Haminan rata laajenee 18-väyläiseksi

keskiviikkona 7. joulukuuta 2011

Kaksi kesää käytössä ollut Haminan Ruissalon urheilukeskuksen rata laajenee 18-väyläiseksi.  Menneenä kesänä pelaajia oli väylillä ajoittain jopa jonoksi asti.  Suuret käyttäjämäärät on pantu merkille myös kaupungin urheilutoimessa ja näin ollen on perustellusti saatu varatuksi varoja radan laajentamiseen.

Uusia väyliä tulee läheisen Myllyvuoren rinteille. Väylät käyttävät hyväkseen käytöstä poistettuja sekä vähäisellä käytöllä olevia vanhoja kuntoradan osia. Lisäksi nykyisen radan alueelle tulee 3 uutta väylää paikkaamaan pitkiä siirtymiä. 

Siirtymävälille Hiihtomaasta Myllyvuoreen on raivattu väylä metsään. Näin ollen Myllyvuoren väylät jäävät omaksi kokonaisuudekseen ja kiireiset pelaajat voivat jättää lisälenkin väliin ja pelata kierroksensa nyt olemassa olevalla radan osalla.

Uudet korit asennetaan huhti-toukokuussa, riippuen siitä miten nopeasti maasto kuivaa talven jäljiltä.  Tulevana kesänä käynnistyy myös heittopaikkojen uudistus. Nykyiset kivituhka-kumimatto tiit vaihtuvat vähitellen hiekkatekonurmeen.

Kartassa nähtävissä radan ulkoasu laajennuksen jälkeen, väylät merkitty sinisellä.

Haminan rata lähes valmis

perjantaina 7. toukokuuta 2010

Ruissalon urheilukeskukseen valmistuva frisbeegolfrata alkaa olla lähes valmis. Enää puuttuvat väyläopasteiden sisältö ja ratakartta. Myös tiiauspaikkojen viimeistely on vielä kesken.
Pelamaan pääsee jo ja malttamattomille on tämän ohessa väliaikainen ratakartta. Hiukan ovat väylät tästä kartasta muuttuneet, mutta sen avulla pystyy kyllä radan kiertämään.

Väliaikainen ratakartta

Korit asennettu

lauantaina 1. toukokuuta 2010

Vappuaattona asennettiin Haminan kaupungin ja talkoolaisten yhteisvoimin korit Ruissaloon. Väyliä siis pääsee jo pelaamaan. Tosin heittoalustat ovat vielä kesken sekä puiden ja pusikkojen raivaus metsäväyliltä on tekemättä. Rata valmistunee kokonaisuudessaan parin viikon sisään.