Ennakko-odotuksia uhmaten aurinko on suoriutunut urakastaan kunnialla ja ainakin täällä Etelä-Suomessa ratoja kuoriutuu lumivaipastaan kiihtyvällä tahdilla. Itsekin olen jo muutamalla radalla päässyt heittelemään ja tehnyt aistihavaintoja myös muista lajitovereista samoissa puuhissa.

Puheet lajin suosion kasvamisesta eivät ole optimistien horinaa, vaan empiiriset havainnot radoilla vahvistavat väittämän todeksi. Tutuilla radoilla näkyi jo nyt koko joukko aivan uusia kasvoja.  Samalla tuli todennettua yksi uhkatekijä, jota jo edellisessä blogissani uumoilin, nimittäin uusien harrastajien tietämättömyys lajin turvallisuusmääräyksistä.

Otsikon fore ei viittaa kuvan foreen.

Lätty vasten lättyä pump pump!

Monelle uudelle harrastajalle tuntuu vielä olevan epäselvää, miten kovia frisbeegolfkiekot ovat ja miten lujaa ne lentävät. Toivottavasti heille myös jää epäselväksi, miten paljon kiekon osuminen arkaan paikkaan tekee kipeää.

Olen pannut merkille, että monilla harrastajilla, niin uusilla kuin joillain vanhoillakin, on tapana viittilöidä korilta aloituspaikalle heittolupaa, vaikka oma heittely vielä jatkuu korin tuntumassa. Niin kohteliaalta kuin tapa vaikuttaakin, kyseessä on karkea virheliike. Se totuttaa uudet harrastajat siihen, että on ihan okei heittää kiekkoja väylälle muiden siellä vielä patsastellessa.

Kokenut pelaaja saattaa osatakin varoa ilmatilassa lentäviä projektiileja kohtalaisella menestyksellä, mutta noviisille lentoratojen arviointi voi olla hankalampaa. Sitä paitsi joskus konkarinkin tarkkaavaisuus voi herpaantua ja kiekko napsahtaa otsikkoon.

Nollatoleranssi

Näkisin järkevimpänä, että tässä suhteessa noudatettaisiin nollatoleranssia. Jos väylällä on ihmisiä, sinne ei yksinkertaisesti heitetä. Frisbeegolf on jo lajina lähtökohtaisesti rento ja kiireetön, joten  kenelläkään ei pitäisi olla sellaista hoppua kierrostaan heittäessä, että kiekkoja olisi aivan välttämätöntä nakella toisten persoonaa kohti. Omakohtaisesti voin myös todeta, että ainakin minun keskittymistäni häiritsee, jos itse olen puttaamassa ja lähistölle alkaa sataa seuraavien heittäjien kiekkoja rytmikkäästi tömähdellen.

Kokeneempien harrastajien olisikin hyvä näyttää tulokkaille hyvää esimerkkiä. Kunnioittakaa muita pelaajia, jakakaa auliisti neuvoja ja huutakaa varoitushuutoja reippaasti, jos kiekkonne on vähänkään harhautumassa muiden pelaajien suuntaan. Silloin tuoreet fribaajatkin oppivat käyttämään äänijänteitään häpeilemättä. Huutakaa fore, huutakaa varo, huutakaa vaikka moro, kunhan huudatte.

Median lemmikistä likasangoksi

Frisbeegolf on nuori laji, ja vaikka se onkin ollut tiedotusvälineissä viime aikoina laajemminkin esillä, suurimmalla osalla ihmisistä ei ole lajista omakohtaista kokemusta. Lähes kaikki tähän asti julkaistut jutut ovat olleet yleissävyltään positiivisen uteliaita, mutta ei tarvita kuin yksi riittävän vakava onnettomuus frisbeegolfradalla, ja otsikoita revitellään isoilla kirjaimilla. Suuren yleisön, ja sen myötä päättäjien, mielipide voi muuttua kertaheitolla lajia kohtaan kielteiseksi.  Matka median lemmikistä likasangoksi on lyhyt, yhden harhaheiton mittainen.

Kari “Bast” Toivonen