Australian reissun jälkeen olen viettänyt ansaittua (ainakin omasta mielestä) lomaa nyt pari kk heittelystä. Yhden kierroksen olen tainnut Lausteella käydä kiertämässä ja hallissa muutaman hassun kerran moikkaamassa tuttuja. Alkaa olla aika valmistautua reilun 6 viikon päässä häämöttävään kauden avaukseen, Dutch Openiin.

2011

Hiljaisia tavoitteita kaudelle 2011 olivat ratingin nostaminen 1020:een, ja Suomenmestaruus. Kumpaakaan en päässyt edes lähelle. Vuosi täyttyi tavoitteiden sijaan pääasiallisesti ratasuunnitteluilla, joten treenaaminen jäi kovin vähälle. Olen pettynyt, etteivät tavoitteet täyttyneet, mutta toisaalta niiden eteen en juuri mitään ehtinyt tehdä, joten lähinnä olen pettynyt vain harjoittelun vähyydestä, en niinkään suorituksista. (Tänä vuonna laitan tavoitteet myös julkisiksi, niin syntyy sosiaalinen paine (luulin tehneeni niin jo viime vuonna, mutten tehnyt))

2011 alkoi kohtalaisesti Dutch Openilla, pelaaminen tuntui kohtuulliselta ja sijoitus oli kohtuullinen 4. Vapun tienoilla Kööpenhamina kutsui, jossa pelaaminen oli karmeinta muutamaan vuoteen. Ilmeisesti Hollannin kisarata ei vaatinut vielä niin hyvää suorittamista ja Köpiksessä iski totuuden torvi tosissaan. Sijoitus 40+, rating-keskiarvo 970 tietämillä – hämmästyneenä takaisin Suomeen. Muutama viikko aikaa Sveitsin kisaan ja tehtävänä oli lähinnä kerätä pääkoppa takaisin kasaan, miettiä mitä tuli tehtyä, eikä toistaa sitä enää. Jälkiviisaana Sveitsin kisa oli koko kauden kannalta äärimmäisen tärkeä. Hienoinen tärinä köpiksen jäljiltä sai mielikuvituksessa aikaan vaikka mitä, mutta onnistuin silti Sveitsissä hyvin. En tiedä mitä olisi tapahtunut, jos kaksi kisaa olisi mennyt penkin alle..

Tukholmassa pelaaminen on ollut aina vähän hankalaa, ehkä juuri siksi pidän siitä radasta kovasti. Siitä reissusta ei jäänyt erityisen hyvä eikä paha maku. European Open sen sijaan oli meikäläistä (viime kauden tasolla) parhaimmillaan. Toiseksi paras suomalainen, eikä petokaan saalistanut kovin pahasti kertaakaan. Olen tosin aina pelannut Nokialla hyvin – SM-kisoja odotellessa. British open elokuun puolessa välissä meni pelillisesti kohtuullisesti, mutta järjestelyt olivat mitä olivat. Toivottavasti tänä vuonna EM-kisoissa hommat menee paremmin.

Kauden toinen musta hetki koitti SM-kisoissa. Henkimaailman juttuja, en ollut ”valmis pelaamaan”. Kisoja alkoi olla kertynyt jo sen verran, että siitä tuli liukuhihnahommaa, enkä saanut sytytettyä itseäni SM-kisoihin. Siitä kertoo se, että 10. sija ei edes tuntunut hirvittävän huonolta pelin tasoon nähden, pelin taso sen sijaan tuntui karmealta.

Syyskisoihin kuuluivat Kukkulan kuningas (seuranmestaruuskisat), USDGC ja Australian Open. Kukkulan kuninkaassa jäin nuolemaan näppejäni, kun Nummelan Teemu Nissinen voitti kisan suvereenisti ja Paimion Paroni Kalle Savonen kiilasi kakkoseksi. Oli tyytyminen pronssiin. Kauden päätös oli vahva, USDGC:n 6. sija tasoitetussa kisassa oli ihan hyvä suoritus, mutta huomattavasti enemmän mielihyvää sain neljänneksi parhaasta raakatuloksesta. Australiassa peli löysi uomansa hyvin ja olin voittotaistelussa mukana loppuun saakka. Hävisin lopulta heitolla Jussi Meresmaalle ja Jay Readingille, joten pienet oli marginaalit.

Tavoitteet eivät täyttyneet, mutta hauskaa oli. Kiitos kauden yhteistyökumppaneille;

Intersport megastore Länsikeskus

Discmania Golf Discs

2012

Kisakalenteri vuodelle 2012 on vielä lukitsematta. Tällä hetkellä kalenterista löytyy ainakin seuraavat kisat; Dutch Open, Copenhagen Open, Sula Open, Stockholm Open, SM-kisat ja USDGC. EM-kisat mietityttää vielä henkilökohtaisista ja organisatorisista syistä.

Pari viikkoa menee vielä ultimatea pelatessa, tavoitteet on SM-finaalissa. Maaliskuu treenataan frisbeegolfia paljon. Draivi pitää saada kuntoon, muistuttaa itselleen miten pelivälineet toimii ja puttiin pitää löytää tuntuma. Käytännössähän tämä kaikki tarkoittaa vain toistoja.

Tavoitteet (tavoitteethan on sitten riittävän kovia, koska tavoitteen saavuttamisesta pitää tulla sellainen fiilis, että on pelannut hyvin)

*Dutch Open: mitalisija (kovempi taso kuin aiemmin, tulee hyvä kisa)

*Copenhagen Open: mitalisija (viime vuodelta vähän petrattavaa)

*Sula Open: voittikset

*Stockholm Open: riippuu paljolti osallistujista, mutta 10 sakissa siellä pitää olla. Täältä pitää myös hakea usdgc –paikka

*SM-kisat: 1.

*USDGC: 20 sakkiin (siinä oikeassa sarjassa, ei tasoitetussa)

*Koko kauden tavoite: rating yli 1020.

Siitä. Tavoitteet on nyt asetettu ja julkistettu. Tavoitteet on kovat, ja niiden eteen pitää tehdä töitä. Tänä vuonna vuotta kokeneempana ymmärrän sen taas paremmin. Tänä vuonna olen valmis tekemään töitä.

Frisbeekausi on jo muuten ihan ovella. Parin viikon kuluttua Seppo Paju ja Jussi Meresmaa haastavat memorialissa Amerikan huiput. Huisia.

Lauantai-illan pelaajabileiden ohjelmistoon kuului perinteinen lihapiirakan syöntikilpailu. Lihapiirakka ei ollut suomalainen lihapiirakka vaan muffinssin näköinen härveli, jonka sisällä oli lihatahnaa. Maku ei ollut kovin hyvä, lisäksi se oli melko kuiva. Paikallinen heppu vei voiton ajalla 30 sekuntia. Jäin viimeiseksi ajalla 4 min 14 sekuntia. En ilmeisesti ole kovin nopea syömään.

Sunnuntaille luvassa oli 18 väylää ja 9 väylän monsterfinaali. 18 väylällä oli tarkoitus ottaa Yetiä (Jay) kiinni, kun heittopituutta mulla ja Jussilla on enemmän. Kierros oli aikamoista vuoristorataa kaikilla, mitään katastrofia ei sattunut, välillä hyviä ja välillä huonompia avauksia ja sama homma avauksissa. Väylällä 17 tilanne oli jo varsin hyvä, sitten Jussi painoi puun kautta outtiin, samoin minä. Yeti heitti avauksen väylälle, mutta sen jälkeen lähestymisestä karmea roll-away (30 m). Mulle ja Jussille nepparit, Yetille vitonen. Kolmanne kierroksen tulosket olivat seuraavat; Minä ja Jussi 50, Yeti 54. Päästiin finaaliin tilanteesta Yeti ja Jussi tasoissa, minä heiton perässä.

Finaaliväylät olivat huikeita. Eikä välttämättä positiivisessa mielessä. Ykkösväylä oli parisataa metriä sivurinteeseen ja heitettiin keikkien puiden yli ja toivottiin parasta. Nelosia korttiin. Kakkosväylä oli hieno alamäkiväylä, jossa heitettiin pitkä hysse metsän yli korille vajaa parisataa metriä. Jussi tosin heitti annukan. Jussille nelonen ja meille kolmoset. Yeti siirtyi johtoon yksinään heitettyään avauksen 90 metriä sivuun ja laittoi sieltä maagisen lähestymisen kupille. Kolmas väylä oli kiinteä 14, kaikille kolmoset, mutta vaikeilla puteilla.

Kenties tyhmin väylä mittaluokassaan oli neljäs finaaliväylä. 250 metriä jyrkähköön ylämäkeen ja kori näkyi vasta 50 metriä ennen. Hirvittävää puristamista ja vaeltamista ylämäkeen, kaikille tasainen vitonen. Viidennellä väylällä (kiinteä 17) Jussi otti hienon kakkosen, mulle ja Yetille kolmoset, edelleen Yeti johti heitolla meitä. Kuudennella väylällä alkoi vähän tapahtua, lähestyin pitkäksi ja laitoin 12-metrisen putin alarautaan. Yeti johti heitolla Jussia ja minä heiton Jussia perässä. Seiskaväylällä petti sipuli ja heitin bouncehyssen outtiin, Jussi pääsi Jayn kanssa tasoihin, itse jäin kolmen heiton päähän.

Kaksi väylää, kolme heittoa. normaaliolosuhteissa melko hankala, erikoispitkillä väylillä mahdollista. Pitkällä alamäkiväylällä (noin 250 m) tiesin voivani ottaa kolmosen, mutta vain hyvällä pelillä. Jussi ja Jay pelasivat vitoset, itsellä kakkosheitto pysähtyi kiveen, eikä 25-metrinen putti ihan uponnut. Sain kuintenkin heiton kiinni. Viimeisellä väylällä sain vielä yhden heiton, mutta se ei riittänyt. Jäin heiton sudden deathista.

Voittajan on helppo hymyillä

Voittikset ratkesivat toisella finaaliväylällä, Yeti laittoi oksan kautta outtiin ja Jussista kruunattiin Australian mestari! Onnea!

Maailman parhaalle puttaajalle tällä kertaa hopeaa, meikäläinen juoksi alvariinsa estradilla pokkaamassa parigolfpalkintoja ja yksilöpalkintoja ja CTP:itä ja mitä niitä nyt oli.

Kisat olivat kokonaisuutena ihan hyvä paketti. Pelillisesti homma kulki loppua kohden paremmin, ja nyt onkin hyvä pitää 3 kuukauden tauko.. Tapahtuma oli ammattimaisesti vedetty. Hienoinen pelaajakato vaikutti tunnelmaan, mutta muutamia yksityiskohtia lukuun ottamatta setti oli varsin hyvä. Myrkyllisiä hämähäkkejä ei nähty, eikä tappajakäärmeitä, joten uskallan ehkä tulla toistekin. Lounaat, kuljetukset, majoitukset yms. pelasivat moitteettomasti. Pretty awesome. Tulokset analysoitavissa.

Kausi on ollut pitkä, alkanut hollannista maaliskuussa, eli 8 kuukautta. Nyt on aika laittaa kiekot hetkeksi sivuun ja aloittaa treenit uuden vuoden puolella.

Aamukiessi punaisella, eli pidemmällä radalla, iltapäivällä siirryttiin siniselle

Startti 10.00, pilvistä, mutta poutaa. Ensimmäiseen kierrokseen mahtui kolme huonoa heittoa; Yksi draivi ensimmäiseen puuhun, yksi draivi melkein mandon väärältä puolelta ja yksi puttimissi 6 metristä. Draivit aiheuttivat bogin, puttimissistä selvisin par:illa, vaikka rolli vei kiekon kymppiin. Muutoin peli oli melko tasalaatuisen hyvää. Muutama missi kympistä, siinäpä se – 12 birdietä. Tulokseksi varsin hyvä 48. Sillä ei tosin päässyt kärkeen vaan puttimestari Jay Reading pelasi rataennätyksen 47. Jussille 50.

Lounaaksi makkaraa ja pekonia suoraan grillistä, helmeä. Ekan kierroksen viimeisillä väylillä alkoi vähän tihuttaa, ja homma ei paljoa laantunut, päinvastoin. Ilman sateenvarjoa toisella kierrokselle, hymy oli herkässä.

Toisella kierroksella pelattiin sininen rata, keskipituus varmaankin noin 23 metriä, 15 väylällä avauksen jälkeen oli joka tapauksessa putilla, teki mitä teki. Jostain syystä Yeti veti melko hyvin, missasi yhden putin koko kierroksella ja tulokseksi 45. Jussille 46. Meikäläiselle tuli pari mustaa hetkeä. Vitosväylällä lähestyminen kivimuuriin, rolli 8 metriin, alaraudan päältä neljään metriin ja siitä väärälle puolelle ketjuja. Sen lisäksi missasin kolme 6-8 metristä. Siitähän se sitten syntyikin se neljän heiton ero kärkeen, 49. Kierroksen paras hetki oli ykkösväylällä, kun laitoin avauksen senttiin. Ainut pelaaja, joka huononsi tulostaan ensimmäiseltä kierrokselta, olin minä.

Tulokset löytyvät täältä

Sinisen radan pelaaminen oli tyhmintä vähään aikaan. Luonnollisesti ei ole mikään peruste pelata huonosti, että pelataan lyhyttä rataa, mutta pelaaminen on vaan tylsää. Käytännössä käytin kahta kiekkoa; toista putteria avauksiin ja toista putteihin, onko se frisbeegolfia (no onhan se, mutta ei välttämättä avoimessa sarjassa)? Onneksi huomenna pelataan finaalissa riittävän pitkiä väyliä (keskipituus 190 metriä), joten homma tasapainottuu kerralla.. 16000 km kotoa, vesisateessa putterifrisbeegolfia, is this really why I came here?

Kisat alkoivat perjantaina aamusta Jay ja Des Readingin lähipeliklinikalla, ja jatkuivat arvotulla parigolffilla (oikeat kisat siis alkaa vasta huomenna). Klinikalla tuli tuli ihan mielenkiintoisia ja toimivia pointteja, mutta en ehkä kuitenkaan lähde tässä kisojen aattona soveltamaan niitä oman peliini. Yeti on ihan fiksu kaveri, joten noista vinkeistä saattaisi olla hyötyäkin.

Päivän päätapahtuma parigolf, johon pari arvottiin. Pelasin JJ:n kanssa, ei ihan kärkimiehiä, mutta hauska tyyppi. Pro Cobra oli hänen aseensa, kun itse heitin P2:lla pääosin. Parigolfissa pelattiin lyhyempi versio, joten putterille on käyttöä. Onnekseni olen hukannut tällä reissulla vasta kaksi ja joutunut antamaan yhden pois, koska hukkasin Chrisin putterin Intian valtamereen.. Jäljellä kolme, ml. putteriputteri. Parigolf meni jotakuinkin maaliin, emme saaneet birdietä 5:ltä väylältä, joten 13 alle –tuloksella (44) otettiin voittikset parigolfista. Jussi ja Des Reading pelasivat itsensä jaetulle kakkossijalle tuloksella 46.

Parigolfin tärkein ajatus on pitää hauskaa:

Iltasella päästiin vielä players dinnerille, herkullisten pastasaavien ääreen. Pelaajapakettissa Uunituore C-line DD, Cadbury –suklaata ja grillausessu. Aivan huikeeta.

Huomenna sitten kisoihin. Kaksoisvoitto Suomeen, bumerangi taskuun ja kohti kotia.

Disc Golf vs. Fight Club

Tasmanian lentokenttä ei paljon eroa Tampereen kentästä. Kotoisa tunnelma, kun suurkaupungit ovat hetkeksi jääneet taakse. Tasmanian saari on kaiken kaikkiaan melko miellyttävän oloinen, ilmasto on samantyyppinen kuin Suomessa, joskin hieman viileämpi valtamerituulien vuoksi, luonto näyttää vesistöjen osalta samantyyppiseltä, mutta muu maisema onkin sitten tyystin erilainen.

Rata ei tosiaan näissä maisemissa ole

1st RULE: You do not talk about FIGHT CLUB

Saavuttiin maanantaina kaupunkiin ja tavattiin toinen kilpailun järjestäjistä keskustassa. Erittäin siististi pukeutunut yliopistolla työskentelevä kaveri. Sattumalta törmäsimme hetken kuluttua myös toiseen kilpailun järjestäjään, joka marssi vastaan myös kovat kaulassa. Hyvin epätavallista tavata frisbeegolfareita ko. ympäristössä. tuli mieleen väkisin Fight Club.

2nd RULE: You do not talk about DISC GOLF

Herrasmiehiä kumpainenkin ja entistä vaikuttuneempi olin, kun käytiin radalla treenikiessillä. Korit ovat itse tehdyt, mutta toimivat. Opastus on hyvä. Rata on hieno, joskin vähän lyhyt. Maisemat radalla ovat upeat. Korkeuseroa tulee varmaan 50-60 metriä. Heittoalustat ovat soraa, joten muutaman kerran tuli liukasteltua, se vähän rikkoo fiilistä.

Treenikierroksen parasta antia oli pelaaminen (mikä on periaatteessa ihan positiivista). Jatkuvat korkeuserot ja viistorinteet kuuluvat meikäläisen suosikkihommiin. Puttaaminen tulee olemaan mielenkiintoista ja hermoja raastavaa. Asiaa ei helpota jalkojen maitohapot. Huomenna vuorossa lienee välipäivä ja turistikierros. Saas nähdä vaikka törmättäisiin näihin veijareihin: