Pari sanaa puttaamisesta
Blogissani tällä kertaa huomioita ja havaintoja puttaamisesta. Tarinointia onnistumisen ja epäonnistumisen hämäriltä rajamailta.
Blogipalstani on ollut pitkään vailla uusia päivityksiä, sillä tuntuu kuin olisin jo käsitellyt kaikki aiheet, joihin minulla on jotain sanottavaa, mutta nyt, kun oikein asiaan paneuduin, löysin kuin löysinkin jotain kommentoitavaa. Nimittäin puttaaminen puhuttaa aina.
Jokaiselle lajia harrastaneelle on varmasti käynyt selväksi, että kaikista frisbeegolfissa vastaan tulevista tilanteista eniten hermoja koettelee hetki, jolloin pelaaja kohdistaa katseensa koriin ja valmistautuu puttaamaan. Vaikka takana olisi häikäisevä draivi tai luonnonlakeja uhmaava lähestymisheitto, vasta putti määrittäisi menikö väylä hyvin vai huonosti. Mikään ei syö pelinautintoa tehokkaammin, kuin helpon putin missaaminen huippusuorituksen jälkeen. Juuri putin merkityksellisyys tekee siitä suhteettomasti vaikeamman suorituksen kuin se todellisuudessa fyysisesti tai teknisesti onkaan.
Kaikki möhlivät putteja – ihan kaikki
Muutamien metrien putteja tunaroivat yhtä lailla maailman kovimmat huiput kuin sunnuntaipelaajatkin, mikä on tavallaan aika lohdullista. Myös syyt puttien epäonnistumisiin ovat yleensä samat ja aika usein ne löytyvät korvien välistä. Puttaaminen fyysisenä suorituksena ei nimittäin ole kovin vaativa, sillä kuka tahansa pystyy heittämään alle 200-grammaista muovikiekkoa sen 2–10 metriä, jolle välille suurin osa puteista sijoittuu.
Omakohtaisena kokemuksena voin todeta useimpien puttimokieni johtuvan puutteellisesta valmistautumisesta. Ajatukset ovat jossain muualla, menneessä tai tulevassa, jolloin jotain helposti unohtuu. Heittoasento voi olla huono, tähtäys puolittainen, takajalka ei ponnista tai saatto jää lyhyeksi. Huonon valmistautumisen syynä on useimmiten ylimielisyys tai kiire.
Annan esimerkin elävästä elämästä. Syvältä metsän siimeksestä, ahtaasta paikasta suoritettu pelastautumisheitto liidättää kiekon parin metrin päähän korista. Jäljellä on enää lyhyt putti. Se ei enää voi olla temppu eikä mikään, sillä äskeinen lähestymisheittohan oli maailmanluokan suoritus. On siis aivan turha miettiä sen paremmin heittoasentoa tai tähtäystä ja kiekkokassinhan voi pitää olalla. Ja niin vain tulee todistetuksi, että osuu se kiekko alarautaan kahdestakin metristä.
Ruuhkaisilla radoilla taas omaa vuoroaan odottavien pelaajien luoma paine yllyttää hosumaan oman putin kanssa. Odottelevien pelaajien ei tarvitse edes näyttää kärsimättömiltä. Jo pelkkä tietoisuus siitä, että sinä olet se tulppa, jonka takia linja seisoo, riittää sotkemaan keskittymisen. Sisäisestä tarkistuslistasta tulee helposti skipattua muutama kohta ja taas kolistellaan rautoja.
Ilon kautta onneen
Toisinaan putin merkitys kasvaa omassa päässä niin suureksi, että epäonnistumisen pelko saa vallan. Silloin ajatuksiin nousee helposti vääränlaisia mielikuvia. Jos ajattelee epäonnistumista, epäonnistuu. Tätä tapahtuu muissakin heitoissa. Joku neropatti on todennut, että aivomme eivät ymmärrä negatiivisia suggestioita. Toisin sanoen, jos pyrkii hokemaan itselleen “älä heitä puuhun, älä heitä puuhun”, aivot ymmärtävät siitä vain loppuosan “heitä puuhun”. No, totta tai tarua, mutta aika usein käy juuri niin, että se tapahtuu, mitä pyrkii välttämään. Ehkä on kaiken varalta viisaampaa yrittää onnistua kuin välttää epäonnistumista.
Omakohtaisena oppimistapahtumana tästä aiheesta voin pitää vaikkapa tämän kesän viimeisen viikkokisamme viimeisen väylän viimeistä heittoa. Vajaan kolmen metrin puttiin valmistautuessani aloin miettiä heiton eeppisiä mittasuhteita. Tähän se sitten päättyy. Tämä on viimeinen heitto. Miten noloa olisi päättää kausi tältä matkalta möhlittyyn puttiin. Millaisia ramifikaatioita sillä olisi koko loppuvuoteen. Tarvitseeko jatkaa?
Ratkaisuja, onko niitä
Jälleen kerran on todettava, että puhun vain omasta kokemuksestani, mutta uskon, että ratkaisut ovat yhtä universaaleja kuin virheetkin. Ei yllättäne ketään, että ylimielisyys paranee nöyryydellä, huolimattomuus huolellisuudella ja kiireen saa kuriin kiireettömyydellä. Vaikeampaa onkin sitten soveltaa näitä teesejä käytäntöön.
Omalla kohdallani lääke kaikkiin on sama – kunnollinen puttirutiini. Rutiinilla tarkoitan nyt tiettyä toimintamallia, joka toistuu samanlaisena ennen jokaista puttia. Huippupelaajien puttaamista katsellessa huomaa, miten useimmilla on oma tunnistettava puttaamista edeltävä rutiininsa.
Hyvä puttirutiini pakottaa rauhoittamaan tilanteen, auttaa muistamaan kaikki oleelliset heittoon vaikuttavat tekijät, visualisoimaan onnistuneen suorituksen ja sulkemaan häiriötekijät ulkopuolelle. Onnistumisten myötä puttirutiiniin tarttuu myös itseluottamusta kasvattavia aineksia.
Lopuksi pieni vinkki
Tämän jo aivan liian pitkän blogikirjoituksen lopuksi ajattelin jakaa yhden pienen puttivinkin, joka ainakin minulla on toiminut käsittämättömän hyvin. Olen aina ollut ihan kohtuullinen puttaaja, mutta tänä kesänä oli pitkä jakso, kun kattini oli aivan puteissa. Loppukesästä katsoin mielenkiintoisen videon, jossa verrattiin pallogolfin ja frisbeegolfin puttia, ja se avasi puttijumini.
Pallogolfissa pelaajat ennen puttia usein ottavat askeleen taaksepäin ja tekevät täydellisesti puttisuoritusta imitoivan liikkeen mailallaan, mutta ilman palloa. Sitten he ottavat askeleen eteenpäin ja tekevät saman suorituksen pallon kanssa. Frisbeegolfissa tämä on vaikeaa, koska kiekko on koko ajan kädessä. Monet toki pumppaavat kädellään kohti koria, mutta liikerata ei ole aito, koska heittoliikkeen on pysähdyttävä ennen kiekon irrotusta ja moni heiton onnistumiseen vaikuttava tekijä jää harjoittelematta. Yksi yleinen syy alarautaputteihin on vajaaksi jäävä saatto.
Ratkaisu tähän oli yksinkertaisuudessaan typerryttävä. Teepä heittoliike ilman kiekkoa, tyhjällä kädellä ja anna sormien aueta, käden saattaa ja jalan ponnistaa täsmälleen samoin kuin tekisit oikeasti putatessasi. tee se muutamaan kertaan ja kuvittele kiekon lentorata koriin asti. Ota sitten kiekko toisesta kädestä heittokäteen ja suorita putti. Toimii kuin proverbiaalinen junan saniteettilaitos.
Kuvat: ©Kari Toivonen
9 kommenttia:
Hyviä putti vinkkejä, koska putti on tärkeä osa peliä
Tosi hieno blogi Kari! On helppo lukea.
Tosi tosi hieno blogi.
Kiitoksia hyvästä pohdinnasta! putti on ollut välillä jo aika hyvin jiirissä, mutta sit se katosi vähän kerrassaan. Tämä juttu palautti mieleen asioita joihin olisi syytä keskittyä ja yleensäkin keskittyä siihen suoritukseen. Kun on heittänyt samaa rataa samalla tavalla päivästä toiseen, niin raikas ja avoin ajattelu on meinannut unohtua ja kiessit menee tuskaillessa samaa shaibaa toistaen. Kiitos siis herätyksestä! :)
Ei nyt kannatta jumittaa tuohon videon ukkeliin ja kuten sanottua, minulla toimii, jollain muulla sitten ehkä ei.
Sinänsä ihan hyvän kuulonen vinkki tuossa videolla, mutta seuratkaapa kaverin "treeniliikkeitä" ja sitten sitä varsinaista puttia, miten erilainen liike kuitenkin on kyseessä. Lähdetään vaikka siitä, että ilman kiekkoa tehtävissä pumppauksissa käsi jää noin 10cm alemmas, kuin sitten lopullisessa putissa. Eli näyttäisi, ettei tuo hienoista esipuheista huolimatta kuitenkaan pysty ilman kiekkoa saattamaan oikein. Jos tuollainen kikka lisää omaa luottamusta puttiin, niin hyvä, mutta olen samoilla linjoilla MikkoS:n kanssa, että tuskin tuo kuitenkankaan lähempänä oikeaa suoritusta on kuin kiekon kanssa pumppaaminenkaan.
Voihan sen toki noinkin nähdä :). Minua tuo tyhjällä kädellä koko heittoliikkeen suorittaminen tuntuu auttavan siinä mielessä, että se pakottaa minut myös visualisoimaan mielessäni kiekon lentoradan koriin asti. Aikaisemmin mallailin kiekko kädessä heittoliikettä ja siitä tuli lopulta vain konemaista pumppaamista ja kuten tekstissä mainitsinkin, kun heittoliike loppuu töksähtäen ennen varsinaista heittoa, minulla jäi saatto usein hiukan torsoksi.
En itse kyllä tee sitä harjoitusheittoa noin freneettisellä tahdilla kuin videossa, vaan pari rauhallista heittoliikettä riittää.
Uskon, että tässäkin asiassa olemme kaikki yksilöllisiä ja se, mikä toimii yhdellä, ei ehkä toimi toisella.
Mielenkiintoista. Allekirjoitan montakin asiaa tässä. Nimenomaan joka puttiin keskitytään, korkeintaan nostot bägi olalla, jos nekään. Kyllä sen muistaa viimestään sitten kun yhden 2 metrisen sutasee huolimattomasti ketjuista ulos.
Puttirutiini. Oikeestaan muissakin heitoissa. Kuulen lähes joka rundilla ihmettelyä siitä miten valmistaudun joka heittoon vähintään yhdellä heittoa imitoivalla valmistavalla liikkeellä, samalla päässäni miettien valmiiksi mihin keskityn tässä nimenomaisessa heitossa. Niinhän ne prootkin tekee, mutta ulkokuntainen proon imitointi ei ole tässä se juttu. Ihmettelystä en juuri ota itseeni, etenkään kun usein toistuva toinen ääneen ihmettely on se "kun Mikkokin on oppinut heittään", missä pakko myöntää että se keskittyminen ja heiton valmistelu tekee kyllä suuren osan. Kyllä sitä on aina osannut heittää, mut keskittyminen on taannut nykyisin sen että kilpailutilanne ei häiritse heittoa niin paljoa kuin ennen.
Tota viimeksimainittuakin periaatteessa voisi kokeilla, vaikka kiekko kädessä puttiliikkeen mallailu tuntuu toimivan yhtälailla. Voisi toki saivarrella että jos noin tarkaksi mennään niin eihän se puttiliikkeen tekeminen tyhjälläkään kädellä ole se sama, kun ei ole 175g esinettä kädessä... ;)
Ootko saanu 600m väyläl holari apel? =ebin.