"Kaikki Suomen frisbeegolfradat yhdessä paikassa."

Huuhanmetsä DiscGolfPark – Suomen paras metsärata?

28.8.2014 21:22

FGR:n toimitus otti elokuiseksi viikonlopuksi suunnan kohti Kuopiota ja kaudelle 2014 valmistunutta 24-väyläistä Huuhanmetsä DiscGolfParkia. Viikonlopun ohjelmassa oli yläasteikäisten nuorien frisbeegolfopetusta valinnaisten liikuntatuntien merkeissä sekä lauantaina pelattava viikonlopun päätapahtuma, radan virallinen avajaiskisa. Perjantaina pidetiin myös lehdistötilaisuus, jotta tieto komeasta uudesta radasta tavoittaisi myös uusia ja tulevia harrastajia.

Huuha tutuksi

Radan suunnittelija Jussi Meresmaan jäädessä opastamaan frisbeegolfista kiinnostuneita nuoria, toimitus suuntasi ottamaan selvää,  miksi Huuhanmetsää on kehuttu jopa Suomen parhaaksi metsäradaksi. Ennakkotietojen valossa haastetta oli ainakin luvassa, sillä metsäradoille epätyypillisesti Huuha DGP:n väylien keskipituus on yli 100 metriä. 24-väyläisen radan Par on 79 ja väylien yhteispituus 2444 metriä. Rata alkaa kolmella teknisellä lehtimetsään tehdyllä väylällä, jotka yhdessä viimeisen väylän kanssa ovat kätevästi irroitettavissa omaksi kokonaisuudekseen esimerkiksi koululiikuntaan tai muuten vain lajiin tutustumaan tulleille pelaajille. Ratakartassa tämä lenkki on merkitty koululaisradaksi. Mistään varmoista birdieistä ei kuitenkaan ole kyse, vaan linjat pitää olla kunnossa jos alkuväyliltä haluaa poistua tuloskortti pakkasen puolella.

DSC_7200

Näkymä nelosväylän tiiltä.

Ensimmäisen kolmen väylän jälkeen haastavuustaso nousee vielä pykälällä ylöspäin, sillä edessä on useampi väylä paikoin avoimempaa, paikoin tiukempaa ränniä vanhassa metsässä, jossa puusto on sekoitus jykeviä kuusia, erilaisia lehtipuita ja komeita vanhoja lehtikuusia. ”Etuysiltä” löytyy kaiken kaikkiaan neljä Par-nelosta, joilla kaikilla kannattaa tarkkaan harkita mihin asti kiekkonsa haluaa avausheitolla sijoittaa. Par 3 -väyliltä birdiet irtoavat taitopelaajalle todennäköisesti helpommin kuin teknisiltä Par-nelosilta.

Kymppiväylän kori sijaitsee mäen päällä.

Kymppiväylän kori sijaitsee mäen päällä.

Väylä numero 10 on suhteellisen poikkeuksellinen Suomen ratatarjonnassa: kyseessä on vain 68 metrinen Par 3, mutta avausheitossa saa tästä huolimatta olla reilusti potkua, sillä kori sijaitsee vanhan mäkihyppymäen hyppyrin kohdalla. Kulmakontrolli myös ratkaisee tällä väylällä paljon, sillä kun korkeuseroa on toistakymmentä metriä, voivat rollit olla pahimmillaan melko dramaattisia. Väylä numero 11 on puolestaan radan lyhin, mutta lisähaastetta tuo kannon päälle pystytetty kori ja varsin kapea linja tiiltä birdiepaikoille.

Väylän 15 tii. Kori sijaitsee 98 metrin päässä viistosti oikealla. Korkeuseroakin korille on pari metriä.

Väylän 15 tii. Kori sijaitsee 98 metrin päässä viistosti oikealla. Korkeuseroakin korille on pari metriä.

Väylät 12, 14 ja 15 ovat todennäköisesti Suomen mittakaavassa haastavimmasta päästä mitä Par-3-väyliin tulee ja näillä väylillä kannattaa todella miettiä onko järkeä pyrkiä vielä avausheitolla korille asti, vai mieluummin taktikoida itselleen varma Par. Kaikilta edellämainituista väylistä väylän ulkopuolelle joutuvaa pelaajaa rankaistaan tiheällä pusikolla, josta jopa takaisin väylälle pääsy voi olla vaikeaa. Mikäli tältä pätkältä on selvinnyt ilman isompia katastrofeja, on vuorossa pari hieman helpompaa birdieväylää mäen päällä. Väyliä 16-18 voisi kuvailla radan puisto-osuudeksi, sillä nämä väylät mutkittelevat aukeammalla, nurmikkoisella alueella jonka keskellä sijaitsee tähtitorni. Esteet näillä väylillä muodostuvat pitkälti puskista ja lyhyemmistä istutuspuista, sekä tikuilla rajatusta OB-alueesta.

Väylä 23. Kuva korilta tiille päin. Tällä väylällä on hvyä pitää kieli keskellä suuta.

Väylä 23. Kuva korilta tiille päin. Tällä väylällä on hyvä pitää kieli keskellä suuta.

Puisto-osuuden jälkeen lenkki lähtee takaisin kohti radan aloituspistettä ja etenkin väylät 20 ja 21 pelataan todella komeissa maisemissa, vanhojen ja jykevien kuusien suojaamalla metsäosuudella. Radan päättää 3 erittäin teknistä väylää, joista jokaisella sekä tarkkuus että voimanhallinta ovat ratkaisevassa roolissa. Näillä kolmella väylällä voi hyvin päättää kierroksen birdiejunaan, mutta mikäli linjat eivät ole kunnossa ja keskittyminen hukassa pitkän kierroksen jälkeen, voi äkkiä huomata kirjaavansa tuloskorttiin varsin isoja lukemia.

FGR-toimituksen suosikkiväylät top3:

Väylä #21: Par 3, 126m.

DSC_7343

Näkymä väylän 21 tiiltä korille. Kuvasta linjaa on vaikea hahmottaa – tämä väylä pitää kokea livenä!

Visuaalisesti upeassa vanhassa kuusimetsässä pelattava 126-metrinen Par 3 hienoiseen alamäkeen. Tällä väylällä tarkkuus ratkaisee – kiekon on osuttava ensimmäiseen porttiin ja pysyttävä suoralla linjalla mahdollisimman pitkään. Muussa tapauksessa edes Par-tuloksen saavuttaminen voi olla työn ja tuskan takana. Avajaiskisassa tällä väylällä nähtiin ainakin yksi komea nostobirdie, joka saattaa vaikuttaa myös toimituksen valintaan nostaa tämä väylä radan suosikkiväyläksi. 🙂

Väylä #2 – Par 4, 101m.

DSC_7186

Kuva kakkosväylän tiiltä. Edessä näkyvän portin jälkeen väylä kohti koria avautuu vasemmalla.

Kakkosväylä on erinomainen muistutus siitä, että Par 4 voi olla muutakin kuin revitystä. Tämä väylä on siitä harvinainen, että vaikka kyseessä on Par 4, siinä on jopa aloittelijalla hyvät mahdollisuudet ottaa Par, ehkä jopa birdie. Avausheitolla pitää päästä läpi portista, jonka jälkeen avautuu oikeastaan 3 eri linjaa korille. Keskimmäinen näistä on selkeästi suurin ja oikeaoppisesti sijoitetulla avausheitolla pääsee jatkamaan noin 50 metrisellä heitolla korin alle. Tällä väylällä voi siis birdien ottaa, vaikka kiekko ei lentäisi kädestä kuin 50-60 metriä, kunhan linjat ovat kunnossa.

Väylä #19 – Par 3, 84m

DSC_7320

Väylän 19 tii. Tiukan portin jälkeen pitäisi kiekko saada kaartumaan oikealle, mutta ei liian jyrkästi, sillä edessä on vielä muutama ”guardian tree”.

#19 – Erittäin tekninen Par 3, joka avataan metsän puolelta kohti nurmipohjaista aukeampaa aluetta. Perimätiedon mukaan tämän väylän alueella on muinoin sijainnut jalkapallokenttä. Linja korille on erittäin haastava, olit sitten oikea- tai vasenkätinen. Tällä väylällä on myös hyvin todennäköistä nähdä useita erilaisia heittotekniikoita. Kulmakontrollin ja oman kiekon tuntemuksen pitää olla kunnossa, mikäli birdien haluaa napata.

Huuhanmetsä DGP – Plussat ja miinukset

+ Erinomainen sijainti kävelymatkan päässä Kuopion keskustasta
+ Loistava ratasuunnittelu – Paljon monipuolisia väyliä, joilla tarvitaan kaikenlaisia heittoja
+ Par 3- ja Par 4-väyliä hyvässä suhteessa, sopivasti haastetta
+ Rata palkitsee viisaasti pelaavaa ja rankaisee liikaa ahnehtivaa
+ Kaunista ja monipuolista luontoa ympärillä, etenkin vanha puusto on erittäin komeaa
+ Opasteet ja tiikyltit kunnossa – rataa on helppo seurata jopa ilman karttaa
+ Korit ja tiit asennettu oikeaoppisesti, miellyttävä pelata kun kalusto on kunnossa

– Osalla välistä pohjat vielä jokseenkin karussa kunnossa (joskin asia korjaantunee ajan kuluessa)
– Kunnon driving field puuttuu (radan lähtöpisteessä kenttä, mutta pohjamateriaalina hiekka)

Artikkelin kuvat: © Eino Ansio, Innova Champion Europe.



0 kommenttia:

Jätä kommentti