Vieläkö frisbeespiritissä pihisee henki?

Aina välillä kuulee puhuttavan frisbeespiritistä, mutta onko se vielä elossa?  Tarvitseeko se tekohengitystä vai onko aika ajanut siitä ohi?

Frisbeelajit ovat ”spirit-lajeja”, sanotaan, mutta mitä se tarkoittaa? Se tarkoittaa muun muassa sitä, että lajissa pelaajat valvovat pääasiassa keskenään sääntöjen noudattamista, mutta frisbeespirit on myös paljon muuta.

Kun laji oli vielä alkutaipaleellaan, frisbeegolfaajat olivat oma pieni heimonsa ja pienet heimot pärjäävät vain, jos ne pitävät jäsenistään huolta. Radoilla moikattiin niin tuttuja kuin tuntemattomiakin saman lajin parissa äheltäviä tyyppejä. Jos joltain oli kiekko hukassa, apuun riensi oitis muita pelaajia ja jos kiekkoa ei löytynyt, oli hyvin todennäköistä, että joku sen löytänyt palautti sen oikealle omistajalleen. Radoilta noukittiin muidenkin roskia ja neuvoja jaeltiin uusille tulokkaille. Kuulostaa ehkä tarinalta, jota muistellaan iltanuotion äärellä Landolan rämpyttämisen lomassa.  Voin vakuuttaa, että maalaamani kuva vastasi todellisuutta vielä vajaat kymmenen vuotta sitten.

Lajin suosion räjähdettyä uusia harrastajia on tullut leegioittain, eikä tämä ystävyyden ja keskinäisen avunannon kulttuuri ole ihan kaikkia tavoittanut. Mitä enemmän lajista tulee valtavirtaa, sitä heterogeenisempi on harrastajien määrä. Kun alkujaan tuntui siltä, että lajin pariin hakeutuu lähes yksinomaan joviaaleja tyyppejä, nyt isoon porukkaan mahtuu mukavien tyyppien lisäksi myös pesunkestäviä mulkvisteja. Niiden väliin mahtuu tietysti suurin ryhmä, joka koostuu ihan mukiinmenevistä ihmisistä. He harrastavat frisbeegolfia niin kuin mitä tahansa muutakin liikuntamuotoa, oli se sitten sulkapallo, slalom tai salitreeni. Fasiliteettien käyttöön ei liity sen kummempaa ideologiaa, eikä muita samaa lajia harrastavia pidetä sen enemmän hengenheimolaisina kuin vaikka viereisen soutulaitteen parissa ähisevää kuntosaliasiakasta. Pitäisikö sitten?

Vapaus tarkoittaa myös vastuuta

Frisbeegolf eroaa lajina monesta muusta siinä, että muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta harrastuspaikoilla ei ole mitään järjestystä ylläpitävää tahoa. Siinä missä joku oikeasti omistaa kuntosalin, tenniskentän tai laskettelurinteen ja katsoo silmä kovana, ettei kukaan sotke paikkoja tai terrorisoi muita harrastajia, frisbeegolfissa on vain rata ja sen käyttäjät. Radalle tullaan ja mennään oman mielen mukaan ja siellä käyttäydytään niin kuin kukin parhaaksi näkee. Vapaus onkin yksi lajin hienouksista, mutta vapaus sisältää aina myös vastuun. Sen takia harrastajien oma moraalinen koodisto on tarpeen ja mitä sisäsyntyisempää se on, sitä paremmin sitä noudatetaan. Kaikenlainen ylhäältäpäin annettu aiheuttaa joissakin yksilöissä tarvetta kapinoida.

Mulkvistit eivät frisbeespiritistä piittaa, vaikka olisivat siitä kuulleetkin, mutta tämä mukiinmenevien joukko olisi syytä rokottaa aimo annoksella frisbespiritiä. Se tekisi kaikkien pelaamisesta monin verroin nautinnollisempaa.

Luen jo sieluni silmillä lukijoiden huulilta kysymyksen: miten se muka olisi mahdollista? Tehtävä on toki vaikea, sillä harrastajista suurin osa heittelee omissa porukoissaan hajallaan ympäri Suomen metsiä. He eivät kuulu seuroihin tai käy viikkokisoissa, eivätkä he mitä todennäköisimmin lue tätä kolumniakaan. Miten nämä kymmenet tuhannet harrastajat sitten saisi kiinni?

Merkillä ja esimerkillä kyynisyyden kimppuun

Lajin kattojärjestö PDGA lanseerasi jokunen vuosi sitten frisbeegolfin käytöskoodin. Se toimitettiin mm. tarrana PDGA:n jäsenille. Sitä voisi lähteä levittämään voimallisemmin meilläkin, laittaa se näkyville kaikkiin mahdollisiin paikkoihin ja materiaaleihin. Se on varmasti suomennettukin, mutta en tähän hätään löytänyt sitä, joten esitän siitä nyt vapaamuotoisen tulkinnan:

1. Pelaa fiksusti. Älä koskaan heitä kohti aluetta, jossa on muita pelaajia, katsojia, ohikulkijoita tai alueen muita käyttäjiä tai jos et varmasti pysty toteamaan, että ketään ei ole alueella. Käytä spottereita!

2. Kunnioita rataa. Huomio radalla ilmoitetut säännöt. Älä roskasta, töhri tai vahingoita ratavarustusta tai kasveja.

3. Edusta lajiasi. Ole positiivinen ja vastuuntuntoinen. Opeta muita.

Listaa olisi voinut jatkaa pidemmällekin, mutta retoriikan oppien mukaan tärkeitä asioita pitää aina olla kolme.

Näinä aikoina, jolloin kyynisyys on ajan henki, tällaiset ohjeet saattavat aiheuttaa hymähtelyä, mutta kannattaa lukea ne ajatuksella ja muuntaa mielessään vaikka stadin slangiksi tai tehdä siitä rap-sanoitus, jos se edesauttaa sanoman perille menoa.

Toinen tapa on esimerkin voima. En nyt tarkoita, että kenenkään pitäisi lähteä oma-aloitteisesti evankelioimaan frisbeespiritin ilosanomaa matkasaarnaajan roolissa, sillä siinä voi joskus tulla nenä kipeäksi, mutta ”tekemällä eteen” eli näyttämällä mallia voi saada ihmeitä aikaan. Jeesaa kadonneen kiekon etsinnässä, ilmoita löytyneestä ja poimi maasta muidenkin pudottamia roskia. Laita hyvä kiertämään. Ehkä se palaa joskus takaisin.

---

3 kommenttia: