"Kaikki Suomen frisbeegolfradat yhdessä paikassa."

Ukkohalla Open 2011 tulokset

19.9.2011 09:55

Viime lauantaina (17.9.) pelattiin Ukkohalla DiscGolfParkissa ensimmäinen Ukkohalla Open. Kilpailu oli kaikille avoin ja pelaajia saapui paikalle nelisenkymmentä. Kilpailijat pääsivät nauttimaan raikkaasta syysilmasta ja kohtalaisen navakasta tuulesta, joka varmasti pisti monen putin tutisemaan etenkin rinteen yläpäässä olevilla väylillä. Tuulesta huolimatta tulostaso kilpailussa oli kova, sillä avoimessa ensimmäisellä kierroksella Juho Rantalaiho paukutti erittäin kovan -11 tuloksen, Jussi Meresmaan jäädessä heiton Juhon taakse ennen finaaleja. Amatöörisarjan puolella kovimmasta tuloksesta vastasi Mika Ijäs -3 tuloksellaan.

Iltapäivällä pelattiin 6-väylän finaalit ja finaaliväyliksi valikoituivat radan 6 viimeistä väylää, joista kaikki pelataan enemmän tai vähemmän alamäkeen, sillä ensimmäinen finaaliväylä starttasi vaaran huipulta ja viimeinen väylä päättyi noin 170 metriä alemmaksi. Finaaleissa Amatöörisarjassa Mika Ijäs piti pintansa ja vei Ukkohalla Openin voiton. Avoimessa sarjassa Jussi Meresmaa kiri finaalissa Rantalaihon ohi ja nappasi tittelin itselleen. Jussi voitti myös väylällä 17 järjestetyn CTP-kilpailun. Junioreissa voiton vei Miro Polvinen tuloksella 67. Juniorisarjassa ei järjestetty finaaleja.

Kilpailun tulokset:

Avoin
1 Jussi Meresmaa 66 (CTP)
2 Juho Rantalaiho 70 (rataennätys 49 heittoa)
3 Eino Ansio 77
4 Janne Lahtinen 79
———————————
5 Tatu Luukkanen 57
5 Lasse Keränen 57
7 Mikko Kaikkonen 58
8 Teppo Nieppola 61
9 Mikko Ylätalo 63
9 Anton Weisell 63
11 Antti Malo 65
12 Jukka-Pekka Kangas 67
12 Mikko Juusola 67
14 Paulus Tulppo 68

Amatöörit
1 Mika Ijäs 76
2 Mika Mähönen 78
3 Marko Lipponen 82
4 Henri Tulonen 83
——————————-
5 Riku Kaajakari 63
6 Teemu Moilanen 64
6 Seppo Hänninen 64
8 Aram Kalliorinne 66
9 Toni Haapa-aho 67
9 Eero Savilaakso 67
11 Ilpo Karhunen 68
11 Kari Härkönen 68
11 Juho Kaartinen 68
14 Jarkko Juntunen 69
15 Ville Kaikkonen 71
16 Mika Hyvönen 72
17 Timo Meresmaa 73
18 Oskari Kaartinen 75
19 Niko Puittinen 77
20 Jussi Anttila 83
21 Matti Harju 85

Juniorit
1 Miro Polvinen 67
2 Arttu Puittinen 71
3 Aleksi Ketola 75

Lisää radasta ja kilpailusta Juho Rantalaihon blogissa.

0 kommenttia:

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *