lauantaina ollut) jotta saadaan alkuperäinen 3 x 18 väylää kasaan. Käännetyssä järjestyksessä liikkeelle kuten isojen poikien kisoissa on tapana. Tutulla ja helpolla radalla omakin peli alkoi toimia paremmin. Perussuorittamista silti poolilta kautta linjan, ei liiemmin kerrottavaa historiikkiin – Oton melkein-skippiholari tokan kierroksen kasilla osui liiaksi ketjujen sivuun.

Markuksen tulospalvelu kiinnostaa porukkaa. Joni saa kuulla yllättävää tietoa…

Porukan keräännyttyä kierrosten loppupisteeseen Markus “Mr. Tulospalvelu” tarjosi CTP-ratkaisua itsensä ja Ramin välille. Ykkösen tiille mars! Seliteltävää ei juuri jäänyt – Rami avasi nostokakkosmestoille. Mobiililla kisakeskuksella (autot parkkipaikalla) juhlittiin vierailevaa voittajaa Ramia joka plokkasi vaivanpalkakseen miehekkään pinkin FGCK 2012 kiekon mallia ESP Buzzz. Kiireisimpien käynnistellessä autojaan luvassa oli kuitenkin lisädraamaa. Tarkistuslaskennan jälkeen Markus olikin yhden heiton Ramin takana, joten CTP järjestettiin turhaan. Toinenkin yllätys oli hautumassa: Joni P. oli yllättäen noussut takaa-ajoasemasta puolestaan tasapisteisiin Ramin kanssa – joten Ramia koeteltiin jo toisen kerran peräkkäin CTP-kisalla. Liekö palkintokiekolla ollut jo tunneside uuteen omistajaansa, sillä se takasi suoralla lennollaan paikkansa edelleen Ramin luona. Enempää haastajia ei saatu Ramille taiottua joten urheasti voittonsa jo kolmeen kertaan varmistanut Rami R. vei lopulta koko pinkin kakun. Onnittelut!

Tosimiesten rundilla palkintona tosimiesten kiekko.

FGCK kiekkomatkat tarjonnee jatkossakin jäsenilleen elämyksiä lähellä tai kaukana (ehkä jopa Suomen rajojen ulkopuolella jonain päivänä?). Liity siis toimintaan mukaan jos haluat viettää koko päivän frisbeetä heittäessä. Paras peliseura – huonoimmat läpät. FGCK for life.

Lopulliset scoret. Tasanumerot on niin nättejä että ihan sen takia kelasin Maaniitusta tarpeeksi heittoja että pääsin kahteensataan.

Muista myös Keinukallion viikkokisat tiistaisin klo 18:00. Lisätietoa FGCK facebook-sivuilta.

Lisää gonzohenkistä raporttia tiedossa taas kun tulee vierailtua uusilla väylillä. Kesäkuun alussa 11 rataa yhden viikonlopun aikana…

t. MikkoS / FGCK tiedotus

Kuten kuka tahansa ulos viime aikoina vilkaissut voi huomata, kevät on vihdoin täällä, ja nyt viimeistään on aika kaivaa ne kiekot komerosta, puhaltaa pölypallot huut hemsvettiin ja lähteä ulkoiluttamaan muoviloita. Kuten aiemmin kirjoittelin, minun osaltani tähän asti kauden 2012 fribailut rajoittuivat vain harjoitteluun talven jäljiltä. Vaan viikko sitten lähdin lopulta rundille ja kirjaamaan tulokset ylöskin, jolloin homma yleensä muuttuu aika mielenkiintoiseksi. Kuten ekalla rundilla totesinkin kaverille “se riittää että on ees joku yks Lindqvisti kirjaamassa numeroita ylös niin jo rupee jännittämään”. Usein tuossa vaiheessa ne ylä- ja alaraudat tai jopa ei raudat ollenkaan alkaa paukkua. Lue alta miten kävi kolmella ensimmäisellä kierroksella tänä vuonna.

#1: Nummelanharju

Kerran tästä ohiajaneena ja juttuja kuulleena tiesin että luvassa on herkkua, ainakin ratasuunnittelun osalta, jos ei tulosten. Ykkös (/kymppi-)tiille kiivettyä homma tuli heti selväksi. Näissä maisemissa ja tällä maanmuodoilla kelpaa pelata. Julmettuja korkeuseroja ja hiekkamaa, paras yhdistelmä mielestäni. Kiekot säilyy tallessa ja ylä/alamäet lisää haastetta.

Heti alkuun myös pientä jännää aitojen muodossa, siitä huolimatta parkkeerasin putterin korin tuntumaan. Olisi pitänyt vaan putata sisään, mutta talvikunto muistutti että etenkin keskittymättä siihen ylärautaan on helppo osua kolmestakin metristä. Muutkin kyllä otti kolmoset että sikäli en ollut pekkaa pahempi. Kakkonen meni vielä paariin, mutta kolmosella metsässä rupeltaminen ja sieltä huonot pelastusyritysheitot tais tuoda korttiin kutosen vähintään. Jatkossa naputeltiin paaria tai bogia, pirkkupaikoille ei ollut asiaa. Semminkin kun kaikki putit joita oikeasti joutui puttaamaan (eli yli 2 metriset) ei jäänyt sisään. Aivan surkeata suorittamista, mekaniikka ei ollut edes samalta planeetalta kuin treenatessa. “Nyt meni hermot, ja sen kyllä huomaa…” Draivi ja lähäripeli oli ihan jees poks ja keli mitä parhain.

Onhan nää Nummelan kympin maisemat melkein yhtä komiat kun Keinarin huipulta…

Kympillä yhytimme eräänkin kilpailevan bloggaajan ja tätä facebookissa si’innyttä vendettaa ryhdyttiin täten ratkomaan Tour de Bloggersien ensimmäisellä tuloskierroksella. Kotikenttäetu oli heti huomattavissa,  muiden tykittäessä kympillä henkensä edestä Juha laittoi (siis nimenomaan laittoi, ei heittänyt) vajaatehoilla Jackalin keskelle kenttää. Itseni kivikasalta pelasti riittävän ylivakaa C-PD, enkä joutunut syvälle vasempaan metsäänkään. Toinen lähäri (30m?) soitti jopa rautoja mutta ei donitsia. Juhan kanssa junnattiin aika pitkälle samoissa tuloksissa pienien mokailujen siivittämänä puolin ja toisin, kunnes koitti se emämunaus (minulle). 14. väylä on n. 180 astetta oikeaan kääntyvä metsätie (eli ei siis ihan polku/tunneli). Annukka kun ei luonnistu, on mentävä forella. Ensimmäinen ihan ok, mutta seuraava suoristi reilusti metsään. Puita hakatessa ja kukkulakorin hylkiessä lähärit raapustettiinkin lappuun jo lumiukkoa. Mahtava fiilis. Tuloksissa lopulta +aikaperkeleestijotain,enmuista paariin ja +7 Juhaan nähden. Isoa kalaa ei tullut noiden kahden lisäksi, mutta tasainen par/bogey junnaaminen tuo loppuhaaviin aina ihan hyvän saaliin. Rata oli kuitenkin niin hieno, että pelkästään sen takia tulosta on palattava parantamaan toiste!

Part deux: Veikkola

Kartturimme ja kuskimme ideasta paluumatkalla sivistykseen poikkesimme Kirkkonummen kunnassa sijaitsevalle Veikkolan radalle. Vastikään laajennettu metsärata tarjosi 15 enemmän tai vähemmän mielekästä väylää (vaikka usealla kuntoradan käyttäjät lienevät jonkinlaisessa vaarassa silloin kun heitä radalla on, nyt ei ristin sielua). Ekalla PD löysi korin sijasta puun ja bogia kortiin. Kakkosella sitten jumalat alkoivat hymyillä. FD repesi kädestä iloiset 100 metriä ja jäi tönöttämään (jopa minun putilla) birkkupaikoille. Eikun sisään, ja onnistumisen tuoma itseluottamus loksautti putinkin saman tein uomilleen.

Päivän paras lie. Kori on siis tuolla kallion laella about auringossa.

