"Kaikki Suomen frisbeegolfradat yhdessä paikassa."

Jännän äärellä…

17.2.2012 20:08

Kahden fgr.fi –kanssabloggaajan (Tapani Aulu ja Juho Rantalaiho) aktivoiduttua kertaamaan edelliskauttaan ja valottamaan uudenkaudensuunnitelmiaan, muistin minäkin että tämä blogi on täysin nukahtanut sitten Karvalakkisarjan Hyvinkään-osakilpailun jälkeen. Eihän se mikään ihme näin keskitalvella olekaan (vai uskaltaako jo kohta kutsua sitä alkukevääksi?), etenkään kun pidin koko joulukuun kiekotonta (viimeiset rundit Keinarissa ledikiekoilla, toistaiseksi ainoa tämän vuoden kierros Jokelassa uudenvuodenpäivänä). Sitten sairastelinkin lähes koko tammikuun ja nyt ollaankin sikäli jännässä tilanteessa että frisbeen heittäminen ei melkein voisi vähempää kiinnostaa. Luulin että tämä ei ole edes mahdollista, etenkään hyperaktiivisen viime kauden jälkeen. Miten tähän on tultu?


Keinarin karviksessa talkoolaiset olivat joutuneet jo ihan kunnon lumitöihin…

Paksu lumipeite on yksi syy: intoa ei vaan riitä lähteä hukkaamaan kiekkoja lumihankeen. Vielä Hyvinkäällä oli hyvä pelailla, mutta nyt talven tultua ei edes Karvalakkisarjan osakilpailut eivät jaksa vetää puoleensa, vaikka aiemmin oli tarkoitus useampia pelatakin. Tonttu Open jäi väliin (Tali on vaikeudessaan mulle muutenkin vähän raskas rata pelata kesälläkin), Meilahteen ei ollut kyytejä eikä takuita mahtuuko kisaan mukaan ja Keinarinkin jouduin jättämään väliin työvuoron takia. Keinarin järjestelyissä olin kyllä vahvasti mukana, ja välillä tuntui että onko tässä ihan hirveästi järkeäkään keskellä talvea, mutta hyvät karkelot niistäkin lopulta tuli (lue lisää Keinukallion ratablogista). Sarjaahan on vielä jäljellä, mutta minua tuskin tullaan radoilla näkemään ennenkuin ruohoa näkyy.

Sillävälin kun kiekkokuume on laantunut kunnolla ensimmäisen kerran sitten vuoden 2009, on toinen harrastus vienyt sen paikan. Seinäkiipeily on nopeasti kivunnut (sanaleikki hupsista vaan) lähes yhtä addiktoivaksi vapaa-ajan syöjäksi kuin friba pahimmillaan. En ala sitä tässä enempää perkaamaan, mutta jos kiinnostuit, pidän omaksi huvikseni myös seinäkiipeilyblogia täällä. Suosittelen pysymään kaukana ettei talviharjoittelunne mene mönkään jos innostutte lajista…


Riittäisiköhän ensi kaudella yksi kiekko kädessä kerrallaan… Tämä lähestyminen on mennyt arpoessa heitänkö midaria vai putteria.

Kokonaan en ole skeneä jättänyt, vaan tietenkin selailen foorumit yms. läpi aina silloin tällöin (vaikken enää useita kertoja päivässä kuten aiemmin!) ja pidän silmällä uutuustuotteita. Olen pitänyt tiukkaa kiekonostokieltoa lumen sulamiseen asti, ja en ole repsahtanut vaikka muutamia kertoja on hiiren kursori ollut jo lisää ostoskoriin -napilla. Sopivasti kevään kynnyksellä kyllä julkaistaan muutamia itseä jo pidempään kuumotelleita kiekkoja joita on kyllä päästävä testaamaan: esimerkkinä nyt vaikka Discmanian FD väylädraiveri ja Innovan superkevyet Blizzard -sarjan maksimipituuskiekot.

Tulevana keväänä onkin siis jännä nähdä mihin suuntaan harrastusprioriteetit kehittyvät. ”Pahasti” tuntuu siltä että boulderointi on tullut jäädäkseen myös kesäksi (mutta mikä parasta, Keinukalliossa voi yhdistää molemmat!), mutta frisbeekuume varmasti herää taas kun pääsee draivailemaan kotikentälle. Formi on varmaan talven jäljiltä kauheata kuraa, mutta sitten se yksi täydellinen pitkä heitto sykähdyttää fribasydämen sykkimään… sano mun sanoneen. Jos aikaa ei riitä treenata heittoa kunnolla vaan jää ”pelailun” tasolle, tuskin lähden kiertämään Etelä-Suomen kisoja ihan lupailemallani tiheydellä. Seuratoimintaakin on tarkoitus jatkaa Keinukalliossa ja vaikka omaa työsarkaa on tarkoitus keventää, on saappaisiin astujia seura-aktiiveissa useitakin, ja FGCK 2012 painoksesta tulee varmasti taas mielenkiintoinen.

Palatkaamme asiaan kun näemme tuleeko aktiivisesta aloittelijasta pelkkä ”aloittelija” vai viekö hulluus mennessään taas 🙂

t. MikkoS


2 kommenttia:

mikkos | 09:30 09.03.2012

Juurikin näin, niinko juteltiin. Kesäkshän on jo vaikka millä mitoin spessurundeja suunnitteilla, ehtis vaan toteuttaanki ne. Ja pitelis hyviä säitä niinä päivinä. Kommenttis oli vaan menny roskapostilootaan, siksi sain sen esille vasta nyt :/

Teemu | 13:41 20.02.2012

Oon itseasiassa joskus miettiny että Keinarissa vois yhdistää molemmat lajit. Kierros fribagolffia ja jokaisesta kivutusta boulderreitistä saa pisteitä joita voi vähentää heittojen yhteistuloksesta?

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *