Lausteen Discmania-tourin kisoissa ihmettelin monen muun tavoin, miksei Rantalaihon Juho osallistunut itse kisaan heittäjänä, vaan vain TD:nä.

Nyt en enää ihmettele.

30 tuntia 30 asteessa

Perjantaina pidin heittotaukoa, mutta kävin hoitamassa parikisan järjestelyt = olin radalla 15:30-21:30 ottamassa tuntumaa seuraavan päivän helteeseen. Kuuma oli siis jo perjantaina, eikä yölläkään oikein helpottanut.

Lauantai-aamuna fiilis oli kuitenkin hyvä ja olin intoa täynnä. Tulin radalle seitsemän aikaan pistämään paikkoja kuntoon hyvissä ajoin ennen ensimmäisen poolin avauskierrosta.

Aamulla oma pelikin kulki melkein kuin unelma. Heitin ensimmäisellä kierroksella peräti 8 pirkkua, ja vaikka sekaan johkaantui neljä bogiakin, oli kierros kuitenkin kauden toiseksi paras kotiradalla. Jaoin tässä vaiheessa kisan kärkitilaa Antti ”Hege” Heikkilän kanssa.

(En muuten ollut ehtinyt pelata Viidentienristeyksessä kuin 6-7 kierrosta ennen tätä kisaa, koska kisakausi on vienyt muille radoille.)

Toisen poolin pelatessa lämpötila vain nousi, ja oman toisen kierrokseni aikana (klo 14-16) mittari mittailtiin reilusti yli 30 asteen helteitä. Täyden työpäivän verran niissä oloissa oli jo vienyt mehut äijästä niin, ettei toisen kierroksen pelistä enää oikein tullut mitään.

Ei vain löytynyt tehoja, eikä oikein kisafiilistäkään. Loppukierroksesta otin jopa tupla-ob-triplabogin, temppu johon en ollut tainnut pystyä 5trssä koskaan aiemmin – ainakaan kisassa. Tuloksena par, jolla tultiin useampi sija alas tuloksissa.

Pääsin radalta kotiin tuloksia kirjaamaan ”jo” kymmeneltä ja nukkumaan siinä puolen yön jälkeen. Olin illalla niin väsynyt, että tein iltatoimia melkoisena zombiena – pari kertaa tuli käveltyä päin seinää ja hampaatkin pesin ensin ilman hammastahnaa.

Sunnuntai-aamuna aloitettiin ryhmien ja kansioiden järkkääminen kasilta, ja radalle ajeltiin kymmeneksi. Omaa pelivuoroani ennen ehdin siis pyöriä radalla jo 4 tuntia.Vähän ennen omaa finaalikierrosta kävin kotona yrittämässä syödä (nukahdin sohvalle ruokaa tehdessä), mutta en oikein saanut mitään alas. Ilmeisesti parin vuorokauden aurinkokiintiö oli täynnä.

Ennen kierrosta ”lämmitellessä” oli todella heikko olo, ja arvelin että kierros voisi olla melkoista tuskien taivalta. 3-4 väylää menikin melko lailla haahuillessa, ja vitosella väylän tyhjenemistä odotellessa kävin vielä metsässä vatsaa tyhjentämässä.

Siitä pikku hiljaa alkoi olo hiukan kohentua kun join ja söin reilusti. Peli toki oli melko valjua, mutta oli sentään jo kohtalaisen mukavaa pelata.

Kisan saldo

Tasapaksun kierroksen ja kisan kohokohtia olivat ensimmäinen pirkkuni koskaan juuri väylälle 5 ja sudarin onnistuminen väylällä 8. Kisassa heitin siihen 4-3-3, mutta ratkaiseva heitto sudarissa kolmannesta sijasta onnistui.

Se jätti hyvän maun kisasta, vaikka pelillisesti mentiinkin aika lailla käsijarru päällä. Odotin kotikisasta ”hieman” enemmän kuin kesän huonoimpia ratingeja. Kolmas sija ei toki ollut huono, enkä Hegelle ja Rosenqvistin Jerelle varmaan olisi pärjännyt hyvänäkään päivänä, mutta silti -4 kolmelta kierrokselta oli toki pettymys.

En silti oikein osaa edes sanoa, että pelasinko huonosti vai olosuhteisiin nähden hyvin. En ainakaan lähde analysoimaan mitään pelin osa-alueita tästä kisasta.

Järjestäjän näkökulmasta kisa meni mukiin. Ymmärtääkseni pelaajatkin olivat pääsääntöisesti tyytyväisiä, vaikka pienellä porukalla järkättiin ensimmäistä kertaa näin isoa kisaa.

Niin, ja en suosittele TD:n hommia ja pelaamista yhtä aikaa – jos siis kisassa rypeminen harmittaa. Mua ei taida harmittaa, koska luultavasti teen saman ”virheen” vielä monta kertaa.

Nyt on pari päivää availtu otsikon kokovartalojumia ja nukuttu väsymystä pois. Seuraavat isommat kisat ovat kalenterissa vasta heinäkuun puolivälissä, mutta eiköhän radoilla tule pyörittyä.

Frisbeepoint Tourin Viidentienristeyksen tulokset täällä ja lisää kuvia täällä.

.

.

Ps. Kisasta jäi pirun hyvä fiilis, eikä oikeasti harmita yhtään, miltä tuloslista näyttää.

Nummelanharjun Frisbeepoint Tourin kisassa pelasin omaa peruspeliäni – ei loistokkuutta, mutta ei myöskään isoja virheitä.

Toki joitakin heittoa olisi voinut valita toisinkin, jos olisi tuntenut pahimmat sudenkuopat paremmin. Pari kertaa esimerkiksi liukastuin tiimatoilla, jotka olivat niin täynnä hiekkaa, että ei oikein foressa tukijalka pitänyt.

Varsinkin kisan toinen kierros oli omalle tasolle hyvää suorittamista, mutta ei se tuloslistalla juuri näkynyt. Sijoitus oli 9. ja ratingit kesän pohjalukemia.

Olin kuitenkin tyytyväinen peliini, joten sijoituksessa ei ollut mitään hävettävää, vaikka ratingien valossa suosikkina kisaan lähdin.  Lopputuloksissa edellä oli enimmäkseen pelaajia, joilla oli huomattavasti enemmän kokemusta radalta.

Sain kohtalaiset avauspisteet Tourille ja ensi viikonloppuna Kankaanpäässä on tarkoitus napata selvästi isompi potti, jolla sitten noustaan kamppailuun koko sarjan voitosta.

Discmania Cash Money Tour Vampula

Discmania Cash Money Tourin Vampulan osakilpailu oli taas yksi hyppy tuntemattomaan. Rata oli entuudestaan outo, kuten Nummelanharjukin.

Kisakalenterissani Vampula, kuten muutkin DCMT:n kisat, olivat mukana varauksella. Niihin oli tarkoitus lähteä tutustumaan ratoihin ja opettelemaan kisaamista, mikäli sopivat ohjelmaan ja kroppa on ehjänä.

Lausteella kisa meni melko nappiin, eikä mikään estänyt Vampulaan osallistumista, joten sinne siis.

Ensituntuma rataan

Pelasin Jarmon, Viitamaan Mikon ja Uusi-Rasin Lauran kanssa muutaman tunnin treenisession Vampulassa keskiviikkona.

Ensimmäinen kierros heitettiin ”bägi-tyhjäksi-tai-ainakin-niin-kauan-että-saan-yhden-hyvän-draivin” -periaatteella. Toisella ja kolmannella pelattiin sitten ”tuloskierrosta”. Taisin pelata 61, eli +3 radan paariin.

Radasta jäi hyvä maku, olihan se Viidentienristeyksen sukua. Samanlainen maasto, isoja puita, ei OB:ta ja selkeät piirteet. Iso tunnustus Vampulan Urheilijoille radan hienosta hoidosta – opasteet, tiit ja fasiliteetit ovat radalla esimerkilliset.

Kisaan pistin tavoitteeksi joka kierros 60 tai alle.

Lauantain aamukierros

Ensimmäisellä kierroksella aloitin väylältä 15 yhdessä seurakaveri Viitamaan, Ilkka Tammisen sekä paikallisen Marko Taalikan kanssa.

Tällä kertaa vedin kunnon kolmen vartin alkulämmöt ja vielä vartin hölkät ja heittelyt pelaajakokouksen jälkeen. Silti tuntui, että edellisenä torstaina hiukan loukkaamani heittokäden kyynärpää oli herkkänä. Pari Ibumaxia siis naamariin – tiedä sitten oliko niistä mitään hyötyä, mutta kipu ainakin unohtui jossain vaiheessa.

Ensimmäisillä 8 väylällä heitin 7 paria tasaisen varmalla pelillä.  148 metrisellä alamäkiväylällä 18 avasin tuurilla metsän läpi alle 20 metriin, joten pieni sauma oli eagleen. Ei mennyt, mutta toki pirkku tuli.

Muutenkin kierros oli tasaista paria – avaukset ja lähestymiset olivat järjestään 10-15 korista ja puttasin kaukaa vuorotellen alarautaan, ketjuihin tai yläpeltiin.

Pahimmat könyämiset tulivat väylällä 11. 155 m kapeaa metsäpilliä tikkusuoraan. Heitin avauksen väylän vasempaan reunaan, josta puupompulla 50 m lisää vasemmalle vihonviimeiseen umpimetsään. Sieltä takaisin väylälle vasta neljännellä ja korttiin tuplabogi 6.

Heti perään bogi helpohkolta ylämäkiväylältä ja tuloksena oli ensimmäisen kierroksen osalta 61 (+3). Ei siis ihan tavoitteeseen, mutta hyvää peruspeliä kuitenkin.

Sijoitus oli jaettu kuudes – 5 heittoa kärjestä, jota piti yllättäen pikkuveli Jarmo uudella rataennätyksellä. Oli mahtava nähdä, että Jarmo sai heti ensimmäisen kisakautensa alkuun heitettyä 1000 pisteen kierroksen.

Toiselle kierrokselle otin luonnollisesti tavoitteeksi parantaa tulosta ja ottaa Jarmo kiinni =).

Toinen kierros

Kakkoskortilta jatkoin LDG:n Pasi Koivun, seurakaveri Juho Vähätalon ja SFL:n puheenjohtaja Sami Poimalan kanssa. Pasi aloitti heiton meitä muita edellä.

Sovittiin heti kierroksen aluksi, että kaikki parantavat tuloksiaan ja ohitetaan kärkikortti porukalla. Lopulta Juhoa lukuunottamatta muut paransivatkin ja nostivat sijoituksiaan.

Toiselle kierrokselle tuuli oli noussut paikoin melko navakaksikin, joten odotettavissa oli että taso ei ihan pitäisi. Ilmeisesti rata oli kuitenkin käynyt heittäjille hieman tutummaksi, koska tulokset olivat keskimäärin vain heiton murto-osan heikompia.

Aloitin kierroksen haparoiden. Pelasin taas 8 ensimmäiselle väylälle 7 paria todella epävarmoilla puteilla ja keskinkertaisilla avauksilla.

Erityisesti rystyavauksissa oli jotain ihmeellistä. Heitin nimittäin järjestään jokaisen rystyheiton syöksykulmassa suoraan maahan. Kovassa tuulessa se saattoi toki olla ihan positiivinen ongelma.

Loppukierroksella nappasin vielä pari bogia, mutta myös neljä birdietä, foreväyliltä, joten tulos oli 57. Kierroksen parhaalla tuloksella nousin neljänneksi, enää 2 heittoa kärkeen siirtyneestä Turun Mikko Laihosesta.

Pasi ei antanut yhtään siimaa, vaan pelasi myös 57 käsittämättömän kovalla puttipelillä. 15 m ei ollut mitään edes kovassa tuulessa.

Kierros ei tuntunut mitenkään ihmeelliseltä, samaa perustasoa kuin kesän muissakin kisoissa. Yhtään erityisen hyvää heittoa ei tullut, mutta ehkä virheiden määrä oli kuitenkin pienempi kuin yleensä. Alustava rating 998 kuitenkin kertoi, että muihin verrattuna peli oli hyvää.

Sunnuntain finaalikierros

Lähdin viimeiselle kierrokselle voittamaan kisaa. Erot olivat pienet ja tiesin, että onnistuessani pystyn pelaamaan Jarmon rataennätykseen, tai allekin, ja että se voi hyvinkin riittää kisan voittoon.

Aamulla vähän runsaammin Ibumaxia naamaan ja iskumielellä radalle. Aloitimme ykköseltä ja ajattelin, että laitan heti alkuun iskun päälle, koska väylä 1-4 ovat kaikki pirkkumahdollisuuksia, eikä niissä suttaa kovin todennäköisesti.

Tuloskorttiin oli laitettu pelaajat väärinpäin, mutta sovimme että mennään kortin mukaan. Mulle se sopi. Otinkin hyvillä avauksilla pirkut väyliltä 1,2,4 ja kolmosellakin puttasin alle kahdesta kympistä. Neljän väylän jälkeen olin jaetulla kärkisijalla kärkeä, vaikken tilanteita kisan aikan laskenutkaan.

Kärjessä vaihdettiin paikkaan vuoron perään väylälle 8 asti, jossa heitin kolme ensimmäistä heittoa puuhun ja neljännen vielä kaukaa ylärautaan. Tuplabogilla tipuin sitten kerralla pari heittoa Pasin ja Mikon taakse.

Virheitä kuitenkin tulee, enkä niistä välittänyt pätkääkään. En tiedä pitivätkö poolikaverit mua jotenkin hölmönä kun jokaisen puuosuman jälkeen manasin, että ”no hö”, tai ”voi hitsi”. Kalle otti samalle väylälle myös tuplabogin, ja vaikutti aika maansa myyneeltä.

Pelasin seuraavat 5 väylää taas pelkkää paria hyvällä peruspelillä. Avaukset osuivat väylään ja paikkaukset ja putit osuivat. Seuraava pirkku tuli väylälle 14, jolle heitin yhden kisojen parhaista avauksistani. Olin etukäteen miettinyt, että forella olisi melko hankalaa päästä korille, mutta sinne se meni kun nappiin osui.

Jouduin taipumaan bogeihin väylillä 15 ja 17, vaikka olin ihan asiallisilla puttipaikoilla. Niinpä viimeiselle väylälle tultaessa Pasi oli karannut jo liian kauas ja Mikon kanssa olin tasoissa kakkospaikalla.

Keskiviikkona heitin tällä väylällä pariin kertaan käytännössä koko bägin tyhjäksi, koska 148m alamäkeen pitäisi olla forella nappiheitolla mahdollisuuksien rajoissa.

Kertaakaan en ollut onnistunut oikeastaan lähellekään, mutta tiesin että se voi sinne mennä.

Alamäkeen heittäessä tuntui kovat heitot aina kippaavaan pirusti, eikä oikeaa kulmaan löytynyt millään kevyessä vastatuulessa.

Lupasinkin kuitenkin kärkiryhmän kirjurille Korpelan Joonakselle, että nyt avataan kupille ja otetaan se eagle pois kuljeksimasta.

Pasi avasi ensin forella juuri sellaisen hiukan liikaa kippaavan, sitten Mikko heitti rystyllä suoran väylän mutkaan, eli noin 50m korista, josta tiesin että hänen varmoilla lähestymisillään pirkku on selviö.

Kaivoin itse bägistäni luotto-Bossin ja tirvasin menemään. Lähti kuin unelma, kevyellä turnoverilla ja feidasi juuri oikeaan aikaan. Lätty näytti menevän ihan korin suuntaan mutta osui lopussa puuhun.

Katsojien reaktioista päätellen meni lähelle. Itse uskoin vasta kun näin lätyn, että se osui puuhun vasta mentyään oikeastaan korista pitkäksi. Lopulta kiekko oli noin kolmessa metrissä, josta oli helppo työ nostaa putti sisään.

Mikkokin teki pirkkunsa, mutta se ei tällä kertaa riittänyt. Kuitenkin kaveri pisti ensimmäisessä PDGA-kisassaan luun kurkkuun monelle kokeneelle kaverille. Iso hatunnosto hienosta pelistä ja ennen kaikkea kisahermoista.

Tämäkin kierrokseni oli 57 ja silläkin ratingit 1000 kieppeillä. Pasille en voinut, mitään koska hänen kortissaan komeili uusi rataennätys 54 ja voittomarginaali oli 4 heittoa.

Fiilikset olivat kuitenkin hienot ja kisoista jäi mahtava maku suuhun. Varsinkin kun viikon päivät sisään ajamani midaripelikin toimi aina kun sitä uskalsin koittaa.

Oli taas jotenkin epätodellista pelata kärjen kanssa tasatahtia, vaikka äijät vierellä heittävät paljon paremmalla tekniikalla, varmuudella ja itseluottamuksella.

Jotenkin ihmeellisesti omastakin kortista vaan taas löytyi asialliset lukemat joka kierroksen jälkeen. Vampulassa varmaankin yksi ratkaiseva tekijä oli hyvä fore- ja upsipeli, jolla pääsin omia reittejäni monella väylällä.

Avasin radan 18 väylää seuraavasti:

• rystyllä väylät 2,5,7
• kämmenellä 3,8,9,10,12,14,17,18
• tomahawkilla eli tomolla 6,13,15,16
• riippuen tuulista rystyllä tai tomolla 1,4,11

Kuton tuloksista näkee, pirkkuja pelasin väylille 1,2 (2x),4,9,10,12,14 ja 18 (kaksi pirkkua ja yksi eagle).

Seuraavaksi Kankaanpää ja kotiradan paineet. Saapa nähdä löytyykö Aulun veljeksiä siellä kärkipäästä.

Niin, ja kai sitä pitää kolmaskin DCMT-kisa heittää, että saan sarjan täyteen. Tällä hetkellä keikutaan sarjapisteissä jopa kolmantena.

 

Edellisestä päivityksestä on taas talsittu muutama askel eteenpäin oppimisen polulla.

Julkujärven jälkeen pidin taukoa heittämisestä seuraavan viikon, koska nilkka oli melko kipeä ja halusin lepuuttaa sitä. Venähdys vaikutti paranevan ihan mukavasti ja kunto oli hyvä kun kävin keskiviikkona ennen kisaa kiertämässä Lausteen 24-väyläisen radan kerran läpi.

Niinpä lähdin 15.5. Kirjurinluotoon kisaamaan hyvillä mielin. Valtaisia odotuksia kisasta ei ollut, koska olin Kirjurissa heittänyt vain yhden kierroksen tänä vuonna, ja rata oli muuttunut jonkin verran viime syksystä, jolloin tuli kierrettyä useampia kierroksia. Amatöörisarjan kärki ja parin pintaan tai alle kierrokset olivat tavoitteina.

Prodiscus Challenge Kirjuri 2 vuotta

Kisa lähti omalta osaltani käyntiin melkein kuin unelma. Kaksi ensimmäistä väylää olivat täysin uusia, mutta onnistuin heittämään molemmissa avauksen ihan tolpalle (A5:llä tosin olin puun takana vaikka olin 5 metrissä). Kun vielä seuraavaltakin väylältä otin kakkosen, olin hyvässä vauhdissa.

Siitä peli tasaantui, ja ensimmäinen kierros hiukan lässähti kun vedin -taas- spagaatiin upsissa kierroksen alkupuolella. Pelasin 9 väylää putkeen parin, kun avaukset olivat hieman varovaisia. Tulos oli kuitenkin 2 alle parin ja riitti kärkisijaan yhdessä seurakaveri Peksin kanssa. Pikkuveli Jarmokin onnistui kohtalaisesti ja tuli mukaan kärkikortille.

Pelkkä spagaati ei riittänyt, vaan kakkoskierroksella toistin Julkujärveltä myös nilkan pyöräytyksen – tällä kertaa lievempänä kun kävelin takaperin vauhtia ottaessani. Astuin nurmikon ja polun reunalle ja venäytin taas nivelsiteet. Heitin siitä sitten pari bogia putkeen todella lussuilla avauksilla ja meni 5-6 väylää ennen kuin pääsin peliin mukaan ja takaisin voittovääntöön.

5 väylää ennen loppua olin 2 heittoa varmaa peliä pelannutta Peksiä perässä. Areenan ysillä avasin aidan viereen 11 m korista. Puttasin korin viereen, mutta jotenkin kiekko onnistui rollaamaan 20m oblle. Pistin paluuputin sisään, mutta eroa oli jo 3 heittoa ja 4 väylää jäljellä. Kaksi pirkkua ei riittänyt kun yhden putin sain ketjuista ulos, joten voitto meni Peksille heiton erolla.

Keskimäärin peli oli kuitenkin ihan kohtalaista, vaikka hohto puuttuikin. Mikään osa-alue ei pettänyt, mutta missään nimessä huippusuoritusta en saanut tehtyä. Kohtalainen peli oli toki melkein 20 heittoa heikompaa kuin avoimen kärjessä porskuttaneella Seppo Pajulla.

Tässä kisassa ei siis pystytty Avoimen pelaajia kiusaamaan, mutta kohtalaisen tyytyväinen olin omaan suoritukseeni.

Katso kisan tulokset Kisakoneessa tästä.

Discmania CMT Lauste – parikisa

Porin kisan jälkeen molemmat nilkat olivat melko turvoksissa ja särkivät. Niimpä ehdin jo perua osallistumiseni Lausteen Discmania Cash Money Tourin -osakilpailuun. Keskiviikkona kävin kuitenkin pelaamassa oman seuran reikäpelimestaruusmatsin ja nilkat tuntuivat palautuneen todella hyvin. Peruutinkin heti peruutukseni ja aloin valmistautua kisaan – eli otin torstain täyslepoa urheilusta.

Aiemmasta päätöksestä poiketen lupauduin heittämään Jarmon kanssa parikisan perjantaina, koska Jarmolla ei ollut mitään kokemusta Lausteen radasta. Ajattelin kuitenkin, että ehkä siinä ei ihan täysillä tarvitse viskoa, vaan voi ottaa rennosti ja pitää hauskaa.

Hieman tasapaksun alun jälkeen peli alkoi molemmilla luistaa niin hyvin, että lopussa oli pakko vetää täysillä, koska tuntui siltä että voisimme olla jopa top3-sijoituksessa kiinni.

Näin jälkikäteen ajatellen pelasimme molemmat aivan omilla äärirajoillamme ja napsimme pirkkuja sellaisiltakin väyliltä, joista emme niitä olisi osanneet odottaa. Tai no Jarmo tietysti ei osannut odottaa mitään miltään väylältä.

Ulkomuistista saimme birdien väylille 3,6,8,9,10,12,13,14,15,17 ja 18.

Pelasimme lopulta 11 alle radan parin (59), mikä tosiaan riitti kolmanteen sijaan 3 heittoa voittajien Nissinen+Piiroinen takana. Jätimme taaksemme aika monta kovaa paria, kuten viime vuoden parigolfin Suomen mestarit, Turun oman parin Savonen+Mannermaa.

Juhlia emme jaksaneet, vaan painuimme nukkumaan kaverin kämpille 300 m radasta. Kroppa kävi kuitenkin ylikierroksilla ja uni tuli silmään vasta 1-2 aikaan yöllä. Aamuherätys lauantaina luonnollisesti oli hieman tukkoinen.

Lue lisää seuraavasta artikkelista >>>

Lauantain aamukierroksen aloitin väylältä 10, jolle olin heittänyt holarin edellisen viikon treenikierroksella. Samalla kortilla olivat Petri Behm ja Anne Matilainen.

Aloitin väsyneesti ja tukkoisasti, vaikka teinkin hyvät lämmittelyt ja verryttelyt. Ensimmäinen heitto puskaan ja pelastettu par. Seuraavalta väylältä avaus ensimmäiseen puuhun ja taisteltu tuplabogi. Yhtään hyvää avausta en saanut ensimmäisen 5-6 väylän aikana ja ensimmäinen pirkko osui vasta 8. väylälle (väylä 17).

Avaus Lausteen nelosella (tässä ei vielä käsi riitä korille).

SM-kisoissa todella paljon ongelmia muodostaneelta saariväylältä selvisin tällä kertaa yhdellä oblla ja kutosella. Syksyn SM-kisoissa heitin 5-5-8-8.

Otin bogeyt vielä ykköseltä ja neloselta, kunnes lopetin kierroksen neljään pirkkuun väylille 6-9. Loppukiri nosti tuloksen 71:een, joka oli heitolla parempi kuin paras SM-kisakierrokseni. Tulos riitti yllättävänkin korkealle, eli sijalle 6.

Iltapäivän kierrokselle lähdin toisella kortilla yhdessä Pekka Anttilan, Ari Penttalan ja Miko Fyhrin kanssa.

Tuuli oli yltynyt hurjasti ensimmäisestä aamun kierrokselta ja olin muutaman kerran aika ihmeissäni kun kädestä ”oikein” lähtenyt heitto meni likipitäen 90 astetta eri suuntaan. Selvisin pahimmista mokista kuitenkin komeasti aina saariväylälle asti pelaamalla 4 pirkkua ja 5 bogeyta.

Olin tekemässä siis huikeaa kierrosta ja nousua jopa kärkikolmikkoon. Järjetön vastatuuli ja saari kouluttivat kuitenkin aloittelijaa oikein kunnolla. Aika monta surkeaa suoritusta putkeen ja kortissa komeili ”uran” ylivoimaisesti suurin lukema 12.

Poolikaverit olivat selvästi varpaillaan – ajattelivat varmaan että räjähdän tai romahdan. Varmaan moni olisi jomman kumman tehnytkin. Itselleni se oli vain väylä muiden joukossa, ja jo ennen seuraavan väylän avausta se oli jo unohdettu.

Vaikka taisin siinä kävellessä sanoa että ”tässä vissiin kuuluis nyt denffata?”, niin ei konttaus tuntunut miltään. Pelasin viimeisille 4 väylälle parit jokaiselle ja otin vielä useammalla heitolla kiinni poolikavereita ja pelasin kohtalaisen kierroksen 80. Sijoitus toki putosi reilusti.

En tiedä sitten, miten kilpailijan tulisi tällaiseen tilanteeseen reagoida? Rauhallisesti ”se on peliä vaan” -meiningillä, vai itseään ruoskien, jottei samaa tapahtuisi enää uudestaan. Jälkimmäinen voi pilata pelin, ensimmäinen ehkä tulevaisuuden?

Mitä mieltä olet? Miten itse olisit reagoinut?

”En sitten taaskaan osunut sinne saareen”

Sunnuntaille lähdettiin hakemaan pientä nousua ja uutta kierrosennätystä, kun lämmitellessä ei tuullut oikein ollenkaan. Hyvin nopeasti tuuli kuitenkin nousi, ja oli lopulta lähes yhtä kova kuin lauantain iltapäiväkierroksella, joten varsinainen tulossää ei ollut.

Peli oli melko vaihtelevaa koko kierroksen, pirkkua, paria ja bogia tuli vuorotellen. Kertaakaan en silti rypenyt bogeyta huonompaa ennen saariväylää. Siinä oli kovat odotukset niin itselläni kuin poolikavereillakin.

Vastoin odotuksia sainkin lähestymisheiton tolpan juureen (kaikki lähestyivät kolmosheittonsa alle 2 metriin) ja viimeinkin valloitin pahamaineisen saaren. Sain siis parin ja tiesin ettei enää voi mikään pilata hyvää kierrosta.

Saariväylän lisäksi toinen itseäni säväyttänyt heitto oli väylällä 15, jossa heitin avauksen forella väylän oikealla puolella olevan koivikon keskelle kentän reunaan. Siitä paikaltaan lyhyellä 30cm nyppäyksellä heitin foren puiden välistä 7m korista pitkäksi ja puttasin paluupirkun sisään.

Heitin tasaista paria saaren jälkeen ja pelasin 72 jolla pidin ryhmäkaverit Markus Lindewaldin, Joonas Hynösen ja Jussi Knuutilan takanani ja ohitin pari muuta edeltä. Loppusijoitukseni oli 12, mikä oli tässä porukassa aika lailla odotusten ylärajoilla.

Seuraavaksi kisakalenterissa on Frisbeepoint tourin Powergrip -osakilpailu Nummelanharjulla ensi lauantaina. Rata oli uppo-outo vielä eiliseen asti. Kävin seurakaverien Mikko Viitamaan ja Joonas Korpelan kanssa pari-kolme kierrosta testaamassa ja pelisuunnitelmaa tekemässä.

Odotuksia ei juuri ole, mutta tavoite on pistää kampoihin mahdollisimman monelle. Jos onnistun ja paikat kestävät paljon upsia ja forea pari kierrosta, niin tulos pitäisi olla hyvä.

Lähdin Prodiscus Challengeen Julkujärvelle korkein odotuksin edellisen kisan hyvän onnistumisen ja loistavien testikierrosten jälkeen. Tavoitteena oli  amatöörisarjan voitto ja ”tonnin kiessit”.

Keskiviikkona heitin kaksi treenikierrosta Julkujärven 21-väyläistä lay-outia viisi alle parin ja arvelin, että kisassa sama riittäisi siihen 1000 ratingiin mikäli olosuhteet ovat hyvät. Vaikeissa tuulissa voisi pari heittoa huonompikin piisata.

Treeneissä peli oli mallillaan, kaikki heitot kulkivat, game plan oli selvillä ja paikat ehjinä. ”Uran” parasta kisaa lähdettiin siis heittämään.

Voitettu vai hävitty par?

Luin juuri Rantalaihon Juhon pro-blogista mietteitä Kööpenhaminan kisasta (jonne itsekin ilmoittauduin, mutta jouduin reissun perumaan). Ensimmäinen lause oli kuin suoraan omista ajatuksistani eilen:

”Se on se fiilis, kun ei tunne pelaavansa huonosti, pelaa par:ia ehkä pari bogia, pari birdietä. Kahden kierroksen jälkeen -1. Ei silloin periaatteessa kovin huonosti ole pelannut, ei tosin myöskään huippuhyvin.”

Pelasin ensimmäisen kierroksen täsmälleen näin. 2 pirkkua, 2 bogia ja loput pariin. Hiukan siis alle omien tavoitteiden, mutta vaikeissa ja pyörivissä tuulissa sittenkin ihan mukiinmenevästi.

Aloitin kisan ykkösväylältä tavoitteena heittää 5-6 pirkkua etukympille ja pysytellä pois bogipyltsistä takakympillä. Ykkösellä avasin 5 metriin ja puttasin mielestäni nappiin, mutta niin vain ketjut hylkivät.

Nollaus siihen ja tavoitteena napata sitten kakkosväylältä ensimmäinen pirkku koskaan isolla tomahawkilla (väylän pituus 110).

Liukastuin tiillä, vedin spagaatin ja isosta tomosta tulikin metrin korkuinen mellakkaupsi. Venäytin siinä tietysti selkäni samalla ja seuraavan kolme varttia heitot olivat varovaisia. Venyttelin ja lämmittelin selkää koko ajan ja päätin seurailla tilannetta.

Avaukset jäivätkin sen takia sitten hiukan liian kauas (10-15 m), eikä pirkkuja tullut millään. Heitin 12 ensimmäisellä väylällä pelkkiä pareja, vaikka rautoja ja ketjuja kolisteltiin melkein joka väylällä.

Takaysillä alko selkä aueta, ja peli parani koko ajan. Takaysin par oli olosuhteisiin nähden jopa heiton tai pari yläkanttiin. Amatöörisarjassa sillä oltiin toisena yhden heiton perässä Teemu Malmelinia ja yhden edellä Janne Kupiaista.

En oikein osannut heti päättää, että olinko tyytyväinen vai pettynyt. Sijoitus oli hyvä, tuloskin mukiinmenevä, mutta tietysti mietin, että mitä olisi tullut ilman spagaateja.

Huonoa tuuria vai aloittelijan virheitä?

Toisella kierroksella olosuhteet olivat vielä vaikeammat. Muutaman kerran draivi lähti kädestä suunnitellusti ja tuntui että nyt osuttiin. Sekunnin päästä naama oli kysymysmerkkinä: ”niin, se meni sitten kuitenkin tonne?”

Tämä on toki Julkujärvellä tuttua jo aiemmilta reissuilta, kuten tästä viime vuoden heitostakin voi päätellä.

Useammalla tiillä oli ihan eri tuuli kuin väylällä ja erikoisia heittoja nähtiin joka ukolta. Peli ei kenelläkään lähtenyt liikkeelle ensimmäisen kierroksen veroisesti. Aloitimme väylältä 7 ja viisi väylää myöhemmin koko amatöörien kärkikortti taisi olla 2-5 heittoa parin päälle.

Väylällä 13 heitin bogeyn, mutta kun muut heittivät peräti tuplan, niin pääsin avaamaan ensimmäisenä par 5 neljälletoista (johon heitin ensimmäisellä kierroksella pirkun). Tässä vaiheessa taisin jakaa kärkeä Teemun ja Jannen kanssa, tai olla ehkä jopa yhden heiton edellä.

Neljäntoista avaus forella lipesi oikealle pusikkoon, mutta ei mahdottomalle jatkopaikalle. Tarkoitus oli heittää tomahawkilla iso heitto korkealle ja kovaa. Otinkin taas kunnon vauhdin ja repäisin oikein kunnolla – tai siis niin piti tehdä.

Jotenkin en huomannut aivan lieni vieressä ollutta asfaltinpalaa/kiveä ja astuin vauhdista suoraan sen päälle, kaaduin nilkan yli ja naamalleni hiekkaan. Voisi ajatella, että huonoa tuuria kun tuommoiseen kompastuu metsässä, mutta olisi se pitänyt siinä nähdä ja ymmärtää sitä varoa.

Ensimmäinen ajatus tietysti oli, että nivelsiteet menivät taas kerran ja siinä meni kisa ja kesä. Teemu oli ihan vieressä ja tuli heti antamaan ensiapua (koho+kompressio) – kiitos vielä kerran Teemulle. Muutaman minuutin päästä koitin vähän antaa painoa nilkalle, mutta kämmen- ja upsiheittäjänä ilman tukijalkaa oli mahdoton jatkaa kisaa.

Vaikka kaatuminen tuntui ja kuulemma näytti pahalta, parin tunnin päästä jo tiesin, että kyse oli vain pienestä venähdyksestä. Tänään jalka tuntuu jo kävellessä melko normaalilta, eikä edes turvotusta ole pahasti. Tasapainolautatreenit jatkuivat jo tänään enkä usko että harjoituspäiviä jää välistä.

Turhautuminen oli tietysti suuri kun jo kolmannen kerran jouduin keskeyttämään (kuudessa kisassa) ja toisen kerran kärjestä. Tällä kertaa vielä typerästi ihan omasta syystä.

Heitto onneksi oli oikeilla raiteilla ja kisoja ja kautta riittää.

Ps. Radalla kuultujen kommenttien mukaan pelaan väärässä sarjassa ja pitäisi kuulemma vaihtaa avoimeen. Olen kuitenkin pelannut alle vuoden mittaisella amatööriurallani kokonaista kuusi kisaa ja koen olevani vielä täysin keltanokka kisailijana.