Pientä haparointia siellä täällä mutta enimmäkseen paaria tuoltakin metsästä oli tuliaisina. Toinen birkku tuli samalla tavalla, sata metriä luotisuoraan a la FD. On se kova. Suuremmilta ongelmilta vältyttiin vaikka välillä oltiin aika skutsissa (ks. kuva) ja loppuviimein tulos oli “vain” 2 päälle. Juhalta heti kaulaa pienemmäksi. Ei siis kirjaimellisesti, eho eho. Kummasti huomasi taas että kun peli kulkee, se kulkee. Kaikesta (psyykkauksesta) huolimatta tietää että kiekko lähtee oikein kädestä ja päätyy sinne minne oli tarkoitus. Jostain kun saisi automaattisesti tän flown päälle heti kierroksen ekalla väylällä niin ei olisi huolia. Ekastä väylästä puheenollen…

Kolmas rata toden sanoo

Vihaan Talin ykköstä. Etenkin aloittaa rundi siitä.  Jos aloittaa jostain muualta ja tulee jo valmiina zonella siihen, voi tulos olla ihan kohtalainen. Kylmiltään ykköselle, ei ole kaunista katseltavaa. Vaan onneksi tällä kertaa oli siipimies apuna, sillä parigolfissa saa aina mokeltaa kerran ilmaiseksi. Frisbeepointin perinteisiin (#3) parikisoihin allekirjoittaneen taistelupariksi lähti em. Lindqvist hakemaan voittoa poolin toisesta parista, muuan Pölläsestä ja Jaalivaarasta. Ykköseltä ei suurempia sankaritarinoita, molemmat metsät tuli kokeiltua ja OBt tarkastettua. Best shot pelitapa siisti kuitenkin tulokseksi “vain” bogin. Yksin olisin saattanut piirtää kaksinumeroisia lukuja lapulle itkua tihrustaen.

Talin uusi “ratamestari” on aikamoinen ukkeli. Heitti kuulemma ekalla rundillaan hänkin 11 holaria.

Kakkosellakin Maon tuima tuijotus veti hiljaiseksi, yksikään neljästä kiekosta ei tainnut jaksaa portista sisään. Kolmosella yliote siirtyi meille, parin kumpikin osapuoli näytti miten sitä forea heitetään, birkkuputtipaikoilla molemmat. Vitosella piti vähän aprikoida kumpaan koriin pelataan, tasapuolisuuden nimissä heitin ekasta korista vähän pitkäksi, olishan se tylsää ollut laittaa holari väärään koriin. Puhelinneuvottelu toi tuloksen: lyhyempiä väyliä pelataan. Seiskallakin olin hereillä, muiden kerätessä risuja avasin PDn keskelle väylää. Ehdottomasti päivän parhaiten suoriutunut kiekko bägissä, FD kovana kakkosena. Ysillä viimeistään Jaalivaaran puutsägä (taidoilla ei tietenkään mitään tekemistä asiassa!) alkoi nostaa päätään. Loppurundilla suosittelinkin vähintään puiden halaamista tai lahjoituksen tekemistä luontojärjestölle. Vaik osaa ne kai heittääkin. (niinkun tuloksissa lopulta nähtiin)

Mutta kierros loppuun, aika tasoissa oltiin kahdelletoista asti. Itse pistin päivän parhaimpani, virheettömän heiton korin alle (ks. kuva) siinä missä kaikki muut menivät kauas vasemmalle tuulen mukana. Joku kävi ehkä autoilla asti, tarina kertoo, mutta ilman vahinkoja. Okei, pelattiin me “naisten tiiltä” (koska se oli loogista lyhyempään koriinkin pelattua) mutta enpä ole noin hyvin koskaan tätä heittänyt. Pienellä leijumisella siis vikalle luupille. Neljätoista olikin sitten (taas) radan toinen surmanhetki. Tässä joutuu yleensä vielä odottelemaan pitkään ja ehtii miettimään kymmenen eri tapaa miten heitto voi päätyä OBlle. Päätin siitä viisastuneena heittää oikealta ohi koko hommasta. Onneksi Lindqvist pelasi keskelle (OB:lle silti), mieluiten sieltä jatkoa kumminkin. Pöllänen sen sijaan tykitti pommiantsan koko homman yli ja kivasti kolmosta korttiin. Vikalle tullessa oltiin vissiin yksi edellä, pari forea myöhemmin sovittelemassa lähäriä saareen. Eiköhän molemmat mennyt n. 10cm outtiin ja eikun uutta putkeen. Sisään mutta kauas korista, tuulituuriputti ohi ja seiskaa korttiin. Loppusuoralla turpaan siis, kaverit otti sen nelosena. Ugh.

Kahdellatoista ei tarvinnut parin kun hymyillä kuvaajalle.

Pointillahan piti leipoa se 19. väylä myös 10 cm outtiin ja kun worst shottina pelattiin, tuli siitäkin vielä +1 korttiin. Terveisiä vaan sanonko mistä. Surkea jälkimaku kahdella vikalla väylällä, ja niin pienillä virheillä, mutta mitä jossittelemaan. Numerot kortissa ei kerro miten ne tuli, ja vain ne ratkaisee. Makkaran syötyä makuaisti heräsi, loppujen lopuksi aika hyvää peliä (vaikka +10 parikisassa on aika jokeltelua, guu guu) eikä montaakaan suurta mokaa, etenkään sellaista jota kaveri ei olisi paikannut. Kahdella birkulla vaan ei voi voittaa. Tärkeintä kuitenkaan ei ole voitto vaan se että ei tule viimeiseksi. Mission accomplished. Jotain kertonee myös se, että parigolfissa (jossa automaattisesti pitäisi olla parempi tulos kuin yksin), vain top10 pääsee paariin tai alle. Rata on siis yhtä haastava kuin aina, eikä kova tuuli sitä helpommaksi tehnyt. Putit oli surkeata arpomista, mutta ei enimmäkseen enää kehomekaniikan vuoksi vaan kovan tuulen.

1 Muikku & Lohi 49
2 Joona & Javis 52
2 Aulu & Piippo 52
3 Länsiö & Fyhr 53
5 Lindewald & Huldén 55
5 Käkkäräinen & Winterhalter 55
7 Ulgren & Ahjonniemi 56
7 Rechardt & Lehtinen 56
9 Malmelin & Suomi 57
10 Stigell & Koppanen 58
10 Karvonen & Kupiainen 58
12 Savolainen & Andersin 60
12 Czarnecki & Hallberg 60
12 Peli-Allu & Tonto 60
12 Korpinen & Mäenrinne 60
12 Järvinen & Hurme 60
17 Mujunen & Lammi 61
17 Wiberg & Uusikylä 61
17 Stenroos & Fröberg 61
17 Rintala & Vaahtera 61
21 Tolkkinen & Seppänen 62
22 Roppo & kurvonen 63
23 Sorvari & Tuuri 63
23 Mantila & Kantoniemi 63
25 Ylikangas & Runonen 64
25 Raukio & Rissanen 64
25 Lehto & Nurmiranta 64
25 Kivimäki & Öhman 64
29 Pöllänen & Jaalivaara 65
29 Kuikka & Paasikallio 65
29 Lautala & Wikström 65
29 Lehtikuusi & Immonen 65
29 Viksten & Lindström 65
29 Järvinen & Lamminmäki 65
35 Sepp & Hyvärinen 66
35 Leinonen & Heikkinen 66
35 2 x Hautaniemi 66
35 double Mykkänen 66
35 Lappalainen & Alanko 66
40 Kytö & Makkonen 67
40 2x Sysimies 67
42 Patama & Pasanen 68
42 Kaufmann & Holopainen 68
42 Setälä & Lindqvist 68
42 Peltoniemi & Lestelin 68
42 Ilmoni & Pette 68
47 Keimo & Mikko 69
47 Ketonen & Hänninen 69
49 Mattila & ström 70
49 Keinonen & Moilanen 70
51 Jare & Mo 71
52 Hämäläinen & Tumanoff 72
52 Vaittinen & Louhelainen 72
52 S. Franssila & J. Lindevall 72
55 Rambo & Jancker 73
56 Janne & Janne 74
57 Salmi & Wirth 79
58 Seppänen & Ross 81

Mitä jäi käteen, paitsi jakajalle luu?

Käteen jäi kova halu pelata lisää, etenkin kun kelit tästä vain paranevat. Kesä julistettakoon alkaneeksi kun pelaa ensimmäisen rundin shortseissa. Avaukset ja lähärit ovat enimmäkseen terässä (kun muistaa keskittyä kaikkiin ja jättää tyhmyydet pois) ja putin kun vielä pistää kulkemaan myös tulosrundeilla, on paketti kasassa. Vapise Juha!

Vappuna on yllin kyllin aikaa heittää muovipyörylöitä ilmaan, ja kohta on myös myyttiset FGCK kauden avajaiset… On tää kesä ihmisen parasta aikaa.

t. MikkoS

Tämänkertaisen läpystelyn aiheena on otsikon mukaisesti kauden suunnitelmat – sekä pelireissut että blogikirjoitukset.

Kisakalenteri 2012

Vaikken ole vielä kierroksen kierrosta heittänytkään (minähän en jalkaani lumeen pistä! Piste.) on treeniheittoja tekonurmikentällä  kertynyt ehkä jotain sadan luokkaa. Riittävästi toteamaan että kun muistaa aloittaa draivailun rauhallisesti ja enimmäkseen puttereilla, ei neljän kuukauden tauko ole tehnyt liiaksi vahinkoa. Olen formiin jopa yllättävän tyytyväinen (kurotus riittävän takaa, hitaasti alkuun kiihdyttäen, lopussa vasta rivakka nykäisy), sillä kuvittelin että räpellystä on tiedossa viikkokaupalla pitkän tauon jälkeen.

Putti sen puoleen ei ole ennenkään ollut vahvimpia osa-alueitani, mutta olen nyt löytämässä siihen sellaisen toistettavuuden joka takaa vähän paremmat hermot. Mistään edes kymmenmetrisistä on turha kuitenkaan unelmoida, muuta kuin satunnaisista tsägäosumista. Työsarkaa on siis vielä. Kauempaa pituus ei todellakaan vielä ihan riitä, mutta jos edes jostain 6-8 metristä osuisi aina niin olisin jo ihan tyytyväinen. Treenaamani tyyli on siis Feldbergiläinen työntöputti, se tuntuu kaikkein toistettavimmalta. Itseasiassa eilen julkaistussa Discmanian Deep in the Game-videosarjan ensimmäisessä osassa Averyn putti on kokolailla se mitä ainakin luulen yrittäväni.  Otetaan tätäkin vaikka videolle jossain vaiheessa niin katsotaan miltä se oikeasti näyttää.

 Myönnetään, astuin lumeen tässä kuvassa. Mutta tää onkin puttitreeni, ja putti lähti sulaneelta kävelytieltä.

Ensimmäinen kisakierros todennäköisesti sijoittuu Frisbeepointin parikisaan Talissa 27.4. (wingman Juha Kytö) Ja heti viikko siitä Tali Openissa vastaavat parikisat 3.5. (wingman Teemu Lehtomäki (FGCK), sama kuin viime vuonna, ei voi muuta kuin parantaa edellisestä joka oli enimmäkseen mun töhöilyä). Etenkin Talimaisen vaikealla radalla pari tuo minulle tervetullutta varmuutta suoritukseen kun pöpelikköön menneelle draiville on aina vaihtoehto. Muillekin suosittelen (viikkokisojen lisäksi) parikisoja ensimmäisiksi kisakokemuksiksi, ei ole ihan niin kuumottavaa kun yksilökisat, jos sattuu olemaan taipumusta kuumotteluun kuten itselläni. Siitä vielä reilu viikko niin vuorossa on 12.5. oman seuran FGCKn kesän avaus spektaakkeli. Ei siitä sen enempää, hys hys. (fiksuimmat kyllä katsoo sen tuolta FGCKn facebook sivuilta…) Hyvinkäällä olisi myös Innovan Frisbeegolfkiertueen parikisa 19.5. mutta saa nyt nähdä ehtiikö sitä tuonnekin. Kesäkuun lopulla olisi kyllä sellainen tapahtuma mitä joskus itsekin haavelin että olisiko mahdollista järjestää esim. Tuusulassa, eli frisbeegolfkisa golfradalla(!). Hillsidegolf Open ja paikkana Vihti. Ehdottomasti kiinnostaisi lähteä mukaan, sen verran hienolta tapahtumalta kuulostaa. Heinäkuussa (kun minulla on toivottavasti kesäloma) olisi vielä tarjolla SM-kisat (katsojan roolissa kylläkin minulle).

Tilaa pitää jättää kaikelle yllättävälle, ja sen lisäksi muita epävirallisempia kaveriporukan suuria suunnitelmia on ainakin 1) pelata kaikki Hyvinkää-Hanko tien varrelta löytyvät radat. Kesäretki jota odotan kovasti jos se toteutuu. Olen aina halunnut pelata Hangossa ja ko. välillä on paljon muitakin ratoja jotka tulee kokeiltua ekaa kertaa. 2) Seppo Räty Classic 2012, salaistakin salaisempi ja epävirallistakin epävirallisempi kutsukisa jonka menin viime vuonna voittamaan, joten järjestelyvastuu siirtyi myös minulle. Voi pojat mitä sinne keksitäänkin! 3) “Bloggaajien kaksintaisto”, Tour de Bloggers, mikä-se-nyt-onkaan eli aloittelijabloggaajien välienselvittely nimenomaisen J. Kydön kanssa. Kaikki lähti yhdestä viattomasta kommenttiketjusta Facebookissa, varokaa sanojanne siellä… Myös näistä kisoista, hys hys. Ette kuulleet tästä minulta.

Harjoittelusta en ole tällä hetkellä juurikaan kiinnostunut (tiesiköhän Kydön Juha tämän lupautuessaan parikseni Frisbeepoint parikisaan?), odotan vaan että viimeiset lumet sulaa ja sitten vedenpitävissä kengissä tallomaan väyliä velliksi, se kesän paras osuus, shortsit+teepaita -rundit saa vielä odottaa (tänään tosiaan satoi räntää kuten jokainen varmaan nahoissan sen tunsi). Tiedän varsin hyvin että treenaaminen parantaisi tasoa nopeammin kuin pelailu, mutta tällä hetkellä kiinnostaa vaan pelata. Tulos sitten on mitä on. Vastaava dilemmahan oli esillä tässä blogissa jo alkuaikoina, mutta tällä kerralla olen taipumassa tuon hauskanpidon puolelle, etenkin kun muitakin harrastuksia on olemassa.

Kiekkojahan on aina kiva hypistellä kun niihin jossain kaupassa törmää, mutta suurempia himoja ostoksiin ei ole. Joku kevyt Blizzardi tulee varmasti hommattua ihan tsoukkikiekoksi rangelle, mutta siinäpä se lähinnä. Pelibägin olen karsinut ihan muutamaan muottiin. P1 MD2 FD PD DD2 pitäisi mulle riittää ihan hyvin. Keskisarjan kiekoista on alivakaampaa ja vakaampaa versiota, mutta se on varma ettei ainakaan kiekkojen vika ole jos tulosta ei tule. Oon sanonu tätä jo aiemminkin, mutta pakko nyt todeta viime treenien jälkeen vielä kerran että (tämä ei ole mainos, tai ainakaan maksettu sellainen) toi FD on kyllä sellanen läpyskä joka lähtee suurinpiirtein jo sitä mulkaisemalla sinne mihin haluat ja leijaa sinne kontrollilla. Missä tää kiekko oli kun alotin lajin?

Hlökoht. “driving rangeni” on tätä kirjoitettaessa jo sulana… ei muuta kun draiveria käteen pikkuhiljaa!

Blogin tulevaisuuden suhteen tarvitsen teidän apua. Olen vähän kahden vaiheilla onko minulla ihan hirveästi uutta sanottavaa enää, näiden kaikkien artikkelien jälkeen. Toisekseen, en ole enää ihan aloittelija (vaikka toisinaan heitän kuin olisi ekaa kertaa lötä kädessä), enkä aivan älyttömän aktiivinenkaan kun vertaa useisiin muihin seurakavereihin jotka on pelannut läpi talven tai vähintäänkin nyt kevättalvella jo tusinan verran kierroksia. Hullut. Tuntuu että vaikkapa juuri Juha Kydöllä on sellainen draivi päällä mitä itsellä oli ehkä joskus (=”nyt ruvetaan treenaan ihan tosissaan ja haastetaan SM-tasolla muut pelaajat” joka mulla itellä ei tod. ole toteutumassa. Haluun vaan heittää kun se on niin kivaa. Jos kertaakaan tuntuu siltä että ei haluu lähtee heittään koska ‘pitää’ treenata jotain tylsää, on harrastus muuttunut työksi ja pilalla.) joten jos mm. kilpailuhommat kiinnostaa, musta tuntuu että Juhan Poika Kotiin -blogi on paremmin ajan hermolla sen suhteen.

Kertokaa siis lukijat mistä haluaisitte lukea lisää ja onko nämä tekstit jaksaneet vielä vetää puoleensa? Seuran perustamisesta voisi olla muutama sananen sanottavana, nyt kun tänä vuonna FGCK laitetaan niinsanotusti isolleen. Kommenttiloota on tuossa alempana.

Kiitos tähänastisista, ja nähdään radalla!

t. MikkoS

Viime artikkelissa oli vähän epäselvää että onko vanha rakkaus frisbeenheittoon laimentunut vai roihahtaako se uudelleen liekkeihin kauden kunnolla alkaessa. No, tänään ekojen treenien jälkeen voin kyllä sanoa että taas sitä mennään… Sillä onhan tää vaan yks parhaista vapaapäivän viettotavoista. Vielä kun toi lumi sulaa niin mitkään henkselit ei kyllä taas pitele tätä pelaajaa.

Paikalliselle tekonurmikentälle oli satanut  eilen vielä lunta, hemmetti. Ei kyllä paljoa haitannut, mitä nyt yksi valkoinen kiekko oli hukkua avoimelle…

Ihan satamäärin ei tullut heittoja, mutta selvää oli että rytmitys ja formi oli aikalailla entisellään. Draivit etenkin puttereilla ja FD:llä oli kun viivottimella vedettyjä. On kyllä erikoinen tuttavuus tuo FD, selkeesti halkoo ilmaa hitaammin mut sit toisaalta se ei tahtois millään malttaa tulla alas sieltä. About samoja pituuksia heittelin kun PD:llä (eli jotain 90-metrisiä, ei kevätmopolla kuitenkaan mahdottomia) mutta FD oli ilmassa varmaan 3 sekuntia pidempään. Feidiä ei ole nimeksikään. Vastatuuleen kyllä flipsahtaa saman tein (kovaa puuskaista tuulta). Ehkä tänään postissa tullut C-FD on vakaampi vastatuuleenkin, mutta luulen että niihin hommiin on ihan eri kiekot (S- tai jopa C-PD mun kohdallani). Joka tapauksessa, noin tusinan heiton jälkeen on kyllä kiekko minun makuuni. Bägittämiseen tarvii kyllä vielä testejä, mutta myötätuuleen ainakaan ei yhtään huonoa heittoa. Just mitä mun bägi tarvii, midaria pidempi mutta suorempi kun CD, TD tai PD.

Ehkä hienoin stämppi, niinkö, ever.

No, vastapainoksi putti oli kyllä edelleen perseestä, mitä voi olettaa melkein 4 kuukauden tauon jälkeen. Sillon kun kroppa tekee mitä sen pitää, tietää katsomattakin että menee sisään. On vaan niin perhanan vaikee saada se toistettavuus esiin sieltä, (etenkin jos hermot menee: “3 kertaa ylärautaan 4 metristä v***us****nap****le!”) Mut eihän se meinaa kun toistoja toistoja. Sataan puttiin menee noin vartti, kävelyn kanssa kentälle tästä puol tuntia, ei oo mikään mahdottomuus tehdä se joka ilta. Sata päivää niin siinä on sitten se 10 000 toistoa. Jos ei sen jälkeen toimi, niin menen voodootohtorille. Tai hypnotisoijalle.

Eli eli, vaikka nyt toi seinäkiipeilykin on elämää hauskempaa niin vaikuttais että tästä maanikosta riittää hulluutta ainakin kahteen lajiin. Täältä tullaan!

t. MikkoS

Kahden fgr.fi -kanssabloggaajan (Tapani Aulu ja Juho Rantalaiho) aktivoiduttua kertaamaan edelliskauttaan ja valottamaan uudenkaudensuunnitelmiaan, muistin minäkin että tämä blogi on täysin nukahtanut sitten Karvalakkisarjan Hyvinkään-osakilpailun jälkeen. Eihän se mikään ihme näin keskitalvella olekaan (vai uskaltaako jo kohta kutsua sitä alkukevääksi?), etenkään kun pidin koko joulukuun kiekotonta (viimeiset rundit Keinarissa ledikiekoilla, toistaiseksi ainoa tämän vuoden kierros Jokelassa uudenvuodenpäivänä). Sitten sairastelinkin lähes koko tammikuun ja nyt ollaankin sikäli jännässä tilanteessa että frisbeen heittäminen ei melkein voisi vähempää kiinnostaa. Luulin että tämä ei ole edes mahdollista, etenkään hyperaktiivisen viime kauden jälkeen. Miten tähän on tultu?

Keinarin karviksessa talkoolaiset olivat joutuneet jo ihan kunnon lumitöihin…

Paksu lumipeite on yksi syy: intoa ei vaan riitä lähteä hukkaamaan kiekkoja lumihankeen. Vielä Hyvinkäällä oli hyvä pelailla, mutta nyt talven tultua ei edes Karvalakkisarjan osakilpailut eivät jaksa vetää puoleensa, vaikka aiemmin oli tarkoitus useampia pelatakin. Tonttu Open jäi väliin (Tali on vaikeudessaan mulle muutenkin vähän raskas rata pelata kesälläkin), Meilahteen ei ollut kyytejä eikä takuita mahtuuko kisaan mukaan ja Keinarinkin jouduin jättämään väliin työvuoron takia. Keinarin järjestelyissä olin kyllä vahvasti mukana, ja välillä tuntui että onko tässä ihan hirveästi järkeäkään keskellä talvea, mutta hyvät karkelot niistäkin lopulta tuli (lue lisää Keinukallion ratablogista). Sarjaahan on vielä jäljellä, mutta minua tuskin tullaan radoilla näkemään ennenkuin ruohoa näkyy.

Sillävälin kun kiekkokuume on laantunut kunnolla ensimmäisen kerran sitten vuoden 2009, on toinen harrastus vienyt sen paikan. Seinäkiipeily on nopeasti kivunnut (sanaleikki hupsista vaan) lähes yhtä addiktoivaksi vapaa-ajan syöjäksi kuin friba pahimmillaan. En ala sitä tässä enempää perkaamaan, mutta jos kiinnostuit, pidän omaksi huvikseni myös seinäkiipeilyblogia täällä. Suosittelen pysymään kaukana ettei talviharjoittelunne mene mönkään jos innostutte lajista…

Riittäisiköhän ensi kaudella yksi kiekko kädessä kerrallaan… Tämä lähestyminen on mennyt arpoessa heitänkö midaria vai putteria.

Kokonaan en ole skeneä jättänyt, vaan tietenkin selailen foorumit yms. läpi aina silloin tällöin (vaikken enää useita kertoja päivässä kuten aiemmin!) ja pidän silmällä uutuustuotteita. Olen pitänyt tiukkaa kiekonostokieltoa lumen sulamiseen asti, ja en ole repsahtanut vaikka muutamia kertoja on hiiren kursori ollut jo lisää ostoskoriin -napilla. Sopivasti kevään kynnyksellä kyllä julkaistaan muutamia itseä jo pidempään kuumotelleita kiekkoja joita on kyllä päästävä testaamaan: esimerkkinä nyt vaikka Discmanian FD väylädraiveri ja Innovan superkevyet Blizzard -sarjan maksimipituuskiekot.

Tulevana keväänä onkin siis jännä nähdä mihin suuntaan harrastusprioriteetit kehittyvät. “Pahasti” tuntuu siltä että boulderointi on tullut jäädäkseen myös kesäksi (mutta mikä parasta, Keinukalliossa voi yhdistää molemmat!), mutta frisbeekuume varmasti herää taas kun pääsee draivailemaan kotikentälle. Formi on varmaan talven jäljiltä kauheata kuraa, mutta sitten se yksi täydellinen pitkä heitto sykähdyttää fribasydämen sykkimään… sano mun sanoneen. Jos aikaa ei riitä treenata heittoa kunnolla vaan jää “pelailun” tasolle, tuskin lähden kiertämään Etelä-Suomen kisoja ihan lupailemallani tiheydellä. Seuratoimintaakin on tarkoitus jatkaa Keinukalliossa ja vaikka omaa työsarkaa on tarkoitus keventää, on saappaisiin astujia seura-aktiiveissa useitakin, ja FGCK 2012 painoksesta tulee varmasti taas mielenkiintoinen.

Palatkaamme asiaan kun näemme tuleeko aktiivisesta aloittelijasta pelkkä “aloittelija” vai viekö hulluus mennessään taas

t. MikkoS