Aihearkisto: Yleinen

Hyvän fiiliksen hommia

Aamupalaa huiviin, parin lähiradan osoitteet ylös ja paku kohti Varkautta. Keskiviikkona oli edessä taas useamman tunnin ajomatka kohti Varkautta.  Autossa kerettiin tiiraileen fgr.fi:stä ratojen profiileja ja huhupuheet mukavista radoista saivat vahvistuksen myös sitä kautta.

Melkeinpä Kajaanin välittömässä läheisyydessä oli Paloisvuoren ja Nerkoon radat jotka otettiin tähtäimeen. Tavoitteena oli kiertää radat, kuvailla jokunen pätkä ja nauttia kiekon lentämisestä. Päätettiin myös sorvata mun puttia paremmaksi mikäli fiilikset osuu kohilleen.

Ekana kohteena oli Paloisvuori ja täytyy sanoa, että toivoisin sen olevan Kajaanin sijaan noin kymmenen kilometrin säteellä Tampereelta. Rata nousi välittömästi niin minun kuin Averynkin arvioissa parhaimpien ysiväylästen joukkoon. Rata oli haastava, todella kaunis, monipuolinen ja miellyttävä. Täytyy palata joskus uudestaan jos se vain on mahdollista. Suosittelen Paloisvuorta ehdottomasti jokaiselle harrastajalle.

 

Hieman eri profiililla ja maastolla toteutettu Nerkoon rata kärsi hieman Paloisvuoren huikeudesta mutta sekin oli mukava repäsy ja sopivasti reitin varrella. Hiottiin vähän linjoja ja testailtiin hieman hassutteluheittoja samalla kun kierrettiin muutaman kiekon kierros. Hyvää hupia jälleen kerran. Moikattiin siinä pari paikallista vielä, heitettiin kamat pakun sisälle ja painettiin kaasupoljinta alemmas. Suuntana oli siis Varkaus ja tavoitteena käydä vielä syömässä jossain välillä.

Varkaudessa meitä odotteli jälleen parikymmentä innokasta ja uteliasta heittäjää. Kiertue-elämään kuuluen koettiin myös eka hienoinen aikataulujen pettäminen. Voisin syyttää erään huoltoaseman huolestuttavan pitkää valmistusaikaa ruoka-annokselle, harhaan ajoa sekä rekkasumppua satasen alueella mutta enpä syytä. Tourmanager, eli meikä, on aikataulujen takana joten tästä otettiin opiksi.

Tunnelma ja meininki oli kuitenkin katossa jahka Avery astu ulos autosta ja starttasit klinikan lähes välittömästi. Katottiin Juhon kanssa että kaikki on kunnossa ja lähedettiin hotellille hoitaan check-init sekä siirteleen vähän rojuja paikoilleen. Iltapäivä vietettiin seuraavien päivien kuvausten sekä reittien suunnittelun parissa ja setit saatiinkin kuntoon juuri klinikan loppuhetkillä. Eipähän myöhästytä enää huomenna.

Klinikan jälkimainingeissa porukka kerääntyi Innova-pakun ympärille ja Averyn Teebirdit sekä Deep In The Game -tuotteet vaihtoivat omistajaa tiuhaan tahtiin. Nimmarit, valokuvat sekä viimeiset vihjeet ihmisille ja sitten kohti hotellia. Tai niinpä luultiin kunnes eräs paikallisista totesi viereltä ”Tuossa olis vieressä toi puistorata… Mites olis kierroksen laita?” Viis minuuttai tästä eteenpäin ja Avery seisoi tiin laidalla parin kymmenen ihmisen seuratessa vierestä puhelimet ja kamerat valmiina.

Varkauden mystisin ilmiö seurasi Averyn avausta kun ihmiset tyytyivät vaan nostamaan reppunsa selkään ja taivaltamaan kohti laskeutunutta kiekkoa. Kiekasta muodostui mestarin yksilökiekka, galleryn seuratessa kuuliaiasesti perässä. Totesin itse, notta antaapa väen mennä edeltä niin pääsen sit perään kiertämään oman kiekkani rauhassa.

Kamoja viritellessä irtos pääseurueesta muutama paikallinen tai lähes paikallinen vahvistus kuiten ykkösen tiille ja kierrokselle lähdettiinkin mukavan poolin voimin. Heitoista ei tullut juuri mitään ainakaan minun osalta mutta heittokavereiden menoa oli mukava seurata. Kymmenen väylää taittui mukavasti samalla lötisten niitä näitä ja fiilistellen rataa sekä mestarimme menoa. Nimiähän en tietenkään muista mutta poolikavereille isot ylävitoset ja kiitokset!

On ollu mielenkiintoista huomata kuinka paljon voi käsitys omasta heitosta muuttua muutaman päivän aikana. Muutoksia ovat kokeneet mm. ranteen taitto taakseviennissä, heittolinjan asettaminen ittelle parempaan kohtaan, kyynärpään asento, heiton rytmi, heittolinjan asettaminen maaston mukaan ja saaton vieminen loppuun asti ,noin muutamia asioita mainitakseni. Kahdestaan ratojen kiertäminen maailman huipun kanssa on kelpo reeniä, suosittelen kovasti jos sattuu tuleen mahis vastaan.

Ekat päivät on ollu melkosta rypistämistä joten väsymys vaivaa heittoa ja menoa aina välillä. Tästä eteenpäin ajomatkat lyhenee kuiten huomattavasti joten aikaa ratojen kiertämiseen ja ihan vaan hengähtämiseen on huomattavasti enemmän. Paljon on vielä kuvattavaa ja pohdittavaa mutta suunnitelmien mukaan mentynä ei materiaalin suhteen pitäisi olla mitään hätää. Matskussa on nyt jo paljon todella hyviä pätkiä, toivottavasti päästään jakaan niitä mahdollisimman pian!

Kysymyksiä on tullut myös mukavasti. Muistakaahan, notta vielä on pari päivää läväyttää ilmoille kysymyksiä ja kommentteja ja siten voittaa Coston hattua sekä Averyn signeeraamaa lötää.

Näihin kuviin ja tunnelmiin, huomenna sit tarinaa Peurungalta. Äärimmäisen hyvät juhannukset myös!

Avaukset ketjuihin ja rataennätys kouraan

Pelkoa, jännitystä, innostusta, odotusta ja vaikka mitä muitakin tunteita. Fiilikset pähkinänkuoressa kun Innovan tarroilla varustettu paku lähti pihasta kohti Kajaania. THG-tour läväytetty juuri virallisesti käyntiin. Hattumiehen, maailmanmestarin sekä videovelhon kansoittamassa ohjaamossa oli välittömästi hilpeä meininki.

Averyn sekä Hat Guyn mieltymys lajiin selvitettiin lähes välittömästi. Oltiin päästä hädin tuskin ulos Tampereen alueelta kun pähkäiltiin yhdessä, että pitäishän se nyt vähän kiekkoakin heittään kun kerta reissussa ollaan. Siksipä tiirattiin nopeasti frisbeegolfradat.fi:stä lähin yheksän väylänen rata ja kurvattiin Revontuli Golfin pihaan. Radan paikannus, lyhyt fiilistely respan jannun kans meiningeistä, pari lättyä kouraan ja kiertueen eka kierros saatiin käyntiin.

Kepeä puistorata kohtuullisen lyhyine väylineen ei ollut haastavuudeltaan kovin korkea mutta sopi tälläiseen ”pit stop” -henkiseen heittämiseen loistavasti. Viriteltiin samassa vähän videovehkeitä ja testattiin uusitut äänivehkeet siinä samassa rytäkässä.

Tuumailin myös ennen reissuun lähtöä, että mitenköhän Averyn heitto kulkee ja sattuukohan käymään jopa niin hyvä tuuri, että näkis holarin tai pari tämän viikon aikana. Odotukset ei täyttyneet ihan kokonaan mutta viimisellä väylällä Avery kilautteli ketjuja varsin lupaavasti. Kuvaajamme Juho oli korin vierellä kamera tarkkana ja heitto on nauhalla koko komeudessaan. Varsin kelpo alku koko setille.

Matkaa tulee taitettua lukuisia kilometrejä ja reissun päällä eläminen vaatii omat veronsa sillä päivät on pitkiä ja frisbeegolfin täyttämiä. Siinä sivussa tulee taiteiltua videosarjan tuottajana, sosiaalisen median tarkkailijana, taiteellisena silmänä, mainosmannekiinina, kuskina, valokuvaajana ja jokusena muuankin toimijana. Raskasta mutta hauskaa sekä lajia eteenpäin vievää puuhaa. Pakkohan tästä on tykätä.

Kajaanin klinikalle oli matkustanut väkeä Rovaniemeltä saakka ja innokkaita heittäjiä oli paikalla paljon. Fiilis oli hyvä, ihmiset tuntuivat nauttiva ja saatiinpa paikalle myös paikallislehden sekä -radion edustajat. Mediassa myllätään siis meidän vierailua vielä senkin jälkeen kun suuntaamme takaisin kohti etelää.

Klinikan jälkeen kyseli muutama paikallinen pelaaja meidän suunnitelmia ja kun todettiin, että pitäähän se paikallinen komeus, Vimpelinvaara, käydä testaamassa niin saatiin muutama kaveri seuraksi.

Kovia nykäsyjä, hyviä vinkkejä, avauksia rautoihin ja tuloksena epävirallinen rataennätys Averyn toimesta, mikäli huhupuheet edellisestä rataennätyksestä ymmärrettiin oikein. Neljä alle on kova tulos Vimpelinvaarassa, on se sentään sen vertaa armoton rata. Kierros oli kuiten frisbeegolfia komeimmillaan. Maisemat oli kauniita ja vaikka kierros lopeteltiin keskiyön hetkinä, ei pimeydestä tarvinut huolehtia ollenkaan. Suomen kesä on kaunis ja lötän heitto on parhaita tapoja nauttia siitä.

 

Fiiliksen rakentelut Tampereella

Vaikka kiertue varsinaisesti starttasikin Hattumiehen osalta vasta tiistaina, veti Avery maanantaina nimmaritilaisuuden sekä klinikan Tampereella. Käytiin seurailemassa vierestä kuvaajamme, Pelttarin Juhon, kanssa sekä suunnittelemassa viikon kuvakulmia ja -aiheita.

Lielahden Intersportissa väkeä pyöri Averyn tuntumasssa lähes jatkuvasti ja nimmarin sekä markkerin saaminen kouraan läväytti hymyn joka jannun kasvoille iästä riippumatta. Harrastajia tuntuu siis riittävän ja toivottavasti saadaan ihmisiä vielä enemmän mukaan muovin ulkoiluttamiseen tämänkin sarjan avulla.

Katteltiin vielä hieman varustuspuolta kuntoon Averyn kanssa, pähkäillen samalla avainasioita joita me tullaan käsittelemään myös videoilla. Kengät, paidat, housut/shortsit, takit ja kiekot on ainakin listalla. Mitäs luulette, pitäiskö käydä läpi vielä jokin esine tai varuste joka liittyy lajiin?

 

 

Lielahdesta singahettiin sit Epilään jossa mestarimme veti täyteen buukatun klinikan hyvällä fiiliksellä ja varmuudella vaikkei sää ollutkaan ihan täydellinen. Averyn jakaessa oppejaan suuntasin kuvausporukan kanssa radalle jossa valmisteltiin hieman videosarjan osuutta jossa käsitellään vaikeuksista pois pääsemistä ja päätöksen tekoa. Tottahan toki siinä myös napatiin pari siivua tiiltä ja jutusteltiin ihmisten kanssa joita radalla tuli vastaan.

Fiilis kiertueelle lähdöstä oli Epilän setin jälkeen todella korkealla. Pieni palaveri illan päätteeksi, unta kuulaan ja tiistaina liikkeelle heti aamusta.

Kysymyksiä on sadellut mukavasti niin blogiin kuin facebookkiinkin mutta laittakaahan tulemaan lisää jos vain sattuu pyörimään jotain mielessä. Pyrin vastailemaan kysymyksiin tämän viikon aikana jo tekstin muodossa ja osa tulee sit videolle Averyn ja mun näkökulmista.

Kajaani kuittaa toistaiseksi. Lisää materiaalia teknisistä häiriöistä, matkustamisen iloista sekä keskiyön kierroksesta Vimpelinvaarassa ihan lähiaikoina.

Karavaani kulkee

Viikkojen ellei jopa kuukausien valmistelut, sekoilut, jännitys ja odottelu on nyt ohi. Hattumiehen ja Averyn kiertue starttaa ihan näillä hetkillä Tampereelta ja kiertueen isoin siirtymä on heti edessä kun kohteena on Kajaani.

Siirtymien aikana meillä on mukavasti aikaa jorista kaikenlaista lajiin liittyvää ja kuvaammekin osan noista jorinoista osaksi videosarjaa. Tavoitteena on tuoda vähän erilaista näkökulmaa videoihin pelkän heittomateriaalin sijaan.

Aiheitahan meillä toki on taskussa jo huomattavia määriä mutta parastahan olisi jos tarinat vastaisivat harrastajien kysymyksiin. Siksipä rykästäänkin käyntiin ensimmäinen THG-kisa!

Kerro siis meille mitä haluaisit kysyä Averyltä tai mikä asia on lajissa askarruttanut jo pidempään. Jokin yksityiskohta tekniikassa? Tarina menneisyydestä? Vaivaako joku kuuppaasi radalla / kisoissa? Ihan mitä tahansa!

Matkan aikana me pyritään vastaamaan parhaimpiin ja haastavimpiin kysymyksiin ja osa niistä päätyy myös videoille.

Tällä viikolla tiistain ja perjantain välillä esitetyistä kysymyksistä tai keskustelunaiheista paras nappaa The Hat Guy Disc Colf -palkintosetin joka koostuu Coston hatusta sekä Averyn signeeraamasta Innovan tuotteesta.

Lyhykäisyydessään:

– Kysy kysymys vaikkapa kommenttina tähän postaukseen, FGR.fi:n postaukseen, Facebook-kommenttina tai kysymyksenä tai jos näät meidät radalla tämän viikon aikana.
– Parhaimmat käydään läpi ja kuvataa videolle
– Paras tällä viikolla esitetty kysymys / aihe voittaa Coston hatun ja Averyn signeeraamaa Innovan tuotetta

Tästä se sit lähtee!
Toivottavasti törmätään klinikoilla tai radalla!

– The Hat Guy

The Hat Guy Disc Golf jyrähtää käyntiin!

Tervetuloa seuraamaan The Hat Guyn frisbeegolfblogia näin Frisbeegolfradat.fin puolelle!

Tästä lähtee koko kesän kestävä videorypistys jonka pääosissa seikkailevat maailmanmestari Avery Jenkins sekä Antti ”The Hat Guy” Vuento. Sankarimme kiertävät ympäri suomen Averyn ”Deep in the Game” – klinikoita vetäen ja samalla kuvaten videosarjaa lajin harrastajien iloksi.

Sarjan kohderyhmää on lajia aloittelevat sekä jonkin aikaa harrastaneet heittäjät mutta myös pitempään heittäneille tarjotaan sisältöä heittomatskun ja muutenkin korkealaatuisen jäljen myötä.

Sen pitemmittä puheitta tässä hieman esimakua tulevasta teaser-videon muodossa:

Tulevilla videoilla nähdään huomattavasti enemmän Averyä, heittotekniikoita myös korjatuissa muodoissaan, ongelmia joita heitoissa voi kohdata sekä paljon ratoja ja väyliä ympäri suomen. Jos jokin sattuu videoissa häiritsemään tai miellyttää silmääsi, niin kerro siitä toki meille. Se käy kätevästi vaikkapa kommentoimalla itse videoita tai blogitekstejä.

FGR:n blogissa tulen käymään läpi myös ajatuksia sarjan tekemisen taustalla, pohtimaan tekoprosessia ja reissua itseään. Videoiden julkaisujen välillä raapustelen myös raportteja radoilta missä satun kiertämään yksikseni. Mitä luultavimmin vähän joka puolelta suomea.

THG:n ja Averyn liikkeitä voit seurata FGR.fi:n lisäksi myös

Facebookissa www.facebook.com/TheHatGuyDiscGolf
sekä THG:n sivuilla www.thehatguy.fi

Hattumiehelle voi lähettää myös mailia osoitteeseen hatguy@thehatguy.fi

Toivottavasti matsku miellyttää ja viihdyt THG:n parissa!

-Antti ”The Hat Guy” Vuento