Syksyn tuulia
Kun aloitin tänä kesänä kisailemaan, en ajattelut kisailla kauhean monissa kisoissa. Kumminkin ensimmäisten kisojen jäädessä taakse huomasin, että tuijottelen kisakalenteria ihan erillä silmällä ja haeskelen omiin aikatauluihin sopivia kisoja. Alkukaudesta niitä ei ihan hirveänä löytynyt, mutta kun kesä eteni kohti syksyä, alkoi itsellä näyttää kisakalenteri varsin täydeltä. Nyt kun katselen tämän syyskauden kalenteria, huomaan ettei ole pahemmin näkyvillä tyhjää viikonlopuissa. Viikonloppuihin on mahtunut niin SM-parikisaa kuin paikallisten seurojen mestaruuskisoja ja sitä sun tätä, mutta pääasiallinen trendi näyttää siltä, että viikonloput ovat täynnä frisbeetä.
Nyt sitten syyskuun lopussa eräs seurani toinen naisedustaja muutti Jyväskylään. Tästähän seurasi sellainen mielenkiintoinen reaktio, että olemme löytäneet itsemme Laajavuoren radalta lähes joka päivä. Itsehän en muista edes päivää jolloin en olisi koskenut kiekkoon tai sen puitteissa Laajarin mutaan. Tästä sitten pääsemmekin treenauksen ihanaan maailmaan.
Olen tottunut pienen elämäni aika treenaamaan suunnistusta varten, mutta en ikinä niin tosissaan että olisin ollut monta kertaa päivässä harjoittelemassa. Tässä viimeisten viikkojen aikana olen löytänyt itsestäni siis aivan uuden puolen. Olen käynyt muutamana päivänä harjoittelemassa jopa kaksikin kertaa päivässä. Okei, kaikille tämä ei ole paljoa, mutta itselleni on. Harjoittelun hullaantumiseen voisi lisätä sen seikan että löysin itseni kiekkojen kanssa sekä kentältä että radalta Rovaniemen ensilumelta 😀
Syysloman vietimme tosiaan Lapissa. Sinne matkatessamme tässä tiistaina huomasimme talven iskeneen päälle ja mehän olimme kunnon eteläläisinä matkailijoina liikkeessä kesärenkailla. Eikä missään toki ollut liukasta 😀 Rovaniemellä iskimme sitten torstaina kentälle puttereiden kanssa harjoittelemaan. Kummastus oli suuri kun ennen niin vihreä kenttä olikin täysin valkoinen. Mielessä heräsi kysymys, että mitä jos heitän tuonne valkoisen luottoputterini ja se menee sopivasta lumen alle? Saanko sitä ikinä takaisi? Kaikki onneksi löytyi kentältä mukaan, vaikka osa kiekoista yrittikin naamioida itsensä lumikasaksi. Sitten siirryimme päivän edetessä Rovaniemen uudelle metsäradalle Toramolle. Rovaniemelle oli saatu rakennettua todella haastava 18-väylänen rata, jolla puut kopisi. Tähän Keski-Suomessa jo niin tottuneena olisi voinut kuvitella, että ei se niin kauheana haittaa, mutta haittashan se. Ensikosketus lumeen kiekkojen kanssa radalla olikin sitten järkyttävä kokemus. Kiekot karkaili, jäi sormiin, osu puihin ja putti tuli ulos jäisistä ketjuista. Ja kaiken lisäksi sormia palelsi ja varpaat oli jäässä. En kyllä todellakaan odota talvea… Okei, vaatetuskysymyshän se lähinnä on, mutta on se kyllä sellasta värkkäystä kun kiekkoja pitää hinkata lämpimäksi. Tällä pienellä lämmöllä, jonka hinkkauksella voi saada aikaseksi, kiekko sitten saattaa toimiakin vähän inhimillisemmin. 🙂
Virpiniemen uusi rata Haukiputaalla päätti syyslomareissumme
Kaikille naislukijoilleni näin loppuhuomautuksena voisin kertoa naisille suunnatusta Facebook-ryhmästä. Tämän löytää tästä linkistä. Sinne vaan kaikki naiset mukaan, jotka on vähäänkään kiinnostuneet lajista, niin saadaan aktivoitua lajimme naiskulttuuria ja saapahan tuota ”vertaistukea” ehkä vähän helpommin 😀
1 kommenttia:
Kiva blogi. Laita enemmän kuvia, ku ovat niin hyviä. Kävittekö Ranualla oravissa? Virpiniemi kuuluu haukiputaaseen. :D