Huippuhetkiä ja lisää aloittelijan virheitä -osa1

26.5.2011 20:09

Edellisestä päivityksestä on taas talsittu muutama askel eteenpäin oppimisen polulla.

Julkujärven jälkeen pidin taukoa heittämisestä seuraavan viikon, koska nilkka oli melko kipeä ja halusin lepuuttaa sitä. Venähdys vaikutti paranevan ihan mukavasti ja kunto oli hyvä kun kävin keskiviikkona ennen kisaa kiertämässä Lausteen 24-väyläisen radan kerran läpi.

Niinpä lähdin 15.5. Kirjurinluotoon kisaamaan hyvillä mielin. Valtaisia odotuksia kisasta ei ollut, koska olin Kirjurissa heittänyt vain yhden kierroksen tänä vuonna, ja rata oli muuttunut jonkin verran viime syksystä, jolloin tuli kierrettyä useampia kierroksia. Amatöörisarjan kärki ja parin pintaan tai alle kierrokset olivat tavoitteina.

Prodiscus Challenge Kirjuri 2 vuotta

Kisa lähti omalta osaltani käyntiin melkein kuin unelma. Kaksi ensimmäistä väylää olivat täysin uusia, mutta onnistuin heittämään molemmissa avauksen ihan tolpalle (A5:llä tosin olin puun takana vaikka olin 5 metrissä). Kun vielä seuraavaltakin väylältä otin kakkosen, olin hyvässä vauhdissa.

Siitä peli tasaantui, ja ensimmäinen kierros hiukan lässähti kun vedin -taas- spagaatiin upsissa kierroksen alkupuolella. Pelasin 9 väylää putkeen parin, kun avaukset olivat hieman varovaisia. Tulos oli kuitenkin 2 alle parin ja riitti kärkisijaan yhdessä seurakaveri Peksin kanssa. Pikkuveli Jarmokin onnistui kohtalaisesti ja tuli mukaan kärkikortille.

Pelkkä spagaati ei riittänyt, vaan kakkoskierroksella toistin Julkujärveltä myös nilkan pyöräytyksen – tällä kertaa lievempänä kun kävelin takaperin vauhtia ottaessani. Astuin nurmikon ja polun reunalle ja venäytin taas nivelsiteet. Heitin siitä sitten pari bogia putkeen todella lussuilla avauksilla ja meni 5-6 väylää ennen kuin pääsin peliin mukaan ja takaisin voittovääntöön.

5 väylää ennen loppua olin 2 heittoa varmaa peliä pelannutta Peksiä perässä. Areenan ysillä avasin aidan viereen 11 m korista. Puttasin korin viereen, mutta jotenkin kiekko onnistui rollaamaan 20m oblle. Pistin paluuputin sisään, mutta eroa oli jo 3 heittoa ja 4 väylää jäljellä. Kaksi pirkkua ei riittänyt kun yhden putin sain ketjuista ulos, joten voitto meni Peksille heiton erolla.

Keskimäärin peli oli kuitenkin ihan kohtalaista, vaikka hohto puuttuikin. Mikään osa-alue ei pettänyt, mutta missään nimessä huippusuoritusta en saanut tehtyä. Kohtalainen peli oli toki melkein 20 heittoa heikompaa kuin avoimen kärjessä porskuttaneella Seppo Pajulla.

Tässä kisassa ei siis pystytty Avoimen pelaajia kiusaamaan, mutta kohtalaisen tyytyväinen olin omaan suoritukseeni.

Katso kisan tulokset Kisakoneessa tästä.

Discmania CMT Lauste – parikisa

Porin kisan jälkeen molemmat nilkat olivat melko turvoksissa ja särkivät. Niimpä ehdin jo perua osallistumiseni Lausteen Discmania Cash Money Tourin -osakilpailuun. Keskiviikkona kävin kuitenkin pelaamassa oman seuran reikäpelimestaruusmatsin ja nilkat tuntuivat palautuneen todella hyvin. Peruutinkin heti peruutukseni ja aloin valmistautua kisaan – eli otin torstain täyslepoa urheilusta.

Aiemmasta päätöksestä poiketen lupauduin heittämään Jarmon kanssa parikisan perjantaina, koska Jarmolla ei ollut mitään kokemusta Lausteen radasta. Ajattelin kuitenkin, että ehkä siinä ei ihan täysillä tarvitse viskoa, vaan voi ottaa rennosti ja pitää hauskaa.

Hieman tasapaksun alun jälkeen peli alkoi molemmilla luistaa niin hyvin, että lopussa oli pakko vetää täysillä, koska tuntui siltä että voisimme olla jopa top3-sijoituksessa kiinni.

Näin jälkikäteen ajatellen pelasimme molemmat aivan omilla äärirajoillamme ja napsimme pirkkuja sellaisiltakin väyliltä, joista emme niitä olisi osanneet odottaa. Tai no Jarmo tietysti ei osannut odottaa mitään miltään väylältä.

Ulkomuistista saimme birdien väylille 3,6,8,9,10,12,13,14,15,17 ja 18.

Pelasimme lopulta 11 alle radan parin (59), mikä tosiaan riitti kolmanteen sijaan 3 heittoa voittajien Nissinen+Piiroinen takana. Jätimme taaksemme aika monta kovaa paria, kuten viime vuoden parigolfin Suomen mestarit, Turun oman parin Savonen+Mannermaa.

Juhlia emme jaksaneet, vaan painuimme nukkumaan kaverin kämpille 300 m radasta. Kroppa kävi kuitenkin ylikierroksilla ja uni tuli silmään vasta 1-2 aikaan yöllä. Aamuherätys lauantaina luonnollisesti oli hieman tukkoinen.

Lue lisää seuraavasta artikkelista >>>


1 kommenttia:

Discmania CashMoneyTour puolivälissä | Tomoottajat Disc Golf Ry | 19:33 16.06.2011

[...] lopputulokset löytyvät täältä. Enemmän juttu kisasta Tapanin blogissa sekä kisaajien treenipäiväkirjoissa Tomoottajien foorumin jäsenpuolella. Discmania Cash Money [...]

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *