Kaupunginmestaruuskisojen jälkeen palattiin jälleen normaaliin viikkisarkeen. Paikalle kerääntyi 11 heittäjää. Sää helli heittäjiä, mutta tulostasossa se ei tällä kertaa näkynyt. Voittoropot keräsi taskuunsa Aleksi Mäkelä tuloksella 52 (-2). Mika Vainio ja Mikko Tuumanen jakoivat hopean (53 / 6 birdie) ja pronssille ylsi samalla tuloksella yhden birdien vähemmän heittäneenä Marko Heinonen (53 / 5 birdie).
Mika V siirtyi poolikilpailussa kärkeen 2 poolivoittoa keränneenä. Kannassa yhdellä pisteellä seitsemän heittäjää. Potissa tällä hetkellä 31 euroa.
Illan päätteeksi heitettiin CTP-kisa väylällä 1 ja puttikisa noin 12 metrin etäisyydeltä. CTP:n voiton vei Pauli V noin 44 kokosen lenkkarin mitalla. Myös puttikisa meni Paulin nimiin kolmen miehen finaalikierroksella